Olut harrastuksena

0 kommenttia
 
Chimay Blue
Kuinka olutta harrastetaan? Se on kysymys, johon on yhtä monta vastausta kuin on harrastajiakin. Jotkut reittaavat jokaisen mielenkiintoisen oluen joka tulee vastaan, jotkut vain nauttivat hyvästä oluesta, jotkut saattavat olla olutseura-aktiiveja ja toiset kotipanijoita. Kaikki yhtä lailla harrastavat jollain tapaa olutta, eli he kuluttavat osan vapaa-ajastansa lumoutuneena mallasjuomien pariin. Olutharrastukseen kuuluu mielenkiinto ja kunnioitus hyvää olutta kohtaan – eli rakkaus lajiin, aivan kuin huippu-urheilijoillakin.
 

Harrastaminen on helppoa, taatusti hauskaa ja kohtuullisen edullistakin, varsinkin jos maistelee oluensa pääasiassa kotona. Mahdollisuuksia (lue: uhkakuvia kukkarolle) on kuitenkin monia - olutfestarit, matkailu, kirjallisuuden ja lasien keräily ja niin edelleen, joten rahaa saa halutessaan palamaankin, kuten kaikissa muissakin harrastuksissa. Kokemukseni ei riitä kirjoittamaan olutharrastuksen kaikista puolista, mutta kerron tällä sivulla oman tarinani, eli sen miten minusta tuli olutharrastaja.

En muista tarkalleen koska ensimmäistä kertaa maistoin olutta, alaikäisenä se kuitenkin oli, olisikohan eletty kesää -99 eli ikää olisi ollut melkein 16 vuotta. Muistoja on myös lapsuudesta, että olisin joko salaa, tai luvan kanssa saanut äidin pullosta hieman olutta kielen päälle, enkä ollenkaan pitänyt siitä. Aikuisiän kynnyksellä ja opiskeluaikoina kuluttamani olut kannettiin kaupasta monipakkauksen muodossa, yleensä sen halvimman ja se yleensä katosi ilman aistillisia nautintoja. Ei niitä osannut, eikä toisaalta tajunnutkaan oluesta hakea, päihdyttävä vaikutus riitti ”olutnautinnoksi”. Olut oli kaljaa ja se oli juotavaksi tarkoitettu.

Nøgne Ø #100
Käännekohta tapahtui keväällä 2005, kun pääsin opiskelun ohella osa-aikatöihin erään suomalaisen ison panimon palvelukseen (olen sittemmin vaihtanut alaa ja työnantajaa). Työssä kierrettiin eri kaupoissa tekemässä tilauksia ja hyllyttämässä työnantajan tuotteita, niin oluita kuin muitakin juomia. Pikkuhiljaa kauppoja kiertelemällä ja eri tuotteita hypistellessä näkökulma laajeni, päätin kokeilla aluksi tummaa lageria, suomalaisia jouluoluita, Kilkennyä ja vastaavia hyvin yleisesti saatavilla olevia oluita. En mitenkään järjestelmällisesti vaan enemmänkin siihen tyyliin, että sen mäyräkoiran eli ”kulutusoluen” lisäksi kärryihin valikoitui sattumanvaraisesti jokin kiinnostavan näköinen, yleensä melko edullinen olut. Ostin oluet aina maitokaupasta, Alkoon ei ollut asiaa, kun en väkevistä välittänyt, eikä viinikään maistunut. Eri oluttyyleistä, lagerin ja alen erosta, tarjoilulämpötiloista ja sen sellaisista ei ollut hajuakaan. Lasista olen sen sijaan olueni aina tykännyt juoda, joten jotain meni sentään oikeinkin. En pitänyt tässä vaiheessa maistetuista oluista mitään listaa, saati arvioinut niitä. Juodessa en kiinnittänyt huomiota yksittäisiin makuihin - jos olut oli hyvää, se oli hyvää ja sitä saatettiin hinnasta riippuen ostaa toistekin.

3 Fonteinen Oude Kriek
Toinen käännekohta oluen kulutuksen muuttumisessa enemmän oluen harrastamisen suuntaan tapahtui keväällä 2007, jolloin vaimoni odotti esikoistamme. Jätin opiskelijaelämän taakseni ja siirryin nykyiseen työpaikkaani. Rahatilanne koheni ja elämäntilanne muuttui. Esikoisen syntymää ennen vähensin oluenkulutusta, en sen vuoksi että alkoholinkäyttöni olisi ollut ongelmallista, vaan muutos tapahtui luonnollisesti, kun elämään tuli muuta sisältöä. Näihin aikoihin löysin olutoppaan ja ratebeerin, bulkkikama alkoi automaattisesti jäämään hyllyyn, nyt panostettiin määrän sijasta laatuun. Alkon olutvalikoima tuli tässä vaiheessa mukaan kuvioihin ja aloin kirjaamaan maistettuja oluita ylös. En vielä pisteyttänyt tai arvioinut oluita, vaan lueskelin muiden olutarvioita olutta maistellessani ja yritin löytää arvioissa mainittuja tuoksuja ja makuja. Ajan ja oluiden kuluessa taito harjaantui ja aloin aluksi pisteyttämään ja nopeasti myös kirjoittamaan omia arvioita olutoppaaseen. Olutkirjojen rivi kirjahyllyssä alkoi kasvaa ja excel-lista maistetuista oluista paisua.

Elokuussa 2010 Reittausblogi näki valon (kenties kohtasi valokaapelin pään), aluksi tosin Raittiusblogin nimellä, mutta se melko nopeasti kuopattiin ja hyvän oluen ilosanoman levittäminen jatkui Reittausblogi nimen alla. Harrastus on tarjonnut loistavia makuelämyksiä ja monia hauskoja iltoja, siitähän olutharrastuksessa loppujen lopuksi on kyse – hauskanpidosta.

Toivottavasti joku innostuu tämän kirjoituksen tai ylipäätään Reittausblogin myötä kokeilemaan, maistelemaan ja nauttimaan oluesta uudenlaisella tavalla. Se on yksi syy miksi tätä "hommaa" teen, toinen on rakkaus olueen. Kippis!

Tämä juttu löytyy myös yläpalkin "Olut harrastuksena" linkin takaa.

Olutarvio: Nørrebro New York Lager

0 kommenttia
 
New York Lager

Noniin, nyt on kovat piipussa. Myönnän nimittäin julkisesti blogissa ostaneeni yli viiden euron pikkupullon lageria. Tämä ko. lager on tanskalainen Nørrebro New York Lager, joka kuuluu Alkon tämän viikon uutuuksiin. Olut on luomu-sertifioitu. Nørrebrolla on monia aivan tautisen hyviä oluita tätä mielenkiintoisemmissa tyylilajeissa,  joita toivottavasti tämän "pelinavauksen" myötä saadaan jälleen Alkon vakiovalikoimaankin. Pidemmittä jorinoitta itse asiaan. 

Jääkaappi ilmeisesti käy hieman liian kylmänä, pullo hikoilee melkoisesti.
Oranssihtavan kullankeltainen, hieman utuinen ja runsaasti kananmunankuoren väristä vaahtoa puskeva olut. Tuoksu on hieman diasetyylisen maltainen, ruohoinen ja kevyesti sitrushumaloitu. Raikas maku on miedohkoa tuoksua selvästi parempi, sillä cascade humalan sitrushedelmäinen aromi pääsee siinä paremmin esiin. Muuten maku ei juuri poikkeakaan normaalista tyylin edustajasta, se on hieman makean maltainen, aavistuksen ruohoinen, eikä kovin katkera. Suutuntuma on kevyehkö ja hiilihappoisuus pehmeää. Nautittava lager, mutta aivan liian kallis.

Yhteenveto:  Pehmeä, jenkkihumaloitu lager.  
Nautintasuositukset: Lähes jääkaappikylmänä

ARVOSANA: 7+

    Olutarvio: Saimaan Marsalkka Vehnä

    0 kommenttia
     

    Marsalkka Vehnä

    Suomalainen pienpanimon tuottama vehnäolut on vieraillut huulillani useasti viimeisen reilun vuoden aikana. Usein se ollut Nokian Elowehnää, toisinaan Laitilan Kievari Vehnästä. Nyt nuo kaksi ovat saaneet kilpailijan tai pikemminkin vaihtoehdon tästä Saimaan Panimon Marsalkka vehnäoluesta, joka paukahti A-kaupan valikoimiin tällä viikolla. Marsalkka Vehnä on oikeaoppisesti suodattamaton, joten se on luonnollisesti samea. Harmillisesti Alko on ottanut valikoimiinsa 0,33-litraisen pullon, vaikka 0,5l tölkkejäkin olisi panimolta saanut. Hintakin on varsin siedettävä, ottaen huomioon Alkon hintatason ja sen millaisissa olosuhteissa pienpanimot tässä maassa joutuvat toimimaan.
    Niksipirkka: Saat 0,5-litraa vetävän vehnislasin täyteen kun kaadat sinne 1½ pullollista. (Huom. edellyttää vähintään kahden pullon laillista hallussapitoa)

    Varovaisella kaadolla vaahtokukka jää pieneksi

    Marsalkka Vehnä on ulkonäöltään juuri sellainen kuin normaali hefeweizen on. Samea, väriltään kultainen pienellä oranssin vivahteella ja vaahdoltaan melko runsas. Tämä on ehkä aavistuksen Elowehnää vaaleampi ja vaahto pitää muodostaa lasin päälle aggressiivisella kaadolla. Tuoksu on hiivaisen vehnäinen, aavistuksen hapan ja sitruunaisen hedelmäinen, purukumimaisia estereitä esiintyy myös, mutta joistakin vehniksistä tutut (yli)kypsän banaaniset aromit ovat kaukana taka-alalla. Tämä kuuluu siis ainakin tuoksun perusteella monien saksalaisvehniksienkin tavoin raikkaampien ja kevyempien janojuomavehniksien klaaniin. Maku alkaa tietysti vehnäisen maltaisena, sekä hieman hiivaisen happamana. Happamuutta on esimerkiksi Elowehnään verrattuna hieman enemmän ja makeutta hieman vähemmän. Sitruunaa löytyy ja loppupuolella purukumia. Humalointi normaalia vehnistasoa, eli kevyt. Loppu on kohtalaisen kuiva ja jälkimaku hapahko ja hieman karkea. Suutuntuma on kevyen ja keskitäyteläisen väliltä ja keskiverrosti hiilihappoinen. 

    Nautittava vehnis, vaikkei ylläkään Alkon parhaiden saksalaisten, eli Weihenstephanin ja Franziskanerin tasolle. Maistamistani suomalaisvehnistä edelleen paras on Laitilan Kievari Vehnänen, mutta Elowehnän rinnalle Marsalkka nousee, sen jälkeen onkin kyse vain siitä, haluaako enemmän kuivan ja sitruunaisen (Marski) vai makeamman ja banaanisen (Elowehnä), mitään dramaattisia eroja näiden välillä ei kuitenkaan ole.

    Yhteenveto: Nautittava, kuivahko ja sitruunainen suomalaisvehnis. 
    Nautintasuositukset: Lähes jääkaappikylmänä 

    ARVOSANA: 7½

      Lisää Alkon syksyn uutuuksia

      0 kommenttia
       
      Tämä on lisäys juttuun: Alkon syksyn uutuuksia

      Nimimerkki sntri tietää olutoppaan foorumilla kertoa, että syyskuun viidennen päivän kieppeillä pitäisi Alkoon tulla aikaisemmassa kirjoituksessa mainittujen lisäksi vielä pari muutakin uutuutta. Toinen on Fuller's India Pale Ale, jonka 0,5-litrainen pullo lähtee janoisen matkaan kipurajan alapuolelle jäävään 3,39€ hintaan. 

      Arvioin maaliskuussa ulkomailta tuodun pullon ja kirjoitin siitä mm. seuraavaa: "Jos verrataan Fuller's E.S.B:iin, niin tämän humalointi on selvästi voimakkaampi ja makeutta on vähemmän, muuten yhteneväisyyksiä löytyy." Arvosanaksi annoin 8½/10.

      Lue: Olutarvio: Fuller's India Pale Ale. Mainittu Fuller's ESB löytyy Alkon valikoimista.



      Toinen uutuus on mielenkiintoinen. Se tulee Itävallasta Brauhaus Gusswerkilta, jolta Alkon valikoimista löytyy jo mainio luomu-vehnäolut Weizenguss. Oluen nimi on Hom Mali Rise, jonka valmistuksessa on käytetty 70% pils-, 5% münchenermallasta ja 25% reilun kaupan jasmiiniriisiä. Hinta 2,83€ / 0,33l. Ei paperilla kuulosta kovin herkulliselta, mielessä pyörii lähinnä aasialaiset riisilagerit, mutta on taatusti mielenkiintoinen. Weizenguss oli mainio, joten tämäkin kannattaa maistaa.


      Brauhaus Gusswerkin lehdistötiedotteessa (pdf), jossa Hom Mali Risen Alkoon tulostakin uutisoidaan, kerrotaan myös, että "syksyllä" olisi tulossa myös panimon Steinbier. Tästä ei tosin ole mitään muuta tietolähdettä ja saksankielentaitonikin on pitkälti google translatorin varassa, mutta jäämme mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta. Yleensähän Alkoon on tullut samalta panimolta useampiakin tuotteita, joten ei se ihme olisi tälläkään kertaa.


      Steinbieristä kerrotaan panimon sivuilla seuraavaa (suoraan kääntäjästä):
      The Beer Stein is an ancient type of beer was already brewed in the Middle Ages. Through its unique design, it is about flavor and sweet, with a firm caramel character, which is caused by the addition of hot stones to the wort. 1st Place in the Austrian state championship of small breweries 2011th
      Amber specialty beer alcohol: 5.6% alc vol, original gravity: 12.7 ° Stw.
      Brauhaus Gusswerk on pieni panimo, jolle oluiden saaminen Alkon valikoimaan vaikuttaa melkoiselta jättipotilta. Heidän sivuillaan on linkki lehtiartikkeliin, jossa kerrotaan Alkon tilanneen heiltä 20000 pulloa, eli 70 hehtolitraa Weizengussia. Heidän koko panimon vuosituotanto on 450 hehtolitraa, joten jos kaksi olutta tulee Alkoon vielä lisääkin, niin se on helposti melkein 1/3 panimon vuosituotannosta kun tuodaan Suomeen.

      ps. Kiitti sntri:lle tiedoista. Tsekkaa myös hänen bloginsa: sntri bs&beer

      Dear Guzenina-Richardson

      0 kommenttia
       
      Sain Turun Sanomista lukea ehdotuksesi niin sanotun ”keskioluen” laimentamisesta alkoholipitoisuudeltaan 3,5%-vahvuiseksi. Sinun mukaasi tällä tavoin saataisiin hillittyä lasten ja nuorten humalahakuista juomista. Mielestäni peruspalveluministerin tulisi tietää, että lapset ja nuoret eivät lain mukaan saa juoda alkoholipitoisia juomia. Miksi kiellettyä toimintaa pitäisi hillitä? Eikö se pitäisi estää? Olen tyrmistynyt. Vaikuttaako niin sanotun ”keskioluen” laimentaminen kuitenkaan nuorten alkoholinkäyttöön, kyllä 3,5% oluesta yhtä lailla humalaan tulee, mutta juomaa pitää vain kuluttaa pari annosta enemmän. Kyllä iskän ja äitsyn kultimussukka halutessaan vetää päänsä sekaisin oluen vahvuudesta riippumatta ja ellei laimea olut riitä, niin saattaapa se kultimussukka jopa siirtyä vahvempiin viinaksiin tai huumeisiin. Mielestäni lapsille ja nuorille pitäisi keksiä muuta tekemistä kuin älytön ryyppääminen, siinä asia johon peruspalveluministeri oikeasti voisi puuttua. Suomalaiset aikuiset sen sijaan pystyvät itsenäiseenkin ajatteluun, heidän kulutustottumuksiaan ei tarvitse ohjailla eduskunnasta käsin. Antaisit nyt jo olla.

      Parhain terveisin,
      Harri Metsäjoki

      Tämä viesti on jatkoa tähän: Keskioluen laimentamisesta

      Alkon syksyn uutuuksia

      2 kommenttia
       
      Tässä yhteenvetona ja lyhyin kommentein varustettuna pääasiassa olutoppaan keskustelufoorumilta poimittuja tietoja Alkoon syksyllä tulevista uutuuksista. Oluiden nimiä klikkaamalla pääsee ko. oluen sivulle joko olutoppaaseen tai ratebeeriin.

      22.8.2011 Aitoa lambicia ja kotimaista vehnistä!
      Marsalkka Vehnä kiinnostaa tällaista vehniksen ystävää etukäteen, mukava muutenkin saada lisää kotimaista pienpanimo-olutta Alkoon. Harmillisesti pullo on vehnäoluelle sopimattomasti 0,33-litrainen (vehnislasit ovat yleensä 0,5-litraiselle mitoitettuja). Nørrebron yli viiden euron 0,4-litrainen lager saanee yhtä pakollista lukuun ottamatta jäädä hyllyyn, ei voi olla hintansa väärti. Cantillon Kriek on hyvä lisä valikoimiin, vihdoin aitoa lambicia vakiovalikoimassa! Hinta on tosin pikkupullosta aivan karmaiseva, enkä usko että montaa tulee ostettua, ehkä yksi maistoon ja yksi kellariin. Jos et  ole aitoa lambicia vielä maistanut, niin nyt on sen aika.

      29.8. Oktoberfest-oluet & pari muuta

      Oktoberfest-oluet tänä vuonna:
      Viime vuoden oktoberfest-oluet
      Hofbräu Oktoberfestbier ja Laitilan Kievari Kekri ovat jo viime vuodelta tuttuja. Spaten taasen oli viimeksi valikoimassa vuonna 2009, viime vuonna sen "paikalla" oli Löwenbrau. Hofbräun rankkasin viime vuotisessa rinnakkainvertailussa parhaaksi, lue lisää: Vertailu: Alkon Oktoberfestoluet (2010). Näitä pitäisi juoda kolpakkokaupalla, jotta aito Oktoberfestfiilis parhaiten välittyisi, mutta ei näillä hinnoilla veljet, ei näillä hinnoilla. 

      Samana päivänä (29.8.) tulee pari muutakin uutuutta:
      Brouwerij van Viven on minulle panimona uusi tuttavuus. Viven Ale ei vaikuta ennakkoon tarkasteltuna panimon parhaalta tuotteelta, mutta aivan kelpo belgiale pitäisi olla kyseessä. Se pitää ehdottomasti maistaa.  Nikolai vuosiolut 2012 on panimolle tyypilliseen tapaan tärkkelyksellä "ohennettu" lager. Siinä on kuitenkin edes jotain yritystä, sillä se on suodattamaton ja vehnääkin on käytetty. Eiköhän sekin tule blogiin arvioitua.

      26.9. Lisää aitoa trappist-olutta!

      Syyskuun lopulla saadaan valikoimiin lisää aitoa trappist-olutta, kun Alkon hyllylle tipahtaa Servaalin maahantuoma Westmalle Tripel (0,33 / 3,79€).  Hyvä, joskin hieman alkoholinen tripel. Tätä pidetään tripel-tyylin kantaisänä, joten siinäkin mielessä kyseessä on tsekkaamisen arvoinen olut. Ehdottomasti blogiin.

      Talven kausivalikoimaan on (todennäköisesti) tulossa Westmalle Dubbel 0,75-litraisessa pullossa. Olen antanut sille olutoppaassa 44/50 pistettä, joten todella hekumallisesta tavarasta on kyse. Arvioimani pullo oli yhden vuoden ikäinen, joten nyt pääsen maistamaan tuorettakin ja kellariinkin päätyy varmasti useita pulloja. Ehdottomasti blogiin.

      Lokakuun loppu: Jouluolutvalikoima

      Lokakuun lopulla on yleensä "vuotanut" tieto Alkon jouluoluista. Viime vuoden valikoima oli oluiden lukumäärältä positiivinen yllätys, mutta monet valikoiman oluista paljastuivat loppujen lopuksi pienoisiksi pettymyksiksi, vaikka toki pari loistavaakin mahtui mukaan. Yhtään varmaa tietoa valikoiman oluista ei vielä ole, mutta se on varmaa ettei ainakaan Gouden Carolus Christmasia nähdä tänä(kään) vuonna. Henkilökohtaisissa toiveissa olisi ainakin Stallhagen Julbock, joka oli viime vuonna aivan loistavaa ja Ayinger Winter-Bock, joka on itseasiassa sama olut kuin Ayinger Celebrator.

      Jos ei jotain tiettyä vakiovalikoiman olutta ala oman lähi-Alkosi hyllyssä näkyä, niin tilaa sitä sinne. Vakiovalikoiman tuotteiden tilaaminen ei aiheuta lisäkustannuksia ostajalle. Monopolin velvollisuus on toimittaa mitä tahansa vakiovalikoiman tuotetta mihin tahansa alkoon, vaikka tilaisit vaan yhden pullon kutakin.

      Onko tiedossasi joitain muitakin tulossa olevia oluita? Jätä kommentti!

      Olutarvio: Wells Bowman Stout

      0 kommenttia
       
      Wells Bowman Stout

      Alkoon tällä viikolla ilmestynyt uutuusolut. Wells ja Young's yhdistyivät vuonna 2006 ja muodostavat tätä nykyä Englannin suurimman itsenäisen (ei multikansallisen korporaation omistaman) panimon. Alkosta tältä panimolta on tänä vuonna nähty Young's Special London Ale ja Young's Double Chocolate Stout. Ne olivat aivan kelvollisia oluita, mutta eivät hittikamaa. Wells Bowman Stout on ennakkotarkastelujen perusteella varsin perinteinen brittistout. Panimon oman pullomallin tunnistaa hyllystä helposti, etiketti ei nyt kauneudellaan häikäise, mutta ajaa asiansa. Tuoreudesta ei olutnautinto ainakaan jää kiinni, sillä pullossa mainittu valmistuspäivä (pullotuspäivä?) on 28.7.2011.

       
      Jousimies stout kaatuu tuoppiin. Väri on musta, aivan kuin stoutin pitääkin. Vaahto on kooltaan keskiverto ja jättää mukavasti pitsiä laskiessaan. Tuoksu on runsaasti paahteisen maltainen ja maitosuklainen. Myös maanläheinen brittihumalointi on läsnä tuoksun loppupuolella. Kuivahko maku on runsaan paahteisen maltainen ja katkeruuttakin on stoutille melko runsaasti. Aika suoraviivainen maku, jossa ei ole aiemmin mainittujen lisäksi kuin ripaus suolaista lakritsaisuutta ja kukkaisuutta. Jälkimaku on brittihumalien tapaan maanläheinen ja yrttinen. Suutuntuma on hieman turhan kevyt, vaikka toki keskitäyteläinen onkin, mutta melko runsas hiilihappoisuus saa oluen tuntumaan hieman ilmavalta ja hieman ohuelta suussa. Lisäksi pistää röyhyttämään. Paahteinen ja kuivahko, eli juuri sen tyylinen stout joista pidän, mutta kuitenkin aavistuksen liian suoraviivainen. Kaipaisi täyteläisyyttä ja nyansseja noustakseen huippujen joukkoon. Ihan ok!

      Yhteenveto: Suoraviivainen, kuivahkon paahteinen ja hyvin brittiläinen stout.
      Nautintasuositukset: Hieman viilennettynä

      ARVOSANA: 8-

        Olutarvio: Brewdog 5 A.M Saint

        0 kommenttia
         
        5 A.M Saint

        Tämä skotlantilaisen Brewdogin Amber Ale tuli uutuutena Alkon valikoimiin tällä viikolla. Useista ravintoloista tätä on saanut jo pidempään, joten monet ovat varmasti jo päässeet maistamaankin, mutta minulle tämä on ensimaistelu. Brewdogin oluet ovat aina vähintään mielenkiintoisia ja usein myös hyviä. Toisinaan tasapaino saattaa olla hieman hukassa ja ylihumalointiakin voi esiintyä, mutta toisinaan myös osuu ja uppoaa, kuten esim. Hardcore IPA. Tältä panimolta on se täydellinen napakymppi jäänyt vielä maistamatta, mutta ehkä tämä on sellainen.  Alko on onnistunut pitämään hinnan kohtuullisena, kiitos siitä pitää tosin osoittaa maahantuojan, eli Diamond Beerin suuntaan. Tattis, Diamond Beer! Siinä meni ne. Amber Ale on tyylinä meikäläiselle toistaiseksi melko tuntematon, joten eiköhän lähdetä mukaan tutustumisleikkiin. Olkoon 5 A.M Saint herra X niin minä olen Kari Salmelainen - mutta missä on Kaitsu?!


        Lasiin kaatuu kaunista punertavan kuparista olutta, jonka vaahto on varovaisella kaadolla keskiverto ja melko kestävä sekä runsaasti pitsiä jättävä. Hyvältä näyttää! Tuoksu on makeahkon karamellinen ja runsaasti humaloitu, kuten monet muutkin Brewdogin oluet. Tutustumisleikistä meinaa mennä heti kaikki ilo ja jännitys, tämähän tuoksuu jo liiankin tutulta! Humalointi on erittäin aromikasta ja eksoottisen hedelmäistä. Hieman tuntuu myös mäntyisyyttä. Maku jatkaa samoja tuttuja raiteita, makeahkoa karamellista maltaisuutta ja runsaasti aromihumalaa, sekä sopivasti katkeroa. Tuoksun tavoin neiti A tarjoaa makuun mukaan eksoottista hedelmäisyyttä ja neiti B hienoista mäntyisyyttä. Neiti C ei ilmeisesti ole lähtenyt leikkiin tositarkoituksella, sillä hän on tuonut karkeaa liiallisesta humaloinnista kielivää yrttisyyttä maun loppupuolelle. Kaitsu pimputtelee jälkimakuun hieman hapanta greippisyyttä yrttisyyden rinnalle. Suutuntuma saisi olla täyteläisempi ja maltaisuutta enemmän omaan makuuni, nyt tämä jää liian pitkälti humaloinnin varaan ja kun sekin on jo aiemmin maistettu panimon muissa oluissa niin tylsäksi jää. Hyvää silti toki, mutta ei missään nimessä napakymppi.

        Yhteenveto: Runsaasti aromihumaloitu hedelmäpommi joka kaipaisi lisää maltaisuutta. 
        Nautintasuositukset: Viilennettynä.
        ARVOSANA: 8

          Olutarvio: Cantillon Grand Cru Bruocsella

          0 kommenttia
           
          Grand Cru Bruocsella
          • Panimo: Cantillon
          • Maa: Belgia
          • Alkoholipitoisuus: 5,0% 
          • Saatavuus: Ulkomailta, Olutravintoloista (mm. Pikkulintu)
          • Oluttyyli: Lambic (sekoittamaton)

          "The beer is unique in the world. Its fermentation is spontaneous, without the addition of yeast, and is the result of the action of micro-organisms. -Cantillon"

          Klikkaa isommaksi
          Kesäloman viimeinen perjantai ja Cantillonia tarjolla. Grand Cru Bruocsella on yksi harvoista, ellei peräti ainut, kaupallisesti myytävistä sekoittamattomista lambiceista. Spontaanikäynyt ja 3 vuotta tammitynnyreissä ikäännytetty olut on pulloitettu sellaisenaan. Yleensähän lambicit ovat sekoituksia, joissa on osa ikäännytettyä ja osa nuorta erää. Käsissäni oleva pullo on luomua ja se on pullotettu kuluvan vuoden tammikuussa. Parasta ennen päiväys ulottuu vuoteen 2020, mutta tämä säilyy varmasti pidempäänkin jos olosuhteet ovat kunnossa. Eli nuorna korkkautuu pulloni mun, mutta menköön nyt tämän kerran. Pullo etiketteineen on tyylikäs, jopa romanttinen. Informatiivisessa takaetiketissä kerrotaan oluen valmistuksesta ja annetaan ohjeet sen oikeaoppiseen nauttimiseen. Näin sen pitää ollakin.



          Tuttuun Cantillonin tapaan sekä kruunu-, että korkkikorkilla suljettu pullo aukeaa vaivatta. Lasiin kaatuu oranssihtavaa, hieman utuista olutta, joka ei vaahtoa käytännössä ollenkaan. Tuoksu on raikkaan hedelmäinen ja hapokas. Ei joistain lambiceista tuttua tallimaisuutta tai nahkasatulaa, vaan raikas, kirpeän hedelmäinen ja sitruksinen tuoksu, jossa toki kosolti happamuutta mukana. Maku on pehmeästi hapokas ja hyvin tuoreen hedelmäinen. Siinä on kirpeää omenankuorimaisuutta ja appelsiinia, sekä sitrushedelmäistä nipistävyyttä. Lopussa hapokkuus tarttuu ikeniin ja kitalakeen. Hieman samankaltaista fiilistä, kuin tuoreista kirpeistä omenoista puristetussa mehussa, joka juodaan tuoreeltaan. Upea pehmeä happamuus ja miellyttävä kuivahko yleisilme. Hiilihappoisuutta ei ole juuri ollenkaan, mutta kirpeä hedelmäisyys takaa sopivan raikkauden ja nautittavuus on huippuluokkaa. Belgialaista maalaisromantiikkaa lasissa!

          Yhteenveto: Pehmeän hapokas, valkoviinimäinen ja nautittavan hedelmäinen spontaanikäynyt olut.
          Nautintasuositukset: Viilennettynä viinilasista.

          ARVOSANA: 9

            Porispere Kilju ja Musta Intianpässi

            0 kommenttia
             
            Lisää hyvää Porista! Ruokapuoti Lumon facebook päivitys tavoitti janoisen eilen illalla ja tänään pullot tarttuivat samaisesta paikasta janoisen matkaan hintaan 5,20€ kipale. Tiukan, yhden maalin tappioon päättyneen Rauman Puulaakiliigan futismatsin jälkimainingeissa 1+1 tehot iskenyt janoinen korkkasi ensin Kiljun ja sitten Mustan Intianpässin. Molemmat ovat alkoholipitoisuudeltaan 4,5% ja pantu tietysti Porin Beer Hunter's panimoravintolan toimesta. Kilju on tyyliltään Vehnäale ja Musta Intianpässi tietysti Black IPA.


             
            Porispere Kilju - Punkkareiden suosima, porvareiden pullottama.

            Vaahdoltaan lähes olematon tumman kuparinen olut. Tuoksu on hieman hiivaisen vehnäinen ja runsaan greippisen humaloitu, sitrushedelmäinen, sekä yrttisen katkera. Kuitenkin melko mieto tuoksu. Maku on myös greippisen hapan, runsaasti humaloitu ja pehmeän hiivaisen vehnäinen. Loppupuolella on yrttistä katkeruutta. Suutuntumaltaan kevyehkö ja melko matalahiilihappoinen. Helkkarin hyvä sessiojuomaksi, lienee parhaimmillaan muutaman nautitun jälkeen! Hienosta ja hauskasta etiketistä plussaa.


             
            Mufloni Musta Intianpässi

            Läpinäkymättömän musta ja niukkavaahtoinen olut. Tuoksu on kevyen paahteinen ja hieman lakritsainen, sekä hyvin runsaasti greippisen humaloitu. Hiven liimaisuuttakin, mutta ei haittaa. Maku on lakritsainen, kuiva, hieman paahteinen ja runsaan greippisen katkera. Jälkimaussa soi normi Intianpässin tavoin päättymättömällä kasetilla kuivan greippistä ja yrttistä sävelmää sekä mukavana lisänä hieman lakritsiakin. Suutuntuma on kevyehkö, kuiva ja maltillisen hiilihappoinen. Komeat katkerot ja melko hyvä tasapainokin. Lakritsaisuus ja runsas humalointi luovat melko mielenkiintoisen yhdistelmän. Maistuu!

            Porilaisten lähettämä vakooja saapui seuraamaan sessiota. Ei välittänyt vaikka tökkäsi kameralla melkein silmään...




            Olutarvio: Mikkeller Black Hole

            0 kommenttia
             
            Black Hole
            • Panimo: Mikkeller
            • Maa: Tanska
            • Alkoholipitoisuus: 14,0% 
            • Saatavuus: Ulkomailta
            • Oluttyyli: Imperial Stout

            Vesi, mallas, paahdettu ohra, kaurahiutaleet, tumma cassonade-sokeri, hunaja, humala, kahvi, vanilja ja ale-hiiva - siinä tämän massiivisen 14% imperial stoutin ainesosat. Näillä aineilla ainoastaan se on varmaan, että extremeä tulee olemaan. Mikkelleriltä on lupa odottaa paljon ja on tämä saanut varsin loistavia arvioita muiltakin. Kruunukorkilla suljettu pullo on 37,5 senttilitrainen ja etuetikettiä koristaa ainoastaan mystisen näköinen musta aukko. Takaetiketistä löytyvät sitten kaikki tutut tiedot tuotemerkistä, panimosta ja alkoholipitoisuudesta ym. Kymmenen kuukauden ikäinen pulloni on Saksasta hankittu, eikä se kuulu Alkon valikoimiin. Pidemmittä alustuksitta "foliot" ketoon kaulalta ja  tavaraa lasiin. Päätin korkata tämän huoneenlämpöisenä, sillä tällaiset oluet hyvin harvoin kaipaavat viilennystä.


            Täysin musta olut, jonka mokkainen vaahto suorastaan tarttuu lasin reunoihin korkeasta alkoholipitoisuudesta johtuen. Todella voimakkaassa tuoksussa on hyvin runsaasti espressomaista kahvia ja ruskeaa sokeria. Lisäksi palaneen paahteista maltaisuutta, hieman vaniljaa ja voimakas alkoholin potku. Ei niin pehmeä, mutta voimakas ja iskevä, sekä hyvin kahvinen tuoksu. Tuoksusta poiketen maku alkaa hyvin pehmeänä. Paahteista, hieman liiaksi palanuttakin maltaisuutta, puuta, espressoa ja taustalla hieman sokerista makeutta ja vaniljaa. Pehmeys vaihtuu loppua kohti voimakkaaseen ja karkeaan alkoholimaisuuteen. Outoa, sillä 17,5% vahvuisessa Mikkeller Blackissa en muista tällaista poltetta olleen. Se hieman häiritsee, muttei kuitenkaan missään tapauksessa romuta nautintoa. Maun lopussa ja jälkimaussa on myös runsaasti humaloinnin tuomaa greippistä happamuutta, vaniljaa ja kuivattavaa alkoholin poltetta. Suutuntuma on täyteläinen, matalahiilihappoinen ja hieman tahmainen - makeus tarttuu ikeniin ja kitalakeen. Erittäin hyvä, muttei erinomainen olut, olisi kaivannut tasapainoisuutta lisää, tällaisenaan maltaisuus on turhan palanut ja alkoholikin voisi olla paremmin piilossa. Kokemuksena kuitenkin erittäin hieno, ovathan nämä näin voimakkaat oluet melko harvinaista herkkua. Harmi ettei tullut hankittua kuin yksi pullo, olisi mukava tietää miten muutama vuosi kellarissa vaikuttaa.

            Yhteenveto: Massiivinen, monipuolinen, palaneen paahteinen ja liköörimäisen alkoholinen olut, jossa mausteena käytetty kahvi hienosti korostuu.
            Nautintasuositukset: Huoneenlämpöisenä

            ARVOSANA: 8½

              Olutarvio: Struise / Stillwater Outblack

              0 kommenttia
               
              Outblack

              Outblack on todella suositun belgipanimo Struisen ja kovassa nosteessa Ratebeerissä olevan "gypsy-panijan"* Stillwaterin yhteistyön hedelmä. Olut on pantu Decan panimolla Belgiassa. Tässä pintahiivaoluessa on yritetty yhdistää tumma ja vahva belgiolut uudehkon black-ipa tyylisen oluen kanssa. Tummaa, vahvaa ja voimakkaasti humaloitua lienee siis luvassa. Kyseessä on ilmeisesti ns. yhden illan juttu, eli kertapano, erän suuruudesta ei minulla ole tietoa. Oma pulloni on Saksasta hankittu ja aion korkata sen nyt.


              Kruunukorkki taittuu tutun sihahduksen saattelemana auki. Lasiin kaatuu täysin mustaa olutta, runsaalla beigellä vaahdolla. Vaahto on kestävä ja pitsiä jättävä. Tuoksultaan tämä muistuttaa hyvin pitkälti imperial stoutia, sillä sen verran löytyy jylhää runsaan paahteista ja osin palanuttakin maltaisuutta sekä alkoholin potkua. Voimakkaassa tuoksussa on myös palanutta sokeria, hieman marjaista hedelmäisyyttä ja runsaanoloinen humalointi, jonka terävyys kuitenkin osin peittyy voimakkaan paahteisuuden alle. Olen hieman yllättynyt selkeiden belgielementtien puuttumisesta. Hieno tuoksu, mutta odotuksiin nähden erilainen. Maku alkaa hieman makean maltaisena, sokerisena ja hedelmäisenä. Paahteisuutta on tuoksun tavoin runsaasti ja olut on suussa mukavan paksua ja pehmeää. Alkoholipitoisuus tuntuu pienenä potkuna ja lämmittävyytenä. Runsas humalointi puskee puolivälissä mukaan kuvioihin ja loppu onkin hyvin kuivan lakritsinen ja yrttinen. Jenkkihumalista tuttu sitrushedelmäisyys yrittää puskea makupalettiin mukaan, se ei kuitenkaan pääse makeuden alta kunnolla valloilleen, mutta katkeruudessa löytyy ja greippinen happamuus maistuu herkullisesti pitkässä jälkimaussa. Suutuntuma on täyteläinen ja hiilihappoisuus keskirunsasta, mutta pehmeää. Nautittava ja tasapainoinen olut. Kuin runsaasti humaloitu, hieman hedelmäinen imperial stout.

              Yhteenveto: Voimakkaan paahteinen, täyteläinen ja runsaasti humaloitu nautiskeluolut.
              Nautintasuositukset: Lähes huoneenlämpöisenä

              ARVOSANA: 9

                * gypsy-panija: Panimomestari ilman omaa panimoa, valmistaa oluensa muiden panimoissa. Yksi tunnetuimmista tällaisista on Mikkeller.

                "Keskioluen" laimentamisesta

                4 kommenttia
                 
                Tasaisin väliajoin mediassa putkahtaa esille "keskioluen" laimentamista käsitteleviä artikkeleita, tänään asialla oli Ilta-Sanomat ja juttu levisi nopeasti muillekin uutissivustoille. Pistän keskioluen lainausmerkkien sisään, koska varsinaisia veroluokkia (I, II, III, IV ja IVB) ei oluelle enää Suomessa ole ja mielestäni niiden käyttö oluiden etiketeissä ja muissakin yhteyksissä voitaisiin lopettaa. Antaa oluen olla ihan vaan olutta, alkoholipitoisuudesta riippumatta.

                Ilta-Sanomien uutisessa kerrottiin, että Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto pelkää, että keskioluen myynti siirretään Alkoon ja kaupassa myytävä olut laimennettaisiin. Se tarkottaisi käytännössä sitä, että jos otettaisiin mallia vaikka Ruotsista, niin maitokaupoissa saisi myydä enintään 3,5% vahvuisia alkoholijuomia. Jos tällainen malli otettaisiin käyttöön, en henkilökohtaisesti usko että otetaan, mutta jos otettaisiin niin pienin askelin kehittymässä oleva olutkulttuurimme ottaisi jälleen reilusti takapakkia. Maitokauppojen valikoimista jouduttaisiin poistamaan hurjat määrät eri oluita, jotka sopivat 3,5% ja 4,7% väliin. Alkon valikoimissa ei millään olisi tilaa kuin murto-osalle nyt maitokaupoista saatavilla olevista tuotteista. Saatavilla olevien oluttyylien kirjo väistämättä pienenisi entisestään. Lisäksi kotimaiset panimot, jotka jo nyt kärsivät 4,7% rajasta huomattavasti, joutuisivat tuotekehittelyssä entistä ahtaampaan rakoon. Ei ole kovin montaa oluttyyliä, joista saa "kunnollisia" ja kansainvälisille markkinoillekin sopivia alle 3,5% vahvuisina. 

                Olen sitä mieltä, että nykyinen malli pitäisi korvata aluksi sillä, että alle 22% vahvuisten alkoholijuomien myynti vapautettaisiin. Alko voisi vielä olla olemassa monopolina väkeville ja luomassa hintakilpailua miedommille. Perustelen tätä sillä, että nykyiselläänkin oluet maksavat Alkossa keskimäärin vähemmän, kuin maitokaupoissa. En tarkoita nyt niitä lukuisia "tavallisia" lager-oluita, vaan niitä muita. Niitä joita virheellisesti kutsutaan "erikoisoluiksi". Tämä malli parantaisi myös panimoidemme asemaa, ei pelkästään kotimaisilla, vaan myös kansainvälisillä markkinoilla. Tuotekehittelyssä ei tarvitsisi enää väkisin tähdätä 4,7% vahvuisiin tuotteisiin tai sen alle, jotta panimon työntekijät saavat leipää pöytään. Myös alle 22% vahvuisten juomien internetmyynti voitaisiin samalla vapauttaa. Olisi mukava nähdä esim. saksalaisten Bierkompassin ja Bierzwergin tai hollantilaisen Cracked Kettlen kaltaisia liikkeitä Suomessa. Nousisiko alkoholin kulutus tämän seurauksena? En tiedä, eikä oikeastaan kiinnostakaan, mutta olutkulttuurimme ottaisi sen seuraavan tarvittavan askeleen.

                Olutarvio: De Dolle Extra Export Stout

                0 kommenttia
                 
                Extra Export Stout
                • Panimo: Dolle Brouwers
                • Maa: Belgia
                • Alkoholipitoisuus: 9,0% 
                • Saatavuus: Olutravintoloista, ulkomailta
                • Oluttyyli: Foreign stout

                Stoutteja on tullut maistettua useita, mutta en muista että yksikään niistä olisi ollut Belgiasta. Tämäkin taitaa olla kyllä tyylillisesti lähempänä imperial stoutia, joita sentään on Belgiasta sattunut pari kohdallekin. Pidän eniten vahvoista, voimakkaasti paahteisista ja kuivista stouteista, jollainen tämänkin ennakkotietojen mukaan pitäisi olla. Etiketti on oluttyyliin sopivasti vanhanaikaisen näköinen ja tyylikäs, aivan toisesta ääripäästä kuin aiemmin arvioidun De Dolle Dulle Teven sekava ulkonäkö, joka toisaalta sopi sen oluen tyyliin hyvin. Dulle Teve oli ensimmäinen Dollen olut jonka maistoin ja se maistui todella hyvältä, joten tältäkin on lupa odottaa paljon. Olut on Saksasta hankittu ja se on pullotettu tammikuussa 2011. Mielenkiinnolla ja lapsenomaisella innolla kimppuun.


                Vaahto yrittää ryöstäytyä käsistä varovaisellakin kaadolla. Sain lasin pohjalle vain pienen lirauksen ja vaahto oli jo tulla yli reunojen. Olut on väriltään läpinäkymättömän mustaa ja vaahto komeasti mokkainen ja hyvin hyvin kestävä. Hiljalleen laskiessaan se muodostaa kumpuja ja jättää paksusti pitsiä lasin reunoihin. Muutaman minuutin odottelun jälkeen sain kaadettua lasin jo puolilleen, hiivat ja loput oluesta jäivät vielä pulloon. Tuoksu on hyvin paahteinen, kuivan kahvinen ja hieman tumman suklainen. Lisäksi siitä löytyy normistoutista poiketen hieman happamuutta ja kirsikkaista hedelmäisyyttä. Alkoholikin potkaisee taustalla kuten näissä vahvuuksissa pitääkin. Olut on suussa hyvin pehmeä ja maku herkullinen. Paahteista, palanutta maltaisuutta, kahvia, hienoisesti happamuutta, marjaista belgihedelmäisyyttä ja suolaista lakritsia, joka lisääntyy loppua kohden. Olut hyvin kuiva ja alkoholi lämmittää nielaisun jälkeen mukavasti. Tuoksun tavoin maussakin on selkeästi erottuva belgialainen kirsikkaisen hedelmäinen kosketus, joka sopii tähän mainiosti. Suutuntuma on reilun keskitäyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen. Kaadoin noin puoli lasia juotuanu pullosta loput hiivoineen lasiin ja se lisäsi vielä loppuun tuntuvaa yrttistä mausteisuutta, tehden oluesta vieläkin paremman. Erinomainen kuiva stout hitaaseen nautiskeluun.

                Hienolta panimolta vaikuttaa tämä Dolle näin kahden maistetun oluen jälkeen. Kaapista löytyy vielä De Dolle Oerbier, joka on vahva belgiale. Siitäkin tulee todennäköisesti arvio blogiin sitten kun maltan sen korkata.

                Yhteenveto: Erinomainen kuiva stout belgihedelmäisellä vivahteella.
                Nautintasuositukset: Vain hieman jäähdytettynä

                ARVOSANA: 9

                Olutarvio: Svaneke Classic

                0 kommenttia
                 
                Svaneke Classic

                Alkon viimeisin olutuutuus on tanskalainen Svaneke Classic, joka on wieniläistyylinen lager. Tyyli ei hotsita, eikä yli neljän euron hintakaan, mutta tuli silti ostettua kun hyllyssä oli. Tämä Classic lienee jo kolmas Svaneken olut jonka Alko on tänä vuonna vakiovalikoimaansa ottanut. Näkisin mielelläni enemmän vaihtelua myös panimoiden osalta, mutta jostain syystä näitä tuotteita tuppaa kasaantumaan samoilta puljuilta. Hankintaanko ne sitten yhtenä "könttänä", sitä en tiedä. Maahantuojana on Novovin. Alkoholipitoisuutta tässä on 4,9% ja tyylinä siis lager, eli pohjahiivakäymisellä valmistettu ja lisäksi ilahduttavana pikku bonuksena suodattamaton.


                Väriltään tämä on vaalean kuparista. Vaahtokukka jää melko matalaksi, mutta on tiivis ja kauniin valkoinen, sekä runsaasti pitsiä jättävä. Suodattamattomuus näkyy utuisuutena. Tuoksu on pehmeän maltainen, hieman karamellinen. makeahko ja kevyesti hedelmäinen. Tuoksusta ei juuri humalointia erotu. Maku on hieman makeahkon maltainen, mukavan pehmeä ja täyteläinenkin. Hedelmäisyyttä on kuitenkin maussa vain nimeksi. Ruohoinen humalointi on kevyehkö ja jälkimaussa on hieman pahvia sekä metallista virhemakua. Hedelmäisyyttä saisi olla omaan makuuni rutkasti enemmän. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hiilihappoisuus hieman keskivertoa matalampi. Juotavuudeltaan hyvä ja mukavan pehmeä, mutta mauiltaan kuitenkin varsin mitäänsanomaton. Bulkkilageria maittavampi ja kokonaisuutena aivan kelvollinen olut, vaikka jälkimaussa pieniä ikävyyksiä olikin.

                Hinta-laatusuhde jää tämän kohdalla kehnoksi. En tule ostamaan toiste, enkä keksi syytä miksi tätä ylipäätään pitäisi kenenkään ostaa. Vaikeaa on myös keksiä syytä miksi tämä on valikoimaan otettu.

                Yhteenveto:  Mitäänsanomaton ja ylihintainen olut.
                Nautintasuositukset: Viilennettynä

                ARVOSANA: 6½

                  Olutarvio: De Dolle Dulle Teve

                  0 kommenttia
                   
                  Dulle Teve means Mad Bitch, but the US goverment does not like the name, so we said TRIPEL. Is is an all malt brew with white candy in the kettle and refermented. Alc 10 %. Is not meant for aging. -Dolle Brouwers
                  Dulle Teve
                  • Panimo: Dolle Brouwers
                  • Maa: Belgia
                  • Alkoholipitoisuus: 10,0% 
                  • Saatavuus: Olutravintoloista, ulkomailta
                  • Oluttyyli: Tripel

                  Dulle Teve, Mad Bitch, eli raumlaisittain Hullu Äm. Tämä massiivinen 10% tripel tuli nautittua eilen. Ei ollut tarkoitus tästä blogauttaa, mutta säväytti sen verran paljon, että on pakko. Onneksi tuli kuvattua. Sekavahkolla, naiskauneuttakin tarjoavalla etiketillä varustettu pullo on Saksasta hankittu, Alkosta tätä ei löydy. Belgialaiseen tapaan olueen on lisätty kandisokeria, se on lisäksi suodattamaton, pastöroimaton ja pullossa jälkikäyvä. Pullotettu MAR 2011 ja parasta ennen MAR 2012, ei tarkoitettu ikäännytettäväksi, kuten panimo yllä kuvatekstissä mainitsee.


                  Samea ja oranssihtava olut, joka vaahtoaa massiivisesti. Vaahto kasvaa vielä pitkään kaatamisen jälkeenkin! Se on kumpuilevaa, höttöistä, paksusti pitsiä jättävää ja kestääkin pienen ikuisuuden. Tuoksu on happamahkon villihiivainen ja pippurisen sekä korianterisen mausteinen. Siitä löytyy myös makeahkoa belgihedelmäisyyttä sekä banaani- ja purukumiestereitä. Monipuolinen ja voimakas maku on aluksi hieman makea ja omenaisen hedelmäinen, sokerinenkin, mutta se kääntyy villihiivaisen happamaksi ja kuivan mausteiseksi melko nopeasti. Lopussa on vielä olueen täydellisesti sopiva alkoholin potku ja lämmittävyys, ei viinaisuutta. Katkeroakin löytyy tuntuvasti, joten tässä on hieman kaikkea, mutta herkullisessa harmoniassa. Jälkimaussa maistuu jopa salmiakki. Suutuntuma on runsaan keskitäyteläinen ja hieman nipistävän hiilihappoinen. Moniulotteinen ja herkullinen, todella hieno tripel.

                  Yhteenveto: Moniulotteinen, voimakas, säväyttävä!
                  Nautintasuositukset: Viilennettynä

                  ARVOSANA: 9+
                    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...