Kotiolutta: J #49 Brown Ale

0 kommenttia
 
Sitten maistoon veljeni J:n jouluna toimittama kotiolut, joka on järjestysnumeroltaan 49 ja tyyliltään Brown Ale. Joulupäivänä tätä jo maistelimme kohtalaisen runsaan sahdinmaistelun lomassa ja totesin kaman varsin hyväksi. Sen enempää ei ollut puhetta mitä tavara sisältää. Asiaa olisi toki voinut kysyä nyt jälkikäteenkin, mutta vedetään nyt tämä kotimaistelukin ihan näin mistään mitään tietämättä, niin eipä sitten ainakaan pääse vaikuttamaan maistelun lopputulemaan. Vahvuuskaan ei ole tiedossa.


Tumma, reunoiltaan punertava, mutta muuten miltei musta olut, jonka vaahto on beige, tiivis ja kestävä. Tuoksussa on toffeemaista karamellia, paahteisempaa leipäisyyttä ja sopivasti hedelmäistä humalaakin. Runsasmaltainen, mutta raikas tuoksu. Maku on paahteisen maltainen, hieman pihkaisen havuinen ja lopussa toffeemaisen karamellimaltainen sekä tasapainoisen katkera. Katkero kasvaa jälkimakuun mentäessä vielä ja on lopulta varsin runsastakin. Joku metsäinen, hieman mausteinen vivahde oluessa on, aivan kuin katajaa tai katajanmarjaa olisi mukana, mutta kyllä tuo humalistakin tulla voi. Loppuvedossa on hieman suolaisuuttakin. Tykkää kyllä, on itse asiassa todella hyvää. Tasapainoinen resepti, jossa lopun katkeruus tasoittaa alun miellyttävän maltaisen makeuden harmoniseen loppuliukuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.