Olutarvio: Laitilan Kievari Portteri

4 kommenttia
 
Laitilan Kievari Portteri

Viikonloppu alkoi nyt, eli tässä vaiheessa on oiva hetki sekä nauttia, että kirjoittaa hyvästä oluesta. Lasissa tänään jälleen suomalainen pienpanimotuote, Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kievari Portteri, jota taas pienen tauon jälkeen saa Alkon perusvalikoimasta. Tiedä sitten kuinka kauan Wirvoitusjuomatehtaan tuotteita vielä voi tituleerata pienpanimo-oluiksi, sillä tehdas laajenee vauhdilla. Parhaillaan työn alla oleva laajennus, mikäli lehtijuttua oikein muistelen, jopa kolminkertaistaa panimon kapasiteetin. Itseasiassa juuri tänään Rauman Prismassa katselin, että Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Lager oli halvin tölkkisalkku, hintaa muistaakseni 18,96€. Kauppa ilmeisesti käy, sillä muita merkkejä oli jäljellä lähes täydet lavat ja Kukkoa enää muutama loota. Ja se on hyvä asia, sillä tuotto menee tässä tapauksessa lähes paikallisen yrityksen taskuun ulkomaisten osakkeenomistajien sijaan. Ja tuotto voidaan, ainakin näin ajattelen, käyttää mm. Kievari Portterin, Kievari Vehnäsen ja Kievari Imperiaalin kaltaisten oluiden valmistukseen. Wirvoitusjuomatehtaalta on ilmestynyt ravintolajakeluun myös uusi olut Kievari Savuruis, joka on 5,3% savuolut.

Portteri on muiden Kievari-sarjan oluiden tavoin suljettu rengaskorkilla ja varustettu hillityllä, mutta klassisen tyylikkäällä etiketillä. Pullo on mukavasti 0,5-litrainen, eikä hintakaan ole paha. Olen maistanut tätä ennenkin, silloin kun tämä viimeksi oli valikoimassa, olisiko ollut vuonna 2009. Silloin ei kuitenkaan arviota, eikä pisteytystäkään tullut olutoppaaseen laadittua, mutta muistikuvat ovat melko positiiviset, olut oli silloin nimeltään Kukko Portteri. Olutoppaan tiedoista huomasin, että aiemmin tässä oluessa on ollut katkeroarvoina 36 EBU ja nyt etiketissä komeilee 50 EBU, myös väri on muuttunut jonkin verran tummemmaksi, aiemmin 216 EBC nyt 250 EBC. Eli reseptiäkin on muutettu. Päätin kaataa oluen lasiin lähes huoneenlämpöisenä. Porterit ja stoutit ovat yleensä parhaimmillaan vain hieman tai ei ollenkaan viilennettyinä.


Kievari Portteri kaatuu lasiin jättäen keskiverrosti vaahtoa, joka kuitenkin melko nopeasti laskee. Väriltään olut on hyvin tumman ruskea, lähes musta. Tuoksu on hyvä, ei juuri ollenkaan makeutta vaan runsaasti paahteisuutta, lakritsia, kahvia sekä mämmistä maltaisuutta.  Pidän juurikin tällaisista kuivemmista, ei niin makeista porttereista. Nenä löytää vielä lisäksi suklaisuutta ja tuntuvaa humalointia, viimeisenä vielä pieni alkoholisuuden potku. Maku on myös kuivahko ja paahteinen, jopa paikoin palaneen puoleinen, muttei häiritsevästi. Lakritsisuus ja kahvisuus dominoivat ja lopussa keskirunsas humalointi pyyhkäiseen suun lähes kuivaksi jättäen hieman kitkerän paahteisuuden ja kahvisuuden jälkimakuun. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hiilihappoisuus keskivertoa maltillisempi, jotenkin yllättävän kepeä ja liukas juotava. Hyvä, muttei erinomainen porter. Jos jotain parantaisin niin jälkimakuun lisäisin pehmeyttä ja suutuntumaan täyteläisyyttä. Lukeutuu kuitenkin mielestäni Alkon valikoiman parhaimmistoon portereissa ja halvan hintansa vuoksi on ehdottomasti tervetullut lisä (taas) valikoimiin. Suosittelen - jag rekommenderar!
Yhteenveto: Paahteinen, kuivahkon puoleinen porter. Suosittelen. 
Nautintasuositukset: n. 15-asteisesta on hyvä aloittaa ja huoneenlämpöiseen lopettaa.
KOULUARVOSANA: 8

    Ps. Reittausblogi löytyy tätä nykyä myös facebookista. Liity ryhmään oikealla olevasta palkista, mikäli haluat blogipäivitykset linkkeinä feissariin. Blogilinkkien lisäksi tarjolla on myös erittäin epäsäännöllistä ekstra-scheissea ja häröilyä.

    4 kommenttia:

    1. Kukko Portterissa oli myös etiketissä 250 EBC, 50 EBU. Ne loivemmat arvot ovat Alkosta lähtöisin. Hyvä valinta juoda huoneenlämpöisenä.

      -olutoppaalainen since '09

      VastaaPoista
    2. Kiitos tiedosta, eli resepti on kenties sittenkin pysynyt samana. Ken tietää, mut ei kertonu. Se pitää kyllä sanoa, että Wirvoitusjuomatehtaan nettisivut ovat informaatioarvoltaan erittäin huonot.

      VastaaPoista
    3. Täytyy kompata tuota Laitilan nettisivuasiaa. Olen erityisesti R. Aarikalta toivonut informatiivisempia nettisivuja, ja ne olivat jo kauan sitten "tulossa". Eipä näytä ilmestyneen.

      Mielestäni Kievari-sarjan oluista kannattaisi tiedottaa paremmin, nyt suurin näkyvyys on BB:ssä ja cittarin käytävillä.

      VastaaPoista
    4. olen juonut 20-30 eri porter merkkistä olutta ja laitan LAITILAN portterin 10 joukkoon ja arvosanalla 8 puoli.ystäväni sckotlannista ja laittoi kyseisen merkin FULLERSSIN parhaisiin maku vertailuihuin.LAITILANkievari kuuluu ehdottomasti porrteri juojien maku nautitojen kärkipäähän.ja osataahan suomessa olutta valmistaa,menkää jakysykää MAYLTA on ennenkin mies maistellut olut merkkejä ja sanonut suomalaisesta oluesta että hyvää.

      VastaaPoista

    Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.