Olutarvio: Pihamaan Tuiske

0 kommenttia
 

Tuiske

Panimo: Pihamaan Panimo
Oluttyyli: Ale
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Tsekkaa jälleenmyyjät kotisivuilta (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Heinolassa on vuodesta 2000 alkaen valmistettu tilaviinejä. Vuonna 2008 toiminta laajeni sahtiin ja nyt viime vuonna myös olueen. Tuotanto on erittäin pienimuotoista. Vuonna 2014 julkaistu Suomalaiset Pienpanimot -kirja kertoo panimon laitteiston koostuneen tuolloin 160 litraisesta mäskäimestä ja yhdestä sadan litran käymistankista. Kirjan kirjoitushetkellä eivät tosin olleet vielä varsinaista kaupallista oluenpanotoimintaa aloittaneet, joten nykyään laitteisto saattaa olla erilainenkin. 

Nyt maistoon tuleva Tuiske on 4,6% olut, jossa on ohramaltaan lisäksi mukana myös ruismallasta, aivan kuten Pihamaan Sahdissakin. 


Läpinäkymättömän tummanruskea olut, joka vaahtoaa melko niukasti. Tuoksu on mämmimäinen, hieman kotikaljamaisen Tuoppi-ruismaltainen ja hieman suklainen. Hyvä intensiteetti tuoksussa näinkin kevyelle oluelle. Maku on hieman tuoksua pliisumpi, edelleen jatkaen jokseenkin mämmimäisen makeaan ja kotikaljamaisen ruismaiseen tyyliin. Hieman paahteisuuttakin joukosta löytyy. Katkero on hyvin kesy ja jättää loppuvedon liian tyhjäksi, jolloin vetisyys pääsee pilkahtamaan esiin. Ihan OK kokonaisuus ja laatukin on moitteeton. Maitokaupparaja se tämänkin torpedoi - vahvempirunkoisena toimisi varmasti paremmin. Ei tarjoa mitään ihmeellisyyksiä, mutta mielelläänhän tämän joi.

Yhteenveto

Ruista ja kevyttä paahdetta
ARVOSANA: 7-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.