Oluen hinta vuodenvaihteen jälkeen

0 kommenttia
 
Oluen ja mietojen alkoholijuomien valmistevero nousi noin 15 prosenttia vuoden 2012 alussa. Samalla Alko yllättäen laski hinnoittelukerrointaan, eli pienensi katteitaan. Alkon osalta oluiden hinnoissa ei tapahtunut dramaattisia muutoksia, suurimmalla osalla oluista hinnat nousivat muutamia senttejä pulloa kohti, mutta pieni osa oluista jopa halpeni muutamia senttejä. Lopputulema on kuitenkin se, että keskimäärin joudumme pulittamaan jo valmiiksi kalliista oluista taas muutaman sentin lisää.

Maitokauppojen osalta hinnat vaihtelevat kaupasta tai ketjusta riippuen, mutta veikkaisin lähes kaikkien tuotteiden kohdalla hinnan nousseen. Parhaiten hinnannousu näkyy monipakkauksissa, esim. 24 tölkin "salkku", saattoi kallistua jopa parin euron verran. Monipakkausten hinnat eivät minua juuri liikauta, vuonna 2011 en tainnut ostaa yhtäkään, mutta pelkään tämän(kin) veronkorotuksen johtavan verottoman tuonnin lisääntymiseen. Tällöin eurot, sekä kauppiaiden, että valtion veroina keräämät valuvat Suomen ulkopuolelle.

Ravintolat joutuvat varmasti myös nostamaan hintojaan, eli jälleen kulutusta suunnataan ns. "valvotusta ympäristöstä" kohti kotisohvia. Normikansalaisen (ei siis olutharrastajan) ajatusmaailmassa tämä tarkoittaa sitä, että veronkorotuksella ohjataan vetämään hirveät naamat kotona pohjiksi ennen ravintolaan siirtymistä.

Alkon olutvalikoiman hinnasto 1.1.2012 alkaen:

Kopioin tähän alle Olutoppaan foorumilta sayravain tekemän taulukon, jossa on Alkon olutvalikoiman oluiden vanha hinta, uusi hinta ja prosentuaalinen muutos. Valikoiman oluista 33 saa nyt halvemmalla, mutta 138 oluella hinta nousi. Prosentuaalisesti suurin pudottaja oli Cantillon Kriek ja eniten nousi Olvin Tuplapukin hinta. Tämä hinnasto pitänee kutinsa helmikuun alkuun asti, jolloin maahantuojilla on mahdollisuus muokata omia hintojaan. Hintoja voi tietysti muokata joko ylös- tai alaspäin, mutta käytännössä hinnat tulevat kuitenkin jälleen nousemaan suurella osalla oluista. Suurin syy on oluen valmistuskustannuksien, lähinnä maltaan (viljan) hinnan nouseminen ja energian hinnannousu, eli maahantuojat joutuvat nostamaan hintojaan, koska oluenvalmistajatkin ovat niin tehneet. Näillä mennään kun ei muuta voida.
Oluen Alko-nimi ja pakkaus;vanha hinta;uusi hinta;muutosprosentti
Cantillon Kriek 100% Lambic Bio (375 ml lasipullo);846;827;-2,25 %
Norwegian Wood (500 ml lasipullo);630;621;-1,43 %
Nørrebro New York Lager økologisk (400 ml lasipullo);523;516;-1,34 %
Lindemans Kriek (250 ml lasipullo);266;263;-1,13 %
Huvila E.S.B. (500 ml lasipullo);457;452;-1,09 %
Imper Ale Ego (500 ml lasipullo);945;935;-1,06 %
Hom Mali Rice (330 ml lasipullo);283;280;-1,06 %
OriginAle (500 ml lasipullo);633;627;-0,95 %
Teerenpeli Luomuolut (330 ml lasipullo);333;330;-0,90 %
Weizenguss (330 ml lasipullo);238;236;-0,84 %
Mikkeller Not Just Another Wit (750 ml lasipullo);1099;1090;-0,82 %
Arctic Circle Ale (500 ml lasipullo);499;495;-0,80 %
Green's Discovery (330 ml lasipullo);543;539;-0,74 %
Marsalkka Vehnä (330 ml lasipullo);277;275;-0,72 %
Urbankeller's Steinbier (330 ml lasipullo);281;279;-0,71 %
Orval (330 ml lasipullo);428;425;-0,70 %
Nils Oscar Imperial Stout (330 ml lasipullo);445;442;-0,67 %
Höss Allgäuer Ökobier (500 ml lasipullo);449;446;-0,67 %
5 a.m. Saint (330 ml lasipullo);300;298;-0,67 %
Emelisse Barley Wine (330 ml lasipullo);465;462;-0,65 %
Lindemans Gueuze (250 ml lasipullo);311;309;-0,64 %
Saison de Dottignies (330 ml lasipullo);474;471;-0,63 %
Nøgne Ø India Pale Ale (500 ml lasipullo);621;618;-0,48 %
Nøgne Ø Imperial India Pale Ale (500 ml lasipullo);829;825;-0,48 %
Svaneke Classic (500 ml lasipullo);415;413;-0,48 %
Catch 22 (500 ml lasipullo);422;420;-0,47 %
Achel Bruin (330 ml lasipullo);476;474;-0,42 %
Red Ale (330 ml lasipullo);295;294;-0,34 %
Luostari Dubbel (330 ml lasipullo);298;297;-0,34 %
Hoegaarden Witbier (330 ml lasipullo);321;320;-0,31 %
Nøgne Ø # 100 (500 ml lasipullo);771;769;-0,26 %
Liefmans Cuvée-Brut (375 ml lasipullo);489;488;-0,20 %
Fuller's Vintage Ale 2011 (500 ml lasipullo);856;855;-0,12 %
Pilaarbijter Dark Ale (330 ml lasipullo);332;332;0,00 %
N'Ice Chouffe (750 ml lasipullo);899;899;0,00 %
Samuel Smith Oatmeal Stout (355 ml lasipullo);376;376;0,00 %
Ridgeway IPA (500 ml lasipullo);393;393;0,00 %
Estrella de Navidad (330 ml lasipullo);229;229;0,00 %
Svyturys Baltijos (500 ml lasipullo);250;250;0,00 %
Nøgne Ø Underlig Jul (500 ml lasipullo);633;633;0,00 %
Weihenstephaner Pilsner (500 ml lasipullo);319;319;0,00 %
Midnight Sun (500 ml lasipullo);399;399;0,00 %
Jouluolut (330 ml lasipullo);173;173;0,00 %
Keisari Elowehnä (330 ml lasipullo);254;254;0,00 %
Stallhagen Dunkles (330 ml lasipullo);259;259;0,00 %
Prykmestar Luomu Pils (500 ml lasipullo);390;390;0,00 %
Stallhagen Julbock (500 ml lasipullo);460;460;0,00 %
Stallhagen Winter Porter (500 ml lasipullo);506;506;0,00 %
Prykmestar Savukataja (500 ml lasipullo);676;676;0,00 %
Jingle Bells Ørbæk (500 ml lasipullo);418;418;0,00 %
Jule Spektakel (500 ml lasipullo);602;602;0,00 %
Mikkeller Santa's Little Helper 2011 (375 ml lasipullo);619;619;0,00 %
Mikkeller From Via To (750 ml lasipullo);1091;1091;0,00 %
Samuel Adams Boston Lager (355 ml lasipullo);279;279;0,00 %
Anchor Christmas Ale (355 ml lasipullo);349;349;0,00 %
Westmalle Trappist Dubbel (750 ml lasipullo);949;951;0,21 %
Hardcore IPA (330 ml lasipullo);414;415;0,24 %
Prykmestar Wehnäbock (500 ml lasipullo);412;413;0,24 %
Laitilan Kievari Talvi Savuruis (500 ml lasipullo);387;388;0,26 %
Goose Island India Pale Ale (355 ml lasipullo);386;387;0,26 %
Mongozo Quinua (330 ml lasipullo);348;349;0,29 %
Guinness Draught (440 ml tölkki);335;336;0,30 %
Stella Artois (330 ml lasipullo);266;267;0,38 %
Corona Extra (355 ml lasipullo);254;255;0,39 %
Gouden Carolus Classic (750 ml lasipullo);739;742;0,41 %
Blackfriar (500 ml lasipullo);425;427;0,47 %
Herold Bohemian Black Lager (330 ml lasipullo);200;201;0,50 %
Herold Bohemian Wheat Lager (330 ml lasipullo);198;199;0,51 %
Herold Premium Czech Pils (330 ml lasipullo);186;187;0,54 %
Leffe Blonde (330 ml lasipullo);340;342;0,59 %
Leffe Brune (330 ml lasipullo);340;342;0,59 %
Sierra Nevada Pale Ale (350 ml lasipullo);337;339;0,59 %
Anchor Porter (355 ml lasipullo);338;340;0,59 %
Anchor Steam Beer (355 ml lasipullo);329;331;0,61 %
Original Badebier (500 ml lasipullo);322;324;0,62 %
Aecht Schlenkerla Rauchbier Märzen (500 ml lasipullo);319;321;0,63 %
Noir de Dottignies (750 ml lasipullo);1413;1422;0,64 %
Kilkenny Draught Irish Beer (440 ml tölkki);307;309;0,65 %
Innis & Gunn Rum Cask Finished (330 ml lasipullo);409;412;0,73 %
Budweiser (330 ml lasipullo);245;247;0,82 %
Anchor Liberty Ale (355 ml lasipullo);339;342;0,88 %
Samuel Adams Winter Lager (355 ml lasipullo);338;341;0,89 %
Ayinger Weizen-Bock (330 ml lasipullo);324;327;0,93 %
Innis Gunn Oak Aged Beer (330 ml lasipullo);298;301;1,01 %
Kuohu Vahva Amber (330 ml tölkki);199;201;1,01 %
La Chouffe (330 ml lasipullo);379;383;1,06 %
Wells Bowman Stout (500 ml lasipullo);378;382;1,06 %
Fuller's Old Winter Ale (500 ml lasipullo);371;375;1,08 %
Gauloise Brune (750 ml lasipullo);723;731;1,11 %
Palm Speciale (330 ml lasipullo);269;272;1,12 %
Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock (500 ml lasipullo);358;362;1,12 %
Strong Suffolk Vintage Ale (500 ml lasipullo);434;439;1,15 %
Velkopopovicky Kozel Dark (500 ml lasipullo);258;261;1,16 %
Newcastle Brown Ale (330 ml lasipullo);244;247;1,23 %
Asahi Super Dry (330 ml lasipullo);242;245;1,24 %
Ayinger Altbairisch Dunkel (500 ml lasipullo);320;324;1,25 %
Singha (330 ml lasipullo);236;239;1,27 %
Forst Premium Lager (330 ml lasipullo);225;228;1,33 %
Fuller's London Porter (500 ml lasipullo);368;373;1,36 %
Red Stripe (330 ml lasipullo);218;221;1,38 %
Young's Double Chocolate Stout (500 ml lasipullo);357;362;1,40 %
Franziskaner Hefe-Weissbier (500 ml lasipullo);351;356;1,42 %
Gulden Draak (330 ml lasipullo);415;421;1,45 %
Franziskaner Weissbier Kristallklar (500 ml lasipullo);341;346;1,47 %
Beck's (330 ml lasipullo);199;202;1,51 %
Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel (500 ml lasipullo);329;334;1,52 %
Double Dog Double Pale Ale (355 ml lasipullo);459;466;1,53 %
Spaten München (500 ml lasipullo);318;323;1,57 %
ESB - Fuller's Extra Special Bitter (500 ml lasipullo);372;378;1,61 %
Old Empire India Pale Ale (500 ml lasipullo);368;374;1,63 %
Old Tom (330 ml lasipullo);369;375;1,63 %
Erdinger Schneeweisse (500 ml lasipullo);367;373;1,63 %
Grimbergen Blonde (330 ml lasipullo);295;300;1,69 %
Vahva Kukko Pils IV A (330 ml tölkki);176;179;1,70 %
Chimay Blue (330 ml lasipullo);399;406;1,75 %
Fuller's India Pale Ale (500 ml lasipullo);339;345;1,77 %
Fuller's 1845 (500 ml lasipullo);391;398;1,79 %
Victory Ale (500 ml lasipullo);388;395;1,80 %
Paulaner Hefe-Weissbier (500 ml lasipullo);331;337;1,81 %
Hacker-Pschorr Hefe Weisse (500 ml lasipullo);330;336;1,82 %
Ayinger Winter-Bock (500 ml lasipullo);384;391;1,82 %
Laitilan Kievari Portteri (500 ml lasipullo);329;335;1,82 %
San Miguel Especial (330 ml lasipullo);219;223;1,83 %
Westmalle Trappist Tripel (330 ml lasipullo);379;386;1,85 %
Young's Special London Ale (500 ml lasipullo);377;384;1,86 %
Hofbräu Original (500 ml lasipullo);319;325;1,88 %
Zhujiang Beer (330 ml lasipullo);212;216;1,89 %
Belhaven Scottish Stout (500 ml lasipullo);419;427;1,91 %
Memminger Premium Pils (500 ml lasipullo);301;307;1,99 %
Chouffe Houblon Dobbelen IPA Tripel (750 ml lasipullo);798;814;2,01 %
Sol (330 ml lasipullo);198;202;2,02 %
Heineken (500 ml tölkki);294;300;2,04 %
Hofbräu Münchner Weisse (500 ml lasipullo);293;299;2,05 %
Foster's (330 ml tölkki);191;195;2,09 %
Weltenburger Kloster Asam Bock (500 ml lasipullo);378;386;2,12 %
Pilsner Urquell (500 ml lasipullo);278;284;2,16 %
Pilsner Urquell (500 ml tölkki);269;275;2,23 %
Kasteel Donker (330 ml lasipullo);399;408;2,26 %
Nikolai Vuosiolut 2012 (330 ml lasipullo);174;178;2,30 %
Gourmet Tumma Ruokaolut (500 ml lasipullo);260;266;2,31 %
Gourmet Vaalea Ruokaolut (500 ml lasipullo);260;266;2,31 %
Sandels Tumma (568 ml tölkki);299;306;2,34 %
Nikolai Premium Pils (330 ml lasipullo);170;174;2,35 %
Karhu III (500 ml tölkki);246;252;2,44 %
Paulaner Salvator (330 ml lasipullo);279;286;2,51 %
Weihenstephaner Hefeweissbier (500 ml lasipullo);317;325;2,52 %
Litovel Premium (500 ml lasipullo);274;281;2,55 %
Theresianer Strong Ale (330 ml lasipullo);304;312;2,63 %
Novopacke Pivo Special (500 ml lasipullo);265;272;2,64 %
Koff IV A (500 ml tölkki);264;271;2,65 %
Olvi Export IV A (500 ml tölkki);258;265;2,71 %
Lapin Kulta IV A (500 ml tölkki);258;265;2,71 %
Karjala IV A (500 ml tölkki);256;263;2,73 %
Karhu A (568 ml tölkki);328;337;2,74 %
Weihenstephaner Vitus Weizenbock (500 ml lasipullo);398;409;2,76 %
Aventinus Weizen-Eisbock (330 ml lasipullo);398;409;2,76 %
Marston's Owd Rodger (500 ml lasipullo);397;408;2,77 %
Karhu A (330 ml tölkki);177;182;2,82 %
Sandels IV A (330 ml tölkki);175;180;2,86 %
Saku Porter (500 ml lasipullo);340;350;2,94 %
Saku Hele (500 ml lasipullo);267;275;3,00 %
Holba Premium (500 ml lasipullo);261;269;3,07 %
Bohemia Regent Prezident (500 ml lasipullo);293;302;3,07 %
Aldaris Porteris (500 ml lasipullo);308;318;3,25 %
Koff Portteri IV B (330 ml lasipullo);212;219;3,30 %
Saku Tume (500 ml lasipullo);299;309;3,34 %
Schmucker Rose Bock (500 ml lasipullo);375;388;3,47 %
Lapin Kulta IV A (330 ml tölkki);173;179;3,47 %
Olvi Export IV A (330 ml tölkki);173;179;3,47 %
Carlsberg Elephant Beer (330 ml lasipullo);228;236;3,51 %
Koff III (330 ml lasipullo);140;145;3,57 %
A. Le Coq Porter (500 ml lasipullo);307;318;3,58 %
Karhu Ruis (330 ml lasipullo);189;196;3,70 %
Karhu A (330 ml lasipullo);161;167;3,73 %
Lapin Kulta A (330 ml lasipullo);156;162;3,85 %
Karjala Terva (330 ml lasipullo);181;188;3,87 %
Schneider Weisse Unser Aventinus (500 ml lasipullo);349;363;4,01 %
Karhu Tosi Vahva (330 ml tölkki);217;226;4,15 %
Karhu III (330 ml lasipullo);141;147;4,26 %
Karhu Tosi Vahva (568 ml tölkki);373;389;4,29 %
Lapin Kulta Premium III (330 ml lasipullo);137;143;4,38 %
Baltika 6 Porter (500 ml lasipullo);297;310;4,38 %
Saku Taurus (500 ml lasipullo);297;310;4,38 %
Karhu Tosi Vahva (330 ml lasipullo);202;211;4,46 %
Kalnapilis (500 ml lasipullo);286;299;4,55 %
Karjala IV B (330 ml lasipullo);196;205;4,59 %
Karjala IV B (500 ml tölkki);308;323;4,87 %
Olvi III (330 ml lasipullo);135;142;5,19 %
Karjala IV A (330 ml lasipullo);133;140;5,26 %
Koff Extra Brew (330 ml lasipullo);133;140;5,26 %
Olvi Export IV A (330 ml lasipullo);132;139;5,30 %
Olvi Tuplapukki IV B (500 ml tölkki);319;336;5,33 %
Olvi Tuplapukki IV B (330 ml lasipullo);204;215;5,39 %

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.