Robson's - Olutta Etelä-Afrikasta

0 kommenttia
 
West Coast Ale
  • Panimo: Robson's
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alkoholipitoisuus: 5,0%
  • Saatavuus: Ulkomailta
  • Oluttyyli: American Dark Lager
Durban Pale Ale
  • Panimo: Robson's
  • Maa: Etelä-Afrikka
  • Alkoholipitoisuus: 5,7%
  • Saatavuus: Ulkomailta
  • Oluttyyli: American Pale Ale

Olen saanut käsiini kaksi olutta Etelä-Afrikasta, en ole ylipäätään Afrikkalaista olutta maistanut ennen, joten mielenkiinnolla kimppuun. Nämä kaksi olutta kulkivat Etelä-Afrikasta jotain reittiä Englantiin, sieltä Saksaan ja sieltä Suomeen, eli pitkä matka on takana, mutta parasta ennen päiväykset ovat kuitenkin vasta lokakuussa 2011, joten toivo hyvän olutnautinnon saavuttamisesta elää. Yleensä oluet, varsinkin tämän tyyliset, ovat parhaimmillaan mahdollisimman tuoreina. Raumalla oli sen verran mukavan näköinen iltapäivä, että päätin siirtyä takaterassille, jossa aurinko lämmitti jo kohtuullisen mukavasti vuodenaikaan nähden. Muutamia satunnaisia kylmiä tuulahduksia lukuunottamatta oli jo varsin keväinen fiilis. En osaa sanoa minkälainen olutkulttuuri Etelä-Afrikassa on, mutta veikkaisin, että Robson's, tai virallisesti Shongweni Brewery, on yksi maan harvoista ns. craft breweryistä. Afrikka-fiilistä hienosti välittävissä etiketeissä on ohjeistukset mm. siitä, että hiivat kannattaa kaadossa jättää pulloon ja siitä, että alkoholi lisää tapaturmariskiä. Pullot ovat Suomessa epätyypillisesti 0,34-litraisia.


Auringon lämmittäessä mukavasti takaoikealta on aika kaataa Robson's West Coast Ale, joka on etiketin mukaan kuitenkin Californian Style Lager, lasiin. Vaikuttaa kyllä enemmän pintahiivaoluelta karamellisen makean ja hedelmäisen tuoksunsa perusteella. Ratebeer kertoo oluen olevan tyyliltään kuitenkin American Dark Lager. No tyylistä viis, olkoon pintahiivaa tai pohjahiivaa niin maku on ainakin mukava. Karamellista makeaa mallasrunkoa tukee kypsä hedelmäisyys, jossa on myös marjaisuuden sävyjä. Taustalla kurkkii jenkkkityylinen kevyt, mutta selkeästi erottuva humalointi. Nautittava olut, ei mikään tajunnanräjäyttävä, mutta nautittava. Matalahiilihappoisuus ja suutuntuma yleensäkin tuo tähän hieman samanlaisen yleisilmeen kuin joissakin Stadin Panimon pullotetuissa oluissa.


Auringon jo väistyessä sivuun ja mittarin näyttäessä enää +7 lasiin kaatui vielä Durban Pale Ale, joka on 5,7% Pale Ale, jossa on käytetty peribrittiläistä hiivakantaa ja jenkkilän humalia Cascade ja Challenger. Etiketin ohje hiivojen jättämisestä pulloon otetaan totta kai huomioon kaadossa ja tuloksena on utuisen oranssinen ja niukkavaahtoinen olut. Tuoksu on makeahkon karamellinen, kuten aiempi West Coast Alekin, brittityylistä toffeista mallasta ja jenkkityylin hedelmäisyyttä. Humalatkin hieman iskevät makeuden alta, mutta vain hieman. Maku on karamellisen makea, toffeinen ja hieman hedelmäinen, muistuttaa yllättävästi Fuller's E.S.B:tä. Lopun hedelmäinen humalointi jatkuu ilahduttavasti pitkälle jälkimakuun. Hiilihappoisuutta oli tässä West Coast Alea enemmän ja se auttoi pitämään raikasta yleiskuvaa yllä loppuun asti. Hyvä olut!

Yhteenveto: Molemmat maistetut Etelä-Afrikkalaiset olivat nautittavia ja hyvänmakuisia oluita. Durban Pale Ale veti näistä kahdesta pidemmän korren, mutta suosittelen silti molempia, mikäli jossain vastaan tulee.

    Ei kommentteja:

    Lähetä kommentti

    Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.