Kellarin kätköistä: Dubuisson Bush de Noël

0 kommenttia
 

Bush de Noël

Panimo: Dubuisson, Belgia
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 12,0%
Saatavuus: Ulkomailta

Vuonna 2012 maistelin tämän oluen suodattamatonta ja pullossa jälkikäyvää Premium-versiota. Se oli varsin hyvää (arvosana 8½/10) ja talvisesonkiin sopivaa, joten olihan tämä perusversiokin hankittava kun eteen sattui. Dubuisson on perinteinen belgialainen perheomisteinen panimo. Vuonna 1769 perustettua panimoa pyörittää nyt jo saman perheen kahdeksas sukupolvi. Tämä olut on lanseerattu ensimmäisen kerran vuonna 1991 ja siitä lähtien sitä on valmistettu jokainen vuosi joulu- ja talvikaudeksi. Pullon parasta ennen on 21.8.2014 ja vuoden 2013 alussa hankittuna voisi oluen kuvitella olevan valmistettu päiväyksestä kaksi vuotta aiemmin. Ikää nyt siis hieman vajaat puolitoista vuotta - eli ei juuri mitään.


Punertava, kirkkaanlainen, mutta hiivapartikkeleita kuitenkin lilluu oluen seassa. Kyllähän tämä pullossa jälkikäyvä siis on, koska hiivaakin näkyy. Vaahto on niukka ja katoaa nopeasti. Tuoksu on karamellinen, sokerikuorrutteisen leivoksinen, "belgihedelmäinen" ja hieman alkoholinen. Sherrymäinen yleisfiilinki, joskin makeahkon sellainen. Maussakin on karamellisuutta ja sherrymäistä kuivahedelmää sekä alkoholin potkua ja lämpöä. Aika tymäkkä tapaus. Aluksi makeahko, hefelmäinenkin, mutta loppuvedossa alkoholisuuden voimasta kuivahko ja hieman viinainen. Samalla tavalla kiehtova sherrypommi kuin vahvimmat Bad Elf -sarjalaiset. Täyteläinen ja maltillisen hiilihappoinen, hieman tahmaava suutuntuma. Ei parasta belgiosaamista, mutta ihan jees. Lisäkypsytyksellä olisi voinut parantua, mutta tuskinpa siltikään hekumalliselle tasolle.

Yhteenveto

Tuhti ja vahva, ehkä liiaksikin
ARVOSANA: 8

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.