Saisonkesä 2019: Sori Brewing / Hitachino Nest / Moose On The Loose

0 kommenttia
 
Saisonkesän hekuma jatkuu. Viime postaus päättyi maistettujen saisonien / blondejen / farmhouse alejen kokonaislukemaan 36 kappaletta. Tänään pistetään seuraava kymppi melkein auki ja arvioidaan kolme lisää. Joukossa hieman eksotiikkaa Japanin tyyliin ja taas yksi porilainenkin.

Sori & Dois Corvos Lost Crow
5,5% | Sisältää ohra- ja vehnämallasta | French Saison yeast, Hallerthau Blanc, seljankukka


Virolais-portugalilais-suomalaista seljankukka saisonia seuraavaksi. Kyseessä siis suomalaisvoimin perustetun tallinnalaispanimon kollaboraatio portugalilaisen Dois Corvoksen kanssa. Vaalea olut vaahtoaa runsaasti. Tuoksu on raikas, mausteinen ja jännällä tavalla kukkainen sekä sitrushedelmäinen. Seljankukka on uusi tuttavuus, mutta google kertoi, että mehua sillä ainakin maustetaan ja tässäkin vaikuttaa toimivan hyvin. Varsin uniikki tuoksu tähän kattaukseen taas. Saisonin mausteiset ja belgiset yleispiirteet toki, mutta sitten tätä kukkaista eksotiikkaa lisäksi. Maku on myös kuivakka ja raikas. Hallerthau Blancin ”jotain rypälemäistä”, mutta samalla raikkaan hedelmäistä aromikkuutta varsin runsaasti. En tosin osaa sanoa mikä osa tästä hedelmäisyydestä tulee tuosta seljankukasta, mutta sellainen terhakka sitruunankuorimainen fiilis tässä on. Suutuntuma on runsaan hiilihappoinen kuten tyylissä pitääkin ja loppuveto vetää mukavan kuivaksi. Mikää osa-alue ei kyykkää vaan homma toimii raikkaasti - kärkipäätä siis!

Hitachino Nest Saison Du Japon
5,0% | Sisältää ohramallas, vehnämallas | Yuzu Saison | Fermentation infused with yellow Koji yeast

Japanilaissaison kaatuu lasiin oranssihtavana ja melko kirkkaana. Tuoksu on jännän sitrusmainen, hieman teelehtimäinen ja ehkä limemäinenkin. Selvästi erilaista, mutta yhtä kaikki raikasta vibaa niin kuin eurooppalaisissakin saisoneissa. Selkeää mausteista belgihiivaisuuttakin menossa mukana, eli saisoniksi tunnistaa vaivatta. Sitrusmaisuus selittyykin googlettelulla, sillä yuzu on sitrushedelmä. Näin sitä olutta juomalla oppiikin taas jotain. Maku on myös varsin mainio aluksi, sillä sitrus ottaa omalla ja nyt siis ilmeisesti yuzumaiseksi lokeroitavalla twistillään ensin tilan haltuun. Parin siemauksen jälkeen alta paljastuu kuitenkin makeahko ja katkeroltaan melko pliisu pohja, jossa ei saisonhiivan tuottamaa esterisyyttäkään liiaksi ole ja hiilihapotkin turhan maltilliset tähän tyyliin. Hyvä sitruksen puraisu kuitenkin. Selvästi taas erilainen kokemus tähän kattaukseen. Sijoitan kategoriaan varsin jees, koska ilokseenhan tätä juo ja ottaisin vielä toisenkin, mutta huippujen hekumaan jää kurottavaa.

Moose On The Loose Appelsiison
5,5% | Vesi, ohra- ja vehnämallas (pilsner, cara pale, wheat), humala (Mandarina Bavaria), hiiva, mandariini, appelsiini


Utuisen samea oranssihtava olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tuoksussa on aitojen sitrushedelmien pirskahtelevaa raikkautta ja Belle Saison hiivan tuttua hieman omenankuorimaista ja mausteista käymisaromikkuutta. Hyvä raikkaus. Oluen suutuntumassa tuntuu sellainen tietty greippimäisen ”hedelmälihainen” karvaus ja makukin on miellyttävän ja ennen kaikkea runsaan hedelmäinen. Mandarina Bavarian makeamman mandariinimainen ja varsin uniikki humalaisuus tulee vielä hyvänä lisänä siihen päälle. Katkeroa ja kuivan purevaa loppua ei tule vaan pehmeämmän hedelmäiseksi jää. On laadukas ja ennen kaikkea kesäsesonkiin sopiva. Tämä voisi toimia lempeytensä ja suuta hyväilevän pehmeän hedelmäisyytensä vuoksi hyvänä porttioluena purevampien ja kuivempien saisonien pariin, mutta kokeneemmalle konkarille lopetus jää vähän kesyksi, vaikka runsasmakuinen muuten toki onkin. Lähellä kärkipäätä, mutta sijoitan nyt keskikastiin vähän liian "helppona". Joka tapauksessa laadukasta näyttöä saisonien saralla hirvipanimolta taas kerran.

Fiilispohjainen ranking

De Glazen Toren Saison d'Erpe-Mere
Sori & Dois Corvos Lost Crow

Varsin jees:
Õllenaut Sesoon 
Hitachino Nest Saison Du Japon
Moose On The Loose Appelsiison

Vähän kehnommat:

Spesiaalit:  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.