Saisonkesä 2019: Ruosniemi special

0 kommenttia
 
Saisonkesä jatkuu Ruosniemi specialin merkeissä. Kävi niin iloisesti, että blogin sähköpostiosoitteeseen tipahti taannoin kutsu Ruosniemen uuden Lotskerissa (kuulemma Suur-Ruosniemen alueella) sijaitsevan panimorakennuksen avajaisiin. Avec oli sallittu, joten lähdimme TV:stä tutun Testo-Teron kanssa matkaan sateenkaarihengessä. Avajaisissa oli tarjolla raikasta olutta ja raikasta syötävää. Mandarina Pils ja Insinööri IPA kaatuivat hanasta omin käsin tuoppiin ja laajempaa varianssia eri tyylejä oli tarjolla pulloversioina. Uuden ja entistä kivinavettaa selvästi laajemman, joskin nyt perus teollisuushallissa sijaitsevan tilan maksimikapasiteetti olisi teoriassa ainakin 500 000 litraa. Toimitusjohtaja Isomäen ja kehitysjohtaja Karpaleen mukaan kasvu noihin litramääriin ei kuitenkaan ole se ensisijainen tavoite. Tänä vuonna tavoiteltava valmistusmäärä oli muistaakseni (saa korjata) noin 140 000 litraa. Ruosniemen primääripanomies Louhi painoi hommia taustalla samalla kun Tuopin Ääressä -blogistakin tuttu panomies Halonen piti vieraille kattavan panimoesittelyn. Loppuilta menikin vapaamman seurustelun parissa ja näkyipä paikalla (tietysti) myös porilainen reittaajalegenda Timo "TBone" Klimoff ja lisäksi muitakin tuttuja. Panimokauppa palveli ja lopulta poistuimme paikalta täysin repuin ja iloisin tunnelmin. 

Panimoa

Arto Halonen (kuvassa vasemmalla) vetää panimokierroksen
Tässä spesiaalissa siis arvioidaan kaksi Ruosniemen Panimon saisonia, joista Mustan Lomittajan olin jo ennen kutsun saamista tilannut Alkon verkkokaupasta ja päätin arvioida sen orientoitueksani avajaisia edeltävänä iltana. Lomittajan taas ostin panimokaupasta mukaan ja arvioin seuraavana päivänä kotona.

Ruosniemen Musta Lomittaja
Black Smoked Saison | 6,3% | Vesi, ohramallas, humala (Mandarina Bavaria, Magnum), hiiva


Bambergin savumaltaita tässä World Beer Awardsin parhaaksi savuolueksi vuonna 2017 valitussa saisonissa. Käytännössä musta olut, joka valoa vasten antaa reunoiltaan vain hieman rusehtavaa sävyä. Vaahto on mittava ja väriltään beige. Tuoksu on eksoottinen yhdistelmä savukinkkua ja saisonhiivan raikkaan päärynänkuorimaista ”belgihedelmää”. Tällaista yhdistelmää ei ole vielä toistaiseksi minkään muun oluen kohdalla tullut vastaan, joten uniikista tapauksesta voidaan puhua. Hyvä mausteisuuskin tuoksussa. Maku on hieman paahteisen maltainen, laihan kahvinen, terävä, savuinen, yllättävänkin hedelmäinen ja raikas. Siis kunnolla terävä ja raikas kuten saisonin tulee ollakin, mutta savuisella ja nokisella nuotiotwistillä. Kaikesta erikoisuudestaan huolimatta tämä on kuitenkin perin hyvää olutta, joten kisavoitto ja edelleen valmistettavien oluiden joukossa roikkuminen ei missään suhteessa hämmästytä. Jälkimaussa on jopa hiven salmiakkia ja suolaisuutta, joka vielä kruunaa kokonaisuuden. Tykkään edelleen ja nyt näin koti-iltana tuntuu maistuvan paremmin kuin esim. Winstonin festareilla joskus aiemmin. Olueen toki pystyy tässä ympäristössä paremmin syventymäänkin kuin hektisillä festareilla. Kerroksia siis on. Tämä on silti kuitenkin sijoitettava spesiaalien joukkoon, koska poikkeaa perinteisestä saisonista niin paljon, mutta todella hyvästä oluesta on kuitenkin kyse.

Ruosniemen Lomittaja
Table Saison | 4,7% | Vesi, ohramallas, humala (Mandarina Bavaria), hiiva


Kirkas ja väriltään kultainen olut. Tuoksu on mausteisen käymisesterinen, humalainen ja varsin tuntuvasti myös maltainen - maltaisempi kuin useimmat belgiveljet. Maku on päärynänkuorimaisen hedelmäinen, mausteisen käymisesterinen ja tyyliin nähden normia maltaisempi. Hyvä katkeruus kuitenkin johdattelee kuivaan ja miellyttävään jälkimakuun. Kevytrunkoisempana olisi raikkaampi ja iskevämpi, mutta kyllä tälläisenäänkin varsin jees, eli selkeästi keskimmäisen kategorian tavaraa. 

Nyt olisi siis 46 saisonia maistettuna ja fiilispohjainen eli perstuntumaan perustuva ranking näyttää alla olevan kaltaiselta. Oluet on eri kategorioiden sisällä arviointijärjestyksessä, ei paremmuusjärjestyksessä.

Fiilispohjainen ranking


Varsin jees:
Ruosniemen Lomittaja

Vähän kehnommat:

Spesiaalit:  
Ruosniemen Musta Lomittaja (erinomainen musta savusaison!)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.