Olutarvio: Rousal Seawater India Pale Lager

1 kommenttia
 

Seawater India Pale Lager

Panimo: Rousal Brygghus, Rosala
Oluttyyli: India Pale Lager
Alkoholipitoisuus: 6,2%
Saatavuus: Alko (6,90€ / 0,5l)

Suomeen pienimpiin panimoihin lukeutuva Rousal Brygghus operoi Turun saariston Rosalassa. Panimo aloitti toimintansa vuonna 2013 ja pääsin heti silloin maistolle isoveljeni toimitettua minulle Espoosta käsin pullon panimon maukasta pilsiä tyylikkäästi Pirkka maitopurkkiin pakattuna. Se oli sitä aikaa, kun uutuuksien eteen jaksoi ja toisaalta tarvitsi vielä nähdä hieman vaivaakin. Nykyään uutuuksia tulee niin paljon, että suurin osa menee pakostakin ohi. 

Nyt kuitenkin käsillä on Alkon verkkokaupan kautta haalittu Seawater India Pale Lager, jossa valmistukseen käytetty vesi on suodatettua merivettä. Ostin tämän lähinnä siitä syystä, että sain kesällä maistaa paikallisen kotipanijan Mika Pirisen oluita, joissa oli käytetty selkämereltä kerättyä merivettä, ja ihastuin niiden suolaiseen loppupuraisuun. Kiva maistaa miten kaupallisella puolella tällainen varsin uniikki ratkaisu toimii. Otin ennen maistamista yhteyden Rousalia pyörittävän Patrik Laineen suuntaan ja kysäisin meriveden käytöstä tarkennuksia. Hän kertoi, että olueen käytetty merivesi on juomavedeksi suodatettua - näin varmasti täytyykin, sillä elintarvikekäyttöön suoraan merestä naaraaminen on varmasti melko lailla kiellettyä.

Koska kyseessä on India Pale Lager, eli reilusti humaloitu oluttyyli, niin kysäisin myös humalat. Keittoon Cascade ja Centennial (base hops), aromihumaliksi keiton loppuun ja kuivahumalana Simcoe ja Centennial (Late & dry hops). Alko on mitannut katkeroarvoksi 59 EBU. 

Tsekatkaa myös panimon resepti taannoiseen #Avoinolut haasteeseen: Rousal IPA Hops souse vide



Utuinen, oranssihtavan kuparinen ja tiivistä vaahtoa kauniisti päälleen muodostava olut. Tuoksussa on heti jännää mineraalimaisuutta - samankaltaista kuin Pirisen kotioluissa kesällä. Myöhemmillä nuuhkaisuilla se tuntuu välillä katoavan. Jenkkihumalien pihkaisia ja pehmeän hedelmäisiä aromeita löytyy myös sekä hieman toffeemaista maltaisuutta. Maku on marjaisen, pihkaisen ja kypsän hedelmäisen humaloitu. Lagermaisuus tuntuu aleen verrattuna jotenkin enemmän mallasta korostavana piirteenä, hedelmäisyyden jäädessä hieman terävämmäksi ja yksipuolisemmaksi. Maussa on myös karamellimaista mallasta taustatukena ja ihan mukavasti pureva keskirunsas katkeruuskin löytyy. Jälkimaussa jään odottelemaan sitä pientä suolaista puraisua, mutta kyllä se kääntyy sittenkin enemmän havuiseksi ja mausteiseksi. Pieni suolainen vivahde nousee kitalakeen nielaisun jälkeen ja se tuntuu voimistuvan lasin loppua kohti edetessä.  Suolaista efektiä ei  kuitenkaan tule nyt samalla tavalla kuin niissä Pirisen kotioluissa, mutta jotain jännää mineraalimaisuutta roikkuu kyllä mukana alusta loppuun. Ihan kuin vesi olisi jotenkin kovaa. Mielenkiintoinen tapaus. Meriveden käyttö näin juomavedeksi suodatettuna lienee vienyt miltei kaiken suolaisuuden mennessään, mutta onneksi tässä oluessa ei ole kyse vain tuosta kuriositeetista - tämä on nimittäin varsin hyvä olut ihan näin "vähäsuolaisenakin"! Saaristopanimon laatutaso vaikuttaisi myös pysyneen hyvänä. Olut on puhtaan, raikkaan ja miellyttävän makuinen.

Yhteenveto

Jenkkihumaloitu lager mineraalimaisella vivahteella

1 kommentti:

  1. Ostin justiinsa Viikkarin Greissiltä samaa tavaraa. Olisko maksanu 4,9 €

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.