Kotiolutta: Käsityöläispanimo Kapo Rukiteera Rye Wine

0 kommenttia
 
Siitä taitaa olla jo muutamia viikkoja aikaa kun pikkuveljeni ohimennen toi minulle pullon ystäviensä Samulin ja Mikaelin panemaa Käsityöläispanimo Kapo Rukiteeera Rye Winea. Iso olut vaatii sen oikean hetken korkkaukselle ja nyt se on siis viimein käsillä. Kiirettä en turhaan pitänyt, sillä olut on valmiiksi jo kohtalaisen iäkäs, se on pullotettu tammikuussa 2016. Minulla ei ole tarjota oluesta sen enempää speksejä kuin mitä tyylikäs etiketti kertoo. Vahvuus 9,7%, katkeruus 79 IBU ja väri 63 EBC. Raaka-aineet: Vesi, ohramallas, ruismallas, humala ja hiiva.

Kapon löydät facebookista


Rukiteera Rye Wine
 9,7%, pullotettu 12.1.2016
"Rukiteera Rye Wine on olut, jonka voimakas hedelmäisyys saa sen muistuttamaan hyvin paljon viljaista viiniä. Oluena se on vahva, pettämätön ja kestävä. Se on olut, kuin suomalainen luonne."

Tumman ruskea, viskositeetiltaan runsas ja vaahdoltaan vähäinen olut kaatuu lasiin. Tuoksu on runsas ja herkullinen, kuten olettaa sopikin. Siinä on tuhdisti rusinaisuutta ja kuivattua hedelmää sekä karamellistoffeista maltaisuutta, jopa lakritsaisuutta ja sitruskonsentraatin kaltaista humalaisuutta. Ikäännytys monesti tiivistää tuoksua ja niinpä tässäkin on nyt käsillä voimakas, tuoksultaan erittäin intensiivinen olut. Negatiivisia ikääntymisen merkkejä ei ole - oluesta on pidetty hyvää huolta sen kaikissa vaiheissa. Maussa myös ruis tulee runsaana esiin - heti alkumaussa on rukiinen vivahde ja sitten loppuvedosta aina pitkälle jälkimakuun jatkuen. Sitä leipää vaan pukkaa. Ai hemmetti miten hyvää! Se on fiilis suoraan ensimaiston jälkeen. Suutuntuma on uskomattoman täyteläinen, melkein lusikoitava. Hiilihappoja ei paljoa ole, mutta kuka niitä tällaiseen kaipaa - ei sahtimies ainakaan. Maku on runsaan toffeiskaramellisen maltainen, erittäin hedelmäsosemainen ja marmeladimainen. Tuhtia ja alkumaussa myös makeaa, mutta sitten keskivaiheilta loppuun se "ison oluen taika" tapahtuu - runsas katkerointi ja alkoholipitoisuuden mukanaan tuoma lämpö vievät makeuden mennessään ja nielaisun jälkeen suuhun jäävä maku on todella herkullinen. Nappisuoritus Kapolta, erinomainen olut. Yksi vuoden parhaita toistaiseksi ilman muuta!

Resepti: Reittausblogi Höyrysavu Smoked Bock

0 kommenttia
 
Aloin kesällä funtsimaan, että syksyksi olisi kiva tehdä joku vahvempi savuolut kotailtojen kostukkeeksi. Olin aikeissa käyttää Viking Maltin savumallasta, jonka totesin varsin maukkaaksi Mäkisen Holy Smoke oluessa, mutta sitä ei kuitenkaan sillä hetkellä ollut saatavilla, joten turvauduin siihen klassiseen aina toimivaan saksalaiseen Weyermannin pyökkisavustettuun. Nettikauppoja selaillessa törmäsin vielä mielenkiintoiseen Mangrove Jack's M54 California Lager hiivaan, jonka kerrottiin tuottavan lagermaisen neutraalit käymisaromit 18-20 asteessa käytettynä. Tuo lämpötilahaarukka on sattumalta juuri sellainen, joka ulkorakennuksessa olevassa saunassamme on kesällä, joten valinta osui siihen.

Weyermannin savumallas ja lagerhiiva siis, joten ajattelin sitten yrittää ihan konstailematonta savubockia. Savumaltaan kaveriksi valitsin belgialaista Châteaun Munichia ja Weyermannin tummaa caraaroma mallasta. Näiden uskoin tuottavan runsaan ja hieman makean maltaisuuden. Humalana käytin pakkasesta valmiiksi löytyvää tsekkiläistä Sladekia, mutta käytännössä mikä tahansa Keski-Eurooppalainen perushumala varmaan ajaisi saman asian. Mausteeksi, sitä tuttua "talon makua" antamaan, heitin hieman katajanoksia keiton lopussa. Reseptin voi kyllä aivan hyvin toteuttaa myös ilman katajaa.

Lopputulos oli, tämän erinomaiseksi osoittautuneen hiivan ansiosta, jopa lagermaisempi kuin odotin. Hiiva siis tosiaan tuotti lagermaisen neutraalin lopputuloksen noissa käymislämmöissä. Väri on kauniin punertava ja olut on hienosti kirkas, jopa ilman cold crashia saati sitten pidempää lagerointia. Savua on saksalaisen palvikinkkuisesti sen verran että varmasti tuntuu, mutta taustalla vaikuttava runsas mallaspohja pitää sen kauniisti aisoissa. Humalaa on sen verran, että loppu- ja jälkimaku on edelleen miellyttävä. Tasapainoinen ja hallittu suoritus. Olen itse tähän erittäin tyytyväinen.

Ulkopuolisten arviot:

"Colour is ruby brown with a finger-thick natural white head. Aroma has smoked meat, roast bread and malts. Taste begins with bitter, cured ham flavoured smoke. Meaty smoked caramel malts take over with roasty and spicy side notes. Towards the end slightly wood-flavoured smoky-roasted bitterness gets on top. Aftertaste has strong smoke, roasted bitterness and spicy malty dryness. 

Strong and delicious Smoked Bock. Smoke is powerfully present throughout the show. Behind the spicy flavours - effect of the juniper, perhaps? - is a solid malt base. Seems that Harri has hit as near to an authentic Bamberg smoked beer as possible. I would call this a success. Yes, this is definitely a success."

Höyrysavu
Smoked Bock

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.064  (°P): 15.7
Final Gravity (FG):       1.015  (°P): 3.8
Alcohol by Volume (ABV):  6.46 %
Colour (SRM):             22.4   (EBC): 44.0
Bitterness (IBU):         36.8   (Average)

Maltaat:
70% Weyermann Beech Smoked Barley Malt
23% Château Munich
7% Weyermann Caraaroma

Humalat: 
2,0g/L Sladek Pellet (6% Alpha) @ 60 Minutes
2,0g/L Sladek Pellet (6% Alpha) @ 10 Minutes

Mausteet:
Katajanoksia keittoon @ 10 Minutes

Mäskäys:
60 minutiin yksivaiheinen infuusiomäskäys @ 68°C

Käyminen & astiointi:
Käymislämpö 18°C. Hiivana Mangrove Jack's M54 California Lager, jonka annostus valmistajan ohjeiden mukaan. Käytetään loppuun. Itse annoin olla käymisastiassa kolme viikkoa, jonka jälkeen siirsin pois hiivakakun päältä ja pullotin heti. Lopputulos silti huomattavan kirkas. Pullotuksessa jälkikäymissokeria 5g/L.

Olutarvio: Oskar Blues G'Knight

0 kommenttia
 

G'Knight

Panimo: Oskar Blues, Yhdysvallat
Oluttyyli: Imperial Red Ale
Alkoholipitoisuus: 8,7%
Saatavuus: Alko (5,90€ / 0,355l)

Sitten hieman isompaa jenkkijytkyä Alkon valikoimista. Oskar Blues on kooltaan Yhdysvaltojen craft-panimoiden isoimmassa neljänneksessä. Panimo tuli aikoinaan tunnetuksi siitä, että se ei käytä ollenkaan pulloja, vaan pakkaa kaikki vähittäismyyntiin tulevat oluensa tölkkiin. Nykypäivänä tölkit ovat tietysti yleistyneet craft-panimoillakin, mutta Oskar Blues toimi asiassa suunnannäyttäjänä jo vuonna 2002. Panimon oluita on Alkossa harvakseltaan saatavilla, en ole itseasiassa tainnut maistaa panimolta tätä ennen ainuttakaan olutta. 

G'Knight on valmistettu vuonna 2002 menehtyneen Gordon Knightin muistolle. Reseptiikassa on kuutta eri mallasta ja kolmea eri humalaa. Kuivahumalana on tiettävästi käytetty Amarilloa.



Punertavan oranssi olut, joka vaahtoaa keskiverrosti. Tuoksussa on tuhdisti karamellimaista maltaisuutta ja vahvuuteen nähden yllättänkin raikkaasti männynhavuista, pihkaista ja hedelmäistä humalaa tuttuun jenkkityyliin. Kyllä ne vaan tuon iskevyyden tuntuu saavan kohdilleen, vaikka tuskin tämäkään niin järin tuoretta enää on. Ehkä sekin vaikuttaa kuinka tuoreena pelletin kattilaan heittää, vaikka niitä jatkuvasti pakkasessa pitäisikin, tai sitten kyse on joistain prosessiin liittyvistä nyansseista. Happi ehkä yhtenä tekijänä. No, se siitä teknisestä puolesta, jossa itsellänikin vielä oppimista riittää. Tuoksu on siis erinomainen ja niin on kuulkaas makukin. Makeaa, hieman toffeemaista ja pehmeän maltaista, mutta DIPAmaisen nektarimaisesti ja iskevän pihkaisesti humaloitua tavaraa. Runsasmakuinen - intesiteetti on kovalla tasolla. Suutuntuma on pehmeähkö, runsas ja riittävän katkeroitu. Melkoinen hedelmänektari toffeekaramellilla höystettynä. Erinomainen olut.

Yhteenveto

Runsasmakuinen hedelmänektari

Olutarvio: Saku Antvärk IPA

0 kommenttia
 

Saku Antvärk IPA

Panimo: Saku Õlletehas
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (2,09€ / 0,33l)

Saku Antvärk IPA on tätä nykyä Alkon halvin IPA. Aiemmin titteliä piti hallussaan Saimaan American IPA, joka on kautta linjan haukuttu surkeaksi, mitä se tietysti onkin. Tästä Viron suurimman panimon IPAsta on vaikea löytää kunnon tietoa, sillä panimon nettisivut eivät olutta enää tunne. Sivuilla komeilee Antvärk Citra IPA, joka on sinkkuhumaloitu Citralla. Antvärk IPAssa on sama vahvuus, 6,0%. Alko on mitannut katkeruudeksi 52 EBU.

Virossa 24 kpl salkku maksaa 17,99€. Alkon hinta vastaavalle satsille olisi 50,16€. Tölkin pohjassa on kaksi päivämäärää. 250518, joka lienee siis parasta ennen ja 300517, joka voisi olla tölkityspäivä. Jos näin on, niin mitenkään tuoreeksi olutta ei voi enää kehua. 



Lasiin kaatuu hieman utuista, miltei kirkasta oranssihtavan kuparista olutta, joka vaahtoaa mukavasti. Tuoksussa on keksimäistä maltaisuutta ja aprikoosimaista sekä sosemaisen sokerista hedelmäisyyttä. Sinänsä hyvä raikkaus, ei mitään epämiellyttävää tunkkaisuutta. Hedelmäisyys on jotenkin hieman marmeladimaista ja tuo mieleen Fuller'sin talon tutun aromin. Yllätyin - tuoksu on hyvä! Makukin toimii. Kohtalaisen runsaasti hillomaista tai hedelmäsosemaista makeutta. Aprikoosi lähinnä mieleen tulee ja sokeroidut kuivatut hedelmät. Katkero on keskivertoa ja ehkä makeuteen peilaten hieman turhan kesyäkin. Koko kansan IPA on tietysti ollut tavoitteena. Jälkimaussa on yrttimäistä katkeruutta ja brittihumalat mieleen tuovaa puumaisuutta. IPAmainen hedelmäisyys ja erityisesti kuivahumaloinnin aromaattisuus tästä puuttuu ja niinpä kokonaisuus muistuttaakin mielestäni enemmän jotain hybridiä bitterin ja english strong alen välimaastosta. Fuller's tulee taas mieleen. Hemmetti. Alusta loppuun miellyttävä olut. Ei ole häiritsevää tunkkaisuutta tai muutakaan virhettä. Käyn sisäistä taistelua maistelun aikana. Pohdin onko tämä oikeasti hyvää, onko tässä jotain vikaa, mitä en nyt huomaa - mutta ei, joudun nöyrtymään. Ennakko-odotukseni olivat jossain aivan muualla. Olin valmis haukkumaan tuotteen kuraksi. Jos jenkki-IPAsta puhutaan niin tyylinmukainen tämä ei mielestäni ole, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö olut voisi olla hyvä - ja hyvä olut tämä mielestäni on. Hinta-laatusuhde Alkon hinnalla hyvä, Viron hinnalla erinomainen.

Yhteenveto

Onnistunut, mielestäni brittityylinen olut.

Kotiolutta: Apinko Brewing Aprikoosi Wit

0 kommenttia
 
Sitten maistoon lappeenrantalaista kotiolutta. Apinko Brewingiltä tietysti tämäkin. Oluena toimii toissakesänä julkaisemaani reseptiä mukaillen valmistettu Aprikoosi Wit. Tekijä harmitteli, että unohti tekovaiheessa lisätä kaurahiutaleet, joten ne reseptistä puuttuu, mutta muuten se on alkuperäiselle uskollinen. 

Alkuperäinen resepti:

Aprikoosi Wit
 (Witbier)

Speksit:
Original Gravity (OG): 1.050
Final Gravity (FG):    1.010
Alcohol (ABV):         5.24 %
Colour (EBC): 8.4
Bitterness (IBU):  26.6

Maltaat:
51.79% Wheat Malt
41.43% Pilsner
3.46% Kaurahiutale
3.31% Viking Munich 18 EBC

Humalat:
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 15 Minutes (Boil)
0.6 g/L Cascade (7.8% Alpha) @ 5 Minutes (Boil)

Mausteet:
11.1 g/L Aprikooseja @ 0 Minutes (Boil)
1.0 g/L Korianterin siemeniä (murskattuna) @ 0 Minutes (Boil)
1.4 g/L Sweet Orange Peel (Appelsiininkuori) @ 0 Minutes (Boil)

Mausteet lisätään "flameoutissa" eli samalla kun keittolevy sammutetaan ja annetaan uuttua kannen alla 30 minuuttia, jonka jälkeen mausteet siivilöidään pois ja vierre jäähdytetään. Aprikooseina käytin säilykeaprikooseja, joista valutin sokeriliemen pois ennen kattilaan laittamista. Korianterin siemenet murskataan. 

Olen aiemmin maistanut tästä reseptistä myös Mäkisen version, jossa oli käytetty korianterijauhetta siemenien sijaan ja se teki mausta turhankin korianterisen.  


Oranssihtava, samea ja mukavasti vaahtoava olut. Tuoksu on korianterisen mausteinen ja raikkaan aprikoosimaisen sekä sitrusmaisen hedelmäinen. Alkuperäisen veroinen raikkaus ja ehkä vielä sitäkin korostetumpi herkullinen hedelmäisyys! Maku on myös raikas ja pirteä. Alkuperäisreseptiä kuivempi ja jotenkin terävämpi suutuntuma. Kaurahiutaleiden puute vaikuttanee runsauteen, mutta tämä lienee myös käynyt hieman kuivemmaksi, tai sitten se vaan hiutaleiden puuttuessa tuntuu siltä. Täydellinen witbier on pehmeä ja hieman makea, mutta tässä mennään enemmän kuivalle ja sitä myötä mausteiselle puolelle. Hedelmäisyys rokkaa kyllä edelleen ja aprikoosi maistuu hienosti läpi. Suutuntuma on kepeähkö ja keskiverrosti hiilihappoinen sekä kuivahko. Varsin mainion makuinen olut, mutta se mikä hedelmäisyydessä voitetaan, hävitään kyllä rungon taittuessa ja kuivuuden iskiessä kitalakeen. Kaurahiutaleilla vaikuttaisi olleen jopa merkittävämpi rooli oluen rungossa ja makeudessa kuin olin ajatellutkaan. Hyvä versiointi, mutta juotavuudessa alkuperäinen oli pehmeytensä vuoksi edellä. 

Kotiolutta: Moukarkylän Dubbel

0 kommenttia
 
Sitten kehiin Rauman skenestä Moukarkylän puusepän eli Seppälän Markon käsityönäyte. Mies kävi tuossa pari viikkoa sitten tuomassa belgityylistä settiä oikein kaksin kappalein, sekä dubbelin, että tripelin. Aloitan dubbelista, joka on siis tuollainen tummemman sorttinen belgityylinen luostariolut. Markon dubbel on varsin monipuolisella reseptiikalla toteutettu ja tyylin normia ehkä aavistuksen vahvempi, peräti kahdeksanprosenttinen. Olen tänä vuonna maistanut yhden totaalisen hekumallisen kotidubbelin, se matkasi Raumalle kaukaa Lappeenrannasta.

Täysi reseptiikka kuvassa alla:


Tumman punaruskea olut, joka vaahtoaa belgimäisen runsaasti. Myös tuoksu on runsas. Siitä löytyy tummia kuivattuja hedelmiä rusinoiden ja taatelien malliin sekä varsin tuntuvaa maltaisuutta ja belgihiivan mausteisuutta. Houkutteleva tuoksu. Maku on myös hyvä ja intensiivinen. Varsin runsas maltaisuus ja sitä myöden täyteläinen suutuntuma. Alkumaussa on makeuttakin, mutta vahvuus kuivattaa sen loppuvedossa tyylikkäästi. Tummat hedelmät, mausteiset käymisaromit ja hedelmäinen loppuliuku. Erinomaisen hyvää! Vahvuus lämmittää rinnassa hieman, mutta ei maistu runsaan maltaisuuden alta ollenkaan. Jo toinen todella hyvä kotidubbel tälle vuodelle!

Olutarvio: Olvi American Brown Ale

0 kommenttia
 

American Brown Ale

Panimo: Olvi, Iisalmi
Oluttyyli: Brown Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Arvioitu tölkki saatu panimolta)

Kevään korvalla Olvilta tuli markkinoille American Cream Ale ja nyt kuriiri toimitti kotiovelle pari näytetölkkiä panimon seuraavasta uutuudesta American Brown Alesta. Brown Ale on perinteisesti aika tylsä tyyli, mutta Olvi vaikuttaisi tähänkin lähteneen vahvasti humalointia painottaen. Humalalajikkeiksi on valikoitu Willamette, Mt. Hood ja Columbus, kaikki amerikkalaisia, mutta ei ehkä niitä kaikkein seksikkäimpiä hedelmäpommeja. Willamette ja Mt. Hood varsinkin tunnetaan enemmän kukkaisista ja yrttimäisistä aromeistaan. Columbus taas on perinteisempi sitruspommi, jota käytetään korkean alfahappopitoisuutensa vuoksi usein myös katkerohumalana. Väri on melko tumma, 70 EBC. No, ruskeaahan sen pitäisikin kai olla.



Lasissa olut on kirkkaan punaruskeaa ja vaahtoaa asiaankuuluvasti. Tuoksu on hieman karamellimaltainen, hitusen suklainen ja kukkaisen sekä yrttimäisen humaloitu. Sitrushedelmäistä vivahdetta leijailee mukana myös. Sellainen harmiton, raikas ja miellyttävä. Maku on hyvä. Karamellimaisen makeaa runkoa on riittävästi ja hiilihappoisuus on miellyttävän pehmeää. Jälkimaussa esiin nousee suklaisuutta. Humalointi on näille Olvin spessuille totutun aromikas ja raikas, tarjoten kukkaisia ja sitrusmaisia sävyjä. Katkero jää melko kesyksi, mutta se sopii tähän pehmeään yleisilmeeseen varsin hyvin. Jälkimaussa on suklaisuuden rinnalla hieman yrttimäisiäkin sävyjä ja aivan lopussa ehkä aavistus paahtomaltaan kitkeryyttäkin, mutta yleisilme on kuitenkin miellyttävän pehmeä ja juotavuus on hyvä. Ei mitään ärsyttäviä tekijöitä, vaan nautinto juoda alusta loppuun. Hyviä makuja ja kohtalaisella runsaudella. Hyvää!

Yhteenveto

Laadukas, maukas ja miellyttävä

Matkaraportti: Pilsner Urquell Origins Tour 2017 osa 3

0 kommenttia
 
Jatkuu osasta 2...

Aamu tulee äkkiä, mutta muutaman tunnin unet tekevät kuitenkin terää. Suihkun kautta aamupalalle hotellin buffetiin. Kello on kahdeksan ja muitakin joukkomme jäseniä on jo runsaan kattauksen äärellä. Kunto on yllättävän hyvä, huomioiden juodun oluen massiivisen määrän ja unta edeltäneen 23 tunnin valvomisen. Ilmaiset, loppumattomat tuopit eivät liiemmin kolise päässä. Toteamme jälleen, että Urquell on vain 4,4% vahvaa hyvästä syystä. Tuhti aamupala alle ja valmistautumaan seuraavaan eventtiin, joka on vierailu Zatecin alueella sijaitsevalle humalafarmille. Plzenistä on hieman alle sadan kilsan matka tälle kuuluisalle humalankasvatusalueelle. Matkan pitäisi kestää reilun tunnin. Oppaamme sanovat aikaa menevän puolisentoista tuntia, mutta todellisuudessa istumme bussissa kokonaiset kaksi tuntia. Matkalla on tietöitä ja joudumme pariin otteeseen odottamaan pitkiä toveja täysin paikoillaan. Päivästä olisi taas luvassa aurinkoinen, lämpöä luvataan 25 astetta ja ylikin. Bussissa on lämmin, mutta tarjolla on onneksi kylmää pullovettä. Suurin osa porukasta näyttää torkkuvan pisin matkaa ja itsekin saan nukuttua hyvän tovin.



Saavumme Lenešiceen Dittrichin farmille noin yhdentoista aikaan. Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Suomipojatkin ovat scoutanneet tilanteen etukäteen ja varustautuneet aurinkolomalle shortseilla. Paidat ovat tietysti silti mustia, koska garderobimme eivät tunnusta muita värejä. Saavuttuamme paikalle meille annetaan ensin työkintaat ja tyylikkäät Pilsner Urquell saappaat käyttöömme, jonka jälkeen halukkaat voivat virkistäytyä raikkaan hana-Urquellin parissa. Saamme myös pienen lasisen purnukan, johon voimme kerätä matkamuistoksi humalaa. Aivan kaikille ei urkki maistu, mutta useimmille kuitenkin – itse otan tuopillisen jälleen kouraan, tietenkin. Toteamme tuotteen olevan kunnossa. Paikalla olevassa hanarivistössä on myös tumman Master Tmavyn hanalätkä. Skotti-James kyselee sen perään, mutta sitä ei kuulemma ole nyt linjaan kytkettynä. Oli todellisuudessa kytketty tai ei, mutta emme siis vieläkään pääse reissulla maistamaan muuta kuin Urquellia.


Farmin omistaja esittäytyy ja kertoo toiminnasta tuopillisen ajan, jonka jälkeen kävelemme muutaman sata metriä humalapelloille. Humalaa on silmänkantamattomiin. Ohitamme tilat, joissa humalaa prosessoidaan. Saazin poiminta-aika on nyt ja humalasalkoja kuljettavat traktorit ajavat jatkuvasti pellon ja farmin väliä tuoden lisää humalaa käsiteltäväksi. Aluksi saloista erotellaan koneellisesti humalakävyt – tämän osan laitteistosta pääsemme näkemään, mutta myöhemmin tapahtuvaa humalien kuivatusta emme. Aurinko porottaa pilvettömältä taivaalta, kun kävelemme pelloille. Täällä se siis kasvaa Saaz… Urquellin sielu. Tilalla kasvatetaan myös Sladekia, jota olen jonkin verran käyttänyt omissa oluissani. Hienoa nähdä mistä tavara on kotoisin. Pelloilla on tarkoitus ottaa poimintakisa. Kahden hengen joukkueet kisaavat toisiaan vastaan siitä, ketkä keräävät neljänkymmenenviiden minuutin aikana koriin eniten humalaa. Koriin tulisi päätyä pelkkiä humalakäpyjä, eikä lehtiä tai muuta roskaa ja poiminta tulisi suorittaa yksi humalasalko kerrallaan. 

Muodostamme Jaskan kanssa Team Finlandin ja päätämme näyttää muille, miten suomipoika kerää. Nyt on perkele tosi kyseessä. Ajanlasku alkaa ja joukkueet tarttuvat toimeen. Samassa pikkubussissa Prahan kentältä tulleet unkarilaiset ovat meitä lähinnä ja näköetäisyydellä on myös Budapestin baarinpitäjä, tuo valtava kokopartainen korsto, jonka kanssa eilen illalla nautimme parit oluet. Kerääminen on keskittynyttä ja hetken päästä jo hiki virtaa. Vain voitto kelpaa, se on ihan selvä. Toiset unkarilaiset jutustelevat leppoisasti kerätessään, mutta korston ja hänen parinsa toiminta on enemmän keskittynyttä. Suomipojat eivät paljoa kerätessä juttele, mitä nyt satunnaiset perkeleet ja muut työtä tehostavat murahdukset päästellään. Kerään aluksi hanskoilla, mutta ei niillä saa kunnon näppituntumaa, joten ne lentävät aika nopeasti syrjään ja hetken päästä sormissa tuoksuukin ehta Saaz. Korsto vilkuilee koriamme kohti ja kiristää tahtia. Kisa on päällä! Pian jo huudetaankin viimeisen viiden minuutin alkavan ja otamme vielä loppukirin. Unkarin toinen kaksikko näyttäisi jääneen taakse, mutta Korston kanssa on 50-50 tilanne.



Kisan voittoa ei irtoa. Voittajapari on valikoinut useasta eri salosta ja poiminut vaan isoja käpyjä. Joillain näkyy koreissa kokonaisia käpyterttuja. Meillä on pelkkää yksittäistä käpyä. Panostimme liiaksi laatuun ja se kostautui määrässä. Olemme silti määrällisestikin kärkikahinoissa, mutta eniten keränneen kolmikon takana kuitenkin. Korston ja hänen parinsa kanssa tilanne jää ratkaisemattomaan. Tasaista on. Suoritukseen voi olla kohtalaisen tyytyväinen. Nyt kehtaisi taas hyvällä omalla tunnolla ottaa hieman Urkkia, kun on kerran hommiakin paiskonut. Ja kädetkin tuoksuvat herkullisesti Saazille. 



Pyörähdämme pelloilta takaisin farmille kävellessä katselemassa, miten poiminta oikeasti, eli koneellisesti hoidetaan. Kokonaisia humalasalkoja kiinnitetään jatkuvalla syötöllä laitteeseen, joka nostaa ne korkealle ja vetää sitten koneesta läpi. Toisesta päästä tulee ulos enimmäkseen pelkkää käpyä ja jonkin verran lehteä ja muuta skeidaa, joka sitten myöhemmässä vaiheessa erotellaan vielä pois. Tuollainen korillinen, johon äsken käsin käytimme kolme varttia, tulee kokoon sekunneissa. Varsin nuorta porukkaa näyttää olevan hommissa, varmastikin kesäduunareita, jotka on palkattu sesongin ajaksi puurtamaan. Humalan prosessointia ei kauaa tutkiskella, vaan seuraavaksi siirrytään jälleen Urquell-hanan ja lounaan ääreen. Kattaus on jälleen melkoinen. Chef leikkaa isosta kinkusta tuhtia siivua ja kylkeen saa taas herkullista gulassia. Suolakurkkua, juustoja, vihanneksia. Kaikkea löytyy ja vatsan saa varmasti täyteen. Olutta saa noutaa sen verran kuin maittaa, mutta pariin lasilliseen se itselläni tässä vaiheessa jää. Ruuan päälle on hieman aikaa ottaa lepoa ja porukka onkin suurimmaksi osaksi pitkin pituuttaan farmin sisäpihan nurmikoilla. Farmin pitäjä kertoo jälleen humalan käsittelyprosessista. Iso osa jutuista menee siinä köllötellessä ohi, mutta se jää mieleen, että humalien arvoja (alfahapot, co-humulone arvot jne.) tutkitaan hyvin tarkasti ja pelletöintivaiheessa eriarvoisia Saaz -satseja voidaan sitten blendailla sopivasti, jotta Pilsner Urquell saa aina tasalaatuista pellettiä käyttöönsä. Tämäkin asia on hoidettu nykyaikaiseen tyyliin. Laatu ja tasalaatuisuus on kaikki kaikessa. Jos ostatte Bohemian Hopsin tavaraa, on iso mahdollisuus, että se on tuotettu juuri täällä.


Reissun järjestänyt PR-toimisto Mustard tekee jokaisen osallistujan kanssa pienen videohaastattelun ja oma vuoroni tulee seuraavaksi. Juuri kun olen päässyt hyvän aterian jälkeen vaaka-asentoon. No, mikäs siinä, suoritetaan velvollisuudet alta pois. Haastattelussa ei ole sen ihmeellisempää, kunhan kysellään olutharrastuksesta ja reissusta tähän mennessä. Rallienglannilla pärjää hyvin. Kerron Rauman kotiolutskenestä, kuinka tapaamisissamme maistelemme toistemme oluita, saunomme ja juoksemme alasti metsissä – niin kuin suomalaiset tekevät. Haastattelu keskeytyy, kun äänimies antaa merkin, että kuulokkeista kuuluu taustaääniä – tuli muuten äänimiehestä mieleen se Pulkkisen legendaarinen kiroileva äänimies sketsihahmo – taustaäänien lähteeksi paljastuu hautajaiskulkue, joka kulkee humalafarmin porttien editse. Menemme portille katsomaan sitä ja hieman häpeillen, vainajaa kunnioittaakseni, piilottelen tuoppiani selkäni takana. Tiedä sitten onko se täällä tarpeellista vai ei. Olut ei vaikuta niin syntiseltä kuin Suomessa. Ensimmäisenä kulkee neljä puhallinsoittajaa, jotka soittavat surumielistä marssimusiikkia, heidän takanaan ajaa musta auto, jonka takaovet ovat auki ja vainajan arkku kyydissä. Tämän jälkeen pienen välimatkan päässä kulkee pappi tai vastaava kaapuun pukeutunut henkilö ja saattoväki sitten hänen perässään kukkakimput käsissä. Pitäjän ihmiset, ne jotka kadulla sattuvat olemaan, pysähtyvät myös vainajaa kunnioittamaan. Kenelläkään ei ole kiire mihinkään ja matka jatkuu vasta kun kulkue on mennyt ohi. Ei olisi tätäkään Suomessa päässyt näkemään. Haastattelu jatkuu hämmentävän välikohtauksen jälkeen, mutta tunnelma on nyt ehkä hieman totisempi. Kuolemassa on aina jotain pysäyttävää.



Matka farmilta takaisin sujuu hieman ripeämmin kuin tulomatka, mutta nyt kun aurinko on korkealla ja taivas edelleen täysin pilvetön on bussi tunkkainen ja kuuma. Hiki virtaa vuolaana, mutta saan taas tunnin verran nukuttua. Hyvä homma, nyt olisin taas valmis iltarientoihin! Pääsemme takaisin Plzeniin, mutta taas ollaan melkein tunti aikataulusta myöhässä. Luvattu tunnin vapaa-aika pidetään silti, iltaohjelman alkua vaan lykätään hieman. Ehdimme tässä välissä käymään panimon souvenir shopissa. Ostan iltaa varten kuivan t-paidan, koska viimeinenkin matkaan ottamani paita on hikoiltu bussissa aivan litimäräksi. Kaupan kylmäkaapista löytyy Urquellia, jota ostan yhden pullon – maistuisi varmasti suihkun jälkeen ja niin tekeekin.



Illanviettopaikkana tänään toimisi Měšťanská beseda, kaunis jykevä kivipytinki, jonka pienessä salissa meille olisi luvassa mm. Bartending competition – agenda ei ohjelmaa sen enempää tarkenna. Hotellilla suoritetun suihkun ja siis, jälleen, erinomaisen hyvän suihku-Urquellin jälkeen siirrymme noin 10-15 minuutin kävelyllä mestoille. Upea rakennus. Paikassa on elokuvateatteri, iso juhlasali ja pienempi juhlasali, jonne meidät nyt ohjataan. Kivipylväät ja koristeellinen katto hallitsevat tilaa. Arvokkaan näköinen paikka. Paikalle on roudattu kaksi hanarivistöä Urquellia ja taas sellainen 30-litrainen tammitynnyri suodattamatonta ja pastöroimatonta. Esiintymislavalla on myöhemmin esiintyvän rockbändin kamat jo valmiina. Otamme helteessä suoritetun kävelyn päälle ensin putelit kivennäisvettä, jonka jälkeen käsi tarttuu tuoppiin varmoin, jo harjoitelluin ottein. Beer Master Robert Lobovsky ottaa taas mikrofonin haltuun ja kertoo mitä tuleman pitää – samalla tarjoilijat kantavat taas maukkaan näköistä pikkupurtavaa buffet-pöytään. Meidät jaetaan neljään joukkueeseen ja kisalajeina on Urquellin laskeminen hanasta oikeaoppisesti, neljän oluen sokkomaistelu ja Urquellin panoprosessin eri vaiheiden laittaminen oikeaan järjestykseen.


Ennen kisailuja avataan kuitenkin tynnyri. Vapaaehtoista taas haetaan ja nyt suomalais-skottilaisen triomme skottijäsen James ottaa homman hoitaakseen. Beer Master neuvoo taas, miten homma hoidetaan ja James saa esiliinan ylleen, ettei omat vaatteet menisi ainakaan ihan kokonaan märiksi, jos homma sattuisi kusemaan. James ei suoriudu hommasta aivan yhtä mallikkaasti kuin irlantilainen eilen. Ensimmäinen lyönti menee hieman vinoon ja hanatappi ei sujahda aivan perille asti. Paineistetusta tynnyristä alkaa suihkuamaan olutta ulos ja tilanne on parin sekunnin ajan kaoottinen. James ei kuitenkaan hätkähdä vaan pitää edelleen hanatapista kiinni ja saa sen parilla lisälyönnillä perille asti.



Pöytäliina ja lattia kastuvat hieman, mutta ne on nopeasti hoidettu kuntoon ja oluen maistaminen voi alkaa. Tutulla kaavalla mennään – tynnyrin avannut ”Olutmestari” ja Robert maistavat pari kertaa ensin ja ilmoittavat tavaran olevan kunnossa. Ei muuta kuin jonoon vaan ja tuoppi suodattamatonta taas ”pitkästä aikaa” käteen. Pirun hyväähän se taas on, ei siitä mihinkään pääse. Meininki on vapautuneempaa kuin eilen, koska porukka tuntee jo toisensa. Kisassa meidät ohjataan ensin Urquellin panoprosessia kuvaamaan. Toisessa arkissa on 11 tarraa satunnaisessa järjestyksessä ja ne pitäisi saada toiselle paperille prosessin edellyttämässä järjestyksessä. Helppo homma. Täydet pisteet himaan ja lisää suodattamatonta lasiin.



Hetken jälkeen luvassa on seuraava piste, jossa Urquellin Head Tapster eli oluenlaskijoiden kuningas Jan Stanik opastaa meille, miten tuopillinen lasketaan oikeaoppisesti. Urquelliin kuuluu saada muutaman sentin vaahtokukka ja sen tuottamiseen on tarkat vaiheet. Ihan ensimmäiseksi otetaan kylmästä vesialtaasta lasi, huuhdotaan se ja avataan hanaa hieman, jotta sieltä tulee vaahtoa. Seuraavaksi viedään lasi hanan alle, niin että lasi on 45 asteen kulmassa ja hana aivan lasin pohjassa. Samalla pitää toisella kädellä avata hana nopeasti kokonaan, sopivassa vaiheessa suoristaa tuoppi ja kääntää hana kiinni. Vaiheita on monta ja kaikki tapahtuu hyvin nopeassa ajassa. Näin kaadetaan siis perus-Urquell eli hladinka (smooth). Kaatotapoja on myös mahdollisimman vaahdoton na dvakrát (crisp) ja pelkkää vaahtoa oleva mliko (milk), näitä pääsemme harjoittelemaan omin päin myöhemmin – itse asiassa koko loppuillan ajan. Ryhmässämme oleva yksi unkarilainen on ensimmäisenä jonossa. Kaveri ottaa rennosti tuopin, huuhtaisee ja kaataa oikeaoppisen hladinkan ihan tuosta vaan. Stanik antaa 9/10, jotain pientä säätöä siinä kuitenkin oli, josta lähtee yksi piste. Jaska on vuorossa ennen minua ja kaataa kasin arvoisesti. Itse muodostan liikaa vaahtoa ja pisteet laskevat armotta seiskaan. James vetää myös seiskan, joten Jaska on triomme mestari, myönnettävä se on. On silti erittäin mukava nauttia itse laskettua tuopposta ensimmäistä, mutta ei siis viimeistä kertaa tulevan illan aikana.

Stella, Urquell, Heineken, Gambrinus (muistaakseni)


Kolmas ja viimeinen kisapiste on neljän oluen sokkomaistelu. Kisan oluet, Stella Artois, Heineken, Urquell ja Gambrinus kerrotaan etukäteen, mutta ei sitä järjestystä missä ne pöydällä olevat. Pöytämme hanskaa tilanteen helposti. Tsekkiläiset on nopeasti eroteltu kahdesta muusta ja Urquellin tunnistaa näistä raikkaammaksi ja runsasmakuisemmaksi. Ryhmämme saksalainen tuntee Stellan ja jäljelle jää se kaikkein mauttomin, eli Heineken, joten oikea rivi onkin siinä jo kasassa. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun pääsimme reissussa maistamaan muutakin kuin Urquellia. Ihan virkistävää, vaikka Urkki toki näistä paras olikin. Vertailuun oli valittu tietysti täysin tarkoituksellisesti Urkkia mauttomampia vaihtoehtoja.



Kisailun jälkeen siirrymme tuoppeinemme sisäpihalle, jossa sytytellään grilliä. Luvassa olisi taas varmasti kunnon mättöä. Jutustelemme ja käymme välillä täyttämässä tuopin joko hanasta tai tynnyristä – nyt kun oikea tapa on opastettu, saamme laskea jo ihan itse. Aina puhtaaseen lasiin. Grilliin ilmestyy isot palat lihaa, joka myöhemmin paljastuu porsaan polveksi, ja isossa kerässä olevaa bratwurstin kaltaista makkaraa sekä saslikkia. Liharuokien kylkeen löytyy leipää, juustoja, vihanneksia, suolakurkkua… kaikkea sitä mitä aiemminkin. Jokainen varmasti löytää itselleen sopivan lautasen ja sisällähän on vielä lisää snackseja, joita täydennetään sitä mukaa kun ne kuluvat. Itse ihastun erinomaiseen valkosipulileipään. On muuten pirun hyvää leipää. Myös paikallinen savujuusto, jota on ollut varmaan joka kattauksella, maistuu edelleen. Uskokaa tai älkää, niin myös Urquell maistuu. Koko settinki on melko mahtava. Upea pytinki, oma Urquell-hana ja loistavaa ruokaa. Syömme taas reilusti, koska – vanha totuus - jos meinaat juoda hyvin, syö hyvin. Ruokailun jälkeen koko tourin järkännyt PR-agency Mustard haluaa vielä kuvata jokaiselta osallistujalta videolle pienet esittelypätkät. Kameran edessä kerrotaan nimi, kotimaa ja blogi tai juttu mitä kukin nyt sattuukin tekemään. Tämä tehdään englanniksi ja sitten vielä omalla kielellä. Enkuksi täytyy tietysti pitää pokka, mutta suomeksi yritän vetää pienet Vesa Toskalat ja höpöttelen Haapasaaren Sahtikuninkaasta. Katsotaan tuleeko pätkä koskaan mihinkään nähtäväksi.



Pari tuoppia siinä taas maistuu ja sitten porukka kuulutetaan sisälle. Kisan voittajat palkitaan lahjakorteilla panimon myymälään. Voittoja ei osu omalle kohdalle, eikä ole niin väliksikään, koska huomenna lähdemme jo ennen kuin panimon myymälä aukeaa. Jaska palkitaan eilisen burgerkisan jaetusta voitosta, mutta en muista mitä hän sai palkinnoksi. Olisiko ollut joku spesiaalimpi coaster eli lasinalunen tai muuta tilpehööriä. Seuraavaksi sitten biletetään. Paikallinen cover-bändi Electric aloittaa setin. Volyymi on sopivalla tasolla, ei tarvita eareita, mutta voimaa on silti riittävästi. Jos tuoppi sattuu tyhjenemään, ja tätä tapahtuu melko usein, niin tynnyrillä tai hanalla voi käydä omaan tahtiin eikä snacksit pääse loppumaan. Uskomattoman hyvä meininki! Muutaman ekan biisin aikana iso osa porukasta valuu hiljakseen ulos. Ei näytä jengille rokki maistuvan, vaikka bändi soittaa hyvin ja vokalisti on suorastaan erinomainen.


Kaveri hallitsee hienosti AC/DC:n sekä Bon Scottin, että Brian Johnsonin maneerein. Jalkaa saa tampata lattiaan T.N.T:n ja You Shook Me All Night Longin tahtiin. Ainut missä vähän takkuaa, on Pearl Jamin Aliven rauhallisemmat kohdat, mutta kaveri onkin enemmän sellainen revittelijä. Oppaamme kertoo, että laulaja työskentelee päivisin kaupungintalolla jakaen mm. henkilökortteja. Illalla rokkaa täysillä ja aamulla taas toimistohommiin, elämää se on sekin. Bändi veivaa Foo Fightersia ja juttelen unkarilaisen kanssa samalla Hanoi Rocksista ja Michael Monroesta. Tuoppia täytellään välillä. Jaska kokeilee kaikkia kaatotyylejä, mutta itse kaadan vain sellaista kuin sattuu tulemaan. Pari täydellistä onnistumistakin osuu kokeiluihin, mutta useimmiten vaahtoa vaan kertyy ihannekaatoa enemmän. Se ei haittaa, pehmeämpi maistuu kyllä. Jossain vaiheessa keikkaa sisälle jäänyt noin kymmenen hengen joukkiomme kantaa pöydät lavan tuntumaan parhaille katselupaikoille. Bändiä ei näytä haittaavan, vaikka katsojia on vähän, äijät vetää silti täysillä. Kyllä kelpaa istuskella, kuunnella hyvää keikkaa ja nautiskella itse kaadettua Urkkia. Välillä valkosipulileipä ja juustoa siihen tykö. Mahtavan paikan ja tarjoilun ovat taas meille hommanneet. 


Puoliltaöin show loppuu ja lähdemme taas hajaantumaan eteenpäin. Olemme skotti-Jamesin kanssa vakaasti päättäneet, että nyt perkele etsitään jostain baari joka tarjoaisi kunnollista tummaa tsekkiläistä olutta. Urkkia olisi nyt juotu jo tarpeeksi. Kävelemme kaduilla muutaman hengen joukkiolla. Öinen kaupunki näyttää kauniilta - itse asiassa tässä vaiheessa melkein kaikki näyttää kauniilta - vanhoja tyylikkäitä kivirakennuksia enimmäkseen, erilaista kuin kotopuolessa. Päädymme keskustorille, jossa on goottilaistyylinen St. Bartholomewin katedraali. Komea pytinki näyttää jylhältä iltavalaistuksessa. Katedraalissa on yksi yksityiskohta, josta Mustardin brittikaveri haluaa meille kertoa. Rakennuksen metallisissa kaltereissa on somisteina enkeleiden kasvoja, joista yksi on kulunut ihan kirkkaaksi ja tunnistamattomaksi möykyksi. Brittikaveri kertoo, että se juontaa juurensa keskiajalle. Paikallinen pyöveli oli menossa naimisiin, mutta häntä ei päästetty ammattinsa vuoksi kirkkoon sisälle, vaan hän joutui odottelemaan ulkopuolella rukoillen. Kun hän nousi polviltaan ylös, hän yllättäen horjahti ja olisi kuollut, ellei olisi viime hetkellä saanut enkelistä kiinni. Keskiajalla uskottiin, että kaikki mihin pyöveli koskee, tuottaa suurenmoista onnea. Niinpä tuo kyseinen enkeli jäi tarinoihin legendaksi ja yhä tänäkin päivänä sitä käy ihmisiä koskettelemassa, joskus jopa jonoksi asti. Siksi se on kulunut ja täysin kirkas. Se joudutaan ajoittain jopa vaihtamaan uuteen, joten kenties taikavoima on jo aikoja sitten kadonnut. Nyt kun jälkeenpäin kotona googletin legendaa, kertoo se vain, että pyöveli olisi horjahtanut ja vahingossa ottanut enkelistä kiinni - eli hengenvaaraa ei sentään ollut. Britti taisi lisätä juttuun vähän Lapin lisää, mutta tietysti dramaattisempi versio kuulosti keskiyöllä hyvältä. Niin ja se enkeli, kyllähän sitä koskettaa piti.



Tumman oluen metsästyksemme jää jälleen puolitiehen, enkelin kosketus ei siis tuonut onnea ainakaan tähän missioon. Auki olevia olutpaikkoja ei vaan enää ole - paitsi se sama sporttibaari, jossa olimme jo eilen ja joka tarjoilee pelkästään Urquellia. Menemme siis sinne. Ostan kolmikollemme isot hanaurkit, joille tulee hintaa rapiat viisi euroa. Istuskelemme parin tuopin ajan pöydässä rennosti jutellen. Hieman alkaa väsy painaa, kun on kaksi päivää tykittänyt Urquellia tiukalla ohjelmalla kitusiin. Mietimme, että kauankohan vastaavaa kyytiä jaksaisi. Muutama viikko menisi varmasti, jos välillä vaihdettaisiin panimoa ja sama meno jatkuisi taas. On ollut kyllä huikea reissu ja ilmassa on pientä haikeuttakin. Jokainen tietää, että homma on loppusuoralla.


Parin tuopin jälkeen vaellamme takaisin hotellille. Hotellin baarissa on vielä pieni porukka. Unkarilaiset ja saksalaiset kumoavat siellä hiljakseen drinksuja. Urquelliakin olisi tarjolla, mutta väsy painaa ja sporttibaarin tuopit saavat jäädä reissun viimeisiksi osaltamme.

Seuraavana päivänä lähdemme aamupalan jälkeen taas kohti Prahan lentokenttää. Kentällä on Urquellin baareja. Jaska ottaa yhden Urkin ennen lentoa, mutta itse otan nyt kahvia. Suomessa kun pitäisi vielä ajaa itse Helsingistä kotiin Raumalle. Iso Urquell on halvempaa kuin maitokahvi - hieno maa tämä Tsekki! 

Kokonaisuutena aivan uskomattoman hieno elämys. Panimon luolat ja siellä maistettu ensipuraisu suodattamattomasta on yksi hienoimpia kokemiani oluthetkiä. Humalankeruu oli hieno kokemus, mutta panimon kellareiden jälkeen parhaiten jäi sittenkin mieleen iltabileet, loputtomat tuopit ja kollegoiden kanssa vaihdetut tarinat. Muisteltavaa riittää pitkäksi aikaa. Ainut miinuspuoli on se, ettei kaupasta ostettu Urquell maistu enää kotona niin hyvälle, kun tietää mitä se aito suodattamaton ja pastöroimaton tavara parhaimmillaan on. Menkää Tsekkiin, siellä olutta todella arvostetaan.

Olutarvio: Bernard Bohemian Ale

0 kommenttia
 

Bernard Bohemian Ale

Panimo: Bernard Family Brewery, Tsekki
Oluttyyli: Belgityylinen vahva ale
Alkoholipitoisuus: 8,2%
Saatavuus: ? (Ostopaikka: Prahan lentokentän deli-myymälä)

Plzenin reissulta palatessa ostin Prahan lentokentältä turvatarkastuksen jälkeen eteen pompahtaneesta herkkupuodista tällaisen nollaseiskavitosen putelin Bohemian Alea. Tsekki tunnetaan enemmän lagereistaan, joten toki sitä paikallinen pintahiivaolutkin maistaa täytyisi. Hintaa pullolla oli 265 korunaa eli noin 10 euroa. Kallista tsekkiolueksi siis, mutta eikös lentokentällä ole tavara aina hinnoissaan. Puodissa olisi ollut joitakin muitakin oluita, mutta tämä oli mielestäni se "erikoisin", jos näin nyt voi sanoa. Pienpanimotavaraa ei tarjolla ollut, vaan näitä tunnettuja tsekkiläisiä merkkejä. 

Tässä oluessa on käytetty belgihiivaa ja ohramaltaiden lisäksi belgeille tyypilliseen tapaan myös sokeria. Mausteena on korianteri. Panimon sivuilla on hauska typo - ainesosaluettelossa lukee "barely malts"


Kirkkaanlainen oranssihtava olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tuoksussa on korianteria, vaaleita kuivattuja hedelmiä ja hieman päärynäisyyttä. Maltaisuus on keksimäistä. Kohtalainen raikkaus, mutta tuoksu ei aivan täysin nouse lentoon, vaan taustalla oleva mausteinen alkoholisuus syö siitä parhaan terän. Maku on appelsiinimainen, päärynäinen, keksimäisen maltainen ja mausteisen korianterinen. Alkoholin lämpöä ja makeutta on tuhdisti ja se vie maustakin terävimmän raikkauden mennessään. Kohtalaisen runsasmakuinen kokonaisuus, mutta vahvuus tunkee kyllä liiaksi läpi ja makeutta on belgi-ihanteisiin nähden liiaksi. Ei hintansa väärti.

Yhteenveto

Makeahko, turhankin tuhti belgi

Kotiolutta: Apinko Brewing Ukkosentuoja Pils klooni

0 kommenttia
 
Maistoin huhtikuussa 2016 Tomi Heiskasen paneman Ukkosentuoja Pilsin, joka oli erittäin maukas puhdaspiirteinen kotitekoinen lager. Kerrassaan erinomainen olut. Tulin arviossani kehuneeksi sitä niin, että kommenteissa kyseltiin reseptin perään. Reseptin kehittänyt Tomi jakoi tietotaitonsa auliisti ja myöhemmin resepti sitten julkaistiinkin blogin sivuilla. Nyt Lappeenrannassa vaikuttava Apinko Brewing on tarttunut niin ikään pohjahiivaan ja tehnyt ensimmäisen lagerkokeilunsa tällä Tomi Heiskasen erinomaisella reseptillä. Maistetaanpas siis!

Speksit lyhyesti: 
Maltaina Pilsner, Munich ja Vienna. Humalina Magnum, Saaz ja Hallerthau Mittelfrüh. Hiivana Saflager W-34/70. Vahvuus noin 5%.

Täysi reseptiikka löytyy siis tästä linkistä.



Utuinen kultainen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Tuoksussa on huumaavan upeaa kukkaisen hedelmäistä humalaa ja leipäistä, puhdasta maltaisuutta. Käyminen vaikuttaa onnistuneen hyvin. Olut on laadullisesti kunnossa. Alkuperäisversion muistan olleen erittäin maltainen, tämä on taas erittäin hedelmäinen ja kukkainen. Osa hedelmäisyydestä voi olla käymisaromeitakin. Olut on suussa liiallisen hiilihappoinen, varsinkin aluksi. Hedelmäisyyttä on maussakin enemmän kuin lagermaista maltaisuutta. Maku on hyvä, mutta varsin erilainen kuin alkuperäisversio, joka oli siis runsaamman maltainen. Hiilihappoisuus voi tietysti korostaa hedelmäisyyttä ja peittää mallasrunkoa. Tämä on hedelmäiseltä yleisilmeeltään jopa enemmän alemainen kuin kuin lagermainen. Humalat tulevat esiin raikkaasti ja hekumallisesti. Maultaan hyvä olut, mutta liiallisen hiilihappoinen. Alkuperäisversion hekumallisuuteen ei siis ylletä.

Kotiolut: Väinölän Panokerho Maailmanpalo Imperial Stout

0 kommenttia
 
Maistoon nyt Väinölän Panokerhon eli Roope Vähä-Aho & Co. kotiolutta. Aiemmin maistettu Deus In Absentia Quadrupel oli pilalla, joten nyt on pojilla näytönpaikka! Speksit on jälleen tasoa "vitun kova", joten mielenkiinnolla maistoon.

Maailmanpalo
Smoked Imperial Stout, 9%, 73 IBU
Maltaat: Pale Ale, Cara Plus 10, Cara Plus 150, Black Malt, Brown Malt, Chocolate Malt, Peat Smoked Malt
Humalat: Magnum (@ First Wort), Cascade ja Willamette (@20 ja 5 min)
Hiiva: Fermentis K-97 (German ale yeast)
Mausteet: Itsetehty kuusenkerkkäsiirappi (lisätty käymisen aikana)

Tekijöiden kommentit:
"Myös tämän takana on Väinölän Panokerho ja HERMS-laitteisto, tuttavallisemmin Panokone 2000 Mk. 1 Ultron Class. Olut tosin on tehty Mouhijärvellä Pesosen Esan tiluksilla, jossa järjestimme oman versiomme Oktoberfestistä ja keitimme kaikkiaan viiden vai kuuden laitteiston voimin oluita ja rääkkäsimme paikallista sähköverkkoa säälimättä. Myös tässä lähdetty työntämään kattilaan kaikki mitä ei ole pultattu kiinni ja lopputuloksena savumaltaalla ja kuusenkerkkäsiirapilla maustettu järkäle. Toisin kuin Deus In Absentia, tämä on ollut hyvin juotavaa heti alusta saakka ja itsepuolustuskurssi ei ole niin tarpeellinen ennen korkin avaamista"


Lasiin kaatuu viskositeetiltaan paksua mustaa olutta, jonka vaahto on mokkaisen värinen. Tuoksu on tuhti kattaus kaikkea Imperial Stoutille ominaista - Tummaa suklaata, suolaista lakritsaa, yrttimäistä humalaa ja lisäksi vielä kuusenkerkälle ominaista vihreää neulasmaisuutta. Savuisuus sekoittuu jykevän tuoksun sekaan, mutta kai tuossa kerkän metsäisyydessä voi nuotiosavunkin kuvitella löytyvän. Tumma, herkullinen ja smoothi suklaisuus on kuitenkin pinnassa niin tuoksussa kuin maussakin. Maun puolella loppuveto kääntyy voimakkaasti suolaisen lakritsaiseksi, runsaan katkeraksi ja jälkimaussa on tuntuvasti metsäisiä kuusenkerkän sävyjä. Nyt savumallaskin erottuu paremmin. Suutuntuma on täyteläinen, melko pehmeä ja maltillisen hiilihappoinen. Laatutaso on nyt täysin kunnossa. Hiiva on pysynyt tyytyväisenä olutta työstäessään. On melkoisen hyvää - paljon voimakkaita makuja, mutta hyvässä balanssissa ja riittävällä rungolla.

Kotiolutta: Flat Fifth Head Exploder Dark Ale

0 kommenttia
 
Maistelin Flat Fifth Brewingin olutta viimeksi huhtikuussa ja nyt on taas uusi pullo käsillä. Kyseessä on Timo Halosen Jussi Hultmanin kotipanimo, jonka sivut voitte tsekata facebookista. Head Exploder on 5,2% Dark Ale, jossa on käytetty vain yhtä humalalajiketta - amerikkalaista Idaho 7:ää. Katkeruudesta kertovia IBU-yksiköitä etiketti kertoo olevan 77.

Reseptiikkaa: 
Maltaat: Pale Ale, Brown Malt, Caramel, Chocolate Malt
Humalat: Idaho #7



Tummaa, colanruskeaa olutta, jonka vaahtopää räjähtää IPA-lasissa mittavaksi. Humalointi on neulasmaista, pihkaista ja yrttimäistä. Raikkaan kukkaisia ja kevyen sitrusmaisiakin sävyjä erottuu. Mallas on myös mukana tasapäisesti - hieman paahteisen karamellimaista, kahvimaista ja paahtoleipäistä meininkiä. Maku on iskevä ja runsaan katkera. Aiai miten pitkäkestoisesti ja runsaasti katkero ikään kuin laskeutuu nieluun oluen siirtyessä kieleltä eteenpäin. Tässä on voimaa ja potkua! Maussa on kahvia, hieman suolaisuutta ja paahtomallasta - ei juuri makeutta. Humalointi astuu maltaisemman alun jälkeen todella nopeasti estradille iskien heti tiukat katkerot ja kukkaisen sitrusmaiset sävyt päälle. Maun edetessä siirrymme havumetsäisiin tunnelmiin ja jälkimaussa jo yrttimäisen mausteisiin sävyihin, mutta katkero vaan on ja pysyy runsaana. Tasapaino, sellaisena kuin se normaalisti tunnetaan, voidaan tämän kohdalla unohtaa. Humalat ja erityisesti katkerointi hallitsevat makua ja mallas jää sivurooliin - paahteiset sävyt toki nousevat esiin, mutta maltaan makeutta juurikaan ei ole. Onko se sitten huono asia? Mielestäni ei. Itse ainakin vielä lasin loppupuolellakin hymyilen kun katkero iskee kielelle ja laskeutuu siitä eteenpäin niin kovin nautinnollisesti. Sessiotavaraa tämä ei ole, vaan seuraavaa rankaisua varten täytyy antaa aistimien hieman latautua. Tavara on varmasti sellaista kuin on tarkoitettukin - nimikin jo kertoo, että nyt jysähtää. Voimakasmakuinen, iskevä ja laadullisesti täysin kunnossa oleva olut. Tykkään kyllä!

Matkaraportti: Pilsner Urquell Origins Tour 2017 osa 2

0 kommenttia
 
Jatkuu osasta 1...

Tunnin mittainen vapaa kuluu nopeasti. Hikisen panimoreissun jälkeen kelpaa kylmä suihku ja sen jälkeen onkin aika hoitaa hotellin wifin välityksellä runsailla kuvilla kuorrutetut somepäivitykset linjoille. Suihkun päälle somettaessa maistuu minibaarista löytyvä toinen "complimentary Pilsner Urquell", kuinkas muutenkaan. Se on jälleen hyvää. Yritän myös ottaa pienet nokoset, mutta niistä ei tule mitään. Ajatus on tulevassa iltaeventissä; "Barrel Party at Na Parkanu" kuten agenda kertoo. Reilun vartin verran saan kuitenkin leputettua silmäluomia, vaikkei uni varsinaisesti tulekaan.

Hotellilta on vain lyhyt kävely panimon omaan Na Parkanu ravintolaan. Paikasta saa aina suodattamatonta ja pastöroimatonta Urkkia hanasta, mutta meille olisi luultavasti luvassa nyt myös panimon tynnyritehtaalla jo nähtyjä pikkutynnyreitä. Matkalla kävelemme paikallisen futisylpeyden Viktoria Plzenin kotistadionin ohi, se on aivan panimon vieressä. Kuuntelen kun Jaska juttelee joukossamme olevan tsekkiläisen kanssa futiksesta. Joukko on jo tullut rennommaksi eikä turhaa pönötystä enää ole. Mielialat ovat tietysti korkealla, ollaanhan menossa bileisiin.

Ensimmäiset iltabileissä


Menemme ravintolan sisäpihalle takakautta, siellä olevan portin läpi. Porttien ulkopuolelle asti kuuluu jo musiikkia ja porttien sisällä huomaamme siellä veivaavan nelihenkisen bändin. Livemusaakin siis tarjolla, melko hienoa. Koko sisääntulo oli vaikuttaa ennalta sovitulta kuviolta. Kosketinsoittajasta, basistista, rumpalista ja laulajasta koostuva pumppu veivaa Stand By Me klassikkoa ja panimon Beer Master Robert Lobovsky, joka oli paikalla jo meitä odottamassa, laulaa, tai pikemminkin huutaa siinä sivussa kertosäettä koittaen saada jengiä mukaan. Ei vielä Robert, ei vielä... Emme pääse kunnolla edes portista sisään, kun tuoppeja tuodaan jo käteen. Kylmää, kultaista ja kuohuvaa. Hanaurkki on täällä erittäin hyvää - hedelmäisempää ja raikkaampaa kuin tölkkikama. Na zdravin huudahtelu tuoppeja kilistellessä ei tunnu enää yhtään kliseiseltä. Pihalla on korkeita pyöreitä pöytiä, joiden ääreen seurueet pääsevät seisoskelemaan. Polttaa saa vapaasti.

Beer Master kertoo mitä ilta pitää sisällään.
Kun koko joukolla on kuohuvat kädessä ottaa Robert jälleen tilan haltuun. Pilsnerin ylistystä, lisää tuoppien kilistelyä ja hieman infoa mitä tuleman pitää. Pihan nurkkaan on tuotu esille 30 litrainen tynnyri suodattamatonta ja pastöroimatonta Urquellia, jonka yksi meistä saisi myöhemmin avata. Luvassa olisi myös burgerikisailua, hurjat syömingit ja loppumattomalla oluella varustetut jamit. Bändi jatkaa veivausta, volyymia on sen verran, että jengin kanssa tutustuessa ja blogin osoitteita vaihdellessa joutuu korottamaan ääntään kunnolla. Tyhjän tuopin jos laskee pöytään, on uusi käytännössä jo tuotu tilalle.  Bändi veivaa Ray Charlesin klassikkoa Unchain My Heart, hyvä biisi ja taidokkaita muusikoita. Huomaan viihtyväni. Puhun pitkät tovit Itävallasta autolla tulleen irlantilaismiehen kanssa, olutharrastajia hänkin - tämä kaikki tapahtuu siis Tsekissä tyylikkään vanhan ravintolan sisäpihalla, jossa on livemusaa ja uusi tuoppi tuodaan käteen jo ennen kuin edellinen kunnolla tyhjenee. Fiilis on miltei surrealistinen. Aamulla heräsin Raumalta kotoa ja nyt tilanne ja meininki on tämä. Aika kauas on tultu. Uskomaton tunnelma.

Burgerikisa alkaa, Robert pyytää kuutta vapaaehtoista osallistumaan. Nämä kuusi tekisivät ensin kisaburgerit, jotka hän ja pari muuta maistaa ja pisteyttää. Sen jälkeen jokainen saisi tietysti tehdä itselleen syötäväksi sellaisen burgerin kuin haluaa. Usutan Jaskan kisaan mukaan, koska hän on blogissaan kirjoittanut burgerijuttuja myös. Pihalla on iso grilli, jossa iso kokki paistaa isoja rasvaisia pihvejä. Pöydällä eri täytteitä ja mausteita, joista kisailijat saavat valita mieleisensä. Jaska jysäyttää juustot molemmin puolin pihvia ja spesiaalivetona kosteuttaa sämpylän oluella, lisäksi kylkeen tulee tietysti pekonia ja punasipulia sekä chirachaa, ei liikaa, vaan sopivasti – voitto alkaa heti näyttää varmalta.

Pientä naposteltavaa


Na Parkanussa toimii myös olutmuseo, jonka sisälle on katettu burgerien lisäksi naposteltavaa. On pieniä maistelulautasia, joissa on eri juustoja, keksejä, leipiä, eri lihoja, mm. ankkaa. Lisäksi on vihanneksia, hedelmiä ja tietysti aina yhtä herkullinen gulassi. Kyllä on blogistien hyvinvointiin panostettu melkoisesti. Syömme reilusti - vanha totuushan on; jos meinaat juoda hyvin, syö hyvin. Täällä pystyy myös keskustelemaan rennommin. Robert on ottanut tilan haltuun sisäpihalla. Könyämme museon puolelta vatsat täynnä ulos. Nyt haetaan vapaaehtoista tynnyriä avaamaan ja aiemmin jututtamani irlantilaismies ottaa pienen suostuttelun jälkeen homman hoitaakseen. Pohjoisen pojat ja baltit eivät ole ehkä aivan yhtä halukkaita astumaan estradille.

Robert neuvoo, irlantilainen kuuntelee

Irlantilainen saa esiliinan ylleen. Mahdollisuus on, ettei nuijalla lyötävä hanatappi menekään laakilla reikään ja olut alkaa suihkuamaan paineistetusta tammitynnyristä rinnuksille. Robert neuvoo ja irkku kuuntelee. Itse suoritus menee hienosti. Tappi on tynnyrissä ja vaatteet kuivana. Seuraavaksi suoritetaan tarkka rituaali. Ammoisina aikoina olutmestarit avasivat tynnyreitä ja maistoivat aina ensin, että kelpaako tavara juotavaksi. Nyt irlantilainen on siis olutmestari ja hän saa Robertin kanssa maistaa ensin. Yksi maisto ei kuitenkaan riitä vaan miehet ottavat toiselle ja kolmannellekin jalalle, ennen kuin irlantilainen räjäyttää tunnelman toteamalla, että tavara on kunnossa - käykää kiinni vaan! Mehän käymme ja niin käyvät kaikki muutkin. Tynnyriversio maistuu taas muutaman hanaurkin jälkeen pehmeämmältä ja lempeämmältä. On se vaan hyvää. Maltaisempaa ja runsaampaa. Robert laskee ensimmäisen kierroksen, mutta seuraavat tuopit saa itse laskea tynnyristä. Aina saa ja pitääkin ottaa tynnyrin vierestä kylmästä vesiastiasta puhdas tuoppi. Täällä olisi suuri häpäisy olutta kohtaan laskea tämä kultainen nektari jo kertaalleen käytettyyn lasiin.

Bloggers gonna blog!
Vihreän ja punaisen ryhmämme oppaat Eva ja Marketa ovat myös paikalla, samoin kuin tapahtuman järjestäneen mainostoimisto/pr-agency Mustardin väkeäkin. Hekin nauttivat olutta. Tauolla oleva bändikin on suurimmaksi osaksi tuopit kädessä. Oluen nauttiminen näyttää olevan täällä luontevaa. Miehitämme yhden pöydän Jaskan, skotti-Jamesin ja niiden kahden saksalaisen kanssa, jotka aiemmin nauttivat panimon kellareissa samassa pöydässä kanssamme suodattamatonta. Saksalaiset, mies ja nainen, paljastuvat pariskunnaksi. Mies omistaa baarin ja tekee tyttöystävänsä kanssa olutarvioita Instagramiin. Bändi polkaisee käyntiin Celebrate –kappaleen ja Robert, oppaat ja mainostoimiston väki aloittavat tanssin. Blogistipiireissä joraaminen ei nähtävästi vielä voita oluen nauttimista, vaikka joitain yksittäistapauksia näyttää meininkiin mukaan eksyvänkin. Jaskalla on polvi paskana ja itse tanssin vain useamman sahtilitran jälkeen, joten pysyttelemme tarkkailuasemissa. Skotti fantasioi, että bändi aloittaisi Slayerin soittamisen ja voisimme muodostaa moshpitin. Tätä ei kuitenkaan tapahdu - emme ole yllättyneitä. Lasit tyhjenee ja täyttyy, molemmat suoritteet tapahtuvat automaatiolla.

Unkarilainen, Jaska ja Robert


Kello lähestyy jo yhtätoista, kun on aika julistaa burger-kisan voittajat. Jaska on odotetusti ykkönen, mutta ykköstila on jaettu yhden unkarilaisen kanssa. Voittajat yritetään saada ratkaisemaan lopullinen paremmuus dance-offilla, mutta Jaskan polvi, ja uskoakseni myös suomalainen luonto, ei anna periksi. Unkarilainen vaikuttaa haluttomalta myös. Lopullinen voittaja jätetään auki ja päätetään selvittää seuraavana päivänä. Bändi vetää vielä joitakin kappaleita ja me joitakin oluita. Toteamme, että Urquell on vain 4,4% hyvästä syystä - sitä pystyy nimittäin juomaan loputtomiin. Illan viimeisenä kuullaan erikoisesitys; Beer Master Robert ottaa mikin ja eräs mukana olevista Robertin nuorista padawaneista rumpukapulat ja bändi vetää vielä kerran Stand By Me:n, tällä kertaa Robertin vimmaisen meiningin saattelemana syntyy kertosäkeeseen jo pientä yhteislauluakin. Tynnyribileet ovat päättyneet ja jengi alkaa hajaantumaan. Suomalais-skottilainen triomme tarkistaa vielä tynnyrin tilanteen – olutta on jäljellä! Tynnyri luultavasti vaihdettiin jossain vaiheessa toiseen. Otamme luonnollisesti tuopilliset ja siirrymme ravintolan sisään. Sisälle kertyy muutakin väkeä, molemmat oppaat ja mainostoimiston väkeäkin on vielä paikalla. Urquellin tuleminen ei näytä loppuvan täälläkään ja tynnyristäkin saa vielä haettua, jos niikseen tulee. Jaska käy kerran ostamassa yhden tiskiltäkin. Asia käy ilmi, kun hämmästelemme hänen erilaista ja isompaa lasiaan. Iso tuoppi Urquellia on maksanut noin euron ja neljäkymmentä senttiä. Legendaarista.

Urkkia sisällä


Jutut liikkuvat jo aivan muissa aiheissa kuin oluissa. James hämmästyttää kanssakuulijat laajalla historiantuntemuksellaan. Olemme jo kertaalleen päättäneet lähteä hotellille nukkumaankin, mutta laihoin tuloksin. Kerran teemme melkein jo lähtöä, kun eräs unkarilaiskaksikko saapuu paikalle. Pienempi kaveri, joka vaikuttaa hieman nauttineelta ja valtava kokopartainen korsto. Korsto on ollut matkassamme koko päivän, joskin panimokierroksella siinä toisessa ryhmässä, enkä ole kuullut hänen puhuvan kertaakaan. Nyökkäämme miehelle merkiksi, että joukkoon vaan. Hän avaa suunsa ja mörähtää tervehdykset jykevällä bassollaan - samalla kun seinärappaukset varisevat lattialle äänen voimasta, käy ilmi, että hän on baarinpitäjä Budapestista. Korsto paljastuu mukavaksi mieheksi harmaakarhumaisen ulkomuotonsa takaa, kuinkas muutenkaan. Vaikuttaa hyvältä idealta ottaa hänen kanssaan oluet ja oluethan otetaan. Jonkin ajan kuluttua unkarilaiset ovat poistuneet ja jäljellä on enää suomalaisskottilainen triomme ja mainostoimistossa työskentelevä paikallinen mies.

Virittelemme jälleen vakain aikoimuksin lähtöä hotellille. Muut menevät jo ulos, kun itse kierrän vielä wc:n kautta. Vedet heitettyäni astelen pihalle, jossa kaverit ovat saaneet idean. Paikallinen kaveri tietää, että lähistöllä, ihan parin sadan metrin päässä on sporttibaari, joka on vielä auki. Mikä ettei, kenties pääsisimme vaihtelun vuoksi maistamaan jotain muutakin kuin Urquellia. Kuulostaa houkuttelevalta. Nukkumaan ehtisi kyllä myöhemminkin. Sporttibaarissa on lisää mainostoimiston väkeä valmiiksi paikalla. Totuuden nimissä, vasta tässä vaiheessa minulle valkenee, että he ovat sitä mainostoimiston väkeä, joka tapahtuman on yhdessä panimon kanssa järjestänyt. Siellä he ovat roikkuneet hörhöjen mukana koko päivän mitan panimolla ja muuallakin ollen aivan yhtä kiinnostuneita olutasioista kuin mekin. Shotteja ehdotetaan, mutta kieltäydymme viisaasti – huominen olisi tuskaa jos tässä vaiheessa ottaisi yhtään mitään vahvempaa. Sitä paitsi halusimme maistaa jonkin muun paikallisen oluen… Ai ei ole vai? Baarissa on tarjolla siis tosiaan vain yhtä olutta ja se on tietysti Urquellia. Otamme sitä, kuinkas muutenkaan. Mainostoimiston väki tarjoaa nämäkin, ei ole syytä kaivella lompakkoa esiin. Musiikki soi hiljaisella ja paikassa pystyy juttelemaan normaalilla volyymilla. Parin oluen verran vielä istuskelemme lämpimällä patiolla pimenevässä yössä ennen kuin palaamme koko porukalla hotellille noin kello kaksi. Aamupalalla nähtäisiin noin kello kahdeksan, joten onhan tässä nyt vielä aikaa levätäkin. Skotti tosin ehdottaa vielä jatkotoimenpiteitä – eli minibaarista löytyvää Urquellia hänen huoneessaan, mutta skippaamme ne bileet kohteliaasti. Totean, että olen ollut hereillä 23 tuntia putkeen, siihen nähden kuntokin on vielä varsin kohtuullinen. Uni tulee nopeasti.

Jatkuu osassa 3…

Matkaraportti: Pilsner Urquell Origins Tour 2017 osa 1

0 kommenttia
 
Hiljainen päivä toimistossa. Tajuan kalenteria katsoessani, että blogin vuosipäivä on mennyt ohi jo viikko sitten. Missasin sen taas. Seitsemän vuotta tuli täyteen ja tarkoitus oli jo viisivuotissynttärien aikaan maistella pois kellarissa oleva pullo Liefmans Goudenbandia, joka on sama olut ja samaa erää kuin blogin ensimmäisessä jutussa vuodelta 2010. Hymähtelen itselleni, että tuskin hapanolut kellarissa sentään liian happamaksi menee, ehkä ensi vuonna sitten... Ajatus katkeaa puhelimen piippaukseen. Instagramiin on saapunut yksityisviesti Pilsner Urquellin viralliselta tililtä - mitähän asiaa niillä on ihan näin normaalina keskiviikkona? Kutsu Tsekkiin, vaikuttaa aivan sellaiselta massaviestiltä, joita blogisteille tipahtelee erinäisiin promotapahtumiin useita viikossa. ”Origins Tour 2017”… jaa-a, aina pitäisi olla venymässä ties mihin kissanristiäisiin. Viesti on useammassa osassa ja vasta viimeisen viestin viimeinen lause saa sykkeen nousemaan – ”We will cover the costs to get you there.” … alkaa puheluiden, viestien, kylmän hien ja sähköpostien rumba. Varoitusaika kutsun ja tapahtuman välillä on lyhyt, vain reilu viikko, mutta tällä kertaa kaikki natsaa ja muutamaa tuntia myöhemmin olen saanut järjestettyä itselleni töihin tuuraajan ja vapaata. Vahvistan viestillä kasuaalisti osallistuvani tapahtumaan, vaikka se on vaatinut kovat järjestelyt ja hieman sattumalta puolellani olevaa tuuriakin. Myöhemmin kuulen, että Joensuun kollega Jaakko ”Jaska” Matikainen on myös saanut kutsun ja lähdössä reissuun. Tunnelma kohoaa, mutta kylmä hiki laskeutuu jälleen nopeasti – passi on mennyt vanhaksi! Valokuvaamoon heti illalla ja sitten seuraavana päivänä kytikselle antamaan sormenjäljet. Enää toivotaan, että byrokratian rattaat pyörähtävät riittävän nopeasti ja passin saa handuun ennen lähtöä. Tällä kertaa kaikki menee tältäkin osin putkeen. Hämmästyttävää, matka on alkamassa suotuisten tähtien alla. Lentoliputkin tipahtavat sovitusti sähköpostiin ja Helsinki-Vantaa kutsuu. 

Olen niin kokenut matkaaja, että olen tätä ennen lentänyt ulkomaille kahdesti. Ysiluokan päätteeksi Budapestiin ja vuonna 2011 Liettuaan. Pieni jännitys on päällä, että kuinkahan Raumam boik lentokentällä löytää oikeille mestoille, mutta helpostihan se käy, kun on etukäteen imuroinut toimintatavat netistä muistiin. Istuskelen turvatarkastuksen jälkeen kahvilla ja banaanilla. Ylihintaista reissumiestä ei kentältä raaskinut ostaa, joten Juhla Mokka ja ”köyhän miehen vehnis” saavat nyt ajaa saman asian. Jännitys alkaa helpottamaan, oikea portti on näköpiirissä ja lähtöön vielä vajaa tunti aikaa. Mietiskelen, että milloinkohan Joensuun olutsoturi saapuu paikalle ja pitäisiköhän käydä Oak Barrelissa ottamassa se kuuluisa reissun ensimmäinen. Olen jo laittamassa Jaskalle viestiä, kun messengeriin tipahtaa kuva. Se on Jaskalta ja Oak Barrelista tietenkin - great minds drink a like! Kahvi siirtyy ennätysajassa kitusiin ja liikahdan kepeällä askeleella idän karjua moikkaamaan. Oak Barrelin hanavalikoimassa ei ole mielenkiintoisia oluita, joten otan vanhan tutun ja aina toimivan Fuller’s ESB:n pullosta. Suoritamme reissun ekat selfiet ja somepäivitykset alta pois. Tunnelma on odottava, ei vielä letkeä eikä järin rento. Kumpikaan ei tiedä sen enempää mihin olemme ryhtymässä.

Harri (vasemmalla) ja Jaakko. Kuva: Jaakko Matikainen
Prahan lentokentällä harjailemme laukkujen saamisen jälkeen etsien kuljettajaamme. Urquell kylttiä ei vaan näy missään. Jaska keventää tunnelmaa vitsailemalla, että nyt olisi kilpailevalla panimolla mahdollisuus suorittaa blogistien kaappaus. Eipä vaan paikalla näy Kozelia tai Staroprameniakaan. Hetken kuluttua liukuovista saapuu kuitenkin veistoksellinen adonis – kuin kymmenen vuotta vanhempi jo uransa lopettanut Jaromir Jagr uljaassa takatukassaan – ja hänellä, kenelläpä muullakaan, on meille osoitettu kyltti hallussaan. Kuski kyselee, olemmeko tulossa Budapestista, mutta onneksi Helsinki on hänen listoissaan myös. Seuraamme takatukkaa valkoiselle tilataksille. Kuskin englanti ei ole kovin sujuvaa, mutta ymmärrämme yskän – takakopassa on kylmälaukku ja sisällä on ”beer”. Osasin ennakkoon jo odottaa, että meistä varmaan pidetään reissussa hyvää huolta, enkä näemmä ollut väärässä. Kuski lähtee kyltteineen odottelemaan Unkarin kavereita. Jäämme takakopalle kahden päivystämään kylmät Urquellit käsissämme. Se ensimmäinen vieraalla maaperällä. Ensipuraisu kitusiin ja sitten some laulamaan – blogistit työssään. Olut on hyvää, se on kylmää ja seisomme Prahassa lentokentän vilkkaasti liikennöidyllä parkkiksella nauttimassa sitä.



Tunnelma on hieman erikoinen. Emme tiedä yhtään minkälaista porukkaa tapahtumaan on osallistumassa. Olisiko mukana vanhoja journalistipieruja, jotka ylenkatsovat ja nauravat kaltaisillemme blogisteille vai olisiko mukana muita kaltaisiamme harrastelijoita. Unkarin pojat saapuvat ja taas takakopassa on ”beer” – kädenpuristukset, tölkit auki ja tutustumaan. Kanssamme suhteellisen samanikäisiltä vaikuttavat pustan pojat, Gergely ja Gábor, ovat myös vain olutblogisteja, eli siltäkin kantilta kaikki alkaa vaikuttamaan hyvältä. Henki on heti päällä ja Urkki edelleen hyvää, olkoonkin suoraan tölkistä parkkipaikalla nautittuna. Huomaan, että maku on samankaltainen kuin Suomessakin. Kuski palaa jälleen autolle – Kööpenhaminasta saapuva kone on melkein tunnin myöhässä... nyt pojat odotellaan. Tunnin päästä odottamamme tanskalainen jo saapuukin ja taas takakopassa on "beer". Hi, I'm James, aloittaa tanskalainen. Jännä nimi ja aksentti miehellä, mietiskelen, mutta nopeasti käy ilmi, että kyseessä onkin ruotsissa opiskeleva skotti, jonka helpoin lento paikalle tuli Kööpenhaminan kautta. Nousemme autoon. Tunnelma on nousussa. Viisi äijää vieraassa maassa Urquellit kädessä ja matkalla Plzeniin. Kaikki on auki. Kukaan ei tiedä mitä tuleman pitää, mutta jokainen tietää, että meininkiä ja olutta tulee olemaan. Janoa tuskin tarvitsisi kärsiä, se nyt oli jo käynyt selväksi.

The mullet


Noin tunnin ajon jälkeen takatukka jättää meidät hotellin oven eteen. Sisällä on nimi listassa ja sisäänkirjautuminen käy vaivatta. Minulla, Jaskalla ja Jamesillä on viereiset huoneet, kiva juttu. Aikataulu kertoo, että ensimmäisen dinnerin alkuun on noin tunti. Poistumme huoneisiimme tiputtamaan matkatavarat ja siistiytymään. Huoneen ovi aukeaa ja vastassa on iso Pilsner Urquell kassi. Pari Urkkia on jo alla ja naurahdan spontaanisti - mitähän nyt seuraa. Kassista löytyy toppaliivi, juuri sitä kokoa, jonka ilmoitin kun kysyivät t-paidan kokoa. Liivin tarkoitus jää epäselväksi, koska ulkona on 25 astetta lämmintä ja aurinko paistaa. Mukana on myös jonkinlainen peltinen salkku, jossa on sisällä neljä tölkkiä Urkkia. Lämpimiä tietysti, joten annan niiden olla. Pöydällä on myös nimelläni varustettu kirjekuori ja tapahtuman ohjelma. Kirjekuoresta löytyvässä kirjeessä kerrotaan, että minibaarissa on "2x complimentary Pilsner Urquell". Miten hyvältä se kuulostaakaan, luen sen kahdesti ja sitten korkkaan minibaarista kylmän Urkin. Panimo on suoraan tien toisella puolella. Melko siistiä ja Urkkikin maistuu taas hyvälle.



Suomalais-skottilainen triomme iskeytyy dinnerille ensimmäisten joukossa. Ruoka on seisovassa pöydässä ja käymme aterioimaan. Kello on jo iltapäivällä kahden paremmalla puolella. Ei mene kauaakaan, kun pöytään tuodaan tuoppi Urkkia, omassa lasissaan tietysti. Kippistelemme, tässä vaiheessa vielä ihan englanniksi cheersit heittäen. Paikalle valuu hiljakseen lisää väkeä. Ei vieläkään journalistipieruja joukossa, mutta epäilyttävästi hipsterien näköistä porukkaa kyllä soluttautuu olutnörttien joukkoomme. Odotin jotain esittelyjä, mutta ketään ei esitellä. On meillä sentään nimilaput. Panimon pr-mies, Robert Lobovsky, ottaa tilan haltuun ja nostelee maljaa. Urkkia mies kehuu kovasti, yllättäen. Oudosti vain muutamalla tyypillä on tuopit kourissaan, mutta emme anna sen haitata. Pilsneri maittaa ja heitämme ilmaan ensimmäiset tuoppien kilistelyt paikallisella kielellä - Na zdravi! Kuulostaa ja tuntuukin hieman kliseiseltä, mutta samalla silti jotenkin luontevalta. Nyt ollaan nimittäin paikan päällä. 31 henkinen joukkomme jaetaan nimilappujen värien perusteella kahteen tiimiin, vihreään ja punaiseen. Tuoppeja kilistellyt suomalais-skottilainen triomme on vihreissä. Myhäilemme ja otamme hörpyt. Sanaton, vain eleillä ilmaistu male bonding on tosiasia.

Virallinen kuvaaja, joka seuraa mukanamme melkein joka paikkaan, ottaa koko joukosta kuvan panimon kuuluisalla portilla. Jatkamme vihreän ryhmämme kanssa ensin panimon perällä olevalle verstaalle, jossa panimon "cooperit", eli tynnyrintekijät ovat juuri lopettaneet päivän työnsä. Siirtyminen tapahtuu bussilla - tehdasalueella on sen verran mittaa, ettei blogisteja sun muita haluta kävelyttää sen läpi. Hersyvästi naurava ja vauhdikas oppaamme Eva kertoo, että panimolla oli aikoinaan seitsemänsataa tynnyrintekijää, mutta nyt heitä on enää kahdeksan. Aiemmin kaikki olut tarjoiltiin tynnyreistä, nyt valtaosa pullotetaan tai tölkitetään. Useaan otteseen painotetaan, että on pysyttävä ryhmän mukana.

Olemme nyt sellaisella alueella, jonne ei ryhmiä yleensä päästetä. Tynnyripaja on sinänsä mielenkiintoinen, mutta itse varsinainen panimo kiinnostaa minua enemmän. Katselen ympärilleni ja totean mielessäni, että eivät vaikuta ainakaan tarkoituksella siivonneen puuverstasta, vaan kaikki vaikuttaa olevan niin sanotusti paikoillaan. Hieman sekavasti, mutta tarkoitetusti. Duunit on jääneet siihen kun äijät ovat lähteneet ja jatkunee siitä taas huomenna. Tuntuu rehdiltä, eikä Pohjois-Korealaiselta esitykseltä. Paikalle klopottelevat panimohevoset vievät meidät bussin sijaan takaisin varsinaisen panimorakennuksen eteen. On kulunut miltei jo tunti ilman olutta, mutta sitä ei kuitenkaan vielä tunnu kaipaavan. Kierros on mielenkiintoinen ja vieraiden ihmisten hiljakseen tapahtuva tutustumisprosessi vielä kesken. Sosiaalinen paine ei kannusta hillittömään kaatamiseen, jokainen tietää päivän ohjelman olevan vielä alkupuolella, vaikka lähestyvästä kliimaksista onkin ilmassa jo pieni aavistus.

Panimorakennuksen sisällä katsomme selvästi turistiryhmille tarkoitetussa huoneessa lyhyen videon. Eva kertoo videon ohessa oluen raaka-aineista ja prosessista. Sisällä on piinaavan lämmin, suorastaan kuuma ja mallas tuoksuu herkullisesti. Saamme tietää, että mäskäys on parhaillaan käynnissä. Kuumuudessa alkaa suuta kuivaa. Siirrymme parin käytävän ja portaikon kautta tilaan, jossa on panimon vanha jo käytöstä poistettu kuparinen kattilarivistö. Tämä on se, jota yleisö pääsee aivan käsin koskettelemaan ja ihastelemaan. Taputtelen kuparia ja ajattelen, että on kyllä komeita vehkeitä. Kotona ei saunasta löydy aivan samanlaisia. Historian havinaakin on ilmassa - laitteet on samat, joita Michael Jackson aikoinaan ihasteli Beer Hunter televisiosarjassaan. Evan vauhdikas esitys kertoo kuparin ylivertaisuudesta lämmön johtavuudessa ja muuta faktaa keittomäskäyksestä. Tuttua juttua, joko siirrytään eteenpäin... ja siirrytäänhän me. Käymme uuden panimon puolella, mutta vain parvella ja vielä edellistäkin kuumemmassa tilassa, koska prosessi on käynnissä juuri täällä. Uudet laitteet ovat myös kuparia, koska panimo on modernisoinnin yhteydessä halunnut pitää prosessin mahdollisimman samankaltaisena. Mallas tuoksuu, mutta yhtään ihmistä ei panimon puolella näy - kaikki oluentekijät, kaksi tai kolme henkilöä per vuoro, ovatkin lasiseinän takana valvomossa katsomassa ruutuja. Oluenteko hoituu automatiikalla ja ihmisiä tarvitaan vain valvomaan laitteiden toimintaa. Tämä on nykyaikaa. Urquell ei tosin väitäkään olevansa craft beeriä tai käsityöolutta.



Siirrymme panimotiloista taas turistikierrosta varten rakennettuun tilaan, jossa näytillä on panimon alkuperäinen teräksinen käymisastia. Astia kaivettiin ensimmäisen maailmansodan aikaan maan sisään, ettei terästä olisi otettu sotateollisuuden käyttöön ja samasta syystä se piilotettiin toisen maailmansodan aikana panimon alla oleviin luoliin jään sisään. Mielenkiintoista ja hienoa, mutta silti vain välivaihe matkalla kaikkein pyhimpään. Paikkaan, jota tässä vaiheessa kaikki jo odottavat. Tuo paikka on tietysti panimon alla olevat luolat, jossa tarjolla olisi sitä suodattamatonta ja pastöroimatonta aitoa Urquellia. Samalla reseptillä, näin ainakin väitetään, vuodesta 1842 valmistettua ensimmäistä vaaleaa pils-tyylistä lageria. Oppaamme Eva osaa hommansa. Porukka on janoista ja hän tietää sen. Tunnelma nousee oppaan johdatuksella, hetki lähenee. Kävelemme pari sataa metriä viileissä luolastoissa. Hotellihuoneessa ollut kevyttoppaliivi oli tarkoitettu tänne otettavaksi, oppaallakin sellainen on, mutta ei meille siitä kukaan kertonut. Ei ole niin väliksikään, koska suomipojat ovat viileydestä lähinnä mielissään. Siirrymme muutaman mutkan jälkeen viimein tilaan, jossa on isoja neljätuhatlitraisia tammitynnyreitä. Kolmessa esillä olevassa tynnyrissä on avokäyminen meneillään. Nousen parvelle ja katselen, että tuossa sitä nyt on. Aiemmin kuulimme termin "parallel brewing". Se tarkoittaa sitä, että Urquell ottaa jokaisesta oluterästä osan kellareihin käymään perinteisellä tavalla ja sitten lopputulosta verrataan nykyaikaisella tavalla tehtyyn. Kuulostaa hienolta markkinoinnilta, mitä se varmaan onkin, mutta kaikki tuntuu tässä vaiheessa hienolta. Elämys on vain metrien päässä.

Avokäymistynnyrit. Oppaamme Eva ensimmäisenä lattiatasossa.


Meidät ohjataan sivulla olevaan pieneen nykyaikaisesti sisustettuun huoneeseen, jossa on isot kolpakot ja snackseja kaikille. Kolpakko käydään täyttämässä siinä legendaarisessa paikassa, josta kaikki panimolla kierroksen tehneet puhuvat - tynnyrihuoneessa. Neljätuhatlitraisia tammitynnyreitä on hämärästi valaistussa luolassa käytävän molemmilla puolilla kahdessa kerroksessa. Eränumerot ja päivämäärät näkyvät tynnyreissä merkittyinä, joten kaikissa lienee tavaraa sisällä. Ja jos ei ole, niin ainakin kusetus on taidokas, sillä merkinnät ovat realistisen tuoreita. Käytävän loppupäässä on tarjoilu käynnissä ja ensimmäiset ovat ehtineet jo saada tuoppeihinsa täytettä. Ilmeet ovat paljonpuhuvia. Raivaamme tiemme ahtaassa käytävässä jonoon ja ei mene kauaakaan kun lasejamme täytetään jo. Teemme saman kuin kaikki muutkin ennen meitä - otamme kamerat esiin ja kuvaamme, kun tuoppiin kaatuu tavaraa. Tämä on sitä blogistien laiffia. Saan oman kolpakolliseni käsiin heti Jaskan jälkeen. Ensinuuhkaisulla vaikuttaa todella lupaavalta. Käytävällä on paljon jengiä, joten joudumme peruuttamaan hieman saadaksemme hyvät maisteluasemat.

The ensipuraisu! Kuva: Jaakko Matikainen
Otamme kamerallani parit kuvat hämärässä valaistuksessa ja alamme maistelemaan tuotetta. Miten pehmeää, miten maltaista ja aromaattisen humalaista. Aivan eri olut kuin tölkissä myytävä pastöroitu Urquell. Kellerbiermäinen. Suomipoikien ei tarvitse tässä hetkessä juuri sanoja vaihtaa. Hetki on ainutlaatuinen ja molemmat tietävät sen. Koko joukkio on yhtä hymyä. Tässä se nyt on, the real deal. Evan lupaukset saavat katetta, maku on todella hyvä ja hekuma on tosiasia.

Jaska ja sakut


Palaamme takaisin modernisti sisustettuun huoneeseen, jossa istumme pöytiin. Pöytäämme isketään vanhanaikainen vaahtoava kannu, jossa on lisää juuri tynnyristä laskettua Urquellia. Tarjolla on tsekkiläisiä juustoja, joista yksi on erinomaisen savuinen. Lisäksi salami- tai chorizotyylistä kestomakkaraa ja leipää. Heitämme pöytäseurueen, kahden saksalaisen ja Jaskan kesken spontaanit na zdravit ja kilistämme tuoppeja. Koko reissun ydin tuntuu löytyneen. Urquell ei ole koskaan maistunut yhtä hyvälle. Pr-mies Robert ottaa taas tilan haltuun ja pitää pienen tietovisan, joka ei kuitenkaan tunnu jengiä kiinnostavan. Itsekin olen tässä vaiheessa enemmän innostunut syömisestä ja juomisesta. Oikeat vastaukset kuitenkin tulevat ja Pr-mies liekehtii. Reissun ensimmäinen miinusmerkkinen asia tulee seuravaaksi - meitä pyydetään nousemaan pöydästä ja siirtymään eteenpäin, koska aikataulu on tiukka. Olemme tuskin saaneet ensimmäistä tuopposta loppuun kun taas pitäisi mennä. Aiemmissa kohdissa meni suunniteltua enemmän aikaa ja nyt jälkimmäinen ryhmä puskee jo päälle. Saksalainen haluaa vielä kaataa kannusta jokaisen tuopin täyteen - en asetu poikkiteloin, vaan otan tarjoilun mieluusti vastaan. Siemailemme raivoisasti ja tyhjennämme pikavauhtia tuopit ennen seuraavaa kohdetta. Nopeasta iskusta jää hyvä nousu päälle. Nousemme luolastosta takaisin ulkoilmaan, jossa aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Lämpöä on edelleen noin 25 astetta.

Olemme juuri nousseet kellareista ylös.


Siirrymme bussikyydillä panimon alueella olevalle vesitornille, jossa entinen Panimomestari Pavel Prucha pitää meille puolen tunnin mittaisen luennon panimon oman kaivon vedestä ja sen pehmeydestä. Mielenkiintoista asiaa, mutta aivan väärällä hetkellä. Äkillinen siirtyminen ja pieni nousu näkyy levottomuutena joukoissa. Itse sentään edes esitän kiinnostunutta, mutta pari saksalaista, ei kuitenkaan he, joiden kanssa jaoimme pöydän aiemmin, somettaa huolta vailla vanhan panimomestarin edessä. Ei mitään kunnioitusta. Skotti on tästä sisäisesti raivoissaan, hän on kunnian mies. Vesiluennostakin siis selvitään ja seuraavaksi edessä olisi tunnin vapaa-aika ennen iltabileitä.

Jatkuu osassa 2...