Kotiolutta: Granden Belgian IPA ja Brett IPA

Mukava taas päästä maistamaan hiivakuiskaajaksikin kutsutun Granden eli Jan-Erik Granbackan kotioluita. Miehen maku oluiden suhteen on usein ollut myös omaan suuhuni sopivaa eli mm. eri belgityylejä, välillä perinteisemmin ja välillä modernimmalla otteella. Brettanomyces hiivaakaan ei kaihdeta. Ota tästä Grande seurantaan instassa niin pysyt kärryillä miehen edesottamuksista. Tänään otan maistoon kaksi Granden tekemää ipaa, toinen perinteisempi belgi-ipa ja toisessa sitten brettaa mukana. Aloitetaan Belgian IPAsta ja mennään villimmälle puolelle sitten sen jälkeen.  

Belgian IPA

6.5%

 

Hiiva: WLP540 ("Rochefort" Abbey Ale IV)

Vilja: Pehkolan Pilsner, Vienna, Pale Cookie, Aromatic ja vähän hapanmallasta säätämään PH.

Humalat: Perle, Amarillo, Citra

Lisäksi: Sokeria

 

"Halusin tehdä belgihenkisen IPAn, jossa jalohumalan katkerot ja aromit jenkkihumalista. Hedelmäisyyttä tuottava hiiva sitten sitoo maut yhteen."

Hieman utuisen kultaoranssi olut mukavan muhkealla vaahdolla. Tuoksussa on jenkkihumalien sitruksista hedelmäisyyttä, herukkaisuutta ja kuivattuja hedelmiä sekä hentoa mausteisuutta hiivasta. Raikas ja aromaattinen tuoksu. Hiivan rooli on niin merkittävä, että olut tuoksuu enemmän belgialelta kuin ipalta ja hyvä niin, belgioluiden ystävä kun olen. Maku on raikas, maukas ja mahtavasti jopa saisonmaisen kuivakka ja kunnolla katkeroitu. Katkerolle toki pedataan myös hieno estradi kun hiivan käymisaste tuntuu sangen korkealta ja mallaspohjakin on riittävän vaalea. Eli katkerohumalaa ei niin paljoa edes tarvita kuin karamellimaisemmassa oluessa. Eikä tässä ole myöskään liikaa katkeroa, vaan kokonaisuus on hyvin balanssissa. Aromihumalien hedelmäisyys nivoutuu hyvin hiivan hedelmäisten käymisesterien kanssa yhteen - tässä sellainen tosi mausteinen tai brettaisempi hiiva ei toimisi näin hyvin, koska sellaiset yleensä peittävät humalien hedelmäisyyttä hieman allensa. Erinomaisen hyvin omaan makuuni uppoava olut Grandelta taas kerran!

 

Seuravaaksi sitten brettaa.

 

Brett IPA

5.8%

 

Hiiva: WLP648 (Trois Vrai Bretta)

Viljat: Low Color Maris Otter, Flaked oats, Torrefied Wheat, Carapils, Caramel ja vähän hapanmallasta säätämään PH.

Humalat: Mosaic, Cascade, Idaho#7

 

"Ensimmäinen vain brettalla käytetty IPA, josta tuli ainakin alkuun superhedelmällinen. Kuulin, että kyllä muuttuu kypsytyksessä enemmän barnyardin suuntaan, mutta ei sitä riitä kypsytykseen saakka, pitää tehdä isompi erä kun hedelmäisenäkin teki liiankin hyvin kauppansa! :-)"

 

Nyt on kauniisti utuisen vaalea ja vaahdoltaan vitivalkoinen olut lasissa. Oman kokemukseni mukaan näissä joskus käy niin että bretta ja voimakas aromihumalointi luovat suorastaan ureaisen ”tuoksuelämyksen”, mutta tässä ei aivan niihin ulottuvuuksiin onneksi mennä. Tuoksu on kyllä hieman myös brettaisen ”nahkasatulainen”, mutta myös herkullisen hedelmäinen ja suorastaan raikkaan hedelmänkuorimainen. Hyvin Grandemainen olut heti tuoksun perusteella. Aivan todella herkullinen tuoksu hiivakuiskaajan twistillä. Hyvin raikas maku ja aromipuoli edellä humalissakin - mallaspohja on sen verran vaalea että katkero olisi ollut helppo vetää yli ja brettan kanssa se ei oikein toimisi, mutta Grandella on ollut oikeassa kohdassa käsijarru päällä. Kaura ja vehnä toki kuohkeuttavat ja pyöristävät mallaspohjaa mukavasti myös, mutta ylimääräistä makeutta ei niistäkään liiemmin tule. Todella hyvää ja monipuolisen hedelmäistä. Pidemmällä kypsytyksellä kääntyisi varmaan sinne ureaisempaan suuntaan, joten ehkä juuri nyt parhaimmillaan. 

Siinä oli taas kaksi oikein mainiota olutta Grandelta, mies ei huteja juuri tunnu tekevän tai jos tekee niin ei ainakaan jakele niitä maailmalle. Kiitos näistä Jan-Erik! Seuraavassa kattauksessa maistoon sitten kaksi saisonia.

 

Parit witit: UG Breweries Double Mangover & Chouffe Blanche

Nyt sitten kaksi vähän vahvempaa witiä tähän parit witit sarjan seuraavaan kattaukseen. Tässä sarjassa maistelen kotimaan kaupoissa vastaan tulevia witbierejä pareittain ihan sitä tahtia kun sattuu oluita löytymään. Muitakin olutarvioita julkaisen somen puolella facebookissa ja instagramissa, niihin löytyy linkit blogin yläpalkista - ota seurantaan jos siltä tuntuu! Tässä setissä nyt Lohjalta mangolla maustettua ja belgiasta taasen perinteisempää jo pidempään saatavilla ollutta tonttuwitiä. Aloitetaan kotimaisella.

UG Double Mangover

7% |  Sisältää ohraa ja vehnää

 

Lohjalaispanimolta mango witbier eli mangoa siis mausteena ja ”tuplana” eli 7% vahvuudessa. Tästä on ollut joskus viisiprossainen perusversiokin netin mukaan. Täysin samea ja väriltään oranssi olut jonka vaahto täyttää tulppaanin kun reilusti kaataa. Tuoksu on mangomaisen hedelmäinen, vehnäinen ja myös raikkaasti korianterinen - witbierin perusmauste siis mukana kuten kuuluukin. On kyllä tosi mangososemainen tuo tuoksu - sitä tuoksua on meinaan viiden lapsen isä muutaman kerran pilttipurkkia avatessa tuoksutellut. Maku on mehumaisen pehmeä ja hedelmäinen. Mangoa ja makeahkoa vehnää. Aika muhkea myös suutuntumaltaan ja maltilliset hiilihapot vielä korostavat tuota mehumaisuutta. Korianteri tuo sopivasti vähän puraisua loppuun ja jälkimaussa on hieman aidon hedelmän karvauttakin. Onhan tää mangomehua, mutta hyvällä ja ennen kaikkea nautinnollisella tavalla. Perinteinen tyyli tuunattu vähän vahvemmaksi ja fruittia löytyy, hieno suoritus!

Eksperimentaalisen suomioluen perään nautitaan sitten klassisempi tonttuwit. Vahvuutta tässä myös vähän tyylin normitasoa enemmän.

Chouffe Blanche

6,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala, hiiva, korianteri, sitruuna

Tässä ei maustepuolella ole muuta erikoisuutta kuin se että appelsiininkuorien sijaan on käytetty sitruunaa. Se tuokin tämän kellertävän oluen tuoksuun ja makuun omaa hieman suuta supistavan muikeaa tuntuaan. Kokonaisuus on tässä vahvuudesta huolimatta ennen kaikkea raikas ja Chouffe-oluille ominaiseen tyyliin maku on hedelmäinen, pehmeä ja hieman jopa vaniljainen. Kaikin tavoin hyvin perinteinen sopivan korianterinen tulkinta witbieristä, mutta sitruuna ja ”chouffemaisuus” erottaa mukavasti. Vahvuus ei tunnu maussa vaan kaatuu ihan melkein Hoegaardenin tapaan - se on tonttuoluen taikaa. Chouffe toimii aina!

 

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Kronenbourg 1664 Blanc & Hoegaarden

 

Parit witit: Kronenbourg 1664 Blanc ja Hoegaarden

Nyt maistoon sitten kaksi luultavasti isointa mitä witbierien maailmaan tulee. Hoegaarden on käytännössä tyylin kantaisä, siis ollut aikoinaan, nyt reseptiikka on tietysti erilainen ja tuote täysin teollinen. Kronenbourg on taasen brändiltään ranskalainen, mutta olutta valmistetaan monissa saman konsernin panimoissa ja Suomen markkinoille olut tulee Puolasta. Ennen Venäjän aloittamaa sotaa olutta valmistettiin myös Pietarissa. Molemmilla on oma tunnistettava pullomalli ja Blancia saa myös tölkkitavarana.

 

 

Otetaan ensin maistoon puolanranskalainen Suomessa Sinebrychoffin ”salkkuun” kuuluva olut. Se että olut kuuluu koffin jakeluun tarkoittaa samalla sitä että ravintolajakelukin on laaja.

Kronenbourg 1664 Blanc

5% | Vesi, ohramallas, vehnä, glukoosisiirappi, aromaattinen karamelli, aromi, humalauute, makea appelsiininkuori, korianteri.

Ainesosia näemmä löytyy eikä kaikki kovin mairittelevia - aromiahan ei olueen normaalisti tarvitse lisätä vaan sitä tulee ihan siitä panoprosessista jolla olut valmistetaan. Tällainen megabrändi tietysti on täysin teollinen tuote ja koffin sivujen mukaan jopa suodatettu, joka witbierin tapauksessa on hämmentävää. Kirkasta olut ei kuitenkaan ole vaan ihan asianmukaisen utuisaa ja kaunis kuohkea vaahtokin rakentuu. Tuoksussa on sitruksisuutta ja korianterisuutta aika reilusti. Vehnäisyyttä nousee taustalta. Ihan ok tuoksu, jossa oikeita elementtejä. Maku on kyllä sitten tympeämpi. Mausteet siinäkin selkeinä mutta suutuntuma on aika ohkainen ja maku hieman jopa pahvimainen. Tässä on joku sellainen tietty alkoholittoman vehnäoluen sivumaku, jota en oikein osaa kuvailla. Ei kuitenkaan siis oikein lähde lentoon, mutta kyllä tämän nyt aurinkoisella säällä ihan mielellään juo. Kovin kaukana ollaan tyylin kärjestä, se on ihan selvä juttu. En ollut tätä mielestäni aiemmin maistanutkaan, eikä toista kertaa välttämättä tarvitsekaan.

Hoegaarden 

4,9% | Sisältää ohramallasta ja vehnää

 

Mausteina tässäkin pullon mukaan korianteri ja appelsiinin kuoret ja maltaisen lisäksi sokeria hiivalle tuo myös glukoosisiirappi. Ulkonäkö tutusti kellertävä ja runsasvaahtoinen. Tuoksu Blanciin verraten huomattavasti vehnäisempi ja mausteiltaan lempeämpi, mutta samalla tämä on myös huomattavasti raikkaamman aromaattinen - jopa sellainen parfyymimäinen. Suutuntumassakin iso ero ja edelleen Hoegaardernin hyväksi. Täyteläisen ja pehmeän vehnäistä, mutta ei liian makeaa saati raskasta vaan juuri oikeanlaisessa hienovaraisessa balanssissa. Raikkautta ja kepeyttä, mutta kuitenkin hyvin runkoa - kunnollisen witbierin tuntua, sellaista aitoa eleganssia. Ai että, kyllä tämä on hyvää. Hyvyys vielä korostuu kun maistellessa muistaa juuri nautitun Blancin, joka tuntuu nyt entistä kehnommalta. Hoegaardenin klassikkostatus on kiistaton ja taso on pysynyt edelleen korkeana. Ei voimakasmakuisin eikä kaikkein paras, mutta kunnollinen tämä on. Tuokaa litra, tuokaa vaikka kaksi!

Näiden kahden välillä ei siis oikein kilpailua saatu kun ero on lopulta todella suuri. Toinen kehno, toinen erittäin hyvä.

 

Aiemmin maistellut parit witit:

Huyghe Floris & Mufloni Blanche

Parit witit: Huyghe Floris White & Mufloni Blanche

Sitten maistoon kaksi witbieriä, jotka hankin sitä silmällä pitäen että aurinkoista keväistä säätä luvattiin. Sitä saatiinkin, mutta päivä meni aika pitkälle iltaan asti kaikenlaisen mööbliseeraamisen ja muiden tilusten tilaa kohentavien toimien merkeissä, joten korkkaus tapahtui vasta auringon jo laskiessa ja lämpötilan painuttua tuntuvasti alle kymmenen asteen. 

 

Nautitaan nyt kuitenkin witbierit pois kun niin oli suunniteltu. Yritän pitkän päivän päälle pitää arviot lyhyinä ja oluita toki verrataan keskenään, vaikka varsinainen maistelu tapahtuukin olut kerrallaan. Aloitetaan aidolla belgillä ja katsotaan miten porilaispanimo siihen sitten vastaa. 

Huyghe Floris White

4,8% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, vehnä, kaura, hiiva, mausteet, humala

Belgiasta Huyghen laatupanimolta ilmeisen klassinen wit. Ulkonäkö haalean kultainen ja varsin utuinen, vaahto kuohkea ja kestävä. Tuoksu hieman kesy ja yllättävästi mielestäni varsin kaurainen ja toki myös runsaan vehnäinen. Appelsiininkuoria selkeästi mukana ja korianteria myös. Maku on iskevämpi ja oikeastaan todella hyvä. Pohja on sopivan pehmeä ja täyteläinen, mutta kuitenkin niin kepeä ettei raikkaus kärsi yhtään. Korianteri tuo purentaa ja appelsiininkuoret nousevat mukaan varsin voimakkaasti ja makeina, ei katkerina. Tosi hyvä ja kesäinen - juuri tällainen perinteinen belgiwit yleensä on.

Sitten kotimaista. 

Beer Hunters Mufloni Blanche

5,0% | Vesi, ohra- ja vehnämallas, humala, appelsiini, korianteri ja hiiva

Porilaisblanche kaatuu lasiin belgialaista hieman tummemman värisenä, mutta hyvin vaaleana kuitenkin, vaahto valkea ja keskiverto kooltaan. Kestää hyvin. Tuoksu on voimakkaampi ja tosi appelsiininen, korianteria nousee raikkaasti. Floris oli tuoksultaan maltaisempi, kun taas Mufloni iskee heti hedelmäisemmin ja mausteisemmin. Makukin on voimakkaasti appelsiininen, tosi raikas ja aiemmin maisteltuun nähden suutuntumaltaan ohkaisempi, joskaan ei missään nimessä liian vetinen. Raikkaus edellä mennään ja lopussa korianteri nousee isompaan osaan ja luo jopa pientä mausteista purentaa kielen perukoille. Selkeästi saman tyylisuuntauksen olut kuin aito belgi, mutta samalla myös selkeästi erilainen. 

Kun Floris oli hieman hillitympi, ehkä tasapainoisempi ja hieman helpompi juotavuudeltaan niin Mufloni hyökkää heti voimakkaammilla mauilla mausteet edellä. Molemmat tosi hyviä. Tehdään pesäeroa niin että Muflonin ottaisin ennemmin esim. jos pitäisin tastingin ja siihen tarvittaisiin mukaan witbier - mausteiden maut ovat niin selkeät ja sopivasti koholla että varmasti kaikki löytäisivät ne. Jos taas menisin aurinkoiselle terassille nauttimaan litran witbieriä niin valinta näistä kahdesta olisi Floris. Hyvä hieman maltillisemmin maustettu maku ja juotavuus aivan maksimeissa. 

Siinä siis maistossa kaksi hyvää witbieriä. Molempia pitää kokeilla vielä oikeasti helteisenä päivänä - uppoaa taatusti! Katsotaan muodostuuko tästä "Parit witit" hommasta yhtä juttua pidempää sarjaa, kenties, sillä tämä on ehdottomasti tyyli jota on aina mukava maistella ja harvemmin huonoja vastaan tulee.