Kotiolutta: Panimo Duuni Iso Keitto Imperial Stout 2021 - toinen maisto

Jyväskyläläisen sahatun kaksipiippuhaulikon eli tästä blogista jo tutustakin tutumman kotiolutkaksikon Pekka Vesalan ja Jouni Ranisen, aka Panimo Duunin, kotiolutta jälleen kerran maistoon. Tämä olut nousi käsiini kellarin kätköistä. 

 

Olut on valmistettu joulukuussa 2021 ja olen nautiskellut sitä viimeksi helmikuussa 2024. Oli siis pitkään kypsytetty jo ensimaistolla ja ehkä tekijöiden mielestä vaatikin vähän pidempää kypsytystä ennen kuin saattoi bloggaajalle lähettää. Tasapainoista ja maukasta oli silloin. Nyt siis ”vain” puolisentoista vuotta edellisestä maistosta, mutta heinäkuinen ilta kutsui tilanteen niin salliessa isoa keittoa Ozzyn muistolle, joten sellainen nautitaan nyt. Pitkään ja hartaasti. 

 

Tekijöiden kommentit:

 

"Imp stout, mutta vähän vahvempana sotkuna. Tää on meidän satsi nro 100, joten laitettiin sinne sitten Honduras Espressoa, Vaniljatanko, Kaakaonibsejä ja Sherry Oloroso -tynnyrilastuja. OG oli hankala saada, kun loppu mittarista asteikko kesken, mutta noin summittaisena arviona toi on vahvuudeltaan jotain 14% luokkaa. Kuulema "vaikea juotava", erään kisan tuomarin mukaan." 

 

Avaus suhahtaa maltillisesti ja olut kaatuu lasiin sysimustana sekä mokkaisen vaahtoavana. Tuoksussa on espressomaista kahvisuutta, jopa vastajauhettujen kahvipapujen aromikkuutta sekä kermaista vaniljaisuutta. Lakritsaisuutta nousee esiin myös sopivan hentoisen sherrykypsytyksen lisäksi. Tammea on maltillisesti ja sherrymäistä rypäleisyyttä nyt voimakkaammin. Tuoksu vaihtelee hienosti eri tuoksutteluetäisyyden mukaan ja sekin vaikuttaa pyörittelikö olutta lasissa ennen nuuhkaisua vai ei. Välillä lakritsainen, välillä sherryinen, mutta aina herkullisen kahvimainen tuoksu. Olut laskeutuu kielen päälle täyteläisenä ja aluksi pehmeänäkin. Aika nopeasti iskee ensin vahvuuden ensimaku ja sitten runsaan humalaisuuden katkeruus, jotka molemmat kuivattavat suutuntumaa. Nielaisun jälkeen vahvuus sitten jo lämmittääkin, mikä tietysti isoissa jytkyissä kuuluu oleellisena osana kokonaisuuteen. Aivan erinomaisen hyvää on. Kertaluokkaa ellei kahtakin parempi kuin esimerkiksi Mikkellerin Black, joka ikääntymisen myötä muuttui soijakastikkeeksi. Kahvi integroituu paahteisen maltaiseen ja lakritsaiseen makuun. Vaniljaisuus pehmentää paahdetta sopivasti. Sherrylastut tuovat makuun lisää syvyyttä tumman marjaisten ja viinimäisten makujen myötä, varsinkin kun ne esiintyvät vain vivahteina siellä täällä, eivätkä dominoi ja lyö muiden makujen yli. Omaan makuuni yleisemmin oluissa käytetyt bourbonlastut lisäävät vahvuuden tuntua ja kuivattavat suutuntumaa liikaakin, mutta sherrylastut tuntuvat toimivan melkeinpä päinvastoin. 

 

Mahdoton sanoa onko nyt parantunut ensimmäisestä maistelusta, mutta yhtälailla mahdoton sanoa tai uskoa että olisi ainakaan heikentynyt. Niin sensaatiomaisen hyvältä maistuu. Kaikki komponentit vaan natsaavat yhteen. Oksidaatiota eli hapettumista tai muitakaan negatiivisia ikääntymisen merkkejä en löydä. Mahtavaa oli päästä maistamaan. Säilynee todennäköisesti hyvänä vielä vuosia, jos pulloja vaan on jäljellä. 

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi Imperial Stout 2023

Jyväskyläläiset Jouni Raninen ja Pekka Vesala muodostavat Panimo Duunin, joka lienee eniten kotioluttaan arvioitavakseni lähettänyt kotipanimo. Tästä Sysi imperial stoutistakin tämä maaliskuussa 2023 pullotettu erä on jo kolmas versio, jota ilokseni maistamaan pääsen. Mausteena kaakaonibsejä ja vaniljaa. ”Perus imperial stout” kuuluu panimon ytimekäs kuvaus.

Aiemmat maistelut:

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi Imperial Stout (22.3.2019)

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi (6.7.2020)

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi 2019 (23.6.2022) 

 

Miltei sysimusta ja vaahdoltaan maltillinen olut kaatuu lasiin. Intensiivinen ja kunnollinen imperial stoutin tuoksu. Mokkapalaleivoksisen suklainen ja hieman lakritsainen sekä humalainenkin tuoksu. Todella houkutteleva aromi. Suutuntuma ja maku ovat niin ikään kohdillaan. Suoranaiset juhlat alkavat suussa kun tämä laskeutuu kielelle. Maussa paahteisuus ja sitä kautta hieman kahvimainenkin maku on tuoksua voimakkaammin esillä. Samat suklaiset ja lakritsaiset peruspalikat kuitenkin päällimmäisinä ja kunnollinen runsas katkeruus vielä loppuun. Todella hyvää, niin kuin kunnon imppi nyt yleensäkin on! Mausteena käytetyt kaakaonibsit ja vanilja löytyvät niin tuoksusta kuin maustakin vaivattomasti, mutta istuvat täydellisesti kokonaisuuteen. Annostelua voi siis pitää nappisuorituksena. Todella siis ”perus imperial stout”. Ei yritä olla pastryä eikä black ipaa, vaan ihan rehti sekä maltainen että katkeroinen tykittely. Moitteeton toteutus takaa täyden nautittavuuden - ja minä todella nautin.

Kiitos oluesta tekijöille!

Kotiolutta: Panimo Duuni Neuvos

Jyväskylän tasapainoiselta kotipanokaksikolta maistoon englantilaistyylinen barley wine nimeltä Neuvos. Pullotettu 10.8.23 eli olueksi sinänsä jo kypsynyttä, mutta ehkä tyyliin ja vahvuuteen nähden vielä nuorta. Tekijät lähettivät tuttuun tapaan kaksi pulloa, joista toisen laitan kellariin vuodeksi tai viideksi ja maistelen sitten joskus taas uudelleen.

Neuvos

9,9%

Tekijän kommentit:

"Brittityyppinen barleywine. Ei mitään sen erikoisempaa, paitsi humalana Pacifica. Hiiva Mangrove Jack's Empire Ale M15"

Pacifica on vähän harvinaisempi humalalajike ja kuten nimikin antaa jo osviittaa niin Uudesta-Seelannistahan se tulee. M15 hiiva sopii kuvauksensa perusteella hyvin täyteläisille oluille ja sen attenuaatio (käymistehokkuus) onkin vain 70-75%.

 

 

Olut kaatuu lasiin läpinäkyvän punaruskeana ja vaahdoltaan niukkana. Pullon suhauskin oli vaimea, mutta harvemmin tällainen olut massiivisia hiilihappoja kaipaakaan. Hiilihappoa kuitenkin on, sillä lopulta ohut vaahtokerros rakentuu oluen pintaan. Tuoksussa on oikein rusinakakkuista ja karamellimaista maltaisuutta sekä taatelimaista kuivahedelmää. Hiiva päästää kauniisti maltaan läpi ja vaikuttaa käymisestereiltään aika neutraalilta, vaikka kyllä hennon marjaista brittifiilistäkin löytyy. Olettaisin sen hiivan tuottamaksi. Pacifica sen sijaan ei ainakaan aromipuolelle lyö mitään erityistä humalaisuutta kehiin ja hyvä niin - ohraviini olkoon ohran juhlaa. Mahtava tuoksu! 

 

Maun arvasi hyväksi jo tuoksusta ja hyvähän se onkin, ellei peräti erinomainen. Täyteläinen miellyttävän paksu maltaisuus, mutta ei liikaa makeutta. Karamellia, marjaisuutta, hento paahteinenkin vivahde ja sherrymäistä kuivahedelmää. Rusinaisuuttakin. Katkero ja vahvuus kuivattavat loppuvedon pitkäksi, jopa hienostuneeksi jälkimauksi, jossa edelleen hieman makeutta. Mahtavan maltainen runko kertakaikkiaan. Erittäin jämerä, mutta kuitenkin hyvin balanssissa. Alkoholi jää tietysti rungon alle täysin peittoon ja vain mukavasti lämmittää rintamamiestaloa asuttavaa näillä kovilla pakkasilla. Tässähän voi kohta ottaa jo toiset villasukat jalasta pois! 

 

 

Ei tunnu mitenkään liian nuorelta eli raa'alta, mutta näkisin että omaa myös erinomaista kypsytyspotentiaalia, eikä tämän kanssa mielestäni kannata hätäillä. Runko riittää hyvin pidempäänkin kellarointiin ja olut saattaa kääntyä vielä enemmän jälkiruokaviinimäiseen suuntaan. Niin ja ne hiilihapot, niitä on suutuntumassa aivan riittävästi, hieman poreilee kielen päällä ja samalla avaa makua hienosti. Erinomaisen hieno ja elegantti olut. Brittiläistä charmia!

Kiitos tekijöille oluesta.

Rinnakkainvertailussa Rochefort 10 ja Panimo Duuni Isä Vajari 2020

Tänä tyynenä elokuun iltana haastan itseni erittäin kernaasti kohtalaisen kovaan rinnakkainvertailuun. Vastakkain tai vierekkäin tässä ovat trappist-legenda Rochefort 10 ja jyväskyläläisen kotipanimon samantyylinen Isä Vajari vuodelta 2020. Samaa erää olevan Isä Vajarin olen arvioinut kolme vuotta sitten elokuussa 2020, joten sillä on nyt puolellaan kypsytysetu. Alkosta ostamani Rochefort 10 lienee tuoreempi, sillä sen päiväys on 16.1.2028. Tammikuussa pullotettu, mikäli päiväys on viisi vuotta eteenpäin. Kuukausia siis saanut asettua sekin. Otan nämä oluet vertailuun siitä syystä että Isä Vajarin ensimmäinen versio Isä Överi vähän ikääntyneempänä muistutti mielestäni Rochefortia - silloinen mielipide perustui makumuistoihin ja perstuntumaan, mutta nyt katsotaan ihan rinnakkain että onko näissä jotain samaa. 

 

Rochefort 10 on tutusti 11,3% vahva quadrupel tyylin klassikko. Isä Vajarissa vahvuutta 11,5%. Tässä ollaan siis käytännössä samoissa lukemissa. Rochefortin ainesosaluettelossa ohramallasta, sokeria ja mausteita joita ei eritellä. Isä Vajarissa ohramaltaan ja sokerin lisäksi vehnää ja mausteina korianterinsiemeniä sekä appelsiininkuoria. Hiivana Safale BE-256. Katsotaanpa miten rinnakkainmaistelu näitä herkkuja ja niiden nauttijaa kohtelee. 

 

Lasiin kaataessa suurin ero löytyy vaahdosta. Molemmat oluet ovat punertavan ruskeita ja värin saralla käytännössä identtisiä, mutta Rochefort vaahtoaa runsaasti. Yli kolmen vuoden ikäiselle Isä Överille maltillisempi vaahto on tietysti odotettuakin. Tuoksuissakin on yhtäläisyyksiä. Molemmissa on kuivatun hedelmäinen ja hieman anismainen aromikkuus, mutta Isä Överi on selkeästi maltaisempi ja Rochefort maltaisuuden osalta kevyempi. Rochefortin tuoksussa on hiivan tuottamaa sokeroitua banaania ja Isä Överissä puolestaan appelsiininkuorimaisuutta, mutta iän myötä sellaiseen hieman liköörimäiseen muotoon ”tiivistyneenä”. Molemmissa tuota hiivan tuottamaa anista ja hienoista lakritsaisuuttakin. Paljon siis samaa, mutta yhtä paljon erojakin tuoksuissa. Molemmat herkullisia ja houkuttelevia. 

  

Suutuntumassa on selkein ero. Rochefort 10 on kepeämpi, kuohkeampi ja hiilihappoisempi - ja sellainen se on vaikka saisi vähän enemmän ikääkin. Isä Vajari taas kuin barley wineä, makeampi, täyteläisempi ja maltillisen hiilihappoinen, selvästi paksumpi.

 

Maussa Rochefort 10 on hedelmäisempi ja mausteisemman hiivainen. Loppuvedossa kuivempi ja hieman lämpimän katkeroinenkin. Isä Vajarissa on samoja piirteitä, mutta huomattavasti maltaisempi ja appelsiiniliköörimäisempi se näin rikkannainvertailtuna on. Loppuvedon anismaisuus ja jälkimaun hento lakritsaisuus löytyy molemmista - Rochefortin hiivan ja BE-256:n täytyy olla hyvin lähellä toisiaan. Voi veljet miten hyviä molemmat on ja vielä omilla ansioillaan. Rochefort on raikas jos yli 11% olut nyt sellainen edes olla voi ja voihan se kun belgioluiden taikuus on tosiasia. Isä Överi haastaa ikääntyneenä hyvin, mutta ei belgioluena yllä samalle viivalle. Muhkea barley winen maku siinä kuitenkin on ja se on yhtä lailla nautinnollinen elokuun illassa. 

Nyt on kyllä korkeatasoinen maistelu meneillään. Isoa, laadukasta ja erittäin intensiivistä olutta samasta puusta, mutta kuitenkin eri tyylisuunnista. Nostan hattua korkealle että kotipanimossa pääsee edes lähelle Rochefort kymppiä ja sen tämä Duunin olut nyt tekee. Erilainen, mutta melkein samalla viivalla - belgioluiden kepeä taianomaisuus vaan puuttuu. En aiemmilla maisteluilla ollut ainakaan täysin hakoteillä, sillä samojakin makuja löytyy. Erot kuitenkin korostuvat rinnakkain.

Kaksi erinomaista olutta, pitkä tyyni ilta, totaalinen rauha - asiat ovat varsin hyvin. Ei minulta mitään puutu.

Kiitos Panimo Duunille oluesta!

Kotiolutta: Panimo Duuni DDR Pepper

Seuraavaksi maistovuorossa Jyväskylän tunnetun tandemin ensimmäinen happamampi keitto. Oluttyylinä on gose, eli tämä ei ehkä edusta aivan sitä minulle rakkainta tyylihaaraa ja siitä syystä pullo on viihtynyt jääkaapissa jo hieman pidempään korkkaamatta. Nyt kuitenkin aurinkoisena iltana tuntuu siltä, että lähden kokeilemaan.

Panimo Duuni DDR Pepper

4,1% | 8 IBU

Maltaat: Vehnä, Pils

Humalat: Spalt Select

Hiiva: Wyeast 5335 Lactobacillus, WLP029 German Ale/Kölsch

Muuta: Himalajan punainen vuorisuola, Korianterin siemenet, Rosepippuri

Tekijän kommentit: 

"Meidän eka ja tällä hetkellä ainoo hapanolut. Väännettiin gose, jota maustetiin Himalajan punaisella vuorisuolalla ja rosepippurilla, perinteisen korianterin lisäksi. Jälkikäteen katellen pitäs varmaan korianteria vähentää ja hiiva vaihtaa perinteiseen sakemannivehnään. Goslarissa paikallinen gose oli nimenomaan hyvin lähellä perinteistä saksavehnää, toki happamalla ja suolaisella vivahteella, mutta aika kaukana näistä kiilteenirrottajista, mitä craftigoset tuntus olevan."

Kirkas kultainen olut ronskilla vaahdolla, joka kestääkin kohtalaisesti. Tuoksussa on mausteisuutta korianterista ja huomattavasti suolaisuutta - pippuri varmasti lisää yleisen mausteisuuden tuntua myös. Meriveden tuoksua, mutta raikkaasti. Maku on hyvä. Happamuus on sopivalla tasolla omaan makuuni, eli ei kovin korkealla. Pääpaino on mausteisuudella ja loppuveto onkin mukavan suolainen. Hedelmäisyyttä on hieman, mutta enemmänkin sopisi. Paikallispanimo Lindenin Gosessa oli appelsiininkuorta ja se tasasi mausteisuutta maukkaasti. Tässä maku jää vähän yksipuoliseksi mausteisuuden hallitessa. Lopun hapokas puraisu on juuri oikeanlainen ja jälkimaku on edelleen raikas. Kunnon janojuomaa. Pullollisen nauttii auringonpaisteessa muutamalla siemauksella. Ei tämä tosiaan oikein sitä ominta tyyliä minulle ole, mutta tykkäsin kyllä. Olen nyt tänä vuonna kahta gosea nauttinut, tätä ja Lindenin panemaa, ja nämä ovat aika lähellä toisiaan. Ei liikaa happamuutta kummassakaan. Lindenillä hapanmaltaalla saatu happamuus ja Duunilla tässä kattilahapatuksella. Lindenistä paremmin omaan makuuni sopivan tekee tuo jo mainitsemani appelsiininkuorimainen hedelmäisyys.

Kiitokset Jyväskylän pojille tästäkin!

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi

Jyväskyläläisen kotipanotandemin imperial stout Sysi on edennyt toiseen inkarnaatioonsa. Ensimmäistä versiota maistelin maaliskuussa 2019. Kaverit lähettivät nyt kaksi pulloa, joista toisen korkkailen tänään ja toinen kypsyköön kunnes aika on oikea. Hieman on tämäkin ehtinyt jo kypsyä, koska pullotus on tapahtunut 27.11.2019.

Sysi

9,3% | 74 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Chocolate, Caramel 100, Caramel 300, Cara plus 200, Black, Ohrahiutaleet  

Humalat: EKG

Hiiva: WLP028 Edinburgh Scottish Ale

Muuta: Kaakaonibsejä, Vaniljatankoja  

Tekijän kommentit: 

"Toinen yritys tehdä kaakaolla ja vaniljalla maustettu imperial stout. Nyt tää alkaa olla aika kiva, varmaan joulun aikaan alkaa löytyy todellinen luonne."

Sateinen päivä ja iltakin joten joutuu juomaan olutta sisällä. Tuntuu ihan talvelta, koska kesällä yleensä nautiskelen ulkona kunhan ei vain sada. Mittari näytti 11 astetta lämpöä ja vettä tuli kuin esterin perseestä, mutta tytär ehdotti, että lähdetään uimaan ja minähän suostuin. Uintireissun jälkeen pieni lämmike on paikallaan. Mustanpuhuvan oluen vaahto on mokkainen ja kestävä. Tuoksu aukenee miltei huoneenlämpöisenä vaniljaiseen, paahteiseen ja konvehtimaiseen tuntuun. Brittityyliä, sellaista imperial porterin tuntua. EKG eli East Kent Goldings humala ja toki skottialehiiva sen tietysti tekee. Juu ja tosiaan herkullinen, suorastaan kutsuva tuoksu. En osaa vertailla edelliseen erään tarkasti enää tässä kohtaa, mutta arviotekstin perusteella vaikuttaisi pehmeämmältä ja suklaisemmalta - lakritsaisuutta ei nimittäin liiemmin ole. Maku on myös pehmeä ja runsaan konvehtimaisen suklainen. Hieman kahvia tykö ja ai että kun vanilja sopii näiden tummien makujen kanssa vaan niin hyvin yhteen. Suutuntuma on täyteläinen ja linnunmaitoisen pehmeä. Hiilihapot sopivan maltilliset, edelleen pehmeyttä korostaen. Herkkua on. Jälkimaussa edelleen vaniljaa ja suklaisuutta - ei tosiaan lakritsia, jonka viimeksi mainitsin korostuneen. Tuossa edellisessä erässä oli toki maltaissa jouduttu tekemään säätöä ja mustinta mustaa eli blackia käytetty enemmän kuin oli tarkoitus. Vaikka suutuntuma ja maut pehmeitä ovatkin niin mitään imelyyttä ei kuitenkaan esiinny. Siitä pitää huolen runsas ja hitaasti nouseva katkero, joka nielaisun jälkeen vie suutuntuman kuivempaan jälkimakuun. En osaa sanoa miten tätä voisi vielä hioa. Varsinkin jos ja kun oluen idea on olla pehmeä ja vaniljainen imppi, eikä kovempaa ja katkerampaa tyylisuuntaa. Kaikki tässä  toimii - ja katsotaan vielä tulevaisuudessa miten ikä on kohdellut toista pulloa, uskoisin, että hyvin. Kypsytyspotentiaalia on.

Kiitokset Duunille tästäkin!

Kotiolutta: Panimo Duuni Yrtelö

Jyväskylän tuttu kaksitahtikone on virittänyt Braumeisterin kovaan iskuun ja priimaa tulee. Seuraavaksi kokeilevampaa keittiötä edustava Yrtelö, jossa hiivana norjan ihmehiiva kveik (kannasta ei tietoa). Mallaspohjassa laajalti kamaa ja mausteina kotimaista luontoa kuusenhavujen, katajanmarjojen ja suomyrtin muodossa. Suomyrtti on näistä itselleni tuntemattomin, joten tutkiskelin vähän ja löysin sellaisen tiedon, että viikinkisotilaiden arvellaan juoneen suomyrtistä tehtyä juomaa saavuttaakseen raivoisan taistelutilan. Katsotaan jääkö jälkipolville kerrottavaksi, että olutblogistin arveltiin juoneen suomyrtistä tehtyä juomaa saavuttaakseen raivoisan maistelutilan.

Yrtelö

7,4% | 39 IBU

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Red Active, Vehnä, Caramel 100, Chocolate Light

Humalat: Centennial

Hiiva: Kveik

Muuta: Kuusenhavu, Katajanmarja, Suomyrtti

Tekijän kommentit: 

"Yrteillä maustettu ale, sisältää myös humalaa eli ei ole gruitti. Yrityksenä tässä oli saada sellainen kiva raikkaan, mutta voimakkaan metsäinen aromi."

Kirkas tai kirkkaanlainen se on tämäkin hieman punertavan kuparinen ale. Tuoksu on raikkaan havuinen ellei jopa hieman mentholimainen sekä myös hieman karamellimaisesti ja hennon paahteisesti maltainen. Yllättävästi varsin kuusenkerkkäinen tuoksu, vaikka juuri kerkkää ei käytetty olekaan. Metsämansikkaakin raikkaasti. Miellyttävä. Vähän jenkkialen tuntua, mutta kuitenkin suomalaisella metsällä. Kveik ei tuoksussa ilmoittaudu vielä geimeihin, ellei sitten juurikin hieman mansikkaisena, vaan vaikuttaa käyneen varsin neutraalisti, kuten monilla tapana on. Varsinkin jos lämpötila pidetään (kveikille) maltillisen alhaisena. Maku on todella hyvä. Havuinen, mausteinen, melkein vähän kirpakkakin, mutta runsas maltaisuus kontraa sen nätisti. Hieman sellainen öljyinen suutuntuma, kuten havuisissa yleensä. Itselläni on kokemusta lähinnä katajan runsaasta käytöstä ja jotain samaa tässä on. Katkeruus puolestaan nokittaa maltaisuuden, mutta Centennialin sitrus pysyy taustatekijänä - oluen tähti on kuitenkin pitkään havuiseen sekä hedelmäiseen ja mausteiseenkin tuntuun rauhallisesti laskeutuva jälkiliuku, johon maltaisuus tarjoaa välillä vielä paahteista särmääkin. Makeuttakin jää vielä roikkumaan, mutta ainakin vahvuus pysyy täysin piilossa. Taas hieman mansikkaisuutta lopun liu’ussa - sen täytyy olla kveikistä. On se vaan niin kovin maittavaa tämäkin. Maltaasta jos nipistäisi pois niin mausteet pääsisivät vielä paremmin esiin, mutta olisiko se sitten tasapainosta ja sen tuomasta nautittavuudesta pois? Ehkäpä. Raikas ja maukas on näinkin. Tykkäsin kovin ja ehkä mielenkiintoisintakin maisteltavaa hetkeen. Maistelutila ei missään kohdin muuttunut vielä raivoisaksi, mutta ehkä nautittu suomyrtin määräkään ei aivan vastannut viikinkien nauttimaa määrää.

Kiitokset Duunille oluesta!

Kotiolutta: Panimo Duuni Glunssi

Jyväskylän kotipanoduo ei enää sen suurempia esittelyjä kaipaa. Nyt maistoon Braumeisterilla keittelevän kaksikon ensimmäinen gluteeniton olut. Gluteenittoman tai ainakin vähägluteenisen oluesta tekee käymisen yhteydessä lisättävä White Labsin Clarity Ferm.

Glunssi

5,8% | 25 EBU

Maltaat: Pale Ale, Pilsner, Ohrahiutaleet 

Humalat: 30g Perle, 30g maatiainen 

Hiiva: US-05 

Muuta: WLN 4000 Clarity Ferm

Tekijän kommentit: 

"Meidän eka gluteeniton ale, sisältää myös maatiaishumalaa"

Kirkas, väriltään syvän kultainen ja kupariin vivahtava sekä vaahdoltaan valkea ja kestävä. Tuoksussa on sellaista tiettyä vienna lagerin tuntua, vaikka kyseessä ale onkin. Hiiva lienee tuottanut vain nuo hennon hedelmäiset piirteet, jotka tuon lagermaisen selkeästi esiin nouseva ohraisen pohjan seassa leijailevat. Humalien tuoksu on hento ja lähinnä jalohumalainen - hienoista yrttimäisyyttä ja katoavaisen hennosti sitruunankuorta. Maku on enemmän alen kaltainen, ollen pyöreämpi ja hedelmäisempi eikä niin terävä ja selkeäpiirteinen kuin lagerit. Mallaspohja muistuttaa silti maukkaasti vienna lageria, joista pidän kovasti. Mallaspohjassa on täyteläisyyttä, mutta humalan puraisuakin löytyy - se ei ole kovin terävä, mutta pitkäkestoinen kyllä ja jälkimaussa olut asettuukin harmoniseen sointiin eri palasten kesken. Jotenkin niin tuttua näissä Duunin oluissa, mutta todettava se vaan taas on, että tasapaino on tässäkin reseptissä presiis. Runko kantaisi enemmänkin humalaa, mutta resepti ei kokonaisuutena sitä kaipaa. Mallaspohja on niin hyvä ja hiivan puhtaasta käymisestä johtuen niin kirkkaasti esillä, ettei tähän kaivata enää mitään muuta. Maatiaishumalan efektistä en osaa sen tarkemmin kommentoida, että mitä se tähän tuo, mutta tuoksussa nyt ainakin vilahteli sitruunankuorimainen hento aromi ainakin hetkellisesti. Muuten olut on Perlen kaltaisesti jalohumalaisen tuntuinen eli enemmän yrttimäinen kuin varsinaisesti hedelmäinen. Clarity ferm, joka siis pilkkoo gluteenin ei ainakaan negatiivisesti vaikuta tällaisen oluen makuun - tiedä sitten vaikuttaako tuohon mallaspohjan ja makujen yleiseen ”kirkkauteen” ja osin varsin lagermaiseenkin tuntuun. Sain tästä sellaisen kuvan, että olisi juotavaksi tarkoitettu simppeli perusolut ja sellaisena toimikin erinomaisen hyvin. Läpikotaisin laadukasta tuotantoa taas kerran.

Blogisti kiittää!

Kotiolutta: Panimo Duuni Savu-Jussi

Jyväskylän palkituin dynaaminen kotipanotandem Panimo Duuni lähetti taas maistelusettiä Rauman suuntaan. Otetaan ensimmäisenä maistoon Savu-Jussi, joka lienee monesti maistossani käyneen Jussi Brownin uusin versiointi. Reseptin kehitys on kenties lähtenyt vuonna 2015 maistamastani Brown Alesta, johon sitten samana vuonna vielä keiteltiin toinen versio savumaltailla ja koivunlehdillä maustettuna. Vuonna 2018 sain maistaa sen vuoden versiota, joka sekin maistui erittäin hyvin. Nyt käsillä olisi siis uusin versio, jossa savumaltaiden määrä on tuplattu ja kahta eri savumallasta on mukana. 

Laitteistona tällä kotipanimolla on 20-litrainen Braumeister, eli kotipanimolaitteiden kenties se kaikkein laadukkain vehje, jolla mäskäys onnistuu tasalaatuisesti erästä toiseen. Käyminen tapahtuu ihan perinteisissä "kotiviinipöntöissä", kuten monella muullakin, mutta käymiskontrolliin on panostettu ja hankittu pakastin, jonka lämpötilaa kontrolloidaan inkbirdillä.

Savu-Jussi

5,8% | 25 EBU

 
Maltaat: Pale Ale, CaraBelge, Cara 200, Beech Smoked, Lightly Peated, Chocolate light, Chocolate dark, Cara 300
Humalat: EKG
Hiiva: Wyeast XL 1728 Scottish Ale

Tekijän kommentit:

"Tuplattiin savumaltaan määrä niin, että laitetiin kahta eri savua. Vähän ehkä vieläkin liian niukasti, jotta tätä varsinaiseks savuolueks vois sanoo, mutta kyllä tätä juhannuksena saunan perään juo."

Kirkas punaruskea olut, jonka vaahto on näyttävän pitsikäs. Väri on niin tumma, että kirkkaus toistuu tässä lasissa läpinäkyvästi vain kapeimman alakohdan kautta. Tuoksussa on karamellitoffeeta, leipää, suklaata ja savua. Savu limittyy runsasmaltaisen tuoksun syövereihin, nousten välillä sen lomasta nuotiosavuisesti esiin. Hyvin mallasvetoinen on tuoksu ja niin on makukin. Pehmeys syleilee alusta loppuun ja nielaistaessa loppuveto laskeutuu suklaisen sekä pienen paahteisen säväyksen saattelemaan loppuun. Katkeroa on kevyesti vai sanoisinko pikemminkin sopivasti. On niin maukas tämä maltaisuus kyllä, että sitä ihan hämmästelee. Melkein meinaa mennä liian makeaksi alussa, mutta sitten tulee paahteisempi osasto joka tasapainottaa ja sen jälkeen sitten onkin pelkkää nautintoa. Katkerokin vaikka on taustalla, niin elää kuitenkin pitkälle jälkimakuun asti. On tämä resepti vuosien saatossa varmaan elänyt ja kenties hioutunutkin ja ainahan tämä hyvää on ollut. Tämä vuosikerta ei savumaltaan tuplauksesta huolimatta ole vieläkään erityisen savuinen, vaikka toki selkeästi savuinen onkin. Ehkä Schlenkerlaa on tullut blogistin toimesta jo nautittua sen verran, ettei ”kunnon” savuoluen tuntua enää helpolla muusta saakaan. Tämä on tuntuu kuitenkin parhaalta versioinnilta tästä oluesta, mutta toisaalta näitä on mahdoton verrata, koska tilanteet elää ja nauttijan makumieltymyksetkin muuttuu. Samapa tuo, mutta voi veljet kuinka nautinkaan tästä taas. Siinä se lienee se laatuoluen tärkein kriteeri - nautittavuus. Ja sehän on tässä erittäin hyvässä kuosissa. Tuoppi tyhjenee vaivattomasti. Tasapainoinen resepti, kuten aina. Mallaspohja on tässä se kuningas. Tällä samalla mallaspohjalla kaverit voisivat tempaista vaikka doppelbockin winter warmeriksi, tuli nimittäin jonkin verran bock vibaa myös makustellessa. Oli sitä legendaarista kunnon hyvää taas.

Kiitos oluesta lähtee täältä virtuaalisella hatunnostolla Jyväskylän suuntaan.

Kotiolutta: Panimo Duuni Isä Överi 2018

Nyt maistoon jyväskylän kenties tunnetuimman kotipanimotandemin Panimo Duunin miltei puolentoista vuoden ajan kypsynyt Isä Överi, jota maistoin viimeksi 29.12.2018.  Olut on pullotettu heinäkuussa 2018, joten ikääkin on jo kohtuullisesti. Speksit alla:

Isä Överi

14.1%, 68 IBU 

Maltaat: Pale Ale, Abbey, CaraBelge, Wheat, kandisokeri

Humalat: Perle, Mosaic, Northern brewer 

Mausteena: Korianterinsiemenet, Bitter orange peel 

Tekijän kommentit tuoreeltaan vuonna 2018:

"Hieman viritelty versio siitä vanhasta Luostarista. Vaihdettiin hiiva SAFBREW BE-256:een ja käytettiin sillä viime kesän helteiden aikaan huoneen lämmössä, eli noin 30 astetta. Sen verran hyvin kävi, että pullotuksen jälkeen ei sitten tahtonutkaan enää, joten otettiin pullot uusiks auki ja laitettiin WLP099 hoitelemaan homma maaliin. Kypsytystä kaivannee, joskin on tässä hyvällä mielellä pari maisteltu ja todettu, että nyt se on aika lailla sitä, mitä Luostarilta lähdettiin hakemaan."

Itse kirjoitin vuonna 2018 seuraavasti: "Pieninä siemauksina toki nautitaan ja lämpöä hehkuu, mutta irvistämään ei joudu. Onhan Rochefortin 10 lempeämpi, en sitä sano, mutta yllättävän säyseä tämä näinkin vahvaksi on. Aidon belgin tuntua nyt jo heti "tuoreeltaan". Minulle toimitettiin kaksi pulloa, joista toinen menköön kellariin joksikin aikaa - siksi aikaa, kunnes hetki tuntuu oikealta."

Se oikea hetkihän koitti sitten tänään, helatorstain aattona 2020.

Lasiin kaatuu kirkas mahonkisen punertava ruskeahko olut, jonka vaahto melko nopeasti kohisten katoaa oluen pinnalta. Tuoksu muistuttaa hämmentävästi Rochefort kymppiä, siis sitä legendaarista trappistia. Samalla tavalla sekä kuivattua hedelmää, että anismaisuutta ja nestemäistä lakritsia joka sekoittuu viinikumikarkkeihin, appelsiininkuoriin ja kevyeen mausteisuuteen. Kun melko tuoreena vertasin Het Ankeriin eli vahvempiin Gouden Caroluksiin niin nyt se on muuttunut Rochefortiin. Eikä se ole vaan aavistus tai fiilis vaan ihan selkeä selkäytimestä tuleva mielleyhtymä tutun Rochefortin tuoksuun. Maltaisempana kenties tosin. Maku on niin ikään varsin maltainen, voimakas ja kyllä... hämmentävästi Rochefortin kympin tuntuinen. Tai sitten en enää vaan pysty päästämään tuosta ekasta mielikuvasta irti. Se on tuo lakritsainen aniksinen vivahde joka yhtyy appelsiininkuoriin ja korianteriakin oli käytetty, joten sieltä tulee vielä nostetta mausteisuuteen. Joka tapauksessa, muistutti mitä muistutti tai ei muistuttanut mitään (kuulostiko Hannu Karpolta?), niin on erinomaisen hyvää olutta. Alkoholi ei maistu missään vaiheessa vaan maku on täyteläinen ja pehmyt, mutta toki kunnioitusta herättävän runsas ja todella mukavasti sisältäpäin lämmittävä.

Portviinimäisiltäkään vivahteilta ei nauttiessa pysty välttymään ja maistelu ohjautuu väkisinkin rauhallisille urille. Tämä suorastaan vaatii pysähtymään ja hiljentymään. Kunnioitusta herättävä kokonaisuus. Makuja on paljon, mutta ei yhtään liikaa. Voimakkuutta toki överisti, mutta pohja kantaa sen vaivatta. Mielleyhtymiä tulee myös muutama viikko sitten nauttimaani kymmenvuotiaaseen Samichlausiin, joka toki on lager, mutta samassa vahvuusluokassa - kuin oluiden konjakkia, molemmat. Harvoin sitä näin hienoa olutta maistamaan pääsee. Edelliseen arvioon peilaten varmasti vain paraantunut ikääntyessään, silloin erinomaista, nyt sanoisin että maailmanluokkaa. Ihan rehellisesti 5/5!

Kiitos taasen Panimo Duunin kaksikolle. Eräs elämyksellisimmistä tänä vuonna, vaikka tässä on jo monenlaista maistettukin. Iso on aina iso. Tämä on resepti joka kannattaa pitää.

Kotiolutta: Panimo Duuni Sysi Imperial Stout

Jyväskyläläisen palkitun kotipanotandemin seuraava olut tulee maistoon nyt. Tämäkin saapui blogistin konttorille jo joulukuun alussa, mutta on siitä asti nyt venaillut maistoa. Tekijät tosin suosittelivatkin kypsytystä, joten ehkä siitä syystä puteli oli suosiolla jäänyt hyllyssä tuoreempien tulokkaiden taakse. Nyt kuitenkin lasiin tämä kaakaonibseillä ja vaniljalla maustettu jykevä imppi.

Sysi 

10.1% | 74 IBU 

Maltaat: Pale ale, Munich Dark, Cara plus 200, Black, Chocolate, Crystal 300, Crystal 100, Ohrahiutaleita 

Humalat: EKG (=East Kent Goldings)

Lisäksi: Kaakaonibsejä,vaniljatanko

Tekijän kommentit: 

Tarkoitus oli kokeilla tehdä suklainen imperial stout, mutta jonkun ihmeen takia ei tullut tarkistettua varastoja ja suklaamallas loppui kesken. Laitetiin tilalle blackia, joka toki tekee litkusta vähän turhan lakritsisen, eli ei ihan niin pehmeätä ole, kuin piti. Mausteitakin laitettiin melko hillitysti. Tässä vaiheessa (siis joulukuun alussa) ehkä vielä vähän keskeneräistä, mutta hyvinkin juotavaa. Juhannukseen asti kypsytettynä saattaa olla melkoisen kova luu.

Vähemmän yllättäen sysimustaa ja vaahdoltaan mokkaista tavaraa. Tuoksu on intensiivinen - paahteisuus ottaa isoa roolia ja hiutaleiden roolikin on selviö. Lakritsaisuutta on kosolti, kunhan olut ensin hieman asettuu. Vaniljaisuus tulee monissa tynnyrikypsytetyissä vielä selkeämmin tai vahvemmin esiin, mutta tässä vaniljatangolla maustetussa se on pyöreämpänä ja jotenkin "täyteläisempänä" esillä tuoksussakin. Maku on voimakas ja hyvä, ei mielestäni liian tiukasti paahteinen. Tekijät kutsuivat tätä leikkisästi litkuksi, mutta kyllä tässä runkoakin on vähintään riittämiin. Vahvuus on hyvin peitossa. Lakritsaisuuden kanssa lähdetään alkumakuun, mutta keskivaiheilta loppua kohti myös hiutaleiden tuoma pehmeys ja suklaisuus nousevat esiin. Loppupuolella on tuntuvasti katkeruutta, joka kestää pitkään. Jälkimaku on silti miellyttävästi suolaisen lakritsainen - ei välttämättä suklaisen pehmeä, mutta todellakin jopa tuntuvasti suolaisen lakritsainen. Noitapillilakuksikin tätä makua on tässä blogissa kutsuttu, eikä se mielestäni kaukana ole. Vanilja tuo oman pienen lisänsä makuunkin, mutta ei mitenkään imelällä tavalla. Kaakaonibsejä en niinkään löydä, elleivät ne sitten tuo jotain suutuntuman pieneen (jopa) rasvaisuuteen. Joka tapauksessa olut on erinomaisen hyvä. Tämä määrä runkoa (10% täysmaltaisena) ja katkeruutta yhdessä oluessa, kuitenkin varsin tasapainoisena ja loppuvedon noitapillilakulla varustettuna niin kyllähän se toimii.

Kiitokset tästäkin Duunin äijille!

Kotiolutta: Panimo Duuni Tynnyrivirka Barley Wine

Jyväskyläläisen kotipanotandemin Tynnyrivirka Barley Wine on tänään voittanut kotiolutkilpailu Himabissen Intensiiviset -sarjan. Maistelin kyseisen oluen jo pari viikkoa sitten ja julkaisen arvioni nyt, kun olut on muidenkin toimesta todettu erinomaisen hyväksi. 

Panimo Duunin Pekka Vesala ja Jouni Raninen.

Tynnyrivirka

 9.0% | 95 IBU 

Maltaat: Pale Ale, Munich Dark, Cara Plus 150, Cara plus 50, Red ale

Humalat: Centennial, Simcoe

Mausteena: Sherry-Oloroso tammilastuja 

Tekijän kommentit:

"Pari vuotta sitten tehtiin Eläkevirka-niminen barley wine, tässä samasta reseptistä pikkuisen säädetty versio, eli hitusen lisää karamellimallasta ja viimeistely tynnyrilastuilla."

Tummanpuhuva olut kestävällä ja pitsikkäällä beigellä vaahdolla. Tuoksu on jykevän karamellinen, kermaisen toffeinen, kaakaoinen ja sitten myös tiukasti humaloidun mäntymetsäinen ja hieman tammitynnyrinen. Olen edellistä versiota maistellessani maininnut sherrymäisyyden pariinkin otteeseen ja nyt sitä taitaa olla tuoksussa ihan aidostikin mukana. Aika valmiin oloinen tuoksu - ei puutu mitään. Maussakin on maltaisuudessa karamellin ohessa jännää kaakaomaista tai peräti suklaista tuntua, mutta vain alkumaussa. Mikähän sen tekee, koska varsinaista paahtomallasta ei taida mukana olla, ellei sitten Munich Dark sellainen ole. Hyvän makuinen maltaisuus. Toffeinen osasto ottaa keskivaiheilla vallan, jonka jälkeen nopeasti käännytään kuivempaan ja tuntuvasti katkeroituun sekä tynnyröityyn pitkään ja lämpimään loppuliukuun. Greippisyyttäkin pilkahtelee. Lastukypsytyksestä huolimatta suutuntuma on pysynyt riittävän tuhtina ja lastutus on jälleen vain vivahteena, eikä hallitsevana piirteenä - näin sen mielestäni pitää ollakin. Olut oluena ja lastut lisänä siihen päälle, mutta kuitenkin kokonaisuuteen sulautuen. Hitaasti siemailtavaa herkkua on ja aiai miten tasapainoista Duunilta taas kerran. Kavereilla alkaa olemaan jo melkoisen herkullinen reseptipankki kasassa. 

Tämän myötä vielä kiitokset Duunin äijille ja hienoa, että osaamisenne saa kiitosta muualtakin!

Kotiolutta: Panimo Duuni Isä Överi (Quadrupel)

Panimo Duunin jyväskyläläiskotipanotandemduolta maistoon seuraavaksi Isä Överi, joka on uusi vahvempi tulkinta blogissa vuonna 2015 maistetusta Luostari Quadrupelista.

Isä Överi

14.1%, 68 IBU 

Maltaat: Pale Ale, Abbey, CaraBelge, Wheat, kandisokeri

Humalat: Perle, Mosaic, Northern brewer 

Mausteena: Korianterinsiemenet, Bitter orange peel 

Tekijän kommentit:

"Hieman viritelty versio siitä vanhasta Luostarista. Vaihdettiin hiiva SAFBREW BE-256:een ja käytettiin sillä viime kesän helteiden aikaan huoneen lämmössä, eli noin 30 astetta. Sen verran hyvin kävi, että pullotuksen jälkeen ei sitten tahtonutkaan enää, joten otettiin pullot uusiks auki ja laitettiin WLP099 hoitelemaan homma maaliin. Kypsytystä kaivannee, joskin on tässä hyvällä mielellä pari maisteltu ja todettu, että nyt se on aika lailla sitä, mitä Luostarilta lähdettiin hakemaan."

Tälleen tuoreeltaan eli puolen vuoden ikäisenä Isä Overi tuoksuu miellyttävästi Het Ankerin, eli Gouden Caroluksista tutun panimon, vahvemmilta tuotteilta. Anismaisuutta ja appelsiinikuorta sekä hienoista lakritsaa taustavaikuttimena. Maku miltei huoneenlämpöisenä on "lämmin", mutta yllättävästi ei alkoholinen. Luumua, rusinaa, appelsiininkuorimaista hedelmää ja tietynlaista makeutta, mutta ei kuitenkaan mitään raskautta. Lopussa alkoholin - jälleen legendaarisesti ilmaistuna - Chuck Norrisin roundhouse kickin tavoin iskevä voimakkuus kuivattaa paletin pitkään mausteisen anismaiseen ja lakritsaiseen jälkimakuun. Olin melkein varma pulloa avatessa, että alkoholi maistuisi läpi. Koska a) käytetty todella lämpimässä b) vahvuutta peräti 14,1%, mutta ei tämä tosiaan mitenkään viinaiselta tai sikunaiselta tunnu. Pieninä siemauksina toki nautitaan ja lämpöä hehkuu, mutta irvistämään ei joudu. Onhan Rochefortin 10 lempeämpi, en sitä sano, mutta yllättävän säyseä tämä näinkin vahvaksi on. Aidon belgin tuntua nyt jo heti "tuoreeltaan". Minulle toimitettiin kaksi pulloa, joista toinen menköön kellariin joksikin aikaa - siksi aikaa, kunnes hetki tuntuu oikealta. Kiitos jälleen kerran Duunin duolle tästä. Kaksikolla on joko timanttisen kova oma laadunvalvonta ja puolivillaisia ei lähetetä blogistille tai sitten jokainen erä on vaan erittäin hyvää. No, siitä Inkeristä en niin pitänyt, mutta sen voi laittaa makumieltymyksien piikkiin - ja siinäkin toki tekijöiden kommentit kertoivat, että reseptiä vielä viilataan.

Tsekkasimpa vielä mitä kirjoitin alkuperäisestä oluesta vuonna 2015 ja se arvio päättyi näihin sanoihin: "Aito belgityyli tavoitetaan, mutta tyylin kovimpiin jää vielä matkaa. Seuraavaksi ehkä hieman sokerisiirappia ja korianteria tms. menoon mukaan – rohkeasti ja ennakkoluulottomasti, kuten belgit konsanaan." Voisi sanoa, että tämä "pyyntö" on nyt ainakin täytetty.

Kotiolutta: Panimon Duuni Royal ClusterFuggle

Jyväskyläläisen Panimo Duunin kaksikolta (Pekka Vesala & Jouni Raninen) maistoon taas erittäin mielenkiintoinen olut. Valtakunnallisessa kotiolutkilpailussa tänä vuonna tämä olut oli stout & porter sarjan ykkönen.  Olut on pullotettu jo yli vuosi sitten, 22.12.2017, joten kypsymisaikaa on ainakin ollut.

Royal ClusterFuggle

8,3% | 60 IBU 

Maltaat: Pale ale, Chocolate, Cara plus 200, Beech smoked, Black

Humalat:  Cluster, Fuggles 

Mausteet: Sherry-Oloroso tammilastuja

Tekijän kommentit: 

"Suomen paras kotona tehty tumma olut 2018, ainakin Valtakunnallisen kotiolutkilpailun raadin mukaan. Tehtiin siitä meidän vanhasta ClusterFugglesta imperial-versio, joten siitä nimen Royal-lisuke. Viimeisteltiin tynnyrilastuilla ja ihan jees siitä sitten tuli."

Käytännössä musta olut, jonka vaahto on väriltään mokkainen. Tuoksu on konvehtimaisen suklainen, paahteinen ja  kevyesti tammimaisen tynnyrinen. Todella hienosti asettunut, voimakas, mutta samalla jotenkin lempeä tuoksu. Tyyleistä mieleen tulee lähinnä imperial porter, mutta miksi ei stoutikin. Pehmeys vie lähinnä stoutin suuntaan - lakritsaisemmat miellän enemmän stouteiksi. Tyylinussinta sikseen, koska sillä ei toisaalta mitään väliä ole. Lastutus on ainakin tuoksun perusteella osunut aivan nappiin, se on selkeänä vivahteena, mutta ei lyö ollenkaan yli ja monipuolinen maltaisuus pääsee myös hienosti esille. Maussa on enemmän särmää, mutta varsin pehmeään loppuliukuun sekin lopulta asettuu. Paahteinen maltaisuus nousee esiin tuoksua voimakkaammin ja lakritsaisemmin. Savuisuuttakin esiintyy, mutta sitäkin vain vivahteena. Lastukypsytys tulee nyt nielaisun jälkeen selkeänä ykkösenä esiin, mutta onneksi erittäin miellyttävän makuisena. Runko on keskitäyteläinen - omaan makuuni se voisi olla hieman runsaampikin, mutta isosta asiasta ei ole kyse. Koitin nyt kerrankin jotain keksiä, kun pojat on perkule taas niin erinomaisen hyvän oluen tehneet. On paahdetta, on suklaata, on "tynnyriä" ja humalaakin mukavasti. Monipuolista on - tuoksun sekä maun voimakkuus on hyvällä tasolla ja taas kerran kokonaisuus sointuu niin hienosti yhteen. 

Tein huvikseni myös vanhan tyylisen Olutopas reittauksen ja siinä pisteet 9-4-9-4-17 toisivat kokonaispisteet 43/50. Se on kova lukema. Kiitos Duunille hienosta oluesta taas kerran.

Kotiolutta: Panimo Duuni Inkeri

Jyväskylän kaksikolta maistoon nyt inkiväärillä maustettu Inkeri.

Inkeri

5.7%, 27 IBU. 

Maltaat: Pils, Munich light, Crystal 30, Wheat 

Humalat: Simcoe 

Mausteet: Inkivääri 

Tekijän kommentit:

Meidän eka yritys inkiväärillä maustetusta oluesta. Kevyt, vienosti karamellinen mallaspohja, johon 0,5kg inkivääriä mäskäykseen ja keittoon, sekä toiset 0,5kg "kuivahumalointina". Ei ihan nappisuoritus, mutta ei tuota nyt tympäise juodakaan.

Utuinen kultaoranssi olut, jonka vaahto on kestävä. Inkivääri tuoksuu voimakkaasti ja raikkaasti jo heti olutta kaataessa ja nenää kun vie lähemmäs niin aistimus vain voimistuu. Mainittakoon tässä kärkeen heti, että en ole inkiväärin ystäviä, oluessa ainakaan. Jenkkityylinen humala tuoksuu sitrusmaisen hedelmäisenä taustalla. Jostain syystä inkivääri tuntuu aina hieman pistävältä omaan nenääni, se on ehkä syy, miksen siitä liiemmin välitä. Huikean raikkauden tunnun se kuitenkin olueen usein tekee, kuten tässäkin. Makukin on raikas ja suutuntumaa myöden varsin rapsakan juotava. Inkivääri kutkuttelee ja jopa nipistelee hieman. Sanoisin sitä olevan tässä melko reilusti, ainakin enemmän kuin oma makuni sopuisasti sallisi. Mallaspohja on kepeä, mutta ei ohut - onnistunut. Katkero on onneksi myös kepeä, koska voimakkaan inkiväärin kanssa yhdessä se voisi kampittaa juotavuuden kokonaan. Jälkimaku on voimakkaasti inkiväärinen ja pitkä. Ei osu omaan makuuni, mutta varmasti kehityskelpoinen pohja, jos inkivääri on se juttu. Mallaspohjasta posia, mutta inkivääriä vähentäisin reilusti. Nyt tuntuma on hieman sellainen suuvesimäinen - raikastaa!

  

Kotiolutta: Panimo Duuni Jitter

Jyväskylän yhä ihailtavan aktiiviselta kotipanotandemilta tuli blogistille "pieni" joululähetys. 12 pulloa kuutta eri olutta ja joukossa toinen toistaan mielenkiintoisempaa kamaa. Aloitetaan nyt kevyemmästä päästä ja 101 vuotiasta Suomea juhlistaen kotimaisella humalalla maustetulla oluella.

Jitter 

4.9%, ~20-30 IBU

Maltaat: Pale Ale, Vienna, Red, Cara Plus 10, Cara 30, Cara 50 

Humalat: Paikallista humalaa, Northern Brewer

Lisäksi kuusenhavuja mäskäykseen 

Tekijän kommentit:

"Tämä on taas jälleen sellainen paikallistuotos, eli humalat on 90% lähituotantoa. Pullon kyljessä oleva IBU johtuu ajatus- ja laskuvirheestä, kun nakattiin sitä paikallista saunanseinushumalaa tuoreena kuivatun sijaan, niin paino oli about nelinkertainen ja laskut sitä myöten päin mäntyä. Toisaalta eipä siitä alfahappopitoisuudestakaan ollut varmaa tietoa, eli Stetson-Harrison on vahvana tässä. Mallaspohjaa tehtiin vähän karamellisemmaksi kuin aiemmin."

Kuparinen, läpikuultavan utuinen olut, joka vaahtoaa muhkeasti ja vaahto jättää kaupan päällisiksi komeat pitsitkin lasin reunoille. Tuoksu on mallasvetoinen karamellisine, leipäisine ja toffeemaisine vivahteineen. Humalista tulee vienoa hedelmäisyyttä ja juustoisuutta (kuin vanhaa humalaa) sekä kepeää mausteisuutta mukaan. Tosin mausteisuus voi yhtä hyvin olla kuusenhavuistakin peräisin. Humalatkaan eivät ole vanhoja olleet, kun on tuoreeltaan "wet hop" tyyliin käytetty. Maku on täyteläisen maltainen, aluksi jopa hieman äiteläkin. Bockin veroinen muhkeus, vaikka vahvuutta on vähintään prossan verran tyypillistä bockia vähemmän. Humalat jäävät tietysti taustatekijäksi, kun laskutkin oli päin mäntyä, mutta kyllä tässä hedelmäisyyttäkin on, niin että sen noteeraa. Onko se sitten käymisaromikkuutta vai humalaa, niin en osaa sanoa. Katkeruus sen sijaan on kevyttä, eikä täysin riitä tasapainottamaan maltaan makeutta. Hyvää olutta kuitenkin. Makeana ja täyteläisenä sekä pehmeän hiilihappoisena myös täyttävän ruokaisaa. Sahtimiehenä tykkään kyllä makeasta ja rehevästä ja lisäksi tietysti arvostan suuresti kotimaisen humalan ja kuusen käyttöä. Tuo neulasmaisuus onkin sellainen, että se taitaa tuntua tässä eniten vasta jälkimaussa sellaisena hieman mentholimaisena havuisuutena. Laadukas ja mielenkiintoinen olut, niin kuin Duunilla aina. 

Kotiolutta: Panimo Duuni Skotti ja Jussi-Brown 2018

Reittausblogistin luottojuottajiin jo pitkään kuulunut Panimo Duuni on taas pistänyt pakettia Rauman suuntaan ja niinpä maistoon loisteliaan mäskihumaloidun Sir Palen jälkimainingeissa Skotti ja Jussi-Brown 2018. Tyyleinä nyt vähemmän seksikkäät skottityylinen ale ja brown ale - maltaisia mallasjuomia siis.

Skotti

4,7%, 26 IBU | Pullotettu 25.1.2018

Tummahko, utuisen punaruskea ja vaahdoltaan tyylikkään pitsikäs. Tuoksu on runsaan maltainen, toffeeta, mallasleipää ja hieman humalaisuutta kukkaisen niittymäisellä tavalla. Ehkä inanen paahteisuuttakin tai lakritsivivahdetta, mutta pääpaino on kuitenkin tuolla runsaalla brittityylisellä maltaisuudella. Maku on hyvä. Mallasta tuhdisti, mutta ei raskaasti. Brittityylin keksimäinen ja hieman toffeemainen meininki, joka saa jossain keskivaiheilla pienen paahteisemman säväyksen. Ja juuri tuo pieni terävämpi paahteinen lisä tuon runsaan maltaan kylkeen on se, josta ne suurimmat kiksit nyt irtoaa. Jälkimaussa on sitä samaa paahteisuutta myös. Katkeruuttakin tuntuu tasapainoisen purevasti ja pitkäkestoisesti Vahvuuteen nähden runko on runsas ja suutuntuma nautinnollinen. Hyvä mallasvetoinen olut. Tällainen ei synny vahingossa, vaan prosessin on oltava kunnossa - varsinkin, kun tämä on jo puolisen vuotta ollut pullossa ja laatutaso on edelleen täysin moitteeton ja aromit sekä maut tulevat kirkkaina esiin. Tykkään!

Jussi-Brown 2018

5,3%, 40 IBU| Pullotettu 7.5.18

Olen tätä samaista olutta päässyt maistelemaan aiemminkin ja reseptiikka on ilmeisesti säilynyt samana. Aina on hyvää ollut. Ja niin on muuten nytkin. Samalla tavalla kauniin maltainen olut, suorastaan eroottinen. Toffeeta on taas ja leipäisyyttä ja sitten se pieni paahteisempi säväys siellä mukana. Se on se taikuus. Varsinaista humalaisuutta ei niinkään tuoksu, mutta jotain märän ruohomaista tai saunavihtaista joukossa on. Koivunlehtiä siis ehkä mausteena jonkin aiemman version tapaan. Se olisi tietysti juhannusoluelle sopivaakin. Maltaisuus on kuitenkin kingi maun puolellakin, eikä tässä tälläkään kertaa mitään valitettavaa ole. Mallasleipäinen, hieman toffeevivahteinen pohja saa taas paahteisemman säväyksen ja myös savuisuutta loppuvetoon. Katkeroa on, mutta mallaspohja on niin runsas, ettei 40 IBUa tunnu ihan siltä mihin kevyempirunkoisissa on tottunut. Pehmeästi siis laskeutuu humalointi kielelle. Kerrassaan nautittava olut. Runsaasti makuja tarjolla.

Kyllähän se taas jyväskyläläinen olut maittoi odotetusti eli hyvin. Sir Pale oli aivan kultaa ja Skotti sekä Jussi-Brown erinomaisen hyvää perustekemistä. Homma vaikuttaisi olevan kavereilla edelleen hallussa. Kiitokset jälleen!

Kotiolutta: Panimo Duuni Sir Pale ja mäskihumaloinnin vaikutukset

Jyväskylän kotipanotandem Panimo Duuni eli Jouni Raninen ja Pekka Vesala lähestyivät blogistia jälleen kerran erittäin mielenkiintoisen oluen kanssa. Sir Pale on jenkkityylinen pale ale, jossa on kaikki aromi- ja kuivahumaloinnit jätetty pois, mutta sen sijaan lisätty humalaa reilusti jo mäskäykseen ja hieman myös keiton alkuun katkerointia varten. 

Olen mäskihumalointia kokeillut itsekin yhdessä IPA:ssa ja kirjoitin siitä aikoinaan vuonna 2015 muutaman rivinkin otsikolla "Täydellisen IPAn metsästys osa 1: Reseptin suunnittelua". Liitän mäskihumalointia koskevan osuuden tähän alle ja koko jutun pääset lukemaan tästä linkistä.

Mäskihumalointi:

Mäskihumaloinnissa humalaa lyödään maltaiden joukkoon jo mäskäyksen alussa, mutta mitä humalat siellä tekevät? Mitä hyötyä niistä on? Omaa kokemusta aiheesta ei vielä ole, paitsi sahdinteosta tavallaan, mutta siinä humalien määrät ovat niin pieniä, ettei sitä voi tähän verrata. Koska omaa kokemusta ei ole, on luotettava kirjallisuuteen ja nettilähteisiin.

Brew Your Own on julkaissut mäskihumaloinnista varsin kattavan artikkelin. Tekstissä verrataan mäskihumalointia kuivahumalointiin - siitä pitäisi jäädä olueen humalien aromikkuutta, mutta ei juuri ollenkaan katkeruutta. 

“Mash hopping, on the other hand, is seen as a replacement for dry hopping. Little or no bitterness is imparted to the beer, but the hop flavor and aroma of mash hopping are considered by some homebrewers to be highly desirable.”

Eurooppalaiset ”jalohumalat” toimivat artikkelin mukaan paremmin kuin jenkkihumalat. Aiheesta on eri foorumeilla paljon ristiriitaista tietoa, osa tykkää, osa ei koe ollenkaan hyväksi. Osa kertoo, että mäskäystehokkuus on laskenut kun humalat laskevat mäskin PH:ta. Homebrewtalk foorumilta löysin myös hyvän tutkielman aiheesta: ”Observations on Mash Hopping by Marc Sedam” 

”My first mash-hopped brew was a simple lager made using 10 pounds of pilsner malt, two ounces of Hallertauer Hersbrucker in the mash, and an ounce of Bullion in the boil for bittering. The resulting beer was shocking. It had hop aroma and flavor that I'd never been able to get in a beer before. When the beer was warmed up a bit, one whiff put me closer to a hop field than any glass ever before.”

Pakkohan sitä on kokeilla, koska miksi ei? Eikö? Nautin kesällä myös De Dochte van de Korenaarin Extase Double IPAn, jonka valmistuksessa humalaa on laitettu samalla tavalla joka vaiheessa, eli myös mäskiin, ja se oli myös todella hyvää. 

Sitten takaisin vuoteen 2018 ja maistamaan Duunin erittäin mielenkiintoista kokeilua.

Sir Pale

5,0%, 45 IBU

Tekijän kommentit:

"Sir Palen idea lähti siitä, että isot pojat intternetissä sano mäskäyshumaloinnin olevan hyvä juttu. Testattiin sitten sitä niin, että tehtiin mieto, kevyt pale ale, johon nakattiin yhteensä 10g / litra Citraa ja Cascadee mäskäykseen ja sitten 1g / litra Citraa 60 minuutin kohdalla keittoon katkeroks. Loput mahdolliset humaloinnit kaikki pois, niin maistaa ja haistaa sitten paljonko siitä mäskäyshumaloinnista on apua."

Mallaspohja:

4kg Pilsner malt. 300g Vehnä, 100g Ohrahiutaleita. 

Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa näyttävästi. Tuoksu on heti voimakkaasti ja hurmaavasti humalainen. Eksoottista hedelmää, vehreää humalapellettiä, hienoista yrttisyyttä ja sitruksisuutta. Kuin voimakkaasti kuivahumaloidun oluen tuoksu, vaikka kuivahumalointia ei siis ole tehty. Todella mielenkiintoista. Muutenkin laadukkaan ja hyvän oluen tuoksu. Maistaessakin huomio kiinnittyy ensin suutuntumaan, joka on melko täyteläinen ja öljyinen. Hedelmäisen aromaattista humalaa on mukana reilusti ja suutuntumakin on voimakkaasti kuivahumaloidun oluen kaltaisesti "humalaöljyinen".

Mäskihumaloinnista siis irtoaa aromia ja irtoaa ihan reilustikin, vaikka toki kaverit sitä todella hulppean määrän ovat käyttäneetkin (10g / litra). Mäskihumaloinnin vaikutus on siis kaikkea muuta kuin marginaalinen, olen yllättynyt miten paljon siitä irtoaa aromia. Nyt on hieno tunnelma - tässä sitä ollaan taas uuden oivalluksen äärellä. Opettavaisen oluen parissa. En olisi uskonut tämän metodin, näilläkään humalamäärillä, tuottavan näin voimakkaan aromaattista lopputulosta. 

Olut itsessään on muutenkin loistava. Vaalea, mutta ei ohkainen mallaspohja, reilusti humalan aromikkuutta, tuntuva katkero ja miellyttävä edelleen voimakkaan hedelmäinen jälkimaku. Hekuma on tosiasia. Mäskihumaloinnin eroa kuivahumalointiin on kuitenkin vaikeaa tämän perusteella todentaa, mutta paljon samaa ne tuntuvat tuottavan. Jälkimaun katkero tässä tuntuu kantavan iäisyyksiin asti ja katkero muutenkin on voimakas, ihan IPA-tasoa, mutta ei millään tavalla överi tai hyökkäävä. Ehkä mäskihumalasta saadaan aromien lisäksi siis miellyttävä pitkäkestoinen puraisukin - paha sanoa varmaksi, mutta näin voisi tämän perusteella ollakin. Erittäin hyvä olut ja lisäksi mielenkiintoinen sekä opettavainen ja ajatuksia herättävä. Suorastaan maisteluspektaakkeli!

Kiitokset tästä Panimo Duunin Jouni ja Pekka!

Onnittelut tässä yhteydessä kaksikolle myös Olutliiton valtakunnallisen kotiolutkilpailun stout/porter sarjan voitosta. Ottakaahan kotipanimo seurantaan Facebookissa.