Olutarvio: Nobelaner Talviolut

0 kommenttia
 

Nobelaner Talviolut
  • Panimo: Ei ilmoitettu
  • Maa: Valmistettu Suomessa
  • Alkoholipitoisuus: 4,5% 
  • Saatavuus: Lidl (1,79€/0.5l)
  • Oluttyyli: Tumma lager

Tuntemattoman panimon valmistama Nobelaner Talviolut irtoaa Lidleistä kautta maan hintaan 1,79€ / tölkki. Kyseessä on suodattamaton tumma lager, jossa on käytetty normaalien valmistusaineiden lisäksi sokerikulööriä ruskean värin luomiseksi. Lisäaineet eivät yleensä tarkoita hyvää, varsinkaan oluessa. Reinheitsgebot forever, man! Suodattamattomuudesta sen sijaan peukku ylöspäin. Pidemmittä alustuksitta itse asiaan, eli olutarvioon.



Olutarvio:
Nobelaner Talviolut on samea, syvän ruskea ja beigeä vaahtoakin muodostuu kohtalaisesti. Ulkonäkö on ihan kunnossa, mutta muut ominaisuudet merkitsevät tunnetusti enemmän, varsinkin jos kanssakäymistä aiotaan harrastaa useammin. Tuoksu on melko epäolutmainen, hernekeittoa ja astianpesuainetta, myös hieman mämmimäistä maltaisuuden tuoksua löytyy sieltä alta. Maku on etenkin aluksi tunkkainen ja hieman saippuainen. Joku tunnettu suklaa- tai suklaata mukaileva tikkarin muodossa myytävä karkki käväisee nopeasti makupaletissa. En saa tuotteen nimeä mieleen, mutta niitä myydään tai ainakin myytiin joskus kaupoissa kassojen luona, käärepaperi oli/on punainen. Hieman kevyesti paahdetun maltaan makuakin löytyy, katkeroa ei ole juuri ollenkaan. Kokonaisuutena hieman makea ja melko mitäänsanomaton maku, jonka tunkkaisuus jää jälkimakuun yhdessä saippuan kanssa. Suutuntuma on ohuehko, ei kuitenkaan kovin vetinen. Ei täysin kelvoton, mutta jää omalta osaltani kertaostoksi.

Yhteenveto: Ei lämmitä talvella, eikä virkistä kesällä. Jätä hyllyyn.
Nautintasuositukset: Jos ostat niin kaada nyt edes lasiin, voit nauttia oluen ulkonäöstä.

KOULUARVOSANA: 5½

    Yhden panimon iltamat: Saranac (USA)

    0 kommenttia
     
    The Meaning of Saranac
    Saranac. The word conjures up visions of clear lakes, open skies and breathtaking mountains. To the native people of our land, the Iroquois, the word means "Cluster of Stars." They lived with the beauty and serenity that was inherent to the lake and surrounding area. We borrow that name in the spirit with which it was created. We brew our Saranac line of beers from the pure water that flows from the Adirondacks and the grains that grow in its unspoiled soil.
    Yhden Panimon Iltamat osa 3: 
    Saranac
    (Matt Brewing Company)
    • Maa: Yhdysvallat
    • Perustettu:  1888
    • Muuta: Perheyritys. Panimo on ollut aina Mattin suvun omistuksessa.
     Iltaman oluet:

    Saranac Imperial IPA
    • Alkoholipitoisuus: 8.5%
    • Oluttyyli: Double IPA
    Saranac Imperial Stout
    • Alkoholipitoisuus: 9.0%
    • Oluttyyli: Imperial Stout
    Saatavuus: Ulkomailta.

    Yhden panimon iltamat sarjan kolmatta osaa tähdittää yhdysvaltalainen Saranac (Matt Brewing Company), joka operoi New Yorkin osavaltiossa Utican kaupungissa. Matt Brewing Company perustettiin vuonna 1888 saksalaissyntyisen ja Saksassa oluenpanemisen jalon taidon oppineen Francis Xavier Mattin toimesta. Nyt yritystä johtavat yhteistuumin suvun kolmas ja neljäs sukupolvi. Illan oluet kuuluvat Saranacin High Peak sarjaan tai itse asiassa ne ovat Saranacin High Peak sarja, sillä sarjaan ei näiden kahden lisäksi kuulu muita oluita. En ole panimon tuotteita ennen maistanut, joten odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.


    Aloitetaan Imperial IPA:lla, oluessa mainitaan olevan 85 IBUa (=internation bitterness unit), joten tuhdisti humaloitua tavaraa lienee tarjolla. Humalalajikkeiksi mainitaan Cascade, Columbus ja Centennial. Toivottavasti tämä onnistuisi välttämään yhden tupla-ipojen kompastuskivistä ja kätkemään alkoholipitoisuutensa jonnekin humaloinnin alle, niin ettei alkoholi tunkisi makuun. Ennen oluen jääkaappiin laittamista tutkin pullossa olevaa tavaraa valoa vasten tihrustelemalla, huomasin, että pohjalla on hiivaa, eli on käsiteltävä pulloa varoen jo ennen kaatamista, etteivät hiivat  nouse pohjalta "lentoon" ja tunge lasiin viemään parasta terää mahdollisesta ja jopa todennäköisestä humalien aromitykityksestä.
    Ja tässä vaiheessa yleisössä kohahtaa. Suurin kohahdus kuuluu ns. karhumiesten katsomonosasta - "Mitä helvettiä? Hiivaa pullossa?!"..."En varmana osta tuollaista sameaa moskaa, juon vain oluita joissa on reilusti luonnetta!" Tunnelman muuttuessa jo hieman uhkaavaksi puuttuu tuotantoyhtiö peliin ja tarjoaa yleisölle tölkilliset tunturipurojen raikasta lapparia, suoraan Keravalta totta kai... ja pian tilanne rauhoittuukin ja lämminhenkinen, jopa hieman veljellinen ja salattua miesrakkautta huokuva tunnelma palaa katsomoon.
    No niin ja takaisin asiaan, anteeksi hairahdukseni fiktion puolelle. Tästä lähtien kirjoitan pelkkää faktaa tiukan insinöörimäisellä otteella. Aika kaataa Imperial IPA lasiin...


    Imperial IPA on lasissa syvän kuparinen ja hieman utuinen. Vaahto on melko niukka, mutta tiivis ja kestää melko hyvin. Tuoksu on erilainen kuin odotin, timangi humalapommi onkin makean karamellinen, yllättävän maltainen, mutta toki myös reilusti ja aromikkaasti sitruksisen humaloitu. Tuoksu on voimakas, eikä ollenkaan alkoholinen. Hyvä tuoksu, muistuttaa itse asiassa jonkin verran Fuller's E.S.B:tä. Maku on makeahkon karamellinen, kypsää hedelmäisyyttä ja tiukka pääasiassa sitrushedelmäinen humalointi. Kaikki on hyvin jälkimakuun asti jossa kättä lyövät lievä alkoholisuus ja osittain imeläksikin muodostunut makeus, ei paras mahdollinen yhdistelmä ja se vaikuttaakin negatiivisesti olutnautintoon. Humalat eivät kuivata suuta riittävästi, vaan sellainen tahmea makeus jää lievän alkoholisuuden kanssa kielen päälle yhdessä greippisen happamuuden kanssa. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja hieman tahmea. Hiilihappoisuus on keskivertoa. Maku on tuoksuun nähden lievä pettymys, mutta varsin hyvä olut on silti kyseessä. Maku muistuttaa jonkin verran Flying Dogin Double Dogia, mutta on joka suhteessa vähemmän extreme. Ei huono, mutta parempiakin tyylilajin edustajia on tullut maistettua. Niin ja lopuksi testasin vielä hiivan kanssa, ei muuttanut juurikaan huonompaan suuntaan, itse asiassa leikkasi hieman makeutta pois, mutta olut oli tässä vaiheessa jo lämmennyt eikä ollut enää parhaimmillaan. Suosittelen nauttimista viilennettynä. Noin 10-12 astetta lienee optimaalinen lämpötila.

    Ja seuraavaksi Imperial Stoutin kimppuun, välissä reilusti vettä ja jonkin verran aikaa, jotta tuhdisti humaloidun tupla-IPA:n kaikki maut ovat poistuneet kielen päältä. Imperial Stoutit ovat monesti panimoidensa ns. lippulaivatuotteita. Kaikki maistamani tyylilajin edustajat ovat olleet vähintään hyviä ja monet erinomaisia. Tämän tyyliset oluet kelpaisivat hyvin kellaroitaviksikin, mutta ei tullut hommattua kuin yksi pullo tällä kertaa ja se päätyy lasiin melko tuoreena. BBE näyttäisi tässä olevan jo APR/2011, samoin kuin Imperial IPAssakin, mutta niitä nyt ei kannata siinä mielessä kovin tarkasti katsoa. Todennäköistä on, että BBE:t on laitettu tässä tapauksessa vain vuosi pullotuspäivästä eteenpäin, vaikka varsinkin Imperial Stout säilyisi varmasti useitakin vuosia, ellei vuosikymmeniä. Yleensä imperial stoutit kannattaa nauttia melko lämpiminä, suosittelen sellaista 45 min jääkaappijäähdytystä ennen lasiin kaatamista. Niin tein tämänkin kohdalla.


    Saranac Imperial Stout, täysin musta, läpinäkymätön olut. Oluttyylin huomioiden yllättävän runsas ja kestävä vaahto muodostuu lasin pinnalle. Ulkonäöstä täydet pisteet. Tuoksu on reilusti, siis reilusti paahteinen. Myös runsaasti kahvia ja suolaista lakritsia. Hieman löytyy myös maitosuklaisia aromeja ja humalointia jenkkityyliin. Alkoholisuutta ei erotu tuoksusta, mutta tietynlaista lämpöä siitä huokuu. Maku on voimakkaasti paahteisen maltainen, runsaan kahvinen ja näiden makujen jälkeen palettiin ilmestyy myös lakritsaisia ja suolaisia makuja. Ei kovin makea imperial stout, vaan edustaa kuivan paahteista ja humaloidumpaa tyylisuuntaa. Maku kuivuu tyylikkäästi loppua kohti, jättäen lakritsaisen ja paahteisen kahvisen jälkimaun suuhun pitkäksi aikaa. Vallan mainio imperial stout, ei mikään totaalinen tajunnanräjäyttäjä, eikä kovin erikoinen, mutta hyvin tehty runsaan paahteinen ja ennenkaikkea nautinnollinen olut.

    Pyörittelemällä irtoaa lisää vaahtoa ja aromeja

    Totesin Saranacin varsin hyväksi panimoksi, tosin otanta oli suppea ja keskittyi ainoastaan panimon ns. high-end tuotteisiin. En epäröi jatkossa valita Saranacin tuotetta ostoskoriin jos eteen sattuu, se on kai paras kehu tälle panimolle mitä voin antaa.

    Yhteenveto: Saranac saa arvosanan "Hyvä". Ei mitään tajunnanräjäyttäjiä kumpikaan, mutta hyviä ja nautittavia oluita.

    Nautintasuositukset: Imperial IPA 10-12 asteisena, ainakin aluksi ilman hiivoja ja Imperial Stout pienellä jäähdytyksellä.

    KOULUARVOSANAT:
    Imperial IPA: 8
    Imperial Stout: 9-

      Launtai-illan IPA-sessio

      0 kommenttia
       

      IPA-Session oluet:

      Mikkeller Stateside IPA
      • Panimo: Mikkeller
      • Maa: Tanska
      • Alkoholipitoisuus: 7,0%
      Flying Dog Raging Bitch
      • Panimo: Flying Dog
      • Maa: Yhdysvallat
      • Alkoholipitoisuus: 8,3%
      Anchor Humming Ale
      • Panimo: Anchor
      • Maa: Yhdysvallat
      • Alkoholipitoisuus: 5,9%
       Saatavuus: Ulkomailta / olutravintoloista  

      IPA, eli India Pale Ale on ehdottomasti yksi suosikkityyleistäni. IPA:t ovat voimakkaasti humaloituja, yleensä n. 6-8% vahvuisia pintahiivaoluita. Lauantai-iltana tuli nautittua kolme todella hyvää tyylilajin edustajaa, en ajatellut niistä edes blogiin kirjoittaa, mutta olivat niin hyviä ettei pysty olemaan kirjoittamatta. Onneksi tuli valokuvattua, kuten yleensä muutenkin uusia oluita (kotona) maistellessa, niin pystyy näin jälkikäteenkin blogauttamaan. Reittaukset tuli tuli tuttuun tapaan kirjattua vihkoon ja olutoppaaseen. Jos olet oppaasta jo arviot lukenut, niin voit keskittyä kuvien kuolaamiseen, ylimääräinen jargon on nipistetty (tällä kertaa) minimiin.

      Lähes jääkaappikylmä Stateside IPA

      Mikkeller Stateside IPA on loistavan tanskalaisen oluenpanijan Mikkel Borg Bjergsøn taidonnäyte, jossa on käytetty runsaasti kolmea amerikkalaista humalalajiketta, Chinook, Amarillo ja Cascade.



      Arvio:
      Stateside IPA on syvänoranssi ja samea olut, jonka pitsinen vaahto katoaa nopeasti, vain ohut kerros jää oluen pinnalle. Voimakkaassa tuoksussa on sitruksista ja kukkaista humalaa, hieman karamellista mallasta / toffeeta / mäntyä / pihkaa, mutta humalat ovat päällimmäisinä. Maku on hieman karamellisen maltainen, mutta IPA kun on kyseessä, niin voimakas humalointi ottaa pääroolin iskien kielen päälle sitrushedelmää, kukkaisuutta ja loppua kohti kuivuessaan yrttisiä ja ruohoisiakin viboja. Monipuolista ja voimakasta humalatykitystä. Suutuntuma on keskitäyteläinen, hieman tahmea ja hiilihappoisuutta löytyy keskiverrosti. Ei alkoholia tuoksussa eikä maussa, loisto IPA!

      Flying Dog Raging Bitch on jenkkipanimo Flying Dogin 20-vuotis juhlaolut. Kuvaavat sitä belgian-style india pale aleksi oluessa käytetyn belgialaisen hiivan takia. Tässä oluessa käytetyt jenkkihumalat: Warrior, Columbus ja Amarillo. Tätä olen nauttinut aiemminkin (helmikuussa 2010), silloin en kirjoittanut arviota, mutta totesin pirun hyväksi. Panimo on tunnettu räväköistä etiketeistään.

      Arvio:
      Raging Bitch on tumman oranssi, utuinen olut, jonka vaahto on niukka ja pitsiä jättävä. Ohut kerros jää pitkäksi aikaa viipymään oluen pinnalle. Tuoksu on hieman maltainen ja voimakkaasti aromihumaloitu, sitrushedelmien happamuutta ja mäntymetsää, sekä lievää mausteisuutta belgiwitien tyyliin. Maku on miellyttävän pehmeä, sitrushedelmäinen ja voimakkaasti greippisen ja mäntyisen humaloitu. Jälkimaku on pitkä ja hieman alkoholinen. Suutuntuma on keskitäyteläinen, hieman tahmea ja pehmeä. Miellyttävä IPA, lievä alkoholisuus pois ja kuivuutta enemmän niin olisi osunut napakymppiin.

      Raivoava narttu lasissa

      Anchor Humming Ale, San Franciscosta ponnistavan perinteikkään jenkkipanimon ensimmäinen uusi resepti viiteen vuoteen. Anchorilta tulee ainakin kaksi todella hyvää olutta, Liberty Ale ja Old Foghorn, joista nautin suuresti, joten odotukset olivat korkealla ja Humming Ale vastasi huutoon. Tässä oluessa on käytetty Uusi-Seelantilaista Nelson Sauvin humalalajiketta.

      Todella herkullinen Humming Ale lasissa

      Arvio:
      Anchor Humming Ale on oranssinkeltainen IPA, jonka vaahto on keskiverto ja nopeasti katoava, vain hyvin ohut kerros jää koristamaan oluen pintaa. Tuoksu on kukkaisen sitruunainen, hedelmäinen ja kevyen maltainen, tuo mieleen hieman saman panimon loistavan Liberty Alen. Hieman jääkaappikylmästä lämmettyään Nelson Sauvin humalat tuovat myös valkoviinimäisiä piirteitä tuoksuun. Ei mikään humalapommi, mutta todella herkullinen tuoksu. Maku on hyvin kukkainen, sitruunaisen hapan ja kevyen hedelmäinen, humalointi on aromikasta ja melko voimakasta. Hillityn tyylikäs, erittäin raikas ja helposti juotava. Suutuntuma on lähes keskitäyteläinen ja hiilihappoisuus pirtsakka, sopii tähän kuin kokoparta Juha Miedolle. Laatutuote!

      Yhteenveto: Humming Ale kevein ja tyylikkäin, tästä löytyy "se jokin". Stateside IPA humalaisin ja katkerin. Raging Bitch herkullisen aromaattinen humalapommi.
      Nautintasuositukset: 8-12 asteen lämpötilassa. Lasista, kuten olut aina.

      Kouluarvosanat:
      Anchor Humming Ale: 9
      Mikkeller Stateside IPA: 9-
      Flying Dog Raging Bitch: 8½

      Yhden panimon iltamat: Schneider Weisse

      2 kommenttia
       
        
      Yhden Panimon Iltamat osa 2: 
      Schneider Weisse
      • Maa: Saksa
      • Perustettu:  1872
      • Muuta: Perheyritys. Panimo on ollut aina Schneiderin perheen omistuksessa, nyt on jo kuudes sukupolvi menossa.
      Iltaman oluet:

      TAP5 Meine Hopfenweisse
      • Alkoholipitoisuus: 8.2%
      • Oluttyyli: Weizenbock
      TAP6 Unser Aventinus
      • Alkoholipitoisuus: 8,2%
      • Oluttyyli: Weizenbock
      TAP7 Unser Original
      • Alkoholipitoisuus: 5,4%
      • Oluttyyli: Hefeweizen
      Saatavuus:
      TAP6 Unser Aventinus Alkossa (3,22€/0,5l)
      TAP5 ja TAP7 olutravintoloissa ja ulkomailta.


      Yhden panimon iltamat sarjan toista osaa tähdittää saksalainen Schneider Weisse (aiemmin G. Schneider & Sohn). Schneider Weisse on vuonna 1872 perustettu panimo, joka toimii yhä itsenäisenä perheyrityksenä. Yrityksen perusti Georg I. Schneider ja nykyään yritystä johtaa Georg VI. Schneider, jolla on poika nimeltä Georg VII. Schneider. Ei ole vaikea arvata pojan tulevaa ammattia… Vielä panimon perustamisvuonna Georg I. Schneider kehitti vehnäoluen, joka nykyään tunnetaan nimellä TAP7 Unser Original. Reseptin, jota panimo sanoo huippusalaiseksi, sanotaan pysyneen samana kautta aikojen. Panimon sivulta löytyy jopa vitsi tähän reseptiin liittyen, ”top secret recipe”.

      Aina panimoa ei kuitenkaan ole johtanut Georg Schneider niminen henkilö, vaan välillä yritystä johti myös nainen nimeltä Mathilde Schneider, jonka meriitiksi mainittakoon muuan Aventinus (nykyisin TAP6 Unser Aventinus), joka ilmestyessään vuonna 1907 oli maailman ensimmäinen vahva vehnäolut ja saattaa vieläkin olla ylittämätön omassa tyylissään.

      Iltamien kolmas olut, TAP5 Meine Hopfenweisse (aiemmin Schneider-Brooklyner Hopfenweisse), onkin sitten panimon uudempaa tuotantoa, sitä pantiin ensimmäisen kerran vuonna 2007. Lyhyt versio tarinasta oluen takaa: Hopfenweisse syntyi kun pitkäaikaiset ystävykset Schneider-Weissen panimomestari Hans-Peter Drexler ja Brooklynin (USA) panimomestari Garrett Oliver yhdistivät omien panimoidensa parhaat puolet samaan olueen ja niin Brooklynille tyypillinen aromikas ja voimakas humalointi yhdistettiin Schneider Weissen maailmanluokan vehnäolueen. Hopfenweisse on vehnäbock, joka on kuivahumaloitu saksalaisella Hallertauer Saphir humalalla. Tämä olut on käytännössä synnyttänyt aivan uudenlaisen oluttyylin, eikä siinä mitään, sillä näitä soisi kyllä tulevan lisääkin, sen verran herkullisesta tapauksesta on kyse. Pidempi versio oluen synnystä tämän linkin takaa.

      TAP7 Unser Original on iltamien oluista ainut, jota en ole aiemmin maistanut. Täytyy sanoa, että odotukset nousevat lähes läpi katosta, sillä Aventinus ja Hopfenweisse kuuluvat alati kasvavalle suosikkioluideni listalle edustaen listan lähes terävintä kärkeä. Vielä niidenkin edelle omissa kirjoissani ajaa kuitenkin panimon vahvin olut, Aventinus Weizen Eisbock, jota en ottanut näihin iltamiin mukaan, sillä se ansaitsisi ihan oman juttunsa. Vuosimallit 2008, 2009 ja 2010 ikääntyvät kellarissa, joten eväät löytyy vaikka rinnakkaisvertailun järjestämiseksi joskus tulevaisuudessa.



      TAP5 Meine Hopfenweissella lähdetään liikkeelle. Tämä on minulle jo ennestään hyvin tuttu olut ja aiemmista kokemuksista viisastuneena tiedän, että maksimaalisen olutnautinnon takia hiivat kannattaa jättää pulloon. Nohevimmat lukijat huomasivatkin jo kuvasta, että olen nyt hommannut vehnäolutlasin, jonka puutetta aiemmin blogissa manailin. Amazonista löytyi. Hopfenweisse on väriltään keltaoranssi ja ilman hiivoja kirkas, vaahto on oluttyylille ominaisesti runsas. Tuoksussa on runsaasti aromikasta hedelmäistä humalaa, appelsiinia, hieman mausteisuutta ja kaiken tämän alla tuttu vehnäoluen tuoksu, joskin miedommalla banaanisuudella. Tässä uuden aallon vehnäoluessa banaanisuuden on korvannut muu hedelmäisyys. Kerrassaan  houkutteleva ulkonäkö ja tuoksu. Maku on hedelmäinen, sitruunaa, appelsiinia ja witbiertyylistä mausteisuutta. Tuhti humalointi kuivattaa makua loppua kohti ja jälkimaku kestää pitkään. Alkoholi ei maistu missään vaiheessa, vaikka vitamiineja on se 8,2%. Todella nautittava olut, jossa kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämä vaan yksinkertaisesti toimii.

      Seuraavaksi, numerojärjestyksestä poiketen, reittaan TAP7 Unser Originalin. Kuten jo tuli mainittua, niin tämä on minulle uusi tuttavuus ja sen takia haluan ottaa nyt rinnalle yhden suosikkivehniksistäni Weihenstephanerin Hefeweissbierin, jotta voin verrata Unser Originalia siihen. Omalla kohdallani olen huomannut, että rinnakkainmaistelemalla erot eri oluiden välillä nousevat paremmin esiin, kuin erikseen maistelemalla. Rinnakkaismaistelun bonuksiin kuuluu myös se, että saa kaksi olutta eteensä samalla kerralla, mikäs sen mukavampaa.


      Oluiden ulkonäössä on jo selvä ero, Schneider Weissen vehnis on selvästi Weihenstephaneria tummempi. Myös tuoksusta löytyy selvä ero. Weihenstephanerin ollessa banaanisen hedelmäinen, hieman purukuminen ja hieman hapan, erottuu Unser Original edukseen olemalla huomattavasti happamampi ja kuivempi, jopa hieman mausteinen ja vain miedosti banaaninen. Kyllä, myöhemmät nuuhkaisut vain vahvistavat asiaa - Weihenstephanerin hefe raikkaampi ja hedelmäisempi, Schneider Weisse happamampi ja kuivan mausteinen. Maussa sama toistuu, Weihenstephaner on hedelmäisempi ja helpommin lähestyttävämpi kun taas Unser Original happamampi, kuivempi ja mausteinen. Unser Originalissa hieman pistävän kipakka hiilihappoisuus kruunaa kokonaisuuden, tehden oluesta todella raikkaan ja virkistävän. Weihenstephanerin suutuntuma on hivenen täyteläisempi ja hiilihappoisuus maltillisempi. Kaksi varmasti maailman parhaimpiin kuuluvaa hefeä rinnakkain ja ovat kuitenkin kuin eri puusta veistettyjä, jälleen kerran tuli todistettua oluen monimuotoisuus. Suosittelen lämpimästi molempia, hienoja juomia. Nyt kuitenkin iski pieni suru puseroon, sillä Unser Originalia ei kotoisesta Alkostamme saa, eikä minulla ollut kuin tämä yksi pullo. Hieman käy kateeksi Saksassa asuvaa veljeäni, joka saa kaupasta kotiutettua maistuvaa vehnäistä noin eurolla per pullo ja kyse on puolen litran pulloista. Mutta parempihan se meidän on täällä Suomessa, kun valtio pitää huolen, ettemme pääse täysin juovoutumaan... Nyt vielä lasista lähes huoneenlämpöön lämmenneet viimeiset siemaukset Unser Originalia kitusiin ja todettava on, että kyseessä on kerrassaan loistava olut, ikävä jää... kyynel. Jos olisin emo, niin kirjastokortti olisi jo ranteessa.

      Mutta, eipä jäädä murehtimaan pidemmäksi aikaa, eihän tämä nyt niin vakavaa touhua ole. Livautin Aventinuksen jääkaapin perukoilta lämpenemään jo hefesession puolessa välissä, koska pidän siitä enemmän hieman jääkaappikylmää lämpimämpänä. Aventinus on iltamien oluista ainut jota saa Alkosta, eikä hintakaan ole ollenkaan paha yleiseen hintatasoon verrattuna. Kyseessä on oiva nautiskelujuoma, joka sopii myös alkusyksyn ja ehkä vielä tulevien loskakelienkin lämmittäjäksi.  Aventinus on ruskea ja samea. Tiivistä vaahtoa muodostuu runsaasti. Tuoksussa on vehnää, kypsää banaania ja rusinaisuutta, hieman suklaatakin. Mausta löytyy banaania, tummia kuivattuja hedelmiä, rusinaa ja hieman taateliakin ja kaikki tämä pehmeällä vehnäisellä pedillä tarjoiltuna. Jälkimaussa on tarjolla hiven maitosuklaatakin. Kylmänä tuntuu hieman karkealta ja hiilihappoiselta, mutta lämpimämpänä herkullinen sahtimaisuus valtaa makupaletin. Suutuntuma on keskitäyteläinen ja sopivasti hiilihappoinen. Alkon parasta antia hinta/laatusuhteeltaan.

      Schneider Weisse on hieno panimo, joka ymmärtää perinteiden päälle. Panimon katalogi ei paksuudella juhli, mutta ne vähät tuotteet joita heillä on ovat loistavia. Suosittelen vilpittömästi tutustumista Schneider Weisseen!  Deutschland, Deutschland über alles! 

      Yhteenveto: Hieno, perinteikäs panimo. Jokaisen oluesta pitävän pitäisi mielestäni maistaa Schneider-Weissea.

      KOULUARVOSANAT:
      TAP5 Meine Hopfenweisse: 9+
      TAP6 Unser Aventinus: 9-
      TAP7 Unser Original: 9

        Yhden panimon iltamat: Stadin Panimo

        0 kommenttia
         


        Yhden Panimon Iltamat osa 1: 
        Stadin Panimo
        • Maa: Suomi
        • Perustettu:  1999
        • Muuta: Pienpanimo
        Iltaman oluet:

        Stadin Ruispilsneri
        • Alkoholipitoisuus: 4.5%
        • Oluttyyli: Pils
        Stadin Single Hop Perle Pilsner
        • Alkoholipitoisuus: 4.5%
        • Oluttyyli: Pils
        Stadin Single Hop Sorachi Ace 
        • Alkoholipitoisuus: 4.5%
        • Oluttyyli: Pale Ale
        Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma


        Stadin Panimo on helsinkiläinen vuonna 1999 perustettu pienpanimo. Panimon historiasta kiinnostuneille löytyy olutwikistä kattava artikkeli. Tässä kirjoituksessa keskitytään panimon sijasta tuotteisiin, sillä testipenkkiin asettuu Stadin Ruispilsneri sekä Stadin Single Hop sarjaa edustavat Perle Pilsner ja Sorachi Ace, joissa on sarjan nimen mukaisesti käytetty vain yhtä humalalajiketta. En ole Perleä, enkä Sorachia ainakaan tietoisesti ennen maistanut, joten mielenkiintoiset iltamat on jälleen luvassa. Kaikki kolme ovat suodattamattomia, pastöroimattomia ja taatusti käsintehtyjä.  Ulkokuori on pullon muodosta lähtien tyylikäs ja etiketit informatiivisia. Alkoholipitoisuus on kaikissa 4.5%, eli ns. maitokauppatuotteista on kysymys, vaikka saatavuus onkin melko rajoitettu. Helsingin ulkopuolelta näitä on käytännössä mahdoton löytää, mutta niin vain löytyi Raumalta, nimittäin hiljattain perustettu Ruokapuoti Lumo on ottanut nämä valikoimiinsa. Hinta on suhteellisen kova, 5,20€/pullo, mutta ymmärtäähän sen, sillä tuotteet on kauppiaan kertoman mukaan roudattu henkilöautolla Helsingistä, Stadin Panimo on niin pieni ja jakelu keskittynyt pääkaupunkiseudulle, ettei rahtisopimuksia ole. Helsingissä Eat & Joy Maatilatori myy näitä hintaan 4.50€, joten ei siinä hirveää erotusta loppujen lopuksi ole. Mutta olutta ei punnita hinnan, vaan maun ja maisteluelämyksen mukaan, joten siirrytään jaarittelusta maistelun puolelle.



        Ruispilsnerillä lähdetään liikkeelle. Kauniin tummankuparinen olut, jonka osin suurikuplainen vaahto on kestävä ja jättää näyttävästi pitsiä laskiessaan. Raikasta tuoksua lykkää lasista heti kaatamisen jälkeen. Nokka kohti vaahtokukkaa, ei kuitenkaan dippausta (tällä kertaa...) ja tarkemmin eriteltynä tuoksusta löytyy neutraalia ruismallasta, sekä aromaattista mäntyistä humalointia. Runsaan rukiinen ja maltainen maku on suht rapsakasti humaloitu, sitrushedelmiä ja männynneulasia. Humalat jättävät pitkän jälkimaun, jossa yrttinen ja mäntyinen kattaus dominoi kielenpäällä. Vetisyyttä ei matalista prosenteista huolimatta löydy, vaikka keskiverrosti hiilihappoinen suutuntuma kevyt onkin. Raikas, puhdas ja maistuva olut. Ei kauhean pilsmäinen pils, mutta väliäkös oluen tyylillä, jos tavara on yhtä laadukasta kuin tämä. 

        Single Hop Perle Pilsner vuoroon seuraavaksi. Kullankeltainen, hieman utuinen, suurikuplaisesti vaahtoava ja näyttävästi pitsiä jättävä neste kaatuu lasiin. Tuoksu on aika vaimea, heikohkosti maltaisuutta, hiven hedelmäisyyttä ja taustalla ruohoista/yrttistä humalointia. Heti kaatamisen jälkeen erottuu vielä pieni epäpuhtauskin tuoksusta vihannesmaisuuden muodossa. Maku on kevyesti viljaisen maltainen, hieman katkerahko ja kevyen hedelmäinen. Humalointi on yrttistä ja hieman kuivan ruohoista, mutta saisi olla vielä voimakkaammin, nyt jää hieman pliisuksi vaikka hienosti Perlehumalan esille tuokin. Suutuntuma on kevyt, hieman Ruispilsneriä ohuempi ja matalahiilihappoisempi. Yhtä lailla puhdas ja hienostunut kuin Ruispilsnerikin, Stadin Panimo panee laatua! Kelvollinen pils, tutustutti minut nyt ainakin Perlen aromeihin, vaikkei suurempia elämyksiä muuten tarjonnutkaan.
        Single Hop Sorachi Ace viimeisenä lasiin. Kuparinen, oranssin hohtavana todella houkuttelevan näköinen olut, joka vaahtoaa suurikuplaisesti. Pieni kerros vaahtoa jää kestäväksi oluen pinnalle. Jenkkityylinen sitrushumalointi dominoi tuoksua, eli Sorachi Ace humalat on pistetty hyötykäyttöön, tuoksu ei tarjoa juuri muuta. Maku on myös sitrushedelmäinen ja jännästi limonadimainen, melko persoonalliselta humalalta vaikuttaisi tämä Sorachi Ace. Myös tuoksusta löytyy nyt maistamisen jälkeen limonadimaisia piirteitä. Humalointi on melko voimakas ja aromaattinen, sitrushedelmien ja limonadimaisten piirteiden lisäksi se tuo hieman kukkaisiakin aromeja suuhun. Suutuntuma on kevyt, raikas ja kohtalaisen hiilihappoinen, mutta pehmeällä tavalla. Kolmikon mielenkiintoisin tuttavuus, hieno humala tuo Sorachi Ace. Nyt kun tarkemmin nettiä selailin, niin tajusin, että Sorachi Ace ei olekaan jenkkihumala, vaan alunperin Japanista, Sapporo panimon kehittämä vuonna 1988. Go japsit, hienoa työtä!

        Yhteenveto:  Stadin Panimo jätti itsestään positiivisen kuvan. Laadukkaita tuotteita ja mielenkiintoisia tuttavuuksia. Hinnat on kovat ja se valitettavasti estää tuotteiden nauttimisen useammin. Sorachi Acen pariin tosin palailen vielä melko varmasti uudelleen.

        KOULUARVOSANAT:
        Ruispilsneri: 8-
        Perle Pilsner: 7+
        Sorachi Ace: 8

          Chimay Blue vertailu: 2009 & 2010

           

          Chimay Blue

          • Panimo: Chimay
          • Maa: Belgia
          • Alkoholipitoisuus: 9.0%
          • Saatavuus: Alko (3,99€ / 0,33l)
          • Oluttyyli: Trappist

          Chimay Blue on legendaarinen aito trappist-olut, eli se valmistetaan trappistmunkkien valvonnassa aidon luostarin tiloissa. Kyseessä on vahva belgiale, joka kehittyy todella pitkään oikein säilytettynä. Itselläni on tätä ollut kellarissa vasta noin vuoden päivät, mutta jo vuoden ikäistä ja tänään Alkosta ostettua 2010 versiota vertaillessa erot tuoreen ja ikäännytetyn välillä tulevat selvästi esiin. Päätin aloittaa niin, että ensin otan versiot vierekkäin pieniin viinilaseihin ja lopuksi molemmat erikseen Chimayn nimikkolasiin.

          2009 vasemmalla ja 2010 oikealla
          Vuoden ikääntynyt vaahtoaa selvästi vähemmän kuin nuorempi veljensä. Ulkonäkö on muuten samanlainen. Tuoksussa vuoden vanha erottuu edukseen, todella voimakkaasti makeahkoja tummia hedelmiä, rusinaa ja pehmeyttä. Tuoreen version tuoksu on karkeampi, samoja piirteitä löytyy kuin vanhemmastakin, mutta voimakkuus on aivan eri luokkaa ja tuoksu huokuu keskeneräisyyttä. Vuoden ikäisessä harmonia ja tasapaino on kohdallaan. Maussa sama homma, viime vuonna pantu vie voiton selkeällä erolla - mausta löytyy tummia ja kuivattuja hedelmiä, runsaasti rusinaisuutta ja maltaisuutta, sekä mausteinen jälkimaku. Suutuntuma on pehmeän täyteläinen ja hiilihappoisuus vähäinen. 2010 versio on selvästi karkeampi - hiilihappoisuus on runsaampi ja humalointi iskee kovemmin, tehden jälkimausta kuivan ja vuoden ikäistä mausteisemman. Vuoden kellarointi on tehnyt tälle pelkästään hyvää, eli kannattaa säilyttää ennen nauttimista. Palataan asiaan taas ensi vuonna 2009 vs 2010 vs 2011 vertailulla ja sitten taas sitä seuraavana ja sitä seuraavana jne. You got the point, eli te saitte pisteen hyvät lukijat! Olkaa hyvä!

          2009 Chimayn lasissa

          Yhteenveto: 2009 versio pyyhkii lattiaa 2010 versiolla, mutta pitää muistaa, että vuoden kuluttua 2010 versio on aivan yhtä loistava kuin 2009 versio tänään. Kellarointi kannattaa! 

          Nautintasuositukset: Noin 12-asteisesta kannattaa aloittaa ja huoneenlämpöiseen lopettaa. Pitkäkestoiseen nautiskeluun!

          KOULUARVOSANA (2009): 9
          KOULUARVOSANA (2010): 8

            Young's Special London Ale

            1 kommenttia
             

            Young's Special London Ale

            • Panimo: Wells & Young's
            • Maa: Englanti
            • Alkoholipitoisuus: 6,4% 
            • Saatavuus: Alko (3,77€ / 0,5l)
            • Oluttyyli: Vahva ale

            Tänään maistan ensimmäistä kertaa juuri Alkon valikoimiin parin vuoden tauon jälkeen palannutta Young's Special London Alea. Tämä olut tulee Englannista panimolta Wells & Young's, joka on britannian suurin yhä itsenäisenä perheyrityksenä toimiva panimo.

            Special London Ale on pastöroimaton täysmallasolut, joka on pantu Maris Otter ja Crystal maltaista. Humalina vierteessä käytetään Fugglesia ja Goldingia. Lisäksi olut kuivahumaloidaan Goldingilla ja Targetilla, joten varsin aromikasta ja sitruksista humalointia on odotettavissa! Tuoretta hiivaa ja vierrettä lisätään pullotuksen yhteydessä, jotta olut jatkaisi kypsymistään ja kehittyisi pullossa. Ennen nauttimista kannattaa antaa hiivojen asettua pullon pohjalle ja lasiin kaataessa jättää hiivat pulloon, jotta raikkaus ja humalointi pääsevät maussa täyteen kukoistukseensa. On myös paljon oluita, joissa hiivat kannattaa kaataa mukaan, mutta mielestäni tämä on parempi ilman. Myös valmistaja suosittelee hiivojen jättämistä pulloon.


            TV:stä tuttu Oz Clarke

            YLE:n kanaviltakin tuttu Oz Clarke (mm. Oz & James: Drink To Britain) on kommentoinut tätä olutta ”kuin rakasteluksi humalapuutarhassa”. (DISCLAIMER: Raittiusblogi ei väitä Oz Clarken rakastelleen humalapuutarhassa, eikä halua nähdä Oz Clarkea rakastelemassa humalapuutarhassa, mutta suosittelee kuitenkin rakastelua, myös humalapuutarhassa, mutta ei Oz Clarken kanssa, paitsi jos pidät Oz Clarkesta, siis siinä mielessä.)

            Muuten, jos Ozin ja James seikkailut briteissä jäivät televisiosta katsomatta, niin youtubesta näyttäisi löytyvän koko sarja. 

              

            Young's Special London Ale kaatuu varovaisesti tuoppiin jättäen niukan ja nopeasti katoavan vaahdon, hiivat jäävät pulloon odottamaan myöhempää lisäystä herkullisen, kuparinvärisen oluen joukkoon. Pitäähän tämä testata myös hiivojen kanssa. Tuoksusta löytyy päällimmäisenä toffeeta ja pähkinää, sekä houkuttelevaa hedelmäistä ja kukkaista humalaa. Tuoksu ei ole kovin voimakas, odotin äkäisempää humalointia. Voi myös olla, että pieni syysflunssa on vienyt nenästä parhaan terän. Hyvä tuoksu kuitenkin! Blogistin vakaa käsi siirtää lasia huulille ja neste siirtyy painovoiman käskystä kohti kieltä. Reseptorit havaitsevat makuja tässä järjestyksessä: Makeahko - runsasta toffeista maltaisuutta - hedelmäistä aromaattista humalaa - kohtuullisen runsaasti katkeroa - juuri ennen jälkimakua kuivattavaa, hieman puunlehtimäistä katkeroa - pitkä, kuiva jälkimaku. Suutuntumaltaan tämä on yllättävän kepeä, nippa nappa keskitäyteläinen. Hiilihappoisuus on melko runsasta, mutta ei mitenkään ylilyövää, sopii hyvin tähän olueen. Rapsakka ja harkittu kokonaisuus, ei virhemakuja, eikä häiritseviä elementtejä. Sitten pullosta loput tuoppiin hiivoineen ja kaikkineen. Ei valtavaa muutosta tuoksussa, vaikka olut on muuttunut hiivan ansiosta sameaksi. Maussa hiiva pehmentää humalointia ja oikeastaan koko makupalettia, sekä tuo ehkä lievän metallisen vivahteen jälkimakuun. Valmistajan suositusta ilman hiivoja nauttimisesta kannattaa uskoa ja jättää hiivat pulloon, vaikkei tämä huono ole hiivoillakaan. Tulee varmasti ostettua toisen ja kolmannenkin kerran, maistui sen verran mukavasti. Toisaalta viime aikoina on kyllä brittioluet muutenkin maistuneet, ehkä jopa pienoinen buumi siihen suuntaan menossa.



            Yhteenveto:  Kohtalaisen tuhdisti humaloitu ja miellyttävän hedelmäinen vahva ale. Ei aivan yllä huipputasolle, mutta todella hyvä olut silti, suosittelen!
            Nautintasuositukset: 10-12 asteen lämpötilassa, jätä hiivat kaatamatta.

            KOULUARVOSANA: 8½

              Lauantai-iltana saunan jälkeen...

              0 kommenttia
               
              Lauantai-iltana saunan jälkeen suoritetaan sen vanhan tutun kanssa jo tavaksi muodostunut parin minuutin innoton sessio joka päättyy nopeasti, eikä jätä juuri mitään muistijälkiä. Kuulostaako tutulta? Tuo on se pirullinen noidankehä, joka on tuttu niin monelle pallontallaajalle. Onneksi itse olen päässyt tuosta vitsauksesta irti ja nykyään vaihtelenkin saunanjälkeistä seuralaistani viikottain. Toisaalta minulla on myös monia vanhoja tuttuja, jotka silloin tällöin yhtyvät kanssani tuohon villiin leikkiin. Nyt te perverssit lukijani, jotka luulitte, että täällä se Harkke-täti tarinoi seksielämästään, olette erehtyneet, kyse on nimittäin oluesta. Sen tutun peruskeppanan eksyminen huulille kerta toisensa jälkeen on sinänsä ihan ok, mutta vaihtoehtojakin on -  muistijäljet jättävä makunautinto löytyy pitkäripaisen olutosastolta, maitokaupasta sieltä karhusalkkujen takaa tai asiaansa vihkiytyneestä olutravintolasta. 

              Sopivan reitattavan oluen puutteessa ajattelin listata tähän loppuun muutaman olutsuosituksen syksyn pimeneviin iltoihin. Itselleni maistuu syksyllä hyvin tummanpuhuvat portterit tai yönmustat stoutit,  seuraavaksi Alkon valikoimista parhaat poiminnat, joita suosittelen hitaasti  ja lähes huoneenlämpöisinä nautittaviksi.






              Kotimaista osaamista parhaimmillaan. Taitaa olla koffin ainut pintahiivaolut tällä hetkellä ja selkeästi panimon parasta antia. Maailmallakin arvostusta nauttiva lämpimän paahteinen porter. Hinta/laatusuhteeltaan loistava: 0.33l puteli irtoaa hintaan 1,99€.






               



              Guinness Special Export Stout:
              Tunnetun Guinness Draughtin "isoveli". Erittäin paahteinen ja hieman kahvinen stout, todellinen herkku, jonka hintakin on astetta kovempi: 0.33l pullo 4,24€ . Suosittelen nautittavaksi yhdessä kunnon tumman suklaajäätelöön kanssa. Ensin jäätelöä kielenpäälle ja sitten stouttia perään, niin jäätelö suorastaan sulaa suuhun ja makujen sinfonia on melkoinen.








              Baltika 6:
              Hieman maltaisempi ja paahteisuuden kanssa maltillisempi makeahko porter. Laatutuote Venäjältä. Hinta/laatusuhde on tässäkin hyvä, sillä 0.5l pullo irtoaa karvan verran alle kolmen euron.





              Kuvat Alkon sivuilta.

              Hook Norton Hooky Gold

              0 kommenttia
               
              Hook Norton Brewery (kuva panimon sivuilta)
              Tänään lasissa vierailee brittiläisen Hook Norton Breweryn mainio golden ale Hooky Gold (4,2% abv), joka on noussut yhdeksi suosikikseni maitokaupasta saatavien oluiden listalla. Hinta paikallisessa Prismassa on 2,95€ puolen litran pullosta, joten tämä ei ole edes pahan hintainen tuontioluiden yleiseen hintatasoon nähden kaupoissa. Hook Norton Brewery sijaitsee Birminghamin lähellä Hook Nortonissa (yllättävää, eikö?), kyseessä on kohtalaisen pieni itsenäinen panimo, jonka käyttövoimasta osa tuotetaan vieläkin 25 hevosvoimaisella höyrymoottorilla, kuulostaa hienolta. Nettisivuilta selvisi myös, että viiden mailin säteelle panimosta tehdään toimitukset hevoskyydillä, hienoa sekin. Mutta miten kaikki tämä tieto vaikuttaa itse oluen makuun? Kysyy Raittiusblogin lukija. Ei yhtään mitenkään, mutta kiva tietää silti ja kertoohan se paljon panimon kunnioituksesta perinteitä kohtaan. Vastaa Raittiusblogi.



              Hook Norton Breweryn kaikki oluet valmistetaan perinteisistä ja puhtaista raaka-aineista, käyttäen ainoastaan ohramallasta, hiivaa, humalaa ja vettä. Panimo myös kuivahumaloi kaikki tuotteensa. Tänään lasissa vieraileva Hooky Gold on panimon ensimmäinen olut, jossa on käytetty brittiläisten humalien lisäksi myös amerikkalaista humalalajiketta. Tämä humalalajike on Willamette, joka on lähtöisin Oregonin luoteisosassa sijaitsevasta Willamettejokea ympäröivästä Willamette Valleysta, joka tuottaa n. 15% Yhdysvaltojen humalista. Kirjoitin googlemapsiin Willamette ja seutu antoi itsestään aika mielenkiintoisen kuvan…

              Wilsonville, Wankers Corner, Johnson City, Beaver Creek… tämähän on hienoa seutua!
              Willamette lajike on kehitetty brittiläisestä Fuggles lajikkeesta, sen pitäisi tuottaa olueen runsaan hedelmäinen ja kukkainen aromi. Hooky Gold on, panimon muiden oluiden tapaan, lisäksi kuivahumaloitu Goldings humalalla. Kuivahumalointi on prosessi, jossa humalat lisätään olutvierteeseen sen jäähdyttyä, joko ennen pääkäymistä tai sen jälkeen. Koska vierre ei enää kiehu, humalasta ei kuivahumaloinnissa irtoa siihen oluen katkeruutta lisääviä alfahappoja, mutta se tuo olueen tuoretta humalan aromia.

              Tietoiskun jälkeen voimmekin siirtyä itse asiaan, eli suunnataan katseet ja innokas blogaaja myös makuaistimet itse tarkkailun alla olevaan tuotteeseen.

              Ulkonäöltään Hooky Gold on haalean keltainen, se vaahtoaa melko vähäisesti, mutta vaahto tuntuu kestävältä ja jättää laskiessaan näyttävästi pitsiä lasin reunoille. Tuoksu on raikas, runsaan hedelmäinen. Löytyy myös greippistä happamuutta ja aromaattista humalaa. Maku on runsaan eksoottisen hedelmäinen ja kevyen maltainen, sekä kukkainen ja hieman koivunlehtimäinen. Loppu on runsaasti humaloitu, aromaattista sitruksista humalaa ja katkeruutta, joka jää jälkimakuun pitkäksi aikaa, niin kuin pitääkin. Suutuntuma on kevyt, muttei vetinen. Hiilihappoisuus on melko runsas ja hieman kirpeä. Tätä voisi kuvailla sanoilla raikas ja virkistävä. Monikäyttöinen tuote, kelpaa niin sessiokäyttöön, saunajuomaksi, janojuomaksi, sekä ruokajuomaksi ainakin itämaiselle ja voimakasmausteiselle ruualle.

              Lukijat, ottakaa sen perusmäyriksen seuraksi seuraavalla kauppareissulla yksi Hooky Gold, jos ette tykkää niin saatte rahanne takaisin Phoenix Säätiöltä, pyytäkää Pete Thorntonia ja sanokaa että Häyke lähetti teidät.
              Informatiiviset takaetiketit, I love it!

              Linkit / lähteet:
              http://www.hooky.co.uk
              http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuivahumalointi
              http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_hop_varieties

              Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...