Jyväskyläläiset Jouni Raninen ja Pekka Vesala valmistavat kotioluita yksinkertaisella pussimäskäysprosessilla ja minimaalisin välinein - pitkälti siis samalla tavalla kuin itsekin teen. Kotiolutpajansa he ovat nimenneet
Panimo Duuniksi, duuniahan se oluen tekeminen hieman vaatiikin, mutta aina lopputulos on vaivan arvoinen.
 |
| Maltaat mäskäimenä toimivassa käymisastiassa. |
 |
| Sokeroitumistauko saunan lauteilla |
 |
| Keitto käynnissä, suurimmassa kattilassa jäähdytin jo paikoillaan. |
Mäskäys hoituu käymisastiassa kolmivaiheinfuusiona (beta-glukanaasi, proteolyysi ja sokeroituminen) niin, että saunaa käytetään apuna lämmön ylläpidossa sokeroitumistauon aikana. Mäskäyksen jälkeen keitto suoritetaan useammalla kattilalla ja lopuksi vierre jäähdytetään kuparisella immersiojäähdyttimellä. Kattilaan tuppaa tipahtelemaan keiton aikana humalaa ja etenkin jenkkityylistä sellaista - niinpä minulla onkin täällä nyt maistettavana kaksi IPA-tyylistä olutta, sekä Vehnä IPA, että Black IPA. Sain pullot jo viime viikon puolella, joten ne ovat saaneet Itellan mankelista selviytymisen jälkeen asettua kaikessa rauhassa reilun viikon verran.
Otetaan ensin tarkasteluun ja maisteluun Vehnä IPA. Jonka speksit ovat seuraavat:
7,1%, 50 IBU
Mallaspohja: Viking Maltin Vehnä, Münich, Vienna ja Cara Plus 10
Humalat: keiton aikana Simcoe ja Centennial, sekä erikoisuutena jo mäskäykseen mukaan nakattuna Cascade ja Chinook. Ei kuivahumalaa.
Hiiva: Wyeast German Wheat
"Alunperin oli tarkoitus tehdä Vehnäbock, mutta kun taipumus on heitellä
noita humalia vähän reilulla kädellä, niin IPAksihan se tämäkin meni.
Saksalaisten säädösten mukaan tämä on vehnäolut, eli 50% maltaasta on
vehnää, mutta kevyt runko yhdistettynä amerikkalaisiin humaloihin ei
varmaan saksavehnäpuristeja miellytä" -J. Raninen (Panimo Duuni)
Kaunis oranssihtavan kuparinen väri ja hyvä kirkkaus - olut on vain hieman utuista. Oluen suojaksi kasvaa vehnäoluille tyypillisen suuri ja ilmavan höttöinen kumpuileva vaahto. Tuoksussa vehnäoluen happamuus ja neilikkaisuus yhtyvät greippiseen, appelsiinimaiseen ja raikkaan mäntymetsäiseen humalointiin. Yhdistelmä meinaa karata hieman saippuaisen puolelle, mutta pääpaino pysyy kuitenkin pitkälti hedelmäisyydessä. Tyylikäs ja laatutasoltaan virheetön tuoksu - prosessi on jätkillä siis kunnossa, sen tietää jo maistamattakin. Mallaspohja on maussa weizenbockmaisen runsas, jopa hieman leipäinen, mutta ei kuitenkaan liian raskas. On oikeastaan hyväkin, että runkoa löytyy, sillä humaloinnin katkeruus on terävää ja pitkäkestoista - aivan IPA meininkiä siis! Hedelmäisyys on appelsiinimaista ja raikkaan terävän sitrusmaista - tähän kun yhdistetään vehnämallaspohjan ja vehnähiivan hienoinen happamuus, niin efekti on samalla tavalla kiehtovan karvas kuin sitruunaa nuolaistaessa. Vehnähiiva lienee käynyt melko viileässä, sillä banaaniesterisyyttä ei oluesta löydy - toisaalta kantakin saattaa olla vähäbanaaninen, eikä banaania tässä hedelmätykityksessä toisaalta kaivatakaan. Jälkimaussa on pienoista karkeutta ja sellaista suussa tuntuvaa vaikeasti selitettävää "jauhoisuutta". Ehkä karvan verran makeampi suutuntuma toisi sittenkin lisää tasapainoa ja pehmeyttä, mutta toisaalta se voisi olla sitten raikkaudesta pois. Ne on niitä panomestarin valintoja ne. Erittäin hyvä olut, hyökkäävän pureva ja raikas. Hieno onnistuminen Duunin jätkiltä.
Toisena oluena maisteluun otetaan "Sekameteli Black IPA", joka on valmistettu ns. kaapintyhjennysoluena, eli siihen on käytetty pakastimeen kertyneet jämähumalat. Speksit ovat seuraavat:
7,6% alc vol, 92 IBU
Mallaspohja: Pale Ale, Crystal 100 ja Carafa Special 3
Humalat: keiton aikana Simcoe, Centennial, Magnum, Chinook, Perle ja kuivahumalana Cascade
Hiiva: Wyeast Scottish ale
Tummanruskea ja mittavasti vaahtoava olut. Vaahto täyttää lasin reunat kauniilla ja erittäin tiheällä pitsikuvioinnilla. Tuoksu on havuisen, mangomaisen ja greippisen humaloitu. Hieman ruohoisuuttakin. Jälleen Black IPA, jossa omaan nenääni on pientä autonrengasmaista kumituoksua - se tulee aromihumalasta ja paahteisuudesta yhdessä. Tässä hedelmäisyys on kuitenkin pinnalla ja kumimaisuus löytyy sieltä alta, jos etsimään lähtee. Maussa ei kumimaisuutta ole, se on tuoksun ongelma ja sitä on monessa kaupallisessakin tyylin edustajassa. Maussa on paahteisuutta ja hiven suolaisuuttakin - rungossa on hieman pyöreyttä, mutta mitenkään makeasta oluesta ei ole kyse, vaan runko on tyyliin sopiva ja toimiva. Humalointi on hieman greippimäinen, mutta enimmäkseen pihkaisen havuinen ja jälkimaussa jopa hieman mentholisen mausteinen. Sitä on siis runsaasti ja katkeruus velloo suussa pitkään nielaisun jälkeen suolaisena ja hieman mausteisena. Laadukas kokonaisuus jälleen, mutta ei tämä omaan makuuni osu niin hyvin kuin tuo aiempi vehnäinen. Black IPA ei toisaalta kyllä ole suosikkityylejäni - paahteisuus ja runsas aromihumala eivät vaan toimi tällaisessa kepeämpirunkoisessa oluessa. Tuhtirunkoisessa Imperial Stoutissa sitten taas... No, makuasioita. Laatutaso kuitenkin taas korkea ja reseptikin kuivahkon suolaisena ja voimakkaasti humaloituna varmasti Black IPA faneille mieluinen.
Hienoa kotiolutosaamista Panimo Duunin äijiltä. Prosessi on kunnossa ja reseptit toimii - mikäs siinä nauttiessa! Jälleen todiste siitä, ettei kotipanimolaitteistoon tarvitse investoida satoja euroja, jotta saa hyvää olutta tehtyä. Se riittää, kun ymmärtää oluentekoprosessin lainalaisuudet ja osaa tehdä tai kopioida toimivan reseptin. Tietää lämpötilat eri vaiheissa ja pitää niistä kiinni. Tietää hygienian merkityksen ja osaa desinfioida oikeassa kohdassa. Tietää mistä hiiva tykkää ja antaa sille suotuisat olosuhteet käyttää vierteestä maistuvat olut. Ei se muuta vaadi ja nettihän on ohjeita pullollaan.
Kiitokset oluista Jounille ja Pekalle ja onnea jatkoon!
