Kotiolutta: Sun Brew Kutteri, Cave ja Suksi

Tänään maistelussa kolme olutta Mika Pirisen Sun Brew -kotipanimosta. ESB-tyylinen Kutteri Ale, Cave Dark Stout ja Suksi Imperial Stout.

Nokialla kiukaiden ja takkojen parissa toimiva, mutta Raumalla majaansa pitävä Pirinen on itse rakentanut 80-litraisen HERMS-panimon (heat-exchange recirculating mash system), joka on nimeltään "Paksu-Bertta".

Paksu-Bertta

Bertan ohjauspaneeli

Rauman kotipanijat ryhmässäkin vaikuttava Pirinen kävi pari viikkoa sitten tuomassa muutaman oluen tänne meikäläisen kotipihalle. Vaihdettiin siinä muutama sananen itse oluistakin. Kutteri Ale on ESB-tyylinen brittityylinen olut. Imperial Stout taasen on tarkoituksellisen kevyt, vain 6,8%, jolloin se vastaa paremmin tekijän omia mieltymyksiä. Reseptiikasta minulla ei ole mitään tietoa, joten nyt näihin on arvioidessa helppo suhtautua samoin kuin kaupallisiinkin tuotoksiin. Maistetaanpa millaista nektaria Paksu-Bertta on laulanut.

Kutteri Ale
(ESB, 5,2%, pullotettu 21.10.2015)

Utuinen, tummahkon kuparinen, hieman punertava olut. Tuoksu on aidon brittityylinen - mallaspuolella on toffeista karamellimaisuutta ja humalapuolella tammipuumaista, hieman mausteista ja kukkeaa brittihumalaa. Toimii hyvin. Maussa on alussa hieman paahteinen, toffeinen ja pähkinäinen mallaspohja ja keskivaiheilta loppuun edetessä mukaan tulee mausteista, hieman teelehtimäistä ja kuivan puumaista humaalaa. Suutuntuma on runsaan maltainen ja pehmeä - hiilihappoja on sopivan maltillisesti. Katkeruutta on riittävästi, se vie maltaan orastavan makeuden sivummalle ja jättää loppumakuun miellyttävän tunnun. Aidompi ja parempi brittituntuma tässä on kuin esim. Ruosniemen Työmiehessä tai Maku ESB:ssä -  liekö avain onneen sitten pidemmässä kypsytyksessä? Tämähän on nyt ollut jo 4 kuukautta pullotettuna. Maussa on jotain hieman punaisen marjaista, miltei herukkaista hedelmäisyyttä, jonka yhdistän Safalen S04 kuivahiivan käymisesterisyyteen. En siis tiedä reseptiä, mutta jos pitäisi veikata, niin S04 olisi veikkaukseni. Oikein miellyttävä ja maukas brittityylinen ale - ei tarjoa mitään sensaatiomaista, mutta toimiva resepti ja erinomainen toteutus.

Cave Dark Stout

(Stout, 6,2%, pullotettu 18.12.2015)

Musta olut, joka on voimakkaasti vaahtoava. Vaahto jättää myös paksut pitsikuviot lasin reunoille. Tuoksu on paahteisen maltainen, hieman kaakaomaisen kahvimainen. Aivan kuivakan paahteiseksi ei tuoksu kuitenkaan vedä, vaan seassa on makeamman maltaan ja suklaankin sävyjä. Aromihumalointi ei varsinaisesti hypi nenille, mutta pientä greippisyyttä sieltä on erottuvinaan. Maku on kuivakampi kuin tuoksun perusteella oletin - asianmukaisen stoutmainen. Niin runko kuin makuprofiilikin jää kuitenkin hieman ohkaiseksi - paahteisuutta, suolaisuutta  (noitapillilakua), liituisuutta ja kevyttä kahvimaisuutta löytyy. Savuisuuttakin aistin aivan loppuvedossa. Katkero näykkäisee lopuksi keskiverrosti, mutta humalien aromikkuutta ei liiemmin erotu. Runkoon kaipaisin lisää potkua. Intensiivisempää paahteisuutta ja jonkinlaista runsautta, jota voisi hakea vaikka kaurahiutaleilla tai pienellä määrällä vehnämallasta. Hyvin puhdaspiirteinen ja varsin tasapainoinenkin, mutta sellaisella perisuomalaisella turhankin hillityllä tavalla. Huipputasolle päästäkseen pitäisi loihtia kehiin lisäksi jonkinlaista runsautta ja räväkkyyttäkin. 

Suksi Imperial Stout

(Imperial Stout, 6,8%, pullotettu 8.12.2015)

Syvän tummanruskea, vaahdoltaan hieman mokkavivahteinen olut. Tuoksu on pehmeämmän ja runsaamman tuntuinen kuin aiempi Cave, myös aromihumalaa on nyt tuntuvammin ja se on selvästi jenkkityylistä. Intensiivisyys ei tietysti 6,8% oluella ole 10% jytkyn tasoa, mutta samoja runsaan maltaisia, hieman karamellimaisia ja suklaisia piirteitä löytyy. Maussa on alussa nokipannukahvia ja hienoista tuhkaisuuttakin - jälleen iso kontrasti tuoksun pehmeyteen. Vasta keskivaiheilla esiin nousee pehmeämpää suklaisuutta ja sitten taas lopussa kahvisuus tekee comebackin. Jenkkihumalien greippisyys komppaa taustalla mukavan tanakasti ja hiivan esterisyys sekä kenties siirappikin tekevät pientä kuivahedelmäisyyttä tai rusinaisuutta taustalle. Tämäkin on Caven tapaan enemmän suolainen kuin makea, sillä  maltaisuus jää taas tuoksun antamaa odotusarvoa kevyemmäksi. Runkoa saisi olla omaan makuuni lisää - kyllä Imperial Stout vaan mielestäni kaipaa sitä vahvuutta, jyhkeyttä ja öljyistä suutuntumaa. Oluessa ei toki ole mitään vikaa, vaan se on oikein hyvän makuinen ja nautittava. Imperial Stout nyt vaan on sellainen oluiden kuningas, että sellaiselta odottaa aina jotain hieman enemmän. Istuttaisin tämän ennemmin perinteisen portterin lokeroon ja sellaisena se hyvin toimiikin - juotavuus on nimittäin kunnossa ja syvyyttäkin löytyy, mutta se tietty jykevyys siis puuttuu.

Hyviä oluita kaikki. Parhaiten omaan makuuni osui Kutteri Ale, joka oli hieno osoitus siitä, että kyllä sen aidon brittiviban kotiolueenkin hyvällä reseptillä ja toteutuksella saa - ja kenties muutaman kuukauden kypsyminenkin on auttanut. Tummiin oluisiin jäin molempiin kaipaamaan tiettyä lisävaihdetta, vaikka laadukkaita ja nautittavia olivatkin.

Kiitokset Mikalle ja Paksu-Bertalle oluista!

Olutarvio: Bryggeri Helsinki Roggenfest

Roggenfest

Panimo: Bryggeri Helsinki, Suomi
Oluttyyli: Ruisolut (lager)
Alkoholipitoisuus: 5,2%
Saatavuus: Alko (4,55€ / 0,33l)

Sofiankadulla Helsingin ytimessä toimiva Bryggeri Helsinki on panimoravintola, joka onneksi myös pullottaa oluitaan, jolloin niitä on mahdollista nauttia Raumalla ja kuka ties vaikka Porissakin, vaikka en sitä millään muotoa suosittelekaan. Roggenfest on reseptiikaltaan varsin mielenkiintoinen olut. Sen mäskäyksessä on useiden eri mallaslajien joukkoon heitetty lisäksi Ekbergin hapanruisleipää. Keitossa olut on humaloitu saksalaisilla peruslajikkeilla ja käymisen on hoitanut lagerhiiva.

Humalat: Magnum, Perle
Maltaat: Pilsner-, ruis-, vehnä-, musta-, savu- ja karamellimaltaat, ruisleipä
Kantavierre: 13,2%
IBU: 36 EBC: 20

Tämä olut tuli Alkon valikoimiin jo pitkälti viime vuoden puolella, mutta ei sitä alkanut Raumalla hyllyssä näkymään, joten päätin nyt pari viikkoa sitten viimein tilata sitä paikalliseen Alkoon. Näitä vakiovalikoiman oluitahan voi tilata myymälöihin ihan yksittäin ilman mitään lisäkuluja. Tilaaminen kannatti, sillä kyseessä on mainio olut.

Kirkas, rubiininpunainen olut, jonka vaahto on kestävä. Tuoksussa on hieman karamellimaisuutta, kevyesti hedelmäisyyttä ja ruismaisuutta. Hiivan esterisyys on lagertyylisen neutraali. Tuoksu ei ole erityisen voimakas, mutta puhdas ja miellyttävä kyllä. Maku onkin tämän oluen tähti - mikä ruisleipäinen tuntu keskivaiheilta loppuun asti. En ole Ekbergin ruisleipää koskaan maistanut, mutta Raumalla Peltosen kotileipomo teki joskus juuri tämän oluen makuista leipää. Tykkäsin siitäkin kovasti. Ei tämä nyt pelkästään leivältä toki maistu, mutta se tässä eniten viehättää. Muuten maku on miellyttävän maltainen, hieman karamellimaisuutta ja humalien kepeää kukkaisuuttakin. Katkeroa on sopivan rapsakkaasti. Savumallasta on joukossa, mutta en sitä erityisemmin noteeraa. Muutaman ensimmäisen hörpyn jälkeen ruisleipäisyyteen ilmeisesti tottuu tai sitten se alkaa muuten vaan omassa suussani katoamaan. Katkero velloo suussa pitkään tuoden hieman yrttisen mausteisia sävyjä loppuvetoon. Oikein hyvä ja erikoisen rukiinen olut. Laatutaso jälleen 100% priimaa, kuten Bryggerillä aina ennenkin.

Yhteenveto

Nestemäinen ruisleipä

ARVOSANA: 8½

Kotipanimon laitteisto päivittyy & pari reseptiaihiota

Olen nyt valmistanut yli kaksi vuotta olutta lähestulkoon samalla prosessilla, pitkälti kirjoittamieni pussimäskäysohjeiden mukaisesti. Laitteisto on siis koostunut 17 litraisesta kattilasta ja siiviläpusseista. Vaihtelevasti olen käyttänyt myös tekemääni pesuvatisiivilää ja sahdintekoon tietysti mehumaijaa. 

Vanha kattila toiminnassa.

Eräkokoon olen ollut ihan tyytyväinen. 12-15 litraa tulee kerralla ja se on ollut minulle ihan riittävä määrä. Satsit saa juotua ja osittain lahjoitettua tai vaihdettua pois nurkista riittävän tuoreena. Vahvempia oluita on toki kellariinkin kertynyt.  Mm. viime kesäkuussa tekemäni Quadrupel-erä on siellä paria nautittua maistiaispulloa lukuun ottamatta vielä kypsymässä.

Huuhteluvaihe on pussimäskäyksen akilleen kantapää - pussia huuhtelemalla jäädään 60-65% tehokkuuksiin, eikä pesuvatisiivilälläkään päästä juuri sen parempiin. Mäski ei muodostu siiviläksi, eikä vierrettä kirkastavaa vorlaufia saa aikaiseksi. Loistava olutta on tullut vanhallakin metodilla, mutta halusin kuitenkin kehittää laitteistoa erityisesti tätä siivilöintivaihetta silmälläpitäen. Tavoitteena on entistä kirkkaampi ja täten tasalaatuisempi vierre, eikä olisi pahitteeksi jos tehokkuudenkin saisi paremmalla huuhtelulla nostettua 70-75% tietämiin. Lisäksi haluaisin päästä eroon pussien kanssa kikkailusta.

Kuinkas tätä sitten lähdetään tavoittelemaan? No, mitään mullistavaa ei laitteistossa tapahtu. Kalliita (se nyt on tietysti suhteellista) automaattipannuja a'la Grainfather tai Braumeister ei tähän talouteen edelleenkään tule, vaan homma pidetään simppelinä. 

Ihan ensiksi tilasin toisen kattilan - samalla halkaisijalla kuin vanhakin, jotta se mahtuu erilliselle induktiokeittolevylleni, mutta hieman korkeampana. Tilavuutta uudessa kattilassa on 20 litraa aiemman 17 litran sijaan. Kattila ei ole parasta mahdollista "catering-laatua", mutta hintaisekseen vaikuttaa erinomaiselta. Ulkoisesti se on työstöjäljeltään samaa tasoa kuin aiempi kattilani, joka sekin on kestänyt käytössä pari vuotta oikein mainiosti. Tilauspaikkana toimi jälleen Saksan Amazon.

Tämä uusi kattila saa toimia jatkossa keittokattilana ja vanha kattilani toimittaa jatkossa mäskäimen virkaa. Kattila muuttuu mäskäimeksi MattMillin EKTP siiviläputkellä, joka kestää keitonkin, mikäli joskus haluan tai joudun käyttämään vanhaa kattilaa keittämiseenkin. Siiviläputken mukana tulee hana, eikä kattilaan tarvitse kuin porata sopiva reikä ja laitteisto on käyttövalmis. 

Idea on siis mäskätä pienemmässä kattilassa ilman mitään pussia ja siivilöidä vierre sitten siiviläputken ja hanan välityksellä kirkkaaksi kierrättäen suoraan toiseen kattilaan, joka on valmiiksi keittolevyllä ja lämmöt päällä. Huuhtelu ottanee puolisen tuntia ellei enemmänkin aikaa, mutta huuhtelun päätyttyä vierre lienee lähes välittömästi jo kiehuvaa eli keittoon päästään ilman turhaa odottelua. Käyttökokemuksia on tietysti luvassa kunhan kun hilut saapuvat ja pääsen tekemään.

Seuraavat kaksi kotipanimon oluterää on jo tavallaan lyöty lukkoon. Ensin aion tehdä "Neljän Viljan Hefen" ja sen jälkeen "Oat Pale Alen". Reseptiaihiot alla. 

Tämä vehnäolut tulee luultavasti tehtyä ennen kuin siiviläputki ehtii saapua, joten se saa kunnian toimia kenties viimeisenä vanhaan tapaan tehtynä oluena - ainakin kotioloissa, pitämilläni kotiolutkursseilla taidan edelleen opettaa sen yksinkertaisimman, eli pussimäskäystekniikan. Perusmaltaina tässä Viking Maltilta vehnä ja sahtimallas. Haen suutuntumaan pehmeyttä  testimielessä ostamallani Thomas Fawcettin kauramaltaalla ja samaisen mallastamon ruismaltaalla, josta toivottavasti jäisi loppumakuun myös pieni rukiin vivahde. Lisään testimielessä myös hyvin pienen määrän vaalea karamellimallasta, Cara Palea, koska sitä nyt sattuu olemaan. Aiemmat kuivahiivoilla tehdyt vehnät on aina olleet myös enemmän kuivia ja happamia, joten jos tuosta Cara Palesta jäisi pientä runkoa ja maltaan makeuttakin, niin ei sekään haitaksi olisi. Nyt toki hiivana WLP300 nestehiiva, joka on tällä hetkellä kansalaisopistolla kurssiolueksi tekemämme Weizenbockin pöntössä. Valmistan vierteen, laitan sen jäähtymään ja sitten käyn lappoamassa kurssioluen toiseen astiaan pois hiivakakun päältä. Sen jälkeen siivoan hiivakakun päältä hieman ylimääräisiä pois ja sitten vaan kaadan uuden vierteen pönttöön. Katkerohumaloinnin jätän ehkä jopa naurettavan kevyeksi (tätä täytyy kyllä vielä miettiä...), mutta aromipuolelle laitankin sitten enemmän potkua perinteisillä lajikkeilla, joita tilasin nyt vaihtelun vuoksi oikein kukkana ainaisten pellettien sijaan. On se autenttisemman oloista ja näköistä kun kukka menee kattilaan. 

Seuraavaksi sitten uuden laitteiston ensipolkaisuna on tarkoitus jatkaa kokeiluja Thomas Fawcettin kauramaltaan kanssa. Oat Pale Aleen sitä tulisi noin 20% mallaspohjasta. Katsotaan tulisiko sillä sopivan runsas ja pehmeä suutuntuma - sellainen äärettömän juotava "hop juice". Sahtimallas toimii pohjana ja Cara Palea livahtaa mäskiin myös melko tuntuvasti. Runsasrunkoinen, pehmeä ja tyyliin nähden melko maltillisesti katkeroitu, mutta runsaasti aromi- ja kuivahumaloitu olut on tavoitteena.  Hiivana tässä joko WLP041 nestehiiva, jota keräsin eräästä aiemmasta satsista talteen, tai mikäli se pettää (täytyy testata startterilla), niin aina luotettu US-05 hoitaa kyllä homman.

Sellaista siis luvassa. Tämä riittänee tämän illan olutpohdiskeluiksi. Panemisiin!

Olutarvio: Maku Savu Porter

Savu Porter

Panimo: Maku Brewing, Suomi (Tuusula)
Oluttyyli: Savuportteri (Smoked Porter)
Alkoholipitoisuus: 5,9%
Saatavuus: Olutravintolat? (arvioitu pullo saatu panimolta)

Nyt arviointiin Maku Brewingin pari viikkoa sitten lähettämästä näytesetistä Savu Porter, joka oli Alkon käsityöläisoluiden joukossa viime vuonna, itse asiassa tasan vuosi sitten. Nythän Alkossa on tämän vuoden setti tullut juuri eilen myyntiin. Muistaakseni maistoin tätä viime keväänä, mutta ilmeisesti nautintatilanne oli sellainen, ettei arviota tullut tehtyä. Saattoipa kyseessä olla jopa pelätty ja vältelty sosiaalinen tilanne. Ihanteellisestihan olut nautitaan pimeässä ja yksin. Muistelisin kyseessä olleen ihan kelpo portteri. 

Ainesosat: Pale ale-, crystal 100-, dark ale- ja savumaltaat, suklaamaltaat ja mustat maltaat, humalina Chinook ja Willamette

  

Tumman punaruskea olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti - maltillinen toki oli kaatokin. Tuoksu on tosiaan enemmän portermainen kuin savuolutmainen. Siinä on paahtomallasta, kylmää kahvia ja hieman nokista, sekä hennon palvikinkkuista savuisuutta. Olut on suussa keskitäyteläinen, hiilihapoiltaan sopivan pehmeä. Maku koostuu paahteisuudesta, kevyestä kermaisuudesta ja lempeästä nokimaisesta savuisuudesta. Katkeroa on sopivasti - se ei ota sen suurempaa roolia, mutta homma toimii. Voisi omaan makuuni olla selvästi savuisempikin, mutta ei huono näin hieman savuisena perusportterinakaan. Ei Makun terävintä kärkeä, mutta jatkaa panimon selkeää linjaa ollen tasapainoinen tyylinsä edustaja. Niinhän Makun oluet on oikeastaan nimettykin, tyylinsä mukaan, ja niitä kun pyytää, niin sitä saa mitä tilaa. Laatutaso on jälleen moitteeton, en ole tältä panimolta yhtään huonoa pulloa tai erää vielä maistanutkaan. 

Yhteenveto

Perusportteri hennolla savuisuudella

ARVOSANA: 8-