Maistossa Kahakka Brewlab #5A Witbier ja Kråkö Iizi Pale

0 kommenttia
 
Itsenäisyyspäivän kunniaksi maistellaan vähän pienpanimo-oluita. Tällä kertaa minulla on edessä tutustuminen kahden aiemmin maistamattoman pienpanimon tuotantoon. Kokkolassa sijaitseva Kahakka Brewery on ollut kehissä jo vuodesta 2018, mutta en ole sen oluisiin (muistaakseni) aiemmin törmännyt. Porvoon edustalla saaressa on sen sijaan aloitettu oluen valmistus vasta tämän vuoden puolella Kråkö Bryggerin toimesta, joten se on vielä tuoreempi tapaus.

Otetaan ensin maistoon kokkolalaista. Kahakan Brewlab -sarja on kokeellisten oluiden sarja, jonka kaikki erät ovat kertaluontoisia ja numeroituja. Tämä korianterilla ja sitruunan sekä appelsiinin kuorilla maustettu witbier on eränumeroa #5A. A on numeron perässä siksi, että näitä ilmeisesti myös jaetaan eri tankkeihin ja maustetaan eri tavoilla.

Kahakka Brewery Brewlab #5A Witbier
5,3% | Vesi, ohramallas, vehnä, humala, hiiva, korianterinsiemen, sitruunan sekä appelsiinin kuorta




Hiivat sekaan pyöräytettynä samea, oranssihtava ja vaahdoltaan niukka. Raikas tuoksu on witbiermäinen eli vehnäisen pohjan päällä raikasta korianterisuutta ja sitruunaisuutta sekä hieman yleistä mausteisuutta. Maku on myös hyvä, mutta jää lopussa vähän kaipaamaan lisää hiilihappoisuutta. Kuplia on nyt varsin maltillisesti ja witbier kaipaisi muiden vehnäoluiden tavoin hieman enemmän - jälkimaussa kun ei tyypillisesti juuri katkeroitakaan ole niin nyt se jää hieman tyhjäksi. Hyvä hedelmänkuorisuus ja sopiva raikas korianterisuus kuitenkin ja laatutasoltaan muutenkin aivan moitteeton olut. Mukava maistaa kokkolalaista!

Sitten Porvoon edustalla saaressa pantua. Tämä vaikuttaisi olevan ihan perinteinen pale ale, ei kommervenkkejä ainakaan etiketin perusteella - etiketin, joka on muuten varsin tyylikäs kaikessa yksinkertaisuudessaan.

Kråkö Iizi Pale
4,7% | Vesi, ohramallas, humala, hiiva




Kaunis kultaoranssi olut, jonka vaahto on muhkea. Raikasta humalien sitruksisuutta ja kukkaisuutta tuoksussa. Mallaspohja ei tungeksi humalien eteen vaan pysyttelee taustalla. Vaikuttaa hyvältä! Maku toimii myös. Yksinkertainen on usein kaunista ja niin nytkin. Sopiva mallaspohja, sitrusmaista humalaa, hieman havuisuutta ja mukavasti myös katkeruutta. Ei mitään moitittavaa laadullisesti tässäkään. Ihan nimensä mukainen helppo pale ale, eikä helppo tässä tapauksessa suinkaan tarkoita mautonta. 

Näiden kahden ilman sen suurempaa harkintaa ostetun oluen perusteella kotimaisten pienpanimoiden, vasta hiljattain aloittaneidenkin, laatutaso vaikuttaisi olevan varsin hyvällä mallilla. Aina ei ole näin ollut, joten ollaan siitä iloisia. Maukasta itsenäisyyspäivää!

Molemmat maistetut oluet ostettu Lohjan Deli Bakersistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.