Olutarvio: Põhjala Reede Double IPA

0 kommenttia
 
Põhjala Reede Double IPA
8,5% | Sisältää ohramallasta ja vehnämallasta | NE yeast

Virolaisen Tupla IPAn etiketti kertoo humalaa käytetyn 26 grammaa per litra. Se on todella paljon. Itse olen kotona käyttänyt enimmillään noin 24 grammaa per litra ja luulin, että se oli jo överisti. Humalaa on siis ns. "tarpeeksi". 


Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa IPA-lasissa odotetusti. Tuoksusta on aluksi vaikea saada otetta, sillä se tuntuu heti kaatamisen jälkeen sellaiselta sekahedelmäsopalta, ettei mitään yksittäistä tiettyä osaa oikein pysty erittelemään. Hetken asetuttuaan se avautuu kuitenkin hienosti pihkaisella ja sitrusmaisen hedelmänkuorimaisella tavalla ilahduttavaan west coast tyyliin! Mallaspohja toki näin tujussa oluessa on aika tuhti ja hieman toffeinen - niin tuoksussa kuin maussakin. Maku sen sijaan on kaikin tavoin voimakkaan humalainen. Hedelmäisyys kaartaa alussa ananaksen suuntaan, muuntuen sitten suuta supistavaksi sitruksisuudeksi. Näiden välillä koetaan moninaisten hedelmien kirjo. Katkero rakentuu hiljalleen, mutta nousee kohtalaisen korkeaksi ja kestää pitkään. Mallaspohja kantaa hyvin ja toffeemaista makeutta jää vielä loppuvetoonkin. Suutuntuma on todella täyteläinen ja humalaöljyinen. Ei oluen viskositeetti sentään aivan lusikoitava ole, mutta jännän tuhti kuitenkin. Olipas kerrassaan erinomainen olut. Toisaalta olen kyllä aina ollut "DIPA-miehiä". Nektarimainen makeus ja rajusti humalaa, niin avot!

Saatu maahantuojalta.
Myynnissä Alkossa (4,98€ / 0,33l).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.