Olutarvio: Linden Hopeanuoli Wehnäolut

0 kommenttia
 
Linden Hopeanuoli Wehnäolut
5,2% | Ohramallas, vehnämallas, maissi, vesi, humala, hiiva

  
Asianmukaisesti samea ja iloisesti vaahtoava vehnis. Kaksi pulloa taas tarvitaan, että saa vehniksen koko komeudessaan vehnislasiin. En siis vehnäoluiden tapauksessa ole pienten pullojen kannalla, mutta ymmärrän toki sen, ettei pienissä panimoissa yleensä käytetä kuin yhtä pullokokoa ja nykyään se vaan on ennemmin pieni kuin iso. 

Tuoksu on neilikkainen ja hieman hedelmäinen, mutta ei juurikaan banaanimainen. Maku on myös keskivertovehnistä kuivempi ja ehkä hieman katkerampikin. Banaanimaista runsautta ei juuri ole, vaan mennään enemmän neilikkaiseen ja humaloinniltaankin kepeän mausteiseen sekä hieman sitrusmaiseen suuntaan. Monet kotona kuivahiivoilla valmistamani vehnikset ovat maistuneet hyvin samankaltaisilta - helposti juotavaa ja miellyttävän makuista, mutta se tietty syvyys kuitenkin jää puuttumaan. Plussaa vehnikseen sopivasta ja tyylinmukaisestikin siihen kuuluvasta normaalia runsaammasta hiilihapotuksesta. Se tekee oluesta raikkaan ja sopivan terhakan. Itse tykkään kuitenkin banaanisemmista (=perinteisemmistä) vehniksistä.

Ostopaikka: S-Market Kehätie, Rauma (3,75€ / 0,33l)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.