Kotiolutta: Rööperin Väkevä (Barley Wine)

Ohraakkeli blogia kirjoittava Kalle kävi puolestani maistelemassa Sinebrychoffin Two Tree Porteria taannoin Helsingissä. Maistelutilaisuudesta hän sai irtopullon mukaansa, jonka sitten toimitti minulle originaaliin vertailtavaksi. Samassa paketissa Rauman suuntaan kulkeutui näppärästi tämä Barley Wine tyyliä edustava Rööperin Väkevä, joka on valmistettu aika tarkalleen vuosi sitten Kallen kotipanimossa.

Olut oli Kallen ensimmäinen ns. "iso olut", eikä sen tekeminen ollut täysin vaivatonta. Loppujen lopuksi olut kävi lähes kolme kuukautta, ennen kuin se oli valmis pullotettavaksi n. 13.5% vahvuisena. Lisää oluen valmistuksesta voit lukea Kallen Ohraakkeli -blogista. Hiivana toimi Wyeast 1388 Strong Belgian Ale ja humalina Challenger sekä Hallerthau Hersbrucker.

Maistelin tämän lauantaina grillikodan lämmössä ja voin todeta sen olleen yksi parhaista tänä vuonna nauttimistani oluista ja samalla yksi parhaista koskaan. Kahden arvostetun olutmaan makuja onnistuneesti yhdistelevä kokonaisuus. Ei pöllömpi ensimmäiseksi isoksi olueksi...

Tumman rubiini, valoa vasten viininpunainen olut, joka hitaasti kerryttäen kasaa päälleen muutaman sentin vahvuisen vaahdon. Vaahto on suurimmaksi osaksi aika lyhytikäinen. Voimakas tuoksu on hyvin marjainen, belgimäisen mausteinen, hieman anismainen ja lämmittävä. Tuhti, karamellinen mallaspohja. Alkoholi huokuu, mutta ei erotu häiritsevän viinaisena, koska kokonaisuus on muutenkin niin jykevä. Hiivan belgityyliset käymisaromit ovat voimakkaasti esillä - olut on ehkä käynyt melko lämpimässä. Miellyttävä ja voimakas tuoksu. Olut on suussa täyteläistä, pehmeää ja nielaisun jälkeen mukavasti lämmittävää. Oikein maukas ja voimakas kokonaisuus. Maussa on alussa karamellimaista, hieman paahdetun sokerin oloista makeutta, joka sitten kääntyy marjaisen hedelmäiseen ja hieman belgimäiseen mausteisuuteen vahvojen Gouden Caroluksien tapaan. Sherrymäistä kuivahedelmää ja alkoholin lämpöä. Pureva katkero viipyilee suussa pitkään. Runko on niin tuhti, että alkoholisuus pysyy piilossa koko ajan. Kokonaisuus on brittityylinen, mutta mukavalla niiauksella vahvojen belgien suuntaan. Suutuntuma on todella täyteläinen ja pehmeähappoinen. Vahvuudesta huolimatta uskomattoman tasapanoinen. Olen aivan myyty. Parhaita maistamiani oluita. Olutmaailmasta tämä muistuttaa eniten North Coast Old Stock Alea, mutta hieman makeampana ja herkullisella belgitwistillä. Pitkä kypsytys on tehnyt tälle varmasti ainoastaan hyvää.

Pisteytys

• Tuoksu 8 
• Ulkonäkö 4
• Maku 9
• Suutuntuma 5
• Yleisvaikutelma 18

Aistiarviot

• Makeus 6
• Katkeruus 4
• Happamuus 3
• Täyteläisyys 10

Kokonaispisteet: 44/50

Kotiolutta: Kosoolan Pimeä Keskipäivä vs Rööperin Imperiaalinen

Perjantai-illan huumaa! Juhani Palttalan Kosoolan Panimon ja Kalle Åströmin Rööperin Panimon kotioluet ottavat toisistaan mittaa tämäniltaisessa rinnakkainmaistelussa. Viime viikolla maistelin Rööperin Panimon kerrassaan erinomaisen India Pale Alen rinnakkain ihka oikean jenkki-IPAn kanssa. Tuolloin Rööperin tuotos vei voiton selkeällä marginaalilla. Tänään tilanne on siinä mielessä erilainen, että vertailussa on ennakkotietojen perusteella kaksi varsin erilaista olutta. Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout, jossa on jenkkihiivaa ja jenkkihumalia. Rööperin Imperiaalinen on vastaavasti Imperial Porter, jossa on pääasiassa brittihumalia ja lisäksi se on tammilastuilla kypsytetty sekä kirsikkaliköörillä maustettu. Ei siis head-to-head verrattavia oluita, kuten viikko sitten, mutta kuitenkin mielenkiintoista ja luultavasti varsin opettavaistakin maistella näitä rinnakkain. Oluet arvioidaan tutusti Olutoppaan asteikolla (5-50 pistettä)

Speksit

Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout tyylinen olut, joka on 9% vahvuinen. Siinä on kuutta eri paahtoasteista ohramallasta ja lisäksi paahdettua ohraa. Humalina katkeroinnissa Columbus ja aromina Simcoe, molemmat jenkkilajikkeita. Katkeruutta kerrotaan olevan 100 IBUa ja värin 150 EBC.

Rööperin Imperiaalinen on Imperial Porter tyylinen olut, joka on 10% vahvuinen. Siinä on humalina Pacific Gem, Styrian Goldings, Fuggles ja Northern Brewer. Sitä on kypsytetty tammilastuilla (American medium toast) ja siihen on kypsytysvaiheessa lisätty loraus Kirsch-tyylistä kirsikkalikööriä. Katkeruutta kerrotaan olevan 72 IBUa ja värin 68 EBC.

Ulkonäkö

Kaadan molemmat aluksi ilman pullojen pohjille laskeutuneita hiivoja. Ulkonäössä on hieman eroa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on hieman mustempi ja sen vaahto on selvästi mokkaisempi ja ilmavampi. Rööperin Imperiaalinen on tumman ruskea, hieman punertavakin ja vaahdoltaan vaaleampi, kermainen, sekä tiivis. Molemmat ovat varsin maukkaan näköisiä, mutta eivät omaa mitään todella erityisiä piirteitä. Pisteet Kosoolalle 4 ja Rööperille 4. 

Tuoksu

Kosoolan Pimeä Keskipäivä tuoksuu pitkälti siltä miltä Imperial Stoutit yleensä tuoksuvat - Siinä on paahteista, hieman suklaista maltaisuutta ja paahdettua sokeria, kahvia sekä hieman greippistä ja sitrustyylistä humalointia. Lisäksi jonkinlaista persikkaisuutta joka lienee hiivan käymisaromeita, sillä yhdistän sen omatekoiseen Katajainen Ansa Imperial Stoutiini. Alkoholi on hyvin piilossa. Tuoksu ei ole aivan niin intensiivinen ja voimakas kuin tyylin huipuilla, mutta hyvä kuitenkin. Rööperin Imperiaalisen tuoksu on selvästi brittityylinen ja sitä tuoksutellessa mieleen tulee etäisesti Fuller'sin tynnyrikypsyttelyt, joista olen pitänyt. Tuoksussa on tammimaisuutta, hieman paahteista ja hyvin kevyen suklaista maltaisuutta sekä kypsän kirsikkaista hedelmäisyyttä. Brittiviboja tuo myös hienoinen toffeisuus ja humaloinnin kukkaisuus. Alkoholi puskee läpi enemmän kuin Kosoolan oluessa, mutta ei kovinkaan häiritsevästi kuitenkaan. Rööperin oluen tuoksu on pehmeämpi ja Kosoolan karumpi ja hyökkäävämpi - siinä se näiden tyylien ero ehkä piileekin, eli molemmat panijat ovat mielestäni onnistuneet vangitsemaan tavoitellun tyylin varsin hyvin. Tasaista on, pisteet Kosoola 7, Rööperi 7. 

Maku

Muutetaanpa järjestystä tässä vaiheessa ja jatketaan Rööperin tuotoksella. Se on maultaan pehmeä ja tuntuvasti tamminen. Pehmeä runko on paahteinen, hieman toffeemainen ja myöhemmin myös lakritsainen. Tammitynnyri tuo makuun tiettyä terävyyttä, joka toimii loppumaussa mukaan tulevan kirsikkaisuuden kanssa hyvin yhteen. Kirsikkaisuus jatkuu hieman liköörimäisen alkoholin poltteen kanssa jälkimakuunkin. Maku on kuivahko, ei kovin makea ja happamuuttakin esiintyy - balanssi on kunnossa, juotavuus on hyvä, mutta hitaanlainen nautittava tämä on. Humalointia ei juuri noteeraa aromipuolella, mutta katkeroa on lopussa puraisevasti. Jälkimaussa esiin tulee yrttisyyttäkin. Maku alkaa hienosti, mutta loppu on hieman karkeampi. Tässä riittää sulateltavaa.

Sitten kosolti vettä väliin, eli kielen hard reset, ja seuraavaksi Kosoolan tuotoksen kimppuun. Maku on tässä selvästi hyökkäävämpi, intensiivisempi, katkerampi ja karumpi. Kosoolan kohdalla olen tottunut aiemmin ehkä hieman varovaiseenkin humalan annosteluun, mutta tässä löytyy katkeruuttakin reilusti. Hyvin paahteista, hieman jopa palanuttakin maltaisuutta, lisäksi kahvia ja myöhemmin myös tuntuvaa suolaisuutta suun perukoilla, kunhan tiukan greippinen humalointi on ensin pyyhkäissyt kielen yli. Tavallaan hyvin tyylipuhdasta tiukan humaloitua jenkki-imperiaalia, mutta kuitenkin varsin yksiulotteisen katkeraa tykitystä. Suolaisuudesta tykkään, aiaiai, vastaavaa ei monesti pääse maistamaan. Huipulle päästäkseen pitäisi tähän kuitenkin kehittää vielä jostain hieman pehmeyttä sekä täyteläisempi runko ja ehkä vielä aromaattista hedelmää tai jotain twistiä kuivahumaloinnilla. Hyvä Imperial Stout on kuitenkin kyseessä - suu huutaa hoosiannaa kun humalien katkeruus pieksää kieltä. Samalla alkoholisuus potkaisee tymäkästi, mutta viinaisuus ei puske läpi. Vaikea näitä on keskenään verrata, sillä oluet ovat aivan eri maata. Molemmille 8 - hyviä elementtejä, mutta ei jackpotia.

Suutuntuma

Tässä kohtaa molemmilla oluilla olisi vielä parannettavaa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on vain keskitäyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan sekä yleisfiilikseltään hieman kovahko. Tyylin nautittavimmat edustajat (omasta mielestäni) ovat täyteläisempiä ja aavistuksen pehmeämpiä, mutta silti yhtä katkeria - joku taika siinäkin on! Rööperin Imperiaalinen on mukavan pehmeä ja maltillinen hiilihappoisuus sopii siihen hyvin kylkeen, mutta se kokee saman kohtalon kuin Malmgårdin Huvila Oak Porter - tammikypsytys syö rungon ja täyteläisyyden tunteen jollain ihmeellisellä tavalla ja saa oluen tuntumaan hieman ohuemmalta kuin soisi. Suutuntumassa on eniten parannettavaa, joten 3 molemmille. Jonain toisena päivänä ehkä oltaisiin kolkuteltu jo nelosen porttejakin, mutta ryhdyin nyt äkkiseltään ilmeisesti kriitikoksi arvioijan sijaan. 

Yleisvaikutelma

Kosoolan Pimeä Keskipäivä oli maistuva ja haastavakin kokonaisuus. Muistuttaa yleisilmeeltään hieman Suomen kenties kovinta olutta, eli Plevnan Siperiaa. Tietysti sillä erotuksella, että matkaa Siperian kokonaisvaltaiseen loistokkuuteen jäi vielä reilusti. Perusrunko on kuitenkin kasassa ja siihen on hyvä lähteä tekemään tuunauksia. Itse pidin tymäkästä katkeruudesta ja kuivasta paahteisuudesta, mutta kokonaisuus oli kuitenkin varsin yksiulotteinen. Rööperin Imperiaalinen oli kokonaisuudessa varsin nautittava, kenties karvan verran turhan alkoholinen ja ehkä hieman liiaksikin tamminen. Imperiaalisessakin runko toimi kompastuskivenä ollen oluen vahvuuteen nähden hieman liian köykäinen. Pehmeämpi, mutta ei kuitenkaan sen helpompi kuin Kosoolan olutkaan. Molemmat olivat itseasiassa varsin haastavia ja jo siitäkin syystä maistelu muodostui varsin työlääksi. Hyviä oluita, joissa molemmissa olisi hieman parannettavaa. Molemmille 15 pistettä.

Tässä vaiheessa tajuan, että olen viime talvena ylipisteyttänyt oman jo aiemmin mainitsemani Katajainen Ansa IS:n (38/50). Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että nämä molemmat ovat siitä parempia, mutta silti ne päätyivät loppupisteisiin 37/50 - omia tuotoksia lienee tosiaankin vaikea arvioida objektiivisesti.

Pisteytys

Pimeä Keskipäivä / Imperiaalinen

• Tuoksu 7 / 7
• Ulkonäkö 4 / 4
• Maku 8 / 8
• Suutuntuma 3 / 3
• Yleisvaikutelma 15 /15

Aistiarviot

• Makeus 3 / 4
• Katkeruus 8 / 4
• Happamuus 3 / 4
• Täyteläisyys 5 / 5

Kokonaispisteet: 

Pimeä Keskipäivä 37 / 50

Imperiaalinen 37 / 50

Kotiolutta: Rööperin Elefantti Lager 10%

Pitkin päivää olen saanut lukea raportteja mitä upeimmasta säästä ympäri Suomea, mutta Raumalla sateinen päivä on kääntynyt vasta illalla hieman kuivemman puoleiseksi. Nyt lienee siis jo täysin oikeutettua hakea kostuketta pullosta. Eilisen hekumallisen Rööperin Ipaattorin jälkeen olenkin koko päivän kuolannut ja odottanut seuraavan Rööperin oluen korkkaamista. Oli se niin pirun hyvää.

Rööperin Panimo on, vielä kertauksena eilisestä, Kalle Åströmin kotipanimo. Kalle lähestyi pari viikkoa sitten ja ilmoitti olevansa halukas lähettämään muutaman pullon tuotoksiaan arvioitavaksi. En tietenkään pistänyt hanttiin. Hän kirjoittaa myös Ohraakkeli olutblogia, johon pääsee tästä linkistä.

Kotipanimo in action (Kuva: Ohraakkeli)

Blogissaan Kalle on kertonut myös tämän Elefantti lagerin valmistuksesta. Ennen lagerin valmistusta Kalle oli tehnyt pientä päivitystä laitteistoon tilaamalla mäskäimeen valepohjan briteistä. Entisen laitteiston mäskäystehokkuus pyöri jossain 72-80% välissä, mutta uudella valepohjalla tehokkuus olikin pompsahtanut 96% asti, joka tarkoittaa sitä, että yht'äkkiä hiivalla olikin enemmän ruokaa kuin oli alunperin tarkoitus ja näin ollen oluesta syntyi huomattavasti aiottua vahvempaa. 

Kalle kertoo blogissaan Elefantin valmistuksesta: 

Uuden laitteiston kokeiluun osui aikataulusta lager. Perus aleissa pystyy vähän piilottelemaan huonosta käymisestä tulleita virhemakuja hyvin jolloin vähän sinnepäin tehty olut yleensä maistuu ihan hyvältä. Lagereissa on hyvin yksinkertainen maku jonne ei oikein saa mitään piilotettua joten tekemisessä pitää olla tarkkana. Toisen hankaluuden aiheuttaa käymisen vaatima 12 astetta johon käytännössä tarvitsee jääkaapin, ja kun olut on vihdoin käynyt kuukauden alkaa lagerointi vaihe joka kestää toisen kuukauden jonka jälkeen pullotus, eli olut on juotavissa joskus 2.5 kuukauden kuluttua.  Lagerin reseptin olin tehnyt oletuksella, että tehokkuus on jossain 75% tienoilla ja käytin sen mukaan maltaita. Lopussa kuitenkin selvisi, että valepohjan kanssa tehokkuus nousi 96% asti ja ominaispaino oli 1.090. Mikä tarkoittaa sitä, että muutaman kuukauden kuluttua on n. 9% raikasta lageria tarjolla. Käytetyt humalat olivat pääasiassa Uuden-Seelannin hedelmäisiä joten odotettavissa varmasti yllättäviä makuelämyksiä.

Varsin mielenkiintoista tavaraa tarjolla jo ihan näin lähtökohtaisesti siis. Käytetyt humalalajikkeet ovat varsin mielenkiintoisia nekin - katkeroinnissa enemmän aromipuolelta tunnetut Saaz ja Cascade ja aromihumalina uusi-seelantilaiset Riwaka ja Pacific Gem sekä brittiläinen Challenger.

Valitsin lasiksi isohkon aromilasin, ihan sillä oletuksella, että tämä voisi olla samanlainen Doppelbock-tyylinen "the coqnac of beers" kuin Schloss Eggenberg Urbock. Toisaalta kyseessä voi olla tyylilajin puolesta myös mukavasti humaloitu Imperial Pils tai tylyn viinainen Malt Liquor, mutta sehän selviää ainoastaan maistamalla.

Korkki sihahtaa auki - tällä kertaa olut pysyy pullossa, eikä kuohua eilisen Ipaattorin tavoin yli. Varsin kirkkaan kultaoranssi väri ja maltillinen, mutta kestävä vaahto. Näyttää houkuttelevalta. Tuoksu on runsaan hedelmäinen - trooppista pehmeän kypsää hedelmää ja greippisyyttä. Lisäksi doppelbock-tyyliin runsasta maltaisuutta ja tuoksun loppupuolella hehkuvaa alkoholin lämpöä hienoisen alkoholisella vivahteella. Humalien aromaattisuus peittää alkoholin kuitenkin erittäin hyvin. Tuo hedelmäisyydessään mieleen monen Double IPA:n tuoksun, mutta ilman sitä karamellimaltaan taustatukea, eikä niin voimakkaana - ikään kuin hieman hienostuneempana ja pehmeämpänä versiona. Maku on aluksi hieman makea, runsaan, mutta melko neutraalin maltainen ja täyteläinen sekä pehmeä. Hetken päästä humalat tulevat mukaan pehmeän hedelmäisinä - eksoottista osastoa ja greippistä liukua. Katkeruus rakentuu hiljakseen, eikä nouse kovin voimakkaaksi vaan pysyy pehmeänä, kuten kokonaisuuskin. Alkoholin lämpö nousee taustalta, mutta viinaiselta olut ei maistu, ei ollenkaan. Tuntuu oikeastaan perstuntumalla 7-9% vahvalta, eikä aivan 10%, mutta vaikeahan noita on arvioida. Makeutta ei kuitenkaan ole mitenkään liiaksi, vaan loppuveto muodostuu melko kuivaksi, joten sokerit vaikuttavat kyllä käyneen loppuun melko hyvin. Kyllä sitä potkuakin tuntuu, joten voi olla, että runsas ja tyyliin nähden normaalista poikkeava humalointi peittää vahvuuden vaan niin hyvin. Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä ja hieman keskivertoa maltillisemman hiilihappoinen. Oikein miellyttävän hedelmäinen lager. Kokonaisuutena tosiaan kuin hieman neutraalimpi ja hienostuneempi ale. Niputtaisin Doppelbock tai Imperial Pils kategoriaan. Double IPA ilman voimakasta katkeruutta ja karamellimaisuutta - ilokseenhan tätä siemailee! Jos tätä pitäisi kuvailla yhdellä lauseella tähän loppuun, niin voisi todeta tämän olevan "kaikkea sitä mitä Nokian Tuplakeisari ei ollut". 

Lopuksi pisteytys Olutoppaan asteikolla: 

 

Pisteytys

• Tuoksu 7
• Ulkonäkö 4
• Maku 7
• Suutuntuma 4
• Yleisvaikutelma 15

Aistiarviot

• Makeus 4
• Katkeruus 4
• Happamuus 4
• Täyteläisyys 7

Kokonaispisteet: 37/50

Rööperin Ipaattori vs Green Flash West Coast IPA

Reittausblogi esittää / förevisar:  

Rööperin Ipaattori vs Green Flash West Coast IPA

Tänään on vuorossa runsaamman puoleisesti humaloitu kaksintaistelu kotioluen ja kaupallisen tuotoksen välillä. Helsingissä valmistettu kotiolut Rööperin Ipaattori haastaa IPA-tyylin arkkityypin Green Flash West Coast IPAn, joka valmistetaan Kalifornian San Diegossa.

Rööperin Panimo on Kalle Åströmin kotipanimo, josta voit lukea lisää Kallen omasta Ohraakkeli olutblogista. Mies vaikuttaa tällä hetkellä jenkeissä, joten viimeisimmät blogipostaukset ovat hyvinkin mielenkiintoisia raportteja rapakon takaa - kannattaa tutustua. Valmistus tapahtuu "oikean panimon" tapaan itse mäskäämällä ja laitteistot vaikuttavat olevan pitkälti itse väsättyjä.

Ipaattori lähtee kaksintaisteluun puolellaan selkeä tuoreusetu, sillä se on pantu 9.4.2013. Green Flash West Coast IPA, joka juuri tuli Alkon valikoimiin, lienee pantu jo vuosi sitten. Sitä oli aiemmin Alko Arkadian erikoisvalikoimassa ja nyt foorumiraportit kertovat, että pullon parasta ennen päiväys, 04/2014, on sama kuin Arkadian pulloissa aikanaan. Maahantuoja lienee lätkäissyt päiväyksen kahden vuoden päähän, eli olut olisi valmistettu jo huhtikuussa 2012. Tällä saattaa olla isokin merkitys tällaisen humalaan panostavan oluen tapauksessa - humalahan on parasta tuoreeltaan ja erityisesti aromipuoli saattaa kokea kovan inflaation ajan saatossa.

Speksien puolesta kamppailu on tasainen. Ipaattori tarjoaa 111 IBUn katkerotykityksen ja 6,8% vahvuuden. Hekumaan johdattelevat humalalajikkeet ovat Pacific Gem, Motueka, Hallerthauer Hersbrucker, Riwaka, Cascade ja Southern Cross. Monipuolinen kattaus maapallon eri laidoilta. Green Flash West Coast IPA tykittää 95 IBUn voimalla ja vahvuutta sillä on 7,3%. Humalajikkeissa luotetaan jenkkiläisiin - Simcoe, Centennial, Columbus ja Cascade. Varsinainen all-star kentällinen siis.

Korkkaan molemmat oluet samaan aikaan, maistelen ne rinnakkain ja arvioin Olutoppaassa käytetyllä 5-50 pisteen asteikolla.

Iparaattori kahdessa ja Green Flash yhdessä lasissa

Ensimmäisenä korkkautuu Ipaattori ja onneksi ensimmäisenä. Olut nimittäin vaati kaksi lasia, muuten olisi tullut osa pöydälle. Vaahtoavuus oli siis jonkin verran runsasta, vaikka pullo oli reilut kaksi vuorokautta jääkaapissa levännyt. Nyt sattui onneksi olemaan kaksi lasia käsillä silloin kun niitä tarvittiin. Green Flashille jouduin sitten hakemaan oman lasinsa vielä lisäksi.

Ipaattori on samea ja väriltään tummankuparinen. Vaahdon ryöpytessä tietysti osa hiivoistakin kaatui varmasti mukaan ja lisäksi sakan mukana näkyy tulleen kuivahumaloinnissa käytettyjen humalien partikkeleitakin, jotka hiljalleen leijailevat lasin pohjaa kohti. Tätä samaa on ollut omissa kotioluissanikin. Käytän arvioinnissa nyt sitä lasia johon ensimmäiseksi kaadoin ja jossa on vähemmän hiivahöttöä mukana. Green Flash taasen on kirkkaamman kuparinen, utuinen ja vaahdoltaan tiivimpi. Pisteet Ipaattorille 3 ja Green Flashille 4.

Tuoksussa Ipaattori hurmaa monipuolisella ja lujaa iskevällä humalavallilla. Siinä on aivan aluksi mangomaista eksoottista pehmeyttä ja sitten voimakkaan mäntyistä, tuoreen neulasmaista ja pihkaista tuntumaa ja lopuksi vielä sitruksista sekä greippistä huumaavan voimakasta humalointia. Mallaspohjasta on turha sanoa mitään, sillä nenäkarvat ovat vieläkin erektiossa tuon humalaisuuden jälkeen ja aika lähellä on ettei olisi joku muukin (onneksi tämä ei ole videoblogi). Selkeästi tuoretta, aivan todella aromaattista meininkiä. Eniten mieleen tulee Alkon viime vuoden jouluolutvalikomaan kuulunut Mikkeller Hoppy Lovin' Christmas. Välillä käydään aika lähellä tietynlaista "ylihumaloinnin" rajaa, sillä sekaan hiipii hieman ruohoisuutta ja yrttisyyttä, mutta ne eivät kauaa paletissa viivy, vaan korvautuvat nopeasti hedelmäisillä vivahteilla. Green Flashin tuoksu on aivan eri maata. Siinä voimakas karamellimaltaisuus ottaa aluksi runsaasti jalansijaa ja vasta myöhemmin esiin astuu hieman eksoottista hedelmäisyyttä sekä tuttua jenkkityylin sitrushedelmäisyyttä. Ei ollenkaan niin iskevä ja huumaavan humalainen vaan enemmän maltaisuuteen ja aromihumalointiin panostava tuoksu. Ero oluiden tuoreudessa tulee esiin selvästi. Pisteet Ipaattorille 9 ja Green Flashille 7.

Ipaattorin maku alkaa karamellimaltaisena - ai, kyllä tässä mallastakin on! Nopeasti kuitenkin voimakas katkero, sitrushedelmien suuta supistava kirpeys ja havuinen sekä hieman neulasmaisen pisteliäs humalointi ottavat vallan. Katkero vielä voimistuu loppua kohti, ollen lopussa jo todella voimakas ja hieman jopa mentholimaisen tuntuinen. Jälkimaussa esiin nousee hieman lääkemäistä yrttisyyttä ja ruohoisuutta. Aika kuiva loppuveto, jonka katkero syleilee kieltä pitkään. Maku ei ole aivan niin aromaattisen hedelmäinen kuin tuoksu, mutta katkerossa todellakin löytyy! Tässä välissä on pakko ottaa vettä ja melko runsaastikin, jotta saa kielen resetoitua. Green Flash on makeampi ja karamellisempi sekä toffeinen - ero on todella huomattava. Humaloinnilla kestää hetki laskeutua kielen päälle, mutta kun se tulee, niin on siinäkin voimaa! Aromaattisuus sen sijaan on selkeästi kateissa eikä tuoksun hedelmäisyydestä ole paljoakaan jäljellä. Humalointi on enemmänkin yrttistä ja hedelmäiset sävyt yrittävät sieltä jostain taustalta esiin, siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. Ero tuoreudessa tuntuu jälleen selkeänä. Miten sitä onkaan niin vaikea havaita ilman että maistelee oluita rinnakkain? Pisteet Ipaattorille 8, Green Flashille 7.

Suutuntuma on Ipaattorissa keskitäyteläinen ja melko maltillisen hiilihappoinen - kovimmat hapot tietysti lähtivät alun vaahtoryöpyssä. Varsin miellyttävää ja katkerot pitävät huolen siitä, ettei suu pääse tahmaamaan. Green Flash on hieman yli keskitäyteläisen ja hieman Ipaattoria runsaammin hiilihappoinen, joskin silti hieman alle keskiverron. Molemmat miellyttäviä. Pisteet tasan, molemmille 4. 

Kokonaisuutena Ipaattori on selkeästi parempi - osan siihen tekee ilman muuta sen ylivertainen tuoreus Green Flashiin verrattuna. Ipaattori on tasapainoinen kokonaisuus, jonka tuoksu on aivan upea ja monipuolinen. Maku ei ole aivan niin monipuolinen, mutta se katkeron syleily... tuore humala kietoutuu kielen ympäri eikä päästä irti. On se hekumaa veljet ja siskot, on se hekumaa! Kokonaisuudesta vahva 17 Ipaattorille - aivan huippuoluesta on siis kyse. Tällaista en ole päässyt oikein kunnolla aiemmin maistamaankaan, vaikka monet tuontioluet ovat päässeet lähelle, niin harvemmin ne näin tuoreita ja iskeviä ovat olleet. Yksi Ipaattoria vielä kovempi tulee mieleen ja se on tietysti legendaarinen NIPA, eli Nøgne Ø India Pale Ale. Green Flashin kokonaisuus on varsin nautittava, mutta selvästi erilainen ja jo myös jo selvästi seniori-ikäinen, valitettavasti. Tekisi mieli antaa 15, mutta annan kuitenkin 14, koska ero on niin merkittävä. 

Lienee jo arvion perusteella sanomattakin selvää, että Ipaattoria eivät vaivanneet mitkään laatuongelmat, eli Kalle on selvästi panomiehiä. Vielä jäi kaksi, tämän jälkeen entistä kutkuttavampaa, Rööperin Panimon olutta kaappiin. Niistä lisää myöhemmin. Olipahan elämyksellinen ja opetuksellinenkin sessio jälleen kotioluen parissa. Tuoreus, se on kova sana, nyt sen viimeistään kunnolla ymmärtää.  

Pisteytys

Ipaattori / Green Flash

• Tuoksu 9 / 7
• Ulkonäkö 3 / 4
• Maku 8 / 7
• Suutuntuma 4 / 4
• Yleisvaikutelma 17 / 14

Aistiarviot

• Makeus 4 / 5
• Katkeruus 9 / 7
• Happamuus 4 / 3
• Täyteläisyys 5 / 6

Kokonaispisteet: 

Ipaattori 41/50 

West Coast IPA 36/50