Olutarvio: Iso-Kallan Witbier

0 kommenttia
 

Witbier

Panimo: Iso-Kallan Panimo, Suomi (Kuopio)
Oluttyyli: Witbier
Alkoholipitoisuus: 4,6%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Kuopiolaisen Iso-Kallan Witbier lähti aiemmin Verjnuarmu Savuportterin kylkiäisenä Ruokapuoti Lumosta matkaan. Witbier on yksi niistä tyyleistä, jotka voivat toimia hyvin maitokauppavahvuisinakin. Panimon kuvaus:
Tyyliltään perinteinen belgityylinen vehnäolut, jossa mausteina appelsiininkuorta ja korianterinsiemeniä. Raikas ja virkistävä janojuoma. 
Maltaat: Pilsner, Munich, Vehnä, Kaura
Humalat: Perle
EBU: 19


Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa on appelsiininkuorimaista hedelmäisyyttä ja kepeää korianterisuutta kuten witbiereissä nyt yleensäkin. Melko raikas hedelmäinen noste lasista huokuu ja intensiteettiäkin on. Hyvä peruswitbierin tuoksu. Maku on hieman happaman vehnäinen, belgihiivan ja korianterisen mausteinen sekä hieman nahkean appelsiinimainen. Katkeruus on hyvin kevyt. Tuoksun raikkaus latistuu maussa hieman ja kokonaisuus ajautuu pikkuisen pliisummaksi. Maku on kuitenkin kohtalaisen pätevä, huonompia belgialaisiakin witbierejä on tullut maistettua. Makeaa hedelmäisyyttä ja belgimausteita on, mutta raikkaampi ulosanti pitäisi kuitenkin jotenkin tavoittaa.

Yhteenveto

Kelvollinen witbier
ARVOSANA: 7½

Maistelussa Saimaan Juomatehtaan Brewer's Special Pacific Pale Ale ja California IPA

0 kommenttia
 

Saimaan Juomatehdas lähetti blogisteille taas mittavan setin oluita maisteltavaksi. Kuvasin laatikon antimista videonkin Facebookin puolelle. Uusia Brewer's Special -sarjan 0,5 -litraisia tölkkejäkin tuli siis neljää eri sortimenttia ja neljä tölkkiä kutakin. Koska olut on parasta yhdessä koettuna, niin nappasin sarjan terävimmin humaloidut eli Pacific Pale Alen ja California IPAn mukaan Rauman kotipanijoiden eiliseen kokoontumiseen. Tässä mietteet oluista.



Pacific Pale Ale
4,7%, 30 EBU
Maltaat: Pale Ale, Cara Pale, Wheat
Humalat: Columbus, Cascade, Citra, Equinox

Utuinen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa melko runsaasti. Tuoksu on puhdas, sitrushumaloitu ja kevyen maltainen. Humalointi pääsee esiin terävästi ja tuoksu herättää jo lupauksia, vaikka toki intensiteetiltään onkin sitä mihin maitokauppavahvuisissa on totuttu, eli hieman pliisu. Makukin on terävä. Raikasta greippisen sitruksista, hieman karvaan hapanta hedelmäisyyttä ja mallastakin niin, että sen vaivatta maistaa. Katkeroakin löytyy varsin tuntuvasti. Suutuntuma on hieman kovahko ja omaan makuuni turhan runsaan hiilihappoinen. Eli yhteenvetona todettakoon, että sellainen runsaan humalaöljyinen, pehmeä ja soljuva tuntuma, joka tyylin parhaista näissäkin vahvuuksista löytyy, tästä vielä puuttuu. Muuten kyseessä on melko miellyttävä, joskin tavanomainen pikku-IPA.



California IPA
4,7%, 50 EBU
Maltaat:  Pale Ale, Cara Pale, Wheat
Humalat: Columbus, Cascade, Citra, Chinook, Mosaic

Näistä kahdesta hieman kirkkaampi, Pacific Pale Alen kanssa saman värinen ja yhtä runsaan vaahtoava - reilulla kaadolla tietenkin. Saimaalla on yleensä reilusti hiilihappoja tölkkioluissa ja niistä haluan kaadolla poistaa ylimääräiset heti kättelyssä. Tuoksu on tässä hieman pihkainen, pellettimäisen humalainen. Taustalla on pieni tiskirättimäinen tunkkainen vivahde. Hedelmäisyyttäkin löytyy appelsiinimaisesti ja sitruunaisesti. Maussa on nyt mukavan tiukka katkero, jota ohut runko entisestään korostaa. Hedelmäisyys jää happaman greippiseksi ja hieman karvaaksi - sellainen nektarimainen tropiikki ja öljyinen pehmeys tästäkin puuttuu. Tiskirätti nousee taas esiin loppuvedossa. Kokonaisuus on jälleen kovahko ja turhankin kuiva. Mallasrunkoa kaipaisi lisää ja ehdottomasti myös maltillisempaa hiilihapotusta.

Kotipanijoiden raadissa olimme sitä mieltä, että turhan runsas ja kova hiilihappoisuus tekee sinänsä maistuvista oluista turhan teollisen makuisia - ero kotona tehtyihin ja pullossa luontaisesti jälkikäyneisiin nimenomaan suutuntumassa oli huomattava.

Ps. Facebookissa on mittavasti kuvamateriaalia eilisistä iltamista.

Olutarvio: Mallaskuun Amber Ale

0 kommenttia
 

Mallaskuun Amber Ale

Panimo: Mallaskuun Panimo, Suomi (Lapua)
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

Tämän vuoden maaliskuussa oluenvalmistuksen Lapualla aloittanut Mallaskuun Panimo on itselleni vielä entuudestaan kokeilematon pienpanimo. Aiemminhan ehti maistamaan pienpanimoiden kaikki kauppavahvuiset uutuudet, jotka hiukankin käsiinsä sai, mutta nyt tarjontaa on jo niin paljon, että osa jää väistämättä kokeilemattakin. En kuitenkaan epäröinyt tarttua Mallaskuun pulloon, kun sellaisen paikallisessa Citymarketissa näin. Uuden panimon olut on aina kiehtova kokemus.

 
Meripihkaisen punertava olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti. Tuoksu on mallasvetoinen, siinä on leipäisyyttä, kevyesti paahteisuutta ja aavistus karamellia. Tuoksussa on myös hieman ruohoista ja eurooppalaistyylisen sitruskukkaista humalaa. Maku on tuoksua runsaampi. Mallas edellä mennään ja runko on vahvuuteen nähden mukavan ryhdikäs - leipäisyyttä, pientä paahdetta ja karamellimaisuutta maussakin. Humalointi on katkeron puolesta melkein riittävä ja aromikkuudeltaan lähinnä ruohoinen ja hieman kukkainen sekä sitruksinen. Runko on siis tosiaankin miellyttävän tukeva näihin vahvuuksiin. Kokonaisuutena ihan miellyttävä juotava ja laadultaan moitteeton. Mukava ensikoskestus Mallaskuun oluisiin. 

Meillä on kesäisin tapana käydä Pohjanmaalla Vetelissä mökkeilemässä appivanhempien mökillä. Elättelen tässä toiveita, josko saisivat ne ulosmyyntioikeudet ensi kesään mennessä, niin saisi sitten paikalliset mökkioluet haettua panimolta suoraan. 

Yhteenveto

Mallasvetoinen ale
ARVOSANA: 7½

Olutarvio: Iso-Kallan Verjnuarmu Savuportteri

0 kommenttia
 

Verjnuarmu Savuportteri

Panimo: Iso-Kallan Panimo, Suomi (Kuopio)
Oluttyyli: Savuportteri
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Ruokapuoti Lumo, Rauma)

Lähipuotiin oli laskeutunut olut savometallia soittavalta Verjnuarmulta. Näyttävällä etiketillä varustettu olut on tehty yhteistyössä kuopiolaisen Iso-Kallan Panimon kanssa ja sen luvataan olevan yhtä savuinen ja tumma kuin yhtyeen Suomen sodasta kertova albumi 1808, joka julkaistiin lokakuussa 2015. Iso-Kallan Panimo on panostanut bändioluiden tekoon, sillä heidän portfoliostaan löytyy myös Turmion Kätilöiden olut Pimeyden Morsian - 8,0% Imperial Stout, jonka tavoitteena on vaatimattomasti olla "maailman paras bändiolut".

Verjnuarmu Savuportteri on kuitenkin haluttu pitää kauppavahvuisena, joten sen vahvuus alittaa maagisen 4,7% rajan. Oluen tyylilaji on Musamiehen Oluet -blogin mukaan bändin laulajan Puijon Perkeleen valitsema. Reseptistä löytyy mallaspuolelta Pilsner, Pale Ale, Savumallas, Cara, Munich, Crystal, Chocolate ja Black sekä lisäksi mallastamatonta ohraa. Humalapuolella luotetaan brittiläisiin humalalajikkeisiin Northern Brewer ja East Kent Goldings. Katkeruutta 26 IBU-yksikköä.



Pullo napsahtaa auki ja vaahto alkaa heti työntymään pullon suusta ulos - onneksi lasi on käden ulottuvilla valmiina. Lasiin kaatuu mustanpuhuvaa olutta, jonka vaahto on painovoimaa uhmaava. Pulloni oli täyteen, eli korkkiin asti, täytetty ja siitä johtuen hiilihappoisuus tuntuu nyt tosi ärhäkältä ja vaahtoa muodostuu varovaisellakin kaadolla miltei yli äyräiden. Ilmatilaa ei jätetä pulloihin turhan takia - toivottavasti tässä oli kyse vain yksittäisestä hazardipullosta.

Tuoksu on nuotiosavuinen, tumman taatelimaisen hedelmäinen ja kevyesti paahteisen maltainen ja hieman lakritsainen. Maku on hyvä, kunhan aluksi turhan runsas hiilihappoisuus on hieman kaikonnut ja olut lämmennyt miltei huoneenlämpöiseksi. Jääkaappikylmää olut ei ollut korkatessanikaan, mutta muutaman asteen lämpeäminen tuo silti makua ja syvyyttä lisää.

Maussa on paahteisuutta, kevyttä kahvimaisuutta ja nuotiosavuista tuntumaa. Tässä ei siis ole saksalaisista savumaltaista tuttua (Schlenkerlamaista) palvikinkkuisuutta, vaan enemmän sellaista brittiläisten savumaltaiden nuotiomaista ja jopa turvemaista tyyliä. Humalointi on kevyt ja tuntuu vain hieman näykkäisevänä katkeruutena nielaisun jälkeen. Jälkimaussa on aavistuksen omaisesti suolaa, mutta melko lyhyeksi se kunnon katkeruuden ja voimakkuuden puuttuessa jää. Suutuntuma on kevyt, mutta ei kuitenkaan liian vetinen.

Pari lisäprosenttia toisi kivasti intensiteettiä ja voimaa tuoksuun ja makuun, mutta lainsäädäntömme nyt on tällainen - jos oluen haluaa laajaan jakeluun, on prosentit painettava kauppavahvuuteen. Näihin spekseihin tämä on melko hyvä ja miellyttävä olut, kunhan tosiaan malttaa nauttia melko lämpimänä.  

Yhteenveto

Kepeä savuportteri
ARVOSANA: 7

Kotiolutta: Panimo Duunin Sirppi & Vasara

1 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kotipanoduon Panimo Duunin oluista nyt maistoon Sirppi ja Vasara alet, joiden todellinen pähkinä on oluiden sekoittaminen, jotta siitä saadaan "aatteen värinen", kuten tekijöiden kommentit alla kertovat:
 
Sirppi
-Pilsner Malt, Wheat
-Amarillo, Citra, Cascade, Columbus, Mosaic, Chinook
-Mangrove Jack's M44 West Coast
-5,7 alc.vol, 66 IBU
Tavoitteena oli saada raikas, kevyt ja vaalea kesäinen (sessio)ale ja tyhjennellä humalavarastoja. Vaikka tuon listan perusteella luulisi olevan paljon humalaa, niin noita yksittäisiä lajikkeita meni melko vähäisiä määriä.
Vasara
-Pale Ale, Cara Red, Crystal 100, Cara Plus 10, Chocolate
-Northern Brewer, East Kent Goldings
-Mangrove Jack's M03 UK Dark Ale
-5% alc.vol, 44 IBU
Perus brown ale tuon Sirpin kumppaniksi. Ideahan näissä on, että molemmat olisivat sellaisenaan täysin toimivia oluita, mutta varsinainen juttu on niiden sekoittaminen, jolloin keltaisesta ja ruskeasta saadaan aatteen värinen "Sirppi & Vasara red ale". Pientä säätöä vielä reseptien kanssa, kun tällä hetkellä sekoitussuhde on 2/3 Sirppiä ja 1/3 Vasaraa halutun lopputuloksen saavuttamiseksi. 
Maistetaanpa siis ensin Sirppi, sitten Vasara ja lopuksi suositellun blendaussuhteen mukainen aateolut. 
Sirppi on kirkas, kultainen olut, joka vaahtoa vaivattomasti. Tuoksussa on kukkaista ja hedelmäistä humalaisuutta, sekä ripaus havuisuutta. Jokseenkin sellainen parfyymimäinen, huumaavan raikas yleisilme. Maku on keskiverrosti katkeroitu, kukkaisen greippimäinen ja monipuolisen hedelmäinen. Melko kuiva kokonaisuus, mutta pieni maltaan makeus on vielä humalien rinnalla pitkässä jälkimaussakin - eli toisin sanoen runko kantaa kokonaisuuden hyvin. Raikas ja laadukas kesäolut monipuolisella humalakattauksella. Virheetöntä laatuolutta. 



Vasara on punertavan ruskea, kuparinen. Kirkas ja mukavasti vaahtoava tämäkin. Tuoksu on nyt selvästi mallasvetoinen, tarjoten paahteista leipäisyyttä, pähkinäisyyttä ja aavistuksen omaisesti suklaisuutta. Brittityylinen humala tuonee pienen puumaisen aromin tuoksuun. Miellyttävä ja puhdas maltaan tuoksu. Maku on myös tyylikkään maltainen ja aidon brittialen tuntuinen. Leipäisyyttä paahteella ja ilman, pähkinäisyyttä, hieman kuivahedelmää ja kevyttä marjaisuutta sekä puuta. Kuivaa, hieman pähkinäistä "brittipuuta". Tykkään tuosta puhtaasta maltaan mausta - samanlainen fiilis on usein esim. Vakka-Suomen Panimon lagereissa. Itselleni se on merkki hyvästä laadusta. Maukas, oluen perusmakuja tarjoava Brown Ale, joka tavoittaa hyvin brittialen tuntuman ja ideologian - ei kikkailua, vaan juotavuutta! 



Sitten aateoluen pariin. 2/3 Sirppiä ja 1/3 Vasaraa. Aivan punaiseksi olut ei muodostu. Toki vedin sekoituksen vapaalla kädellä ilman mittaamista, mutta kyllä se varmasti melko lähelle meni. Edelleen kirkasta, koska kummastakaan pullosta ei tullut vielä hiivasakkoja mukaan. Tuoksussa nyt kukkaista ja parfyymimaista hedelmää ja vain aavistus paahteisuutta. Ei toimi niin hyvin kuin kumpikaan näistä erikseen. Maussa Sirpin ominaisuudet, eli hedelmäinen humalointi ja terhakas katkero ovat pinnalla, mutta jälkimaussa päästään monipuoliseen maltaan maailmaan. Silti kokonaisuudesta jää sellaisen välimallin oluen tuntu - punainen lanka uupuu. Idea on toki hauska - itsekin olen pelannut Lapijoen Tovereissa Rauman puulaakisarjoja ja turnauksia jo vuodesta 2000 alkaen, punaisissa tietenkin, joten luulen tavoittavani idean :) 

Olipas laadukkaita ja maukkaita oluita Duunilta. Parempia erikseen kuin yhdessä, mutta hauska idea kuitenkin. Jos toteutuksen saa hiottua niin, että 1+1 olisi oikeasti 2, niin tässähän voisi olla kaupallistakin potentiaalia. 

Duunin minulle lähettämästä kesäsetistä on jäljellä vielä Eläkevirka Barley Wine, joka täytyynee säästää johonkin legendaariseen pakkasyön kotasessioon. Tässä vaiheessa kuitenkin jälleen TAAS isot kiitokset Jyväskylän suuntaan!

Kotiolutta: Ogelin Panimon Imperial Stout

0 kommenttia
 
Suomen Perinteisen Oluen Seuran kotiolutkisassa Vuoden Kotipanija 2016 tittelin voittanut Kalle Ohvo lähetti minulle tekemiään kotioluita tuossa keväällä. Olen arvioinut niitä tänne blogiin hiljakseen jo useamman ja nyt on sen kruununjalokiven, eli lippulaivaoluen vuoro. Imperial Stout on oluttyyleistä jykevin ja tämä Kallen olut voitti jaetusti oman sarjansa tuossa kyseisessä kisassa - kenties varmistaen hänelle tuon Vuoden Kotipanijan tittelin ja edustusoikeuden myös "EM-kisoissa".

Pitkä kesäkausi on vietetty ulkosalla grillaten, mutta nyt pimeän ja sateisen elokuisen illan koittaessa kömmin jälleen reilun parin kuukauden tauon jälkeen grillikotaan ja olipahan taas tunnelma kohdillaan.

Kallen kotipanimon, eli Helsingin Oulunkylästä ponnistavan Ogelin Panimon, keskeisimpänä laitteistona toimii Grainfather, jolla hoituu kaikki mäskäyksestä keittoon ja jäähdytykseen.

Imperial Stout
9,4%, 100 IBU, 159 EBC

Maltaat: Pilsner, Maris Otter, Munich, Crystal 100, Roasted Barley, Special B, Black Malt, Chocolate, Flaked Barley (=ohrahiutale). 
Humalat: Target, Simcoe, Columbus
Hiiva: Wyeast London ESB



Musta öljyimäinen olut rakentaa ylleen pitkään kestävän mokkaisen vaahdon. Tuoksu on intensiivisen voimakas - makeaa maltaisuutta, paahteisuutta, lakritsaa ja jylhästi kaiken runsauden seasta esiin nousevaa pehmeää jenkkihumalan greippisyyttä. Runsasaromisessa kokonaisuudessa on seassa myös vaniljaa ja jälkiruokamaista suklaisuutta. Hyvänolon tunne virtaa vartalon läpi kun olutta ottaa ensimmäisen kerran suuhun - mikä pehmeys ja täyteläisyys! Alkumakuun tulee makeutta karamellisuutta, suklaisuutta ja katkeruuskin alkaa heti nostaa tasapainottavasti päätään. Keskivaiheilla on lakritsaisempi ja hieman kermakahvimainen vaihe, jonka jälkeen loppuvedossa intensiivinen kukkea greippisyys kohtaa voimakkaan, mutta kaiken runsauden keskellä pehmeästi kohoavan katkeruuden. Onpas kerrassaan loistava olut. Tässäkin, kuten eilisessä keravalaisessa IPAssa, suutuntuma nousee suosikikseni - maku on tuttu tyylistä muutenkin, mutta suutuntuman pehmeys ja täyteläisyys on minulle todella mieleinen. Lakritsijäätelö ja toffeefudge tulee mieleen maistellessa ja kermakahvitkin tarjotaan tykö - jälkiruokaista meininkiä siis. Tasapaino on runsaasta humaloinnista ja korkeasta alkoholipitoisuudesta huolimatta silti esimerkillisen hyvä. Jopas Uudenmaan pojat tempun tekivät - kahtena iltana peräkkäin aivan huikeaa kotiolutta meikäläisen lasissa. Sekä eilinen IPA, että tämä nyt lasissa oleva IS, ovat omassa tyylissään todellisia huippuoluita. Tuntuu etuoikeutetulta päästä maistamaan.

Iso kiitos Kalle Ohvolle näistä kevään ja kesän aikana nautituista oluista, todella hyviä olivat!

Kotiolutta: Smooth Operator Self Portrait IPA

2 kommenttia
 
Hain lauantaina postista Keravalta ponnistavan Lauri Virtasen kotiolutta. Mieshän tunnetaan Reittausblogista aiemmin Hop Amore IPAsta, joka oli hyvä, mutta nyt saatteen mukaan prosessia ja reseptiikkaa on entisestään hiottu ja ollaan lähellä miehen omaa IPA-ihannetta. Paketissa oli kaksi pulloa, jotka on pullotettu 1.8, eli ikää nyt tasan kaksi viikkoa - ihanneaika IPAn korkkaamiseen! Tekijä nimenomaan pyysi korkkaamaan oluet mahdollisimman pian, joten täältä pesee.

Vahvuutta oluella on 6,3% ja laskennallista katkeruutta sopivat 117 IBUa. Lauri kertoo tähdänneensä FG:n eli Final Gravityn kanssa tarkoituksellisesti hieman korkeampiin lukemiin Crystal Wheat -mallasta käyttämällä, jotta oluessa olisi kunnon mallasrunko - lopullinen ominaispaino oluella olikin 1.016, joka on kohtalaisen tuhti. Reseptissä on myös 2,6% kaurahiutaleita, jotka myös vaikuttavat pehmeämmän ja tukevamman suutuntuman muodostumiseen. Mäskäysvettäkin on säädetty tyyliin sopivaksi - tämä on yksi vaihe, johon en itse ole vielä riittävästi syventynyt.

Humalina oluessa on tuhti kattaus Citraa, Columbusta, Amarilloa ja Simcoea, jotka kaikki ovat tyylissä yleisesti käytettäviä perushumalia. Columbusta on korkean alfahappopitoisuuden takia käytetty katkerointiin (koko 75 minuutin keiton ajan) ja yksi 15g satsi myös aromihumalina 10 minuutin keittoajalla. Muut humalat on lisätty keiton loppupuolella, flameoutissa ja lopuksi vielä avokätisesti kuivahumalina käymisastiaan, kuten tyyliin kuuluu.

Hiivana itselleni täysin tuntematon Wyeast 1450 Denny's Favorite 50, josta valmistajan nettisivut kertovat seuraavaa: 
"This terrific all-round yeast can be used for almost any beer style, and is a mainstay of one of our local homebrewers, Mr. Denny Conn. It is unique in that it produces a big mouthfeel and accentuates the malt, caramel, or fruit character of a beer without being sweet or under-attenuated."
Varsin mielenkiintoinen ja kutkuttava reseptiikka siis. Nyt pitäisi siis klassista IPA-meininkiä olla tarjolla aitoon amerikan malliin. Koko resepti alla olevassa kuvassa. 

Klikkaa isommaksi


Pullo suhahtaa auki ja tuttu valloittava nektarimaisen sitruksinen tuoksu nousee nenään. Lasiin kaatuu hyvin kirkastunutta (Irish Mossia käytetty, pitäisköhän itsekin?) olutta, joka vaahtoaa IPA-lasissa totutun runsaasti. Tuoksu on todella herkullinen - tätä on se tuore hedelmäisyys. Tämä on se humalan hekuma, josta tässäkin blogissa niin usein kirjoitetaan. Kokonaisuus on mangomainen, litsimäinen, pehmeän aprikoosimainen, nektarimainen ja niin mehuisan öljyisän tuoksuinen, ettei tarvitse kahta kertaa houkutella maistamaan. Ensimmäiset mietteet ilman sensurointia olutta maistettuani olivat "tää on muuten ihan vitun hyvä".  Maku on kuivempi mitä ominaispainon tietäen saattaisi olettaa. Runkoa on ja maltaisuus maistuu miellyttävästi hieman toffeemaisena, mutta enemmän leipäisenä, hedelmät tulevat heti peliin intensiivisen humalaöljyisinä ja sitten se katkero, se hyväilee... nyt sitä on riittävästi ja se iskee purevasti nautinnollisen runsaalla voimalla. Käymisen puolesta hiiva vaikuttaa täysin puhtaalta, ellei sitten tuo jotain tuohon yleiseen hedelmäisyyteen. Hiivaisuutta tai mausteista käymisesterisyyttä ei ole ollenkaan, vaan olut on täysin puhtaan ja laadukkaan makuinen. 

Maku tarjoilee hedelmää laajalla skaalalla, mehukkaasti ja hedelmäsokerisesti, mutta ilman karamellimaista makeutta. Maku on sinänsä tuttu monestakin IPAsta, mutta tämä suutuntuma on todella miellyttävä - ei tule sellaista kuivakan katkeraa ja hapanta osaa ollenkaan, vaan pieni makeus (ei karamellinen vaan hedelmäinen) on mukana alusta loppuun. Tähän yhdistettynä runsas humalaöljyisyys tekee sellaisen tietyn Double IPAmaisen tuntuman olueen, vaikka vahvuutta on vähemmän kuin 7%, jota olen itse pitänyt IPA-tyylin ihanteena. 

Todella siis erinomainen olut ja todennäköisesti paras tänä vuonna maistamani IPA, vaikka lasken omat kotioluenikin mukaan. Omissani ei näin maukasta suutuntumaa ole vielä toistaiseksi ollut ja se on ilo myöntää, sillä tätä on todellinen ilo maistella. Iso osa parhaudesta on ilman muuta oluen tuoreus, josta niin harvoin kaupallisissa pullotteissa nauttimaan pääsee. Parasta ehkä kuitenkin on se fakta, että minullahan on tätä vielä toinen pullo jääkaapissa jäljellä.  

Tuosta yltä sitten jokainen vaan reseptiä katselemaan ainakin mallaspohjan puolesta ja sitten omat lempparihumalat peliin - namia pitäisi tulla!

Olutarvio: Victory Golden Monkey

1 kommenttia
 

Victory Golden Monkey

Panimo: Victory Brewing, Yhdysvallat
Oluttyyli: Tripel
Alkoholipitoisuus: 9,5%
Saatavuus: Alko (5,65€ / 0,355l)

Alkon vakiovalikoimasta löytyvä Victory Golden Monkey on tyyliltään tripel. Panimo kertoo oluessa käytetyn tuontimaltaita ja eurooppalaisia humalia sekä aitoa belgityylistä hiivakantaa. Olut on maustettu korianterilla. Pullon päiväys on 23/02/2017 eli ikää oluella on nyt ilmeisesti noin puoli vuotta. Victory Brewing on 10 miljoonan litran vuosituotannollaan vain hieman isompi kuin Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, joten jenkeistä rahdattuna pullohinnan vielä Alkon hyllyllä pystyy jotenkin järkisyin perustelemaan ja täten ostopäätöksen tekemään.



Utuisen oranssihtava väri ja runsas pitsikäs vaahto. Tuoksussa on selkeää korianterista mausteisuutta, aprikoosimaisia ja appelsiinimaisia vivahteita ja belgihiivan mausteista, hieman päärynänkuorimaista esterisyyttä. Voimakas ja monivivahteinen tuoksu, jossa myös vahvuuteen nähden hyvin raikkautta. Maku on myös jykevä - makeahko mallaspohja saa tasapainotusta hiivan ja korianterin happamammasta mausteisuudesta ja lopussa keskirunsas katkeruus putsaa loputkin makeudet suusta, jättäen kuitenkin miellyttävän ja raikkaan hedelmäisyyden jälkimakuun yhdessä mausteisuuden kanssa. Runsas suutuntuma, hieman makeutta, nektaariinimaista hedelmää ja tyylikäs raikas lopetus. Alkoholikin on piilossa, joten eipä tästä oikein negatiivista sanottavaa pysty keksimään. Erinomainen tripel ja nimenomaan belgityylisesti, ilman mitään jenkkihapatusta.

Yhteenveto

Erinomainen belgityylinen tripel
ARVOSANA: 9+

Kotiolutta: Panimo Duuni Metsuri (kuusenhavuolut)

0 kommenttia
 
Sitten maistoon mielenkiintoisesti kuusenhavuilla maustettua olutta Jyväskylän kotipanoduolta. Ei tämä suinkaan ensimmäinen kuusenhavuolut Reittausblogin sivuilla ole, vaan luullakseni toinen, se ensimmäinen on Käsityöläispanimo Kapon Adonis Havu. Neulasten käyttö oluen mausteena on hyvin mielenkiintoista. Itse suosin katajaa, mutta mänty ja kuusikin toimivat hyvin. Itseasiassa alla nähtävä Metsurin resepti on pitkälti omaan makuuni sopiva - sopivasti vahvuutta, jenkkihumalaa ja havuja. Vain ruismallas puuttuu.

Metsuri
-Pale Ale, Cara plus 10, Chocolate, Crystal 300, Wheat, Carafa Special 3, Crystal 100, black
-Chinook, Centennial
-Kuusenhavuja, katajanmarjaa
-Mangrove Jack's M03 UK Dark ale
-6,3% alc.vol, 80 IBU
-Pullotettu 26.2.2016
Tekijöiden kommentit:
"Kuten mallaspohjasta näkyy, niin tähän tyhjenneltiin vähän varastoja. Tavoitteena saada mehevän tukeva mallaspohja kantamaan tuo kuusen voimakas aromi. Ei mikään kesäisen kevyt, mutta taatusti tanakkaa tavaraa sateisen illan ratoksi."

Tumman punaruskeaa, miltei mustaa olutta, jonka vaahto on maitokahvinen. Tuoksussa on paahteisuutta, maitoista kahvisuutta, hieman suklaisuutta ja taustalla vaikuttava hieman sitrusmainen ja kevyen mausteinen vire. Havut eivät vielä tuoksussa hypi nenille. Olut on suussa hyvärunkoinen ja tuntuvan katkera. Jälkipotkussa katkeruuden kylkeen nousee havuisuutta, joka on selkeän kuusimaista. Kuusen ja katajan aromit poikkeavat selvästi toisistaan. Havuinen veto jatkuu pitkälle jälkimakuun vielä nielaisun jälkeenkin. Maltaisuus on suklaatoffeista, hieman paahteista ja kokonaisuutena varsin portterimaista. Humalointi vyöryy päälle miltei IPA-tason katkeruudella ja vetää kokonaisuutta jonnekin Black IPAn ja Porterin välimaastoon - ilman kuitenkaan mitään itselleni useassa Black IPAssa tökkivää palaneen kumin karkeutta. Sitten siihen päälle vielä ne havut, jotka lisäävät uuden dimension makuun. Se on uutta, se on erilaista ja aina se säväyttää. Olut olisi hyvä ilman havujakin, mutta havujen tullessa kehiin kokonaisuus nousee vielä paremmaksi. Katajanmarjoja en löydä tästä makujen sinfoniasta, ellei sitten jälkimaun mausteisuus ole niiden peruja. Jälkimaku on muutenkin melkein oluen paras osa. Toki runko on hyvä ja katkeruuskin miellyttää, mutta jälkimaussa suklaa, yhä kestävä katkeruus ja edelleen voimistuva havuisuus kohtaavat varsin nautinnollisella tavalla. Erinomainen olut.

Ensimmäistä kaupallista kuusenhavuolutta odotellessa kiitän Panimo Duunin äijiä tästäkin makuelämyksestä. 

Rinnakkainmaistelussa Ladamatkaajan Lait Porter ja Trans Porter

0 kommenttia
 
Raumalla ripsii vettä, tuule ja iltakin pimenee jo aikaisin. Syksy saa, minä en. Varjon alla ei kuitenkaan kastu, joten ottakaamme maistoon tyylikkäällä Ladalla itseään liikuttelevan porilaismiehen tekemiä oluita. Laseihin kaatuu nyt siis Ladamatkaajan Lait Porter ja Trans Porter. Muita speksejä ei ole tiedossa kuin etikettien vahvuudet, jotka ovat Laitissa 4,0% ja Transissa 6,5%.



Lait näyttäytyy lasissa kirkkaamman ja hieman punertavamman ruskeana. Trans on väriltään aavistuksen tummempi ja ulkonäöltään hieman utuisempi. Etenkin Laitin vaahto jättää tiheää pitsikuviota lasin reunoille - se on usein varma merkki siitä, että humalaakin on. 

Tuoksultaan Lait Porter on selvästi vahvempaa veljeään miedompi. Reilut pari prossaa vahvuutta tekee kyllä heti melkoisen pesäeron tuoksun intensiteettiin. Lait on vaisu, hieman limppuinen ja kevyen paahteinen. Hiivan neutraaliudesta johtuen siinä on tumman lagerin tuntua - käymislämpö lienee ollut melko alhainen ja hiivakanta neutraali. Tai voihan se siis olla lagerhiivallakin käytetty, paha sanoa, kun ei ole speksejä. Trans Porterin tuoksu on siis väkevämpi, tarjoten suklaisuutta ja tummaa marjaista hedelmäisyyttäkin. Paahteisuutta on hyvin kevyesti ja tuoksun tuntuma onkin  selvästi pehmeämmän suklainen kuin kuivemman paahteinen. 6,5% vahvuus tuo mallasrungon jo hyvin esiin - tuntuma on ihan eri kuin pliisussa 4% versiossa. 

Vahvemman maku on suklainen, toffeekarkkimainen ja keskirunsaan katkera sekä lopussa aavistuksen paahteinen ja mausteinen. Hiilihappoja on hieman runsaasti omaan makuuni nähden. Kevyemmän maku alkaa heti raikkaammin ja siinäkin nousee esiin samaa suklaisuutta, mutta vain kevyenä vivahteena . Kevyemmän runko on selvästi ohuempi - kuten tietysti odottaa sopikin - ja täten yleisfiilis enemmän janojuomamainen kuin ruokaisan jälkiruokamainen, kuten vahvemmassa. Lämmetessään Lait versiokin alkaa samaan pintahiivaolutmaisia hieman marjaisia hedelmän sävyjä, joten veikkaan siinä käytetyn brittiläistä hiivakantaa. Humalointi on myös hieman puumaista, joten veikkaan samalta saarelta tulevan humalienkin. 

Kevyempi versio ei ole huono, se on vaan sellainen miltä 4% oluet maistuvat. Ja kyllä, Real Ale voi maistua jumalaiselta matalimmillakin prosenteilla, mutta pullokamalla tilanne on erilainen. Vahvempi versio sen sijaan on oikein mallikas makeanpuoleinen portteri hyvällä rungolla ja sopivalla katkeruudella. Brittityyliä löytyy vahvemmastakin.

Surkea sää, mutta ihan kiva kuitenkin nautiskella porttereita. Kiitokset Ladamatkaajalle maukkaista oluista!

"Minun lempiolueni" osa 2

4 kommenttia
 
Kolmisen vuotta sitten, kesäkuussa 2013, kirjoitin jutun otsikolla "Minun lempiolueni". Lempiolueni silloin ja edelleen, tavallaan, on Schneider Weissen TAP5 Meine Hopfenweisse, eli tuttavallisemmin vaan Hopfenweisse. Syyt miksi juuri tämä olut on kerrottu aiemmassa jutussa, mutta nyt tilanne on hämmästyttävällä tavalla samankaltainen kuin kolme vuotta sitten kirjoitin:

Siitä on jo lähemmäs kaksi vuotta aikaa kun olen tuota olutta viimeksi maistanut, mutta kuinka ollakaan, nyt minulla on sitä taas muutamia pulloja hallussani. Tavallaan jopa pelottaa hieman, että aika on kullannut muistot ja oluessa ei sittenkään ole mitään erityistä.
Aivan täysin samoja asioita pohdiskelin äsken... Taukoa on taas ollut ja mitä jos tässä ei olekaan enää sitä jotain, jos tämä onkin vaan olut muiden joukossa, vailla sen suurempaa tarkoitusta itselleni tai kenellekään muullekaan. Tilasin tätä laatikollisen, eli 20x0,5l, Bier-Kaufenista kokonaishintaan 57,80€. Vielä kympin halvemmalla olisi irronnut Gourmeo24:stä, mutta heiltä tämä oli tilaushetkellä ja näemmä nyt vielä kirjoitushetkelläkin loppu.

Perhana, eikös maisteta missä menee Hopfenweisse vuonna 2016!


Pullo suhahtaa auki ja lasiin kaatuu utuista, oranssihtavaa ja melko runsaasti vaahtoavaa olutta. Näyttää siltä miltä pitäisikin. Pimeää toki on, mutta tuli luo tunnelmaa Raumalle laskeutuvassa yössä. Elokuussa se vaan ilta jo pimenee. Tuoksu on raikas. Siinä on vehnäolutmaisia neilikkaisia piirteitä ja sellainen intensiivinen appelsiinimaisuus, joka voisi olla suoraan hedelmästä tiristetty. Se lienee se tähän avokätisesti annosteltu Hallerthau Saphir, joka tuon tekee. Hyvin tuoreenoloinen, miellyttävä ja runsaan humalainen tuoksu. On se kova. Maussakin appelsiinimaisuus tulee tuoreesti, miltei mehumaisesti ensin makean hedelmäisenä ja sitten loppua kohti enemmän happamana. Suutuntuma on kovahkon hiilihappoinen, mutta täyteläinen ja öljyinen. Kuivahumalaahan tässä on käytetty reilusti ja sen tuntee suussa öljyisenä tuntuna - tätäkään ei olisi pystynyt yksilöimään, ellei tekisi oluita itsekin. Taika on tallella edelleen. Katkeruus on nyt sellaista mainstream IPAn tasoa, eli ei mitää mullistavaa, mutta tässä se gimmick, eli se "juttu", on muualla kuin katkerossa. Kyllä se taitaa nimittäin olla tuo miltei pureksittavan hedelmäinen appelsiininen tuntuma, joka aina minut uudelleen ja uudelleen valloittaa. Tätä olisi sitten vielä 19 pulloa jäljellä - onhan se kieltämättä melkoinen Via Dolorosa, mutta eiköhän tuosta nyt selviä.


Olutarvio: Founders Sumatra Mountain Brown

0 kommenttia
 

Sumatra Mountain Brown

Panimo: Founders Brewing Co, Yhdysvallat
Oluttyyli: American Strong Ale (Imperial Brown Ale)
Alkoholipitoisuus: 9,0%
Saatavuus: Alkon tilausvalikoima (5,984€ / 0,355l)

Ilta pimenee. On aika putsata kepeät grillausoluet pöydältä sivuun ja nostaa tilalle isommat jytkyt. Diamond Beverages on jo hyvän aikaa ruokkinut olutharrastajaa syöttämällä Alkon tilausvalikoimaan laadukasta kamaa - yhtenä viimeisistä tämä Foundersin Sumatra Mountain Brown. Panimomestari Jeremy Kosmicki kertoo panimon sivuilla hänellä olleen käsillä sumatralaista kahvia, jonka hän päätti käyttää Brown Alen mausteena. Brown Ale tietysti tuttuun jenkkityylin "imperialisoitiin", eli vahvuus ja mallaspitoisuus nostettiin korkeaksi. Maltaiden lisäksi mukana on ohrahiutaleitakin. Olut on Ratebeerissä tällä hetkellä omassa tyylissään rankattu 29. parhaaksi.

This bold, imperial brown ale gets its body from a team of malts including Caramel malt for sweetness, flaked barley for dense foam, a bit of Chocolate malt for its deep color and Aromatic and Munich malts to add even more depth. German and Perle hops add a touch of bitterness to balance the malty sweetness. The addition of rich Sumatra coffee takes this perfectly balanced imperial brown ale to a decadent level.


Tummaa, miltei mustaa olutta runsaan pitsisellä vaahdolla. Tuoksu on intensiivisen kahvipapumainen, hieman nokisen savuinen ja tumman suklainen. Leivosmaista toffeekaramellia taustalla. Oikein hyvä kahvioluen tuoksu, sillä mallasrunkokin tuntuu kunnolla. Maku on juuri sitä mitä tuoksu lupaa eli vahvan kahvimaista jälkiruokaa. Intensiivisen kahvipapuinen, hieman kitkerän tumman suklainen tuntuma saa taustatukea toffeemaiselta, hieman makealta mallasrungolta. Lopussa tulee vielä tiukka katkeruus, joka vetää kahvisuuden toiseen potenssiin ja tekee lopetuksesta hieman turhankin kovahkon. Miellyttävän makuinen kokonaisuus kuitenkin, vaikka loppu hieman kuivan katkeraksi tahtoo vetääkin. Maun kahvinen intensiivisyys, suklaisuus ja yleinen runsaus miellyttää. Runko on siinä mukana loppukiriin asti, mutta ei sitten aivan kanna siihen viimeiseen huippuoluen silaukseen asti. Erittäin hyvä kuitenkin. Olut kuin olut Foundersilta on edelleen aina varma valinta.

Yhteenveto

Runsaan, mutta aidon kahvinen
ARVOSANA: 9-
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...