Kotiolutta: Jyskän Raivain

0 kommenttia
 
Olin säästellyt tätä Rakkaudella Pantua kirjassakin esiteltyä Raivainta (Raivainia?) yhtä tiettyä hetkeä varten ja se hetki koitti eilen, kun vaimoni synnytti neljännen yhteisen lapsemme. Sain oluen kyseisen kirjan toiselta kirjoittajalta, Mika Laitiselta, kun tapasimme nopeasti keväällä Helsingissä. Korkkasin oluen eilen yöllä synnäriltä kotiin palattuani ja aiai miten maistui!

Reseptissä on Pale Ale, ruis-, Cararye -maltaita sekä Tuoppi kaljamallasta. Ainoana humalana pelkästään katkerointiin käytetty Magnum. Hiivana kotipanimoiden luottoratsu US-05. Kyseessä siis Barley Wine tai Rye Wine, jossa vahvuutta 10% ja katkeruutta 50 IBUa. 

Laitinen on hionut reseptiä jo usean vuosikerran ajan. Blogosfääristä löytyy arvioita myös mm. vuoden 2014 vuosikerrasta.

Kirkas, mahonginvärinen ja vaahdoltaan maltillinen olut. Tuoksu on uskomattoman herkullinen - samankaltaista karamellistoffeista ja hedelmäistä tuoksua kuin lempioluessani Fuller's ESB:ssä, mutta vahvuuden myötä tietysti kovemmalla intensiteetillä. ESB toiseen potenssiin. Tuoksussa on siis tymäkkä maltaisuus brittityylisen toffeen johtaessa, siinä on myös sherrymäistä kuivattua hedelmäisyyttä, aprikoosia, viikunaisuutta ja brittityylistä marmeladimaisuuttakin. Ruis tuntuu tuoksun keskivaiheilta alkaen siellä taustalla tukien. Hyvin miellyttävä, pehmeä ja intensiivinen tuoksu. Maku on vähemmän yllätyksellisesti myös erittäin herkullinen - todella täyteläinen, maltainen ja nyt tuoksua selvemmin rukiinen kokonaisuus. Alkoholi on täysin piilossa makeahkon rungon takana. Makukin on kaikessa vahvuudessaan miltei sherrymäinen - kuivattua hedelmää, toffeeta ja puumaista tuntumaa. Se tietty ison oluen tuntu tästä löytyy - se koostuu tasapainosta ja aromien sekä makujen intensiteetistä. Kaikkea on paljon, mutta kaikki on tasapainossa, niin sen kai voisi kiteyttää. Reseptiin peilaten on hämmentävää miten ilman ainuttakaan brittiainesosaa valmistettu olut maistuu täysin brittiläiseltä - siis humalia myöden, vaikka ainut humalalajikekin on pelkkään katkerointiin käytetty Magnum. Maltaiden ja hiivan yhteispelillä kaikki on mahdollista. Vuoden parhaita oluita ilman muuta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...