The Battle of IPA: Kisaoluiden maisto!

1 kommenttia
 
Kotipanovuosi huipentuu veriseen, eikä missään nimessä leikkimieliseen IPA-battleen. Elettiin lokakuuta 2015, kun Haminasta kantautui kutsu taisteluun. Sotahuudon karjaisi Tuopin Ääressä -blogia kirjoittava kokenut kotipanija Arto Halonen, joka uhosi "Itärannikon IPAllaan" jyräävänsä minun "Länsirannikon tykitykseni". 

Reseptiikka hiottiin molempien osapuolien toimesta kuntoon ja reseptit tietysti julkaistiin jo ennen oluiden panemista. Molempien usko omaan tekemiseen oli luja ja näkemys parhaasta IPAsta kiveen hakattu.

Oma reseptini "Hayke's IPA" tästä linkistä.
Arton "Itärannikon Pale Ale" tästä linkistä.

Tiivistettynä omassa IPAssani on ideana tarjota brutaali katkeruus aitoon jenkkiläiseen raikkaaseen 90-luvun West Coast IPA sitrustykitykseen ja vaaleaan maltaisuuteen liitettynä. Kokeilevana elementtinä mukana mäskihumalointi. Arton IPAssa ideana on luoda öljyisempää, pehmeämpää ja mehukkaamman hedelmäistä ns. modernimpaa IPAa, ohramaltaan lisäksi mukana on kaurahiutaleita.

Jännästi olemme käyttäneet lähes samoja humalia - peruslajikkeet Amarillo, Citra ja Centennial löytyvät molempien resepteistä. Artolla on lisäksi katkerohumalointiin käytetty CTZ ja itselläni katkerossa Warrior ja aromipuolella Mosaic sekä isossa roolissa klassinen Cascade.

Arto pani oluensa 10.11.2015 ja minä 11.11.2015. Molemmat pullotimme oluet 3.12.2015, joten oluiden ikäkäyrien voidaan sanoa olevan yhteneväiset - kummallakaan ei ole tuoreusetua, mutta molemmat ovat tuoreutensa kanssa hyvässä vaiheessa. Pullotuksesta on nyt 24 vuorokautta. Jälkikäyminen on jo tapahtunut ja kirkastumistakin näkyy pullojen ulkopuolelta. Jenkkihumaloidulle IPAlle omaan kokemukseen perustuva optimiaikani on 3-4 vko pullossa ja siihen haarukkaan tässäkin heilahdetaan.

Seuraavaksi maistelen oluet rinnakkain ja vertailen kumpi toimii paremmin. Maistoin omaani viimeksi, kun se oli ollut noin 2vko pullossa, eli reilu viikko sitten ja se oli erinomaisen hyvää - rajua ja intensiivistä, tuhannen tonnin voimalla puraisevaa brutaalia tykitystä. Kokemukseen perustuen 2vko kohdalla humalien trooppishedelmäisen öljyinen pehmeys on enemmän läsnä ja 3-4 vko kohdalla sitrushedelmäisyys terävöityy ja osa pehmeydestä jää pois - näin siis omalla prosessillani ainakin. Nyt siis pitäisi olla vielä tiukempaa tavaraa tarjolla, mutta onko se hyvä vai huono asia? Onkohan Arton olut tasapainoisempi ja helpommin juotava kuin omani? Kamppailu on rehti, kotikenttäetu toki on olemassa, mutta mikäli Arton IPA tunnustusta ansaitsee, sitä se myös saa.

Aiaiaiaiai, pullot aukeavat samanaikaisesti ja huoneen täyttää kynttilöiden tuoksujen lisäksi hedelmäisten humalien tuoksu. Hayke's IPA kaatuu kohtalaisen kirkkaana, kultaoranssisena ja runsasvaahtoisena, Arton IPAn ollessa hieman tummempi, utuisempi ja vähävaahtoisempi. Kaura tuo sameutta olueen, joten ulkonäköjen suhteen odotukset menivät odotetusti. Kirkkaampi ulkonäkö monesti tarkoittaa myös terävämpää puraisua, kun ei ole hiivaista sameutta humalien tiellä, mutta miten lie tässä tapauksessa?


Arton IPAn tuoksu on pehmeän karamellimainen ja runsaan hedelmäinen - trooppishedelmäistä, kukkaisen greippistä otetta ja peräti pientä kiivimäistä hapanta purentaa. Ihanan monipuolista ja toimivaa. Hayke's IPAn tuoksu on yksipuolisemman havuinen, hivenen pihkainen ja suoraviivaisen greippinen, jopa hieman mentholimainen. Hiivan käymisaromit ovat itselläni neutraaleja, olut kävi 15-16 asteisessa tilassa US-05 jenkkihiivalla. Artolla brittityylinen S-04 hieman lämpimämmässä käytettynä tuo vielä omaa syvyyttään tuoksun antiin. Omani on peräti lagermaisen neutraali - toki äärimmäisellä humaloinnilla ja sitrusraikkaudella, mutta Arton oluen tuoksu on syvempi ja monipuolisemman hedelmäinen. Molemmat ovat hyviä, mutta on pakko myöntää, että Arton Itärannikon Pale Ale tuoksuu paremmalta - siinä on syvyyttä.

Hayke's IPA on maultaan sitruksinen, pihkaisen öljyisen humaloinnin riemujuhla, joka päättyy pitkäkestoiseen havumetsäiseen katkeruuteen. Runkoa löytyy, mutta terävyys on myös tapissa. Öljyinen humalaisuus tarrautuu kitalakeen greippishavuiseksi kuorrutteeksi, josta ei pääse eroon ennen seuraavaa hörppyä. Voin olla tyytyväinen, ihan kunnon West Coast meininkiähän tämä on. Karamellisuutta ei juuri ole, vaan se maltaisuus mitä siellä tuntuu, on enemmän leipäistä ja yleisilme on lähinnä kuivahkon hapan ja katkera. Arton IPA on pehmeämpi, kaura tuo täyteläisyyttä suutuntumaan, mutta ei tämäkään makea ole. Katkero tuntuu kesyltä oman IPAni jälkimainingeissa. Hedelmäisyydessä on samaa kukkeaa greippisyyttä, mutta syvemmin - hiivan käymisaromien tukemana, jotenkin hieman kiivimäisen purevasti. Tässä tärkeää oppia itselleni siitä, että käymisaromeita tarvitaan IPAssakin - sehän se suurin ero lager- ja ale-hiivojen välillä kuitenkin on, käymisaromit. Ne tuovat syvyyttä, neutraalein ei ole aina paras. Arton IPAn loppuvedossa on hieman mausteisuuttakin. 

Oma IPAni on terävän sitruksinen, loputtoman greippinen ja katkeroitu - kuten tavoittelin. Arton IPA on pehmeämpi, runsaamman hedelmäinen, mutta ei niin terävän katkeroitu. Omani on raikkaampi ja purevampi, mutta Arton olut on juotavampi - siinä ominaisuus, joka ei ole oluita arvioidessa suinkaan se vähäpätöisin. 

Hieman fifty-sixty homma nyt menee Arton IPA on tuoksussa mielestäni edellä, mutta maun puolella omat preferenssini ovat enemmän tiukemman ja terävän raikkauden puolella - olkoonkin, että katkeron kanssa liikutaan äärirajoilla. Ehkä olueni kaipaisi juurikin hieman monipuolisempaa aromikkuutta tarjoavaa hiivaa ja ehkä hieman lämpimämmässä, mutta silti viileässä käytettynä. Nestehiivoihin perehtyminen lienee nyt vaan aloitettava, vaikka ne ovat tyyriimpiä, eivätkä välttämättä niin helposti käytettäviä. Artokin oli toki käyttänyt kuivahiivaa, joten ei sekään huono ole.

Viimeksi olen näin hyvää IPA-tyylistä olutta - mitä nämä molemmat kotitekoiset tarjoavat - maistanut kenties Pub Winstonin Olutfestareilla elokuussa 2015, jolloin samanlaiseen tuoreen humalaiseen raikkauteen ylsi Akaalaisen Hopping Brewstersin Pale Ryeder Aoteroa ja tietysti kotimaan kovin suosikki Maku IPA

En oikein pääse selville oluiden paremmuudesta, mutta kehityskohteita molemmista löytyy. Omani kaipaa ehkä hieman maltillisempaa humalointia ja enemmän käymisaromeita, Arton olut enemmän terävää purentaa, mutta kuitenkin niin, että tuo herkullinen runsaus pysyisi. Harmi, etten keksinyt yrittää mitään 50-50 miksausta maistelun päätteeksi, sillä lopputulos olisi voinut olla toimivakin. Molempien oluet olivat laadullisesti virheettömiä, vaikka jäävihän minä toki toisaalta olen omiani kommentoimaan. Lopputulemana siis hekumallinen maistelu ja hyviä kehityskohteita. 

Mielenkiinnolla odotan Arton oman maistelun lopputulosta, joka julkaistaan Tuopin Ääressa blogissa, kunhan Arto maistolle ehtii. Meidän lisäksi pullot on lähetetty myös IPA-guru Ari "Arde" Juntuselle, jonka maisteluiden tulokset pääsemme lukemaan ensi vuoden alkupuolella.

1 kommentti:

  1. Mielenkiintoinen vertailu. Omat tuotokset on nykyään tyystin jahdanneet itärannikon mehu-ipaa. Viimeisin oli jokseenkin reilusti katkerohumaloitukin.magnumilla ainakaan homma ei täysin toiminut; katkerohumala peitti hedelmä-aromejaliikaa liikaa. Joskin kuukauden iässä homma oli selkeästi paremmin balanssissa. Myöhäisellä humalointiaikataululla ja tiukalla kuivahumaloinnilla on myös riski tehdä oluesta "ruohoisen" makuinen. Näin oli keissi omassakin viimeisessä oluesta, mutta aika auttoi tähänkin ongelmaan.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...