Nettikauppojen listaa päivitetty

0 kommenttia
 
Pakko myöntää, että olen ollut laiska päivittelemään yläpalkistakin löytyvää "Oluiden tilaaminen netistä" -sivua. Siellä on roikkunut Gourmondon tapaisia kauppoja, jotka eivät enää ole pitkiin aikoihin toimittaneet Suomeen. Lisäksi jutun julkaisun jälkeen, siitäkin on jo 1½ vuotta, on tullut joitakin uusia hyviksi havaittuja nettikauppoja.

Tässä listaan tehdyt lisäykset:

Firma Bier http://firmabier.com/
Laaja valikoima ja postikulut laskevat mitä enemmän tilaat - yli 300 euron tilaukset ilman toimituskuluja. Kimppatilaajien ykkösmesta!
Beergium http://www.beergium.com/en
Huippupanimoiden valikoimaa ja laajalla skaalalla belgioluita.
Bier-Kaufen https://www.bier-kaufen.de/
Saksalaista laatua saksalaiseen hintaan
Ebrowarium http://www.ebrowarium.pl/
Puolalaista craftia, jota ei muualta oikein saa. Toimittavat Suomeenkin. Email palvelee.
Näistäkin kaupoista olen kuullut tai lukenut hyviä kokemuksia, eli tilaukset ovat tulleet nätisti perille.  

Vinkatkaa toki kommenttikenttään muitakin hyväksi havaittuja kauppoja, niin lisäilen listaan. En ole ehtinyt seuraamaan tätä "alaa" ihan sillä pieteetillä kuin aikoinaan, joten varmasti muitakin löytyy. 

Sitten vaan tilailemaan ja samalla Alkoa kyykkyyn!

Maistelussa Hiisi / Kosoolan Panimo Pohjoisen Jättiläinen

0 kommenttia
 
 
Titaani on täällä jälleen. Viimeksi se yllätti Juhanin espoolaissaunasta lähteneenä ja löi suorastaan ja suoriltaan aivan ällikältä. Tippa tuli housuun maistellessa. Niin hyvää se oli. Nyt edessä on sama tai pikemminkin samanhenkinen olut, joka tulee Hiisin isommista pannuista. Alkuperäisoluen henki - Del Norte Titan - on saatu suomalaistettua etikettiin huikaisevalla tyylitajulla. Jättiläisen katse on uhkaava - tätä olutta ei sopisi nauttia kevein perustein. Sitä tulisi kunnioittaa ja arvostaa - siitä tulisi nauttia kaikilla tietoisilla tasoilla. Henkisesti, fyysisesti. Tuntien ja kokien. Tämä jylhä neste on uskottu minulle, minun käsiini. Aion ottaa siitä kaiken irti, se on minun velvollisuuteni tässä tilanteessa. Annan sille kaikkeni ja toivottavasti se antaa minulle takaisin. Olisi haihattelua uskoa, että alkuperäisen täysin puskista yllättäneen kotiversion hekuma ylitettäisiin, mutta jos päästään edes lähelle, saati iholle tai ihon alle, niin... Oioioioi, hekumaa!


Olen valmistautunut, lähden tähän leikkiin, tähän painiin jättiläisen kanssa. Tällä nyt siis noin 1,5 vuotta ikää, kotiversiohan oli tuore ja humaloinniltaan käsittämätön. Mennäänkö nyt mallas edellä, onko isoa meininkiä, tuntuuko jenkiltä... Kysymyksiä, joihin vastauksen saa vain korkkaamalla... 

Suhahtaa! Pullon suusta nouseva tuoksu kertoo tavaran olevan kunnossa. Lasiin kaatuu kirkkaanlaista kypsynyttä mahonkisen punaista olutta. Vaahtoakin kertyy ja se laskee pitsiä jättäen. Tavara on kondiksessa, aiaiai! Tuoksu on karamellimaltainen, toffeemainen, sherrymäisen lämmin ja hieman paahtoleipäinen. Jenkkityylistä kukkaista greippiä paksusti, ikään kuin tiivistyneesti - ikä tekee sen. Kaikki kukkeat, sitrusmaiset ja trooppiset vibat ovat tiiviinä pakettina, ei niin lavealla paletilla kuin tuoreessa kotiversiossa, mutta herkullisesti yhtä kaikki. Mallaspohja on tuoksun perusteella oma itsensä - iso, isompi, isoin. 


Kai sitä voisi jo maistaakin... Runkoa on, hedelmääkin... Maltaista makeutta tuhdisti ja alkoholi nousee rintaa lämmittämään. Katkeroa kertyy verkkaisesti koko suullisen ajan, kunnes sitten lopussa greippiliuku räjähtää pitkäkestoiseksi katkerovedoksi ja korjaa potin hieman Hiisin Humulus Lupuksen tavoin. Maussakin humalointi on tuoksun tavoin tiivistynyt isoksi greippiklöntiksi, josta sitten ammennetaan urakalla - hienovaraisemmat aromit ovat jo kaikonneet etäämmäksi. Aikajana on armoton, sitä ei pääse karkuun, mutta sen kanssa voi elää. Balanssi on edelleen ihailtava - aluksi tuntuu, että runko dominoi, mutta sitten tulee greippiä ja kukkaisuutta ja lopussa - sen viimeisen tilinteon hetkellä - katkero tulee ja lyö kaiken balanssiin armottomalla sivalluksellaan. 

On se vaan... on se vaan kerrassaan kova. Maailmanluokan kamaa suomalaisella yhteistyöllä. Kauniisti kypsynyt versiointi. Alkuperäisen titaanin kanssa on paljon samaa, eli osa kotiversion taikuudesta on onnistuttu vangitsemaan. Hekuma on tosi, fiilis on korkealla. Viikatteen Kymijoen Lautturit albumi soi viimeisen sointunsa kodassa ja vielä on pullossa toinen lasillinen jäljellä. Aika palata takaisin vanhemman V-tuotannon pariin. Nyt nautitaan tästä.

Olutarvio: Stadin American Lager (tölkkiversio)

0 kommenttia
 

Stadin American Lager

Panimo: Stadin Panimo, Suomi (Helsinki)
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupoista (arvioitu tölkki saatu panimolta)

Stadin Panimon ensimmäinen tölkkituote American Lager on saanut viimeisen viikon aikana runsaasti näkyvyyttä olutblogeissa ja lähestyihän panimo minuakin kahden tölkin näytepaketilla. American Lager on siis jo tuttu tuote, mutta nyt sitä saa ensimmäistä kertaa puolilitraisessa tölkissä aiemman 0,33-litraisen pullon sijaan. Ehdottoman hyvä uudistus, sillä tällainen seurustelu- ja tissuttelujuomaksi tarkoitettu olut on tölkissä helpommin, kevyemmin ja turvallisemmin otettavissa mukaan sinne missä meininkiä on. Olen pulloversiota maistanut useasti aiemmin ja kertaalleen vuonna 2012 tallentanut maistelukommentit tänne blogiinkin. Olut tunnettiin alun perin 2012 nimellä Stadin Lager ja sillä nimellä tuli myös ensimmäiset sarjavoitot Suomen Paras Olut –kilpailusta vuosina 2012 ja 2013 - sarjana luonnollisesti Vaalea Lager alle 4,7%. Vuonna 2014 tuli sitten American Lager nimellä jättipotti, eli koko kilpailun voitto ja se tietysti tölkissäkin näkyvästi mainitaan. Tölkkiversion hinta on pulloversiota hieman matalampi, tiettävästi alle kolmen euron, vaikka pakkauskoko on pulloa isompi – mikäs siinä, kelpaa kyllä! 

Lasiin kaatuu hieman utuista ja kultaisen väristä olutta. Suodattamatonta tietysti, kuten kunnon oluen pitääkin. Vaahtoa muodostuu keskiverrosti ja se pysyy oluen pinnalla pitkään. Tuoksu on nyt pihkainen, hieman mentholimaisen "pellettimäinen" - hedelmäisyyttäkin on, mutta se jää valitettavasti edellämainittujen jalkoihin. Pari vuotta sitten maistetut pulloversiot olivat raikkaamman hedelmäisiä - ehkä humalat ovat nykypäivänä niin tiukassa, ettei laatukamaa riitä Suomeen, vai mistä tällainen buumi johtuu? Olvi IPAssa oli samaa efektiä, enkä välittänyt siitäkään. Maku on parempi, joskin edelleen ruohoisen ja mentholimaisen pellettimäinen ja karkeahko. Sitrusta keskivaiheilla ja hyvä napakka katkero. Ei silti niin hyvää kuin pulloversion muisto antoi odottaa. Harmittavaa.

Yhteenveto

Hedelmät kateissa
ARVOSANA: 7

Resepti: Reittausblogin Katajainen Ruis Ale

4 kommenttia
 

Tässä resepti omasta mielestäni erittäin onnistuneelle ja tasapainoiselle ruisoluelle. Mitään erityistä inspiraatiota ruisoluen tekemiseen minulla ei tätä joskus keväällä tehdessä ollut, mutta ajattelin käyttää sahdinteosta yli jääneet Weyermannin CaraRye -maltaat pois yhdessä parin muun vanhemman mallaspussukan kanssa ja kehittelin siltä pohjalta sitten tämän reseptin. Periaatteessa perusmaltaaksi riittäisi Sahtimallaskin, mutta käytin nyt noita mitä sattui löytymään.

Ruismaltaan rinnalle reseptiin otin sahdinteosta tutut katajat ja humalointiin lähdin jenkkityylisten hieman pihkaisten ja havuisten lajikkeiden voimin. Mielenmaisemissa suomalainen havumetsä katajineen kaikkineen. Tästä muodostui loppujen lopuksi niin onnistunut resepti, että tein heinäkuun alussa olleisiin sukujuhliimme oluen tämän pohjalta. Tämä alkuperäinen Katajainen Ruis Ale jäi kuitenkin vielä sukujuhlaoluttakin paremmaksi. Sukujuhlaolueen keittelin katajanoksia jo mäskäysveteen ja lisäilin kuivahumalaa yms. pientä kikkailua, jota en tässä tehnyt. Lopputuloksena tämä alkuperäinen oli hieman makeampi, pehmeämpi ja tasapainoisempi. 

Ulkopuolisten arviot: 

Tuopin Ääressä  (3,5/5p)
 "Harri on kyllä onnistunut tässä oluessaan niin nappiin, kuin näillä spekseillä mielestäni voi. Ei nörttikamaa, mutta tyylikäs, säähän ja suuhun sopiva olut. Olut joka voisi istua Alkonkin hyllyssä keveästi muiden kotimaisten rinnalla."

Katajainen Ruis Ale
Ruisolut

Speksit:

Original Gravity (OG):    1.058
Final Gravity (FG):       1.014
Alcohol by Volume (ABV):  5.77 %
Colour (EBC): 34.5
Bitterness (IBU):  48.9   (Average)

Mäskäys

Maltaat:
----------------
39.02% Viking Malt Pale Ale 
36.59% Viking Malt Pilsner
12.2% Weyermann CaraRye
12.2% Viking Malt Dark Ale

Yksinkertaisempi mallaspohjaversio on myös mahdollinen, siihen laittaisin 85% Viking Maltin Sahtimallasta ja 15% Weyermannin CaraRye mallasta.

Humalat

0.9 g/L Simcoe Pellet (11.7% Alpha) @ 60 Minutes
0.4 g/L Centennial Pellet (11.1% Alpha) @ 10 Minutes (Boil)
1 g/L Simcoe Pellet (11.7% Alpha) @ 10 Minutes (Boil)
1.8 g/L Centennial Pellet (11.1% Alpha) @ 2 Minutes (Boil)

Mausteet:

1.2 g/L Katajanmarjaa mäskäykseen
Pari katajanoksaa mäskäykseen
1.2 g/L Katajanmarjaa @ 10 Minutes (Boil)
Lisäksi katajanoksia "oman maun mukaan" @ 10 Minutes (Boil)

Mäskäys:
60 minuutin yksivaiheinen mäskäys @ 67°C

Käyminen:
Hiivana Safale US-05 kuivahiiva ja käymislämpötilana 20 astetta tai alle. Annetaan käydä loppuun ja pullotellaan. Jälkikäymissokeria oman maun mukaan, itse käytin 5g / litra. 

Maistelussa Malmgårdin Dinkel ja Belge

2 kommenttia
 
Eletään jo elokuun loppua. Päivällä on yllättäen ollut jo pidempään ihan kunnolla lämmintä, mutta illalla ja yöllä vedetään jo viileän puolelle ja pimeäkin tulee melko aikaisin. Grillaaminen ei kuitenkaan lopu, vaan siirtyy pihagrillistä kaksi metriä grillikodan lämpöön. Polkaisin kotakauden viime lauantaina auki tyylikkäästi kotimaisin voimin kahdella Malmgårdin oluella, joista jatkoin sujuvasti kotivalmisteiden pariin. Aiemmin viikolla valmistelin iltamaa siivoamalla kesän pölyt kodasta pois ja jynssäämällä pinnat juuriharjalla saunapesuainetta käyttäen. Kova urakka, mutta puhdasta tuli.

Kipinä Malmgårdin oluiden ostamiseen tuli itseasiassa vasta päivää aiemmin, eli viime perjantaina, jolloin maistoin ensimmäistä kertaa italialaisen Le Baladinin olutta. Kuten jutussani kirjoitin, viljelee Baladin itse suurimman osan käyttämistään viljoista ja osan humalistakin. Lisäksi panimo tuottaa sähköstään suurimman osan itse. Tämä liittyy Malmgårdin panimoon sillä tavalla, että myös he viljelevät kartanonsa mailla viljaa itse, vesi tulee omasta lähteestä ja sähköntuotannostakin vastaa oma vesivoimala. Malmgårdin panimosta lisää KBF - Kesäkiertueen erinomaisesta videosta, tästä näin. Kipaisin siis kipinän saatuani Alkoon, ohitin ne muutamat ei niin mielenkiintoiset uutuudet ja tartuin jo vanhoihin tuttuihin Dinkeliin ja Belgeen. Aikaa viime maistosta on kuitenkin molempien kohdalla vierähtänyt. Uutuuksia lykkää joka tuutista ja kotituotantoakin on sen verran, että vanhoille tutuille, niille hyväksi havaituillekin, tekee helposti oharit. Oluiden kylkeen olin ostanut juustoa ja setin erilaisia makkaroita.

Dinkel on Malmgårdin ensimmäinen tuote, lanseerattu 2009 kun panimo perustettiin. Dinkelissä ohramaltaan rinnalla on panimon oman pellon speltti, joka on ns. alkuvehnä tai muinaisvehnä. Dinkeliä löytyy myös maitokauppavahvuisena, mutta tämä Alkon 5,3% versio on mielestäni parempi. 


Läpinäkyvä, punertavan oranssi ja vaahdoltaan melko maltillinen olut. Kaunis väri, harmittavasti tämänkertainen kuva ei tee oluelle täysin oikeutta. Tuoksu on kaikessa pähkinäisyydessään ja mallaskeksimäisyydessään varsin brittityylinen ja hyvä, aromeiltaan kukkainen humalointikin löytyy. Onpa puhdas ja herkullinen maltaan tuoksu. Maku on hieman makeahko, karvan verran karamellinen ja ESB-tyylisen pähkinäinen. En olekaan aiemmilla maistoilla muistaakseni pistänyt merkille, miten upean brittityylinen tämä on - toki maistelukokemusta ja sitä kautta perspektiiviäkin on nyt enemmän. Maltaisuus on siis hienosti framilla, mutta lopussa humalakin puraisee tasapainoisesti, tuoden palettiin hieman sitrushedelmäisyyttä ja kesäistä kukkaniittyä. Täyteläinen ja miellyttävä. Taidokkaasti koottu ja toteutettu resepti. Jos extremehifistelyt ohitetaan, niin ei Suomesta oikeasti kovin montaa yhtä hyvää ns. "perusolutta" löydy. Vankkaa perustekemistä, ehkä jopa enemmän ESB kuin panimon varsinainen Huvila ESB - maistuu siis tällaiselle vankkumattomalle Fuller's ESB:n kuluttajalle. Yllätti ja nimenomaan positiivisesti! Lupaan ainakin yrittää nauttia tätä jatkossa useammin.

Arvosana: 9/10

Seuraavaksi sitten Belge, joka on lanseerattu Dinkelin tavoin jo panimon perustamisvuonna, eli 2009. Belgityylinen 8,0% olut tehtiin ensi kertaa Suomen Olutseuran 20-vuotisjuhlien kunniaksi ja on pysynyt tuotannossa siitä lähtien. Alkossakin olut oli 5000 pullon kertaeränä jo vuonna 2009 ja sitten tuli uudelleen (pysyvästi?) vuonna 2012. Olen arvioinut oluen viimeksi tuolloin ja pitänyt sitä hyvinkin erilaisena mitä ensimaistolla 2009. 2009 ja nyt tämä 2015 versio vaikuttivat enemmän samankaltaisilta esim. väriltään, mutta muistikuvat vuoden 2009 versiosta ovat mitä ovat. En tiedä sitten onko resepti elänyt vai kuvittelenko vaan, mutta näin harvoilla maistolla spekuloiminen on toisaalta turhaa. Lauantaina maistetun pullon päiväys oli 25.05.2017, josta olettaisin pullotuksen tapahtuneen toukokuussa - melko tuoretta siis vahvaksi belgialeksi. Kypsytyspotentiaaliakin voisi olla.
 


Belgellä nyt oranssihtavan kirsikkapuinen väri ja melko maltillinen vaahtoavuus. Tuoksussa on päärynäisen belgihedelmäisiä hiivan käymisaromeita, hunajaisuutta, kuivattua hedelmää ja alkoholin pehmeää huokuvaa lämpöä. Laadukas, miellyttävä tuoksu. Maku on lämmin, kuivahedelmäinen, hieman hunajainen ja kevyen katkeroinen. 8% vahvuutta, mutta suutuntuma belgityylisen kevyt ja helposti nautittava. Ainesosissa ei ole belgipanimoiden usein käyttämää sokeria, joten hiiva lienee vetänyt täysmallasoluen komeasti kuivaksi - mäskäysprosessin täytyy olla viimeisen päälle viilattu ja niin se varmasti onkin, sillä Panimomestari Markkula opettaa oluenvalmistusta Mustialan kursseilla ja varmasti tietää mitä tekee. Oikein hyväähän tämäkin on ja juustojen kanssa tietysti enemmän kuin kohdillaan. Pikkusen lämmittää rintakehää, mutta vahvuus pysyy piilossa ja nautittavuus on erittäin hyvä. Voin suositella tätäkin!
  
Arvosana: 8½/10

Malmgårdin nykyvire on siis vahvistettu äärettömän laadukkaaksi, en tosin tätä seikkaa epäillytkään. Harmi, että panimon repertuaariin kuuluvien Emmer Tripelin, joka oli Alkon käsityöläissetissä 2014,  ja kehutun Emmer IPAn saatavuus näillä seuduilla on olematon.

Maistelussa täyden kympin olut Founders Backwoods Bastard

0 kommenttia
 
Laatuoluen oston ja nauttimisen välillä voi vierähtää joskus hyvä tovi aikaa. Jotkut oluet ovat jo odotusarvoltaan niin jyhkeitä, ettei niiden pariin päädytä sattumalta jonain satunnaisena tiistaina. Niiden nauttimista odotetaan ja sitä hetkeä vaalitaan huolella. Ostin tämän Foundersin tynnyrikypsytetyn Scotch Alen viime joulukuussa Tallinnasta. Kuitit eivät ole enää tallella, mutta muistaakseni ostopaikkana oli Drink Shop ja hintaa noin neljä euroa. Olut tuli nautiskeltua heinäkuun lopulla ulkona terassilla ja teki kyllä vaikutuksen. Pullosta ei päiväystä löytynyt, joten en osaa sanoa miten paljon oli ikää kertynyt.
 

Tumman rubiininpunainen, vaahdoltaan beige ja pitsinen. Tuoksu on massiivinen yhdistelmä suklaista maltaisuutta, tammaista vaniljaa, viskiä ja kuivattuja hedelmiä – absoluuttisen fantastinen, monivivahteinen tuoksu. Tällaiseen uppoutuu pitkäksi aikaa, ennen kuin tohtii edes nostaa lasia huulilleen, mutta kun sen viimein tekee, on maku vielä parempi! Mallasta, mallasta, mallasta… Joskus tynnyrikypsytys tuntuu tekevän oluista suutuntumaltaan ohuita, mutta tässä on kyllä täyteläisyyttä kerrakseen. Maussa on suklaista jälkiruokaista maltaisuutta, vaniljaa ja tammipuumaisia viskivivahteita. Katkeroakin riittää ja toki alkoholin voimasta kehkeytyvä lämpöaalto iskeytyy jälleen Chuck Norrisin roundhouse kickin voimalla koko vartaloon. Kello on iltakymmenen, ulkona 13 astetta lämmintä heinäkuun lopulla ja lueskelen kaikessa rauhassa kirjaa terassilla. Olut lämmittää ja rauhoittaa tunnelman. Luonnon ääniä ja kääntyvien sivujen rapinaa. Aina välillä siemaus täyden kympin olutta – makeaa maltaista, lämmittävän viskimäistä.

Olutarvio: Baladin Super Bitter

0 kommenttia
 

  Baladin Super Bitter

Panimo: Le Baladin, Italia
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 8,0%
Saatavuus: Ostopaikka Saveur-Biére

Italialainen Baladin on Teo Musson (s. 1964) elämäntyö. Musso avasi olutravintola Le Baladinin Piozzon kaupunkiin vuonna 1986 ja pyöritti sitä kymmenen vuotta ennen kuin muutti paikan panimoravintolaksi vuonna 1996. Olutta myytiin aluksi ainoastaan ravintolassa, mutta jo 1997 ilmestyi ensimmäinen pullote, belgityylinen "Super". Menestystä tuli ja laajennusta vaadittiin vuonna 2000. 2005 olutguru Michael Jackson vieraili panimolla. 2007 panimo alkoi tuottaa omaa viljaa. 2009 panimo muuttaa jälleen isompiin tuotantotiloihin ja viljelee jo 25:n hehtaarin alalla omaa mallasohraa - 2011 luku on jo 68 hehtaaria. Tämän jutun aiheena oleva Super Bitter lanseerataan myös 2011, pohjana panimon ensimmäinen pullote Super, johon lisätään jenkkihumala Amarilloa kuivahumalointina. 2012 panimo viljelee lähes kaiken tarvitsemansa mallasohran itse ja osan humalistakin. Nykyään aurinkopaneelit tuottavat 80% panimon tarvitsemasta sähköstä. Tavoitteena on että panimon kaikki raaka-aineet ja energia saataisiin tuotettua itse.
Teo Musso



Huh, hengästyttävä tietoisku ja tässä oli vain murto-osa siitä mitä panimon kotisivuilta löytyy. Näin siis pyörii lähes 20 vuotias Le Baladin, yhden henkilön kunnianhimoinen ja jatkuvasti elävä projekti, joka toki nyt työllistää jo kymmeniä muitakin. Kunnianhimoa, sitä tässä on, ja arvostusta luontoa, olutta, ihmisiä ja kaikkea kohtaan. Arvostan ja kannatan mielelläni kaikkea tätä toimintaa.

Tämä on nyt ensimmäinen Baladinilta maistamani olut ja jotain jännää fiilistä on ilmassa ennen pullon korkkaamista. Toki kyseessä on vain olut, mutta nyt kun olen kyllästänyt itseni kaikella tällä tiedolla panimon meiningistä, niin tottahan se fiilistä nostaa ennen maistoa. Tyylikäs ja panimon logolla kohokuvioitu viinimaailman vihreään väriltään asettuva pullo on täyttä "premiumia", mutta hintaa on ranskalaisessa nettikaupassa kuitenkin vain 3,90€. Viljat siis ilmeisesti panimon omalta pellolta ehkä humalatkin ja kuivahumalana siis Amarillo. Vahvuutta 8% ja Best Before 2/2017 - kenties helmikuussa pullotettu.



Läpinäkyvä, hieman mahonkisen oranssi ja vaahdoltaan runsas olut. Vaahto laskee pieneksi kerrokseksi oluen pinnalle, jossa pysyy pitkään. Tuoksu on karamellimaltainen, hunajainen ja hieman appelsiinimainen sekä kukkainen. Karamellimallas tuo runsaasti toffeisuutta tuoksuun ja makuunkin. Maku ei kuitenkaan ole turhan makea vaan napakasti pureva humalointi tasapainottaa. Loppuvetoon ja jälkimakuun jää Amarillon kukkaisuutta ja greippisyyttä sekä kuivattuja hedelmiä belgityyliin. Humalointi ei ole nykypäivän IPA-tasoa katkeruudeltaan, eikä sellainen tähän kyllä sopisikaan. Hunajaista makeutta, marsipaanimaista toffeeta, sopiva puraisu ja hedelmäinen jälkiveto. Italialainen yhdistää tässä hieman belgialaista ja jenkkiläistä fiilistä. Mikäs siinä. Ei superhyvää, mutta oikein miellyttävää.

Yhteenveto

Tasapainoinen belgivivahteinen italo
ARVOSANA: 8

Maistelussa tynnyröity Aventinus - Tap X Mein Aventinus Barrique

0 kommenttia
 
Tilasin vuoden alkupuolella Bier-Deluxesta pari pakettia laatuolutta. Näiden joukossa oli myös tämä Schneider Weissen Aventinuksen erikoisversio. Olut on itseasiassa sekoitus perus-Aventinusta, joka on maailmanluokan (Alkostakin löytyvä) weizenbock ja Weizen-Eisbockia, joka on niin ikään maailmanluokan eisbock. Nettitietojen perusteella olutta olisi kypsytetty peräti neljässä eri tynnyrissä: 

Schneider Weisse Tap X Mein Aventinus Barrique - is aged in four different oak barrels. Firstly French Oak barrels of Chardonnay to provide dry fruity and fresh aromas supported by fine tannins. Then it rest in American oak which once housed German Pinot Noir. This adds powerful aromas of dark berries, paired with elegant roasty notes, toffee and a nutty character. American oak of Cabernet Franc to provide balance of dry berries and smoky hints. Finally this beer sees German new oak giving robust tannins which bring forth fresh fruity aromes and add wonderful smoky notes.

 

Aventinuksen tuttu likaisen ruskea ulkonäkö. Tuoksulla on voimakas punaviinimäinen, jopa paikoin kriek-lambiceja muistuttava yleisilme. Taustalla on kuitenkin tuttu Aventinuksen henki, joka tarjoilee tuoksuaistimuksina erityisesti Weizen-Eisbockista tuttua lämmittävää banaanikonsentraattia. Maussakin on tynnyri on aluksi pinnalla – hieman tanniineja, punaviinimäisyyttä ja lambicmaista suutasupistavaa napakkuutta. Hiilihappojen asetuttua suutuntuma paljastaa Aventinuksen ja jälkimaku on ehtaa Weizen-Eisbockia punkkuvivahteella. Hieno spesiaali, mutta kyllä perusversioita mieluummin kuitenkin juo jos oikein asiakseen ottaa. Kertamaistolla fiilistellessä kuitenkin hintansa arvoinen ja Aventinus fanille hieno kokemus.

Pub Winstonin Pienpanimojuhlat 15.8.2015

1 kommenttia
 
Porissa järjestettiin nyt kolmantena vuonna peräkkäin suuren suosion saavuttaneet Pub Winstonin pienpanimojuhlat. Viime vuonna olin itse tapahtumassa ensimmäistä kertaa mukana ja rankkasin tapahtuman korkealle - jo silloin oli selvää, että tänä vuonna olisi mentävä uudelleen.

Tänä vuonna logistiikka ratkesi sillä tavalla helposti, että Rauman alkuvuodesta perustettu olutseura järjesti pienpanimojuhlille reissun, johon tietysti seuran jäsenenä lyöttäydyin messiin. Viihteellisellä meiningillä lähdettiin, tarkoituksena sukkuloida väkijoukossa seuramiehen elkein ja olutta nauttien, vailla reittausvelvoitteita.  

Menomatkalla maistatin pikkubussissa seuramme väelle kotona panemaani Aprikoosi Witiä, joka toimi ihan hyvänä startterina 40 minuutin bussimatkalle. Pohdiskelin jo matkalla ääneen vieressä olijoille, että iltapäivän ja illan urakasta tulisi kova - olutta virtaisi lasiin automaatilla ns. riittävästi. Ilmiö on laajentunut sitä mukaa kun Reittausblogi on saanut jonkin verran seuraajia ja mainetta. En siis valita, en missään tapauksessa.

Saavuimme paikalle tyylikkäästi suoraan tapahtumapaikan eteen. Muuta ei puuttunut kuin äänekäs kuulutus: "Rauman Olutseura on saapunut!". Ovista sisään ja heti tiskiltä juomalipukkeita kouraan. Hommahan toimii edelleen niin, että muutamasta pisteestä saa ostaa juomalippuja, joilla juomia sitten tiskeiltä ostetaan. Jokaisen juoman saa aina uuteen pikkutuoppiin. Loistava systeemi, joka nopeuttaa juomien tarjoilua - ei kolikkojen räpläystä, ei vaihtorahoja jne. Tuoppi kun tyhjenee niin sen voi jättää pöytään tai mieluiten antaa suoraan alueella jatkuvasti kiertäville tuopinkerääjille. Tapahtumassa ei siis mene nauttimisaikaa lasinpesupisteelle jonottamiseenkaan. 



En ollut tehnyt etukäteen suunnitelmaa mitä tulisin maistelemaan, paitsi avausoluen osalta ja sekin meni ketuiksi. Olin ajatellut aloittavani rupeaman Rekolan kehutulla Luomu Rölssillä, joka on rosmariinilla maustettu kölsch. Tapahtuma-aluetta varjoista silmäillessäni huomasin, että Rekolan tiski on toisessa peränurkassa, kele! Yritin naamioitua ja hiippailla tiskille incognito, mutta Pub Winstonin ja koko tapahtuman isäntä Kasper Toroska, joka nykyään valmistaa myös olutta Rocking Bears nimen alla, havaitsi yritykseni ja viittoili luokseen. Mustialassa pantu Rocking Bears Tyrnisaison oli kädessäni ennen kuin ehdin edes Rölssiä sanoa ja hyvä niin, onhan isäntää kohtelias tervehtiä ensimmäiseksi. Toiseen käteeni sujautettiin samalla pieni annos Ruosniemellä pantua Moto Rock Bitteriä. Tyrnisaison oli erittäin hyvää, raikasta ja nimensä mukainen supermarja oli sopivasti esillä. Moto Rock Bitteriin Kasper itse ei ollut täysin tyytyväinen, joka on aloittelevalla oluentekijällä heti hyvä merkki. Aina ei meiningin tarvitse olla sitä, että "jeejee tää on parasta". Itse pidin erityisesti tuotteen maltaisuudesta, joka oli aidon brittityylistä. Ihan pätevä olut 4,1% vahvuiseksi.

Kasper Toroska, isäntä ja Rocking Bears panomies
Jari Leinonen, Rekolan Panimo ja Luomu Rölssia tarjolla

Tästä sitten pääsin kiiteltyäni etenemään Rekolan tiskille, jossa tv:stä tuttu Jari päivysti hanojen äärellä. Samassa kojussa majaili myös Finlandia Sahti, jonka yrittäjälle Petri Niemenojalle olin soitellut aiemmin viikolla olutseuramme tulevaa sahtimatkaa järkkäillen. Tervehdittiin siinä ihan kätellen. Nyt sitten sitä odotettua Luomu Rölssiä lasiin ja hyväähän se. Jutustelin Jarin kanssa siinä, että minulla on kotona rosmariinilla ja valkosipulilla maustettua merisuolaa, jota tykkään laittaa savukalaan. Rölssi voisi siihen olla täydellinen kumppani. 
 
Fat Lizardin Randalizer

Rölssiä siemaillessa katselimme kuinka viereisellä Maku Brewingin ja Fat Lizard Brewingin loossilla tarjoiltiin Fat Lizardin 101 California Pale Alea niin sanotun "Randalizerin" läpi. Randalizer oli täytetty mansikoilla, appelsiineilla, mesiangervolla ja herukanlehdillä. Samalla kupongilla sai oluen perusversion ja sitten tämän "vitaminoidun" erikoisversion. Näiden kimppuun kävin sitten seuraavaksi ja ne olivat samalla myös ensikosketukseni Fat Lizardin oluisiin. Perusversio oli oikein maistuvaa ja freesiä American Pale Alea, tätä olisi voinut juoda koko illan. Erikoisversio ei ollut niin hyvää, sillä se maistui enemmän hedelmäcocktaililta, mutta se on, kuten tiskillä turistiin, juuri sitä mitä näissä tapahtumissa kaivataankin. Eli spesiaalitarjontaa, irtiottoa, sellaista ei niin vakavaa meininkiä. Hauskaahan näihin yleensä tullaan pitämään.

Makujohtaja Jussi Tamminen

Kävin tässä vaiheessa ensimmäisen kerran rakkoa tyhjentämässä ja totesin olevani kohtalaisessa nousussa. Katsoin kelloa, hieman yli viisi... olimme tulleet paikalle vain hieman yli tunti sitten. No, elämä on. Makujohtaja Tamminen oli aiemmin jo tarjonnut panimon uutta Black IPAa, jonka kimppuun kävin nyt seuraavaksi. Jouduin heti vastoin odotuksiani kehumaan tuotetta. Black IPA ei yleensä ole minun makuuni, mutta Maku se tekee tämänkin oikein. Hedelmää enemmän kuin paahdetta ja runko riittävän kepeä. Maistelin myös Makujohtajan nimikko-oluen, eli Maalais-Tammisen, joka on tyyliltään saison. Jatkaa Makun vakuuttavaa portfoliota tarjoten raikasta purentaa ja aitoa mausteisen saisonin tuntua. Tammilastujakin käytetty, mutta ei dominoivasti. Jos et pistä oluisiin mitään erikoista "gimmickiä", vaan teet ns. perustyylejä, niin tee ne helvetin hyvin. Se tuntuu olevan Maku Brewingin yksi punainen lanka. Myöhemmin illalla yhtenä viimeisistä, niistä monista viimeisistä, join (huomatkaa, että vaihdoin maistelutermin juomiseen) myös panimon jo legendaarisen IPAn ja veistelin Makujohtajalle vuolaat kehut tuotteen hekumallisuudesta. 

Hopping Brewsters / Brewcat Kimmo Kyllönen

Hopping Brewstersin tiskillä iltapäivän ja illan mittaan lätistiin moneen otteeseen hyvät tovit Brewcat verkkokaupassakin toimivan Kyllösen Kimmon kanssa. Minä toki samalla panimon oluita maistellen. Warthog IPA oli tiukan katkeroinen, mutta omaan makuuni hieman liian maltainen IPA. Hyvä, mutta ei erinomainen. 1200-luvun reseptiikkaan perustuva Starkadr oli tyyliltään muinaisolut, humaloimaton gruit ja sitähän piti maistaa myös. Oluessa oli samaa hieman suutasupistavan hapanta yleisfiilistä kuin Ruokapuoti Lumon Testowitissä, joskin tämä oli tumma ja runsaan maltaisena huomattavasti täyteläisempi. Päivän kiehtovinta antia tarinoineen kaikkineen. Hopping Brewstersin tiskiltä löytyi myös timanttisen kova ruis-IPA Pale Ryeder Aotearoa, jonka kaikki humalat tulevat Uudesta-Seelannista. Tämä on siis eri versio panimon tavallisesta Pale Ryederista. Nyt oli meinaan tuoretta aromihumalaa ja miellyttävän greippisellä hedelmäsekoituksella. 




Päivän edetessä ehdin välillä istuskelemaan olutseuramme valtaamassa pöydässäkin. Tilaa ei ollut paljoa, mutta mahduin istumaan kun saavuin paikalle muutaman tyhjän lasin ja kahden täyden pullon kanssa. Pulloissa oli Vakka-Suomen Panimon ja Impaled Nazarene yhtyeen yhteistyöolutta Year Of The Goat Alea, jotka Vakka-Suomen tiskillä päivystänyt Timo ystävällisesti ja pyytämättä tarjosi olutseuran maistettavaksi. Olut on palvikinkkuisten savumaltaiden ja hunajan jännä, mutta toimiva liitto ja maitokauppavahvuinen, joten silmät auki siellä marketeissa. Nämä kun oli kimpassa nautittu, niin lohkaisin pojille hakevani nyt isoa pimppiä - tästä olin jo tulomatkalla myös bussissa varoitellut, että jokainen tulisi pääsemään pimpin jaolle ja nyt oli h-hetki käsillä. Olin varannut pullollisen tätä "legendaarista" (vain nimensä vuoksi) olutta maahantuoja Mondi Italyn vielä legendaarisemmalta Frank Poirot nimellä kulkevalta herrasmieheltä. Frank omaan suulaaseen tapaansa otti pimpin esiin ja kaatoi näytöstyyliin ensimmäisen desin korkealta lasiin. Siitä sitten tämä BAV:n eli Birrificio Artigianale Venezianon valmistama Pumpkin Ale päätyi olutseuramme pöytään ja kyllähän siitä hyväksi toviksi vitsiä riitti. Kuivaa ja mautonta, mutta nauroimme kuitenkin naamamme väsyksiin. Pimpi oli oluena ihan hyvä, mausteinen belgityylinen ale, mutta ryhmähenkeä nostattavana tempauksena ehdottomasti erinomainen. Jaskankaljojen Jaska, itselleni vanha tuttu kollega, oli juuri Pimpin jaon aikaan lavalla kertomassa olutbloggaamisesta, joten se meni itseltäni harmittavasti lähes täysin ohi - en nyt oppinut aiheesta mitään, mutta olutseurasta joku kuuli Reittausblogin mainitun. Loistavia ulkomaalaisia oluita olisi ollut tarjolla vaikka millä mitalla, mutta Pimpi jäi ainoaksi maistetuksi ja tosiaan pelkästään huumoriarvonsa vuoksi, vaikka nautittava oluthan se toki oli sekin. 

Frank tarjoilee Pimpiä.

Päivän kääntyessä iltaan siirryin sitten porilaisten, eli Ruosniemen ja Beer Hunter'sin hanojen ääreen. Pakko oli juomalippua tyrkyttää kun ei niistä tahtonut eroon päästä. Hunter'sin Tuhkanen sanoi suoraan ottavansa säälistä - siitä rispektit miehelle. Ruosniemen Työmies (Ruosniemi Special Bitter), oli maitokauppavahvuinen ja siis pullojakeluun tuleva mutkaton Bitter. Täytyy ottaa joskus parempaan maistoon ajan kanssa. Diplomi-Insinööri Double IPA iski lujaa, tuttu karamellistoffeinen mallaspohja ja nektarimaiset aromihumalat pitkäkestoisen katkeroliu'un kylkeen. Beer Hunter'sin Belgi-IPAan oli lisätty astiointivaiheessa Brettanomycesia, joka antoikin kivan säväyksen. Humalalajikkeita tiskillä päivystänyt Tuhkanen ei tähän hätään muistanut. Veikkailin oluessa olevan Mosaicia, joka antaa tietyn mustaherukkaisen aromin. Hyvää oli, mutta vielä parempaa oli tuttuakin tutumpi Mufloni Pils, tällä kertaa vahvuutta 4,7%, joka saattaisi myös antaa osviittaa mahdollisesta markettijakelusta. En tajunnut asiaa kysyä, vaikka kävin pari kertaa ottamassa toisenkin lasillisen tätä erinomaista janojuomaa. Yksi tapahtuman kovimmista ilman muuta. 
 
Mika Tuhkanen, Beer Hunter's ja Mufloni Pilsiä tulossa!
Tatu Hiitola, Hiisi Panimo
Illan puolelle mentäessä notkuin myös Hiisin tiskillä, jossa tuttu Hiitolan Tatu ja panimon osakkaaksikin ilmeisesti ryhtynyt Oksasen Mika (Donut Island Brewing) päivystivät. Game Brewery RyePA ja Sour Fuzz Farmhouse Ale pitivät kurkun kosteana ja fiiliksen yllä. Kaikki ne hyviltä maistuivat ainakin tässä vaiheessa. Olin toki hakenut sisältä baaritiskiltä pariin otteeseen ison tuopillisen kylmää hanavettä, joka ilahduttavasti irtosi ilman maksua - ettei nyt ihan dokaamiseksi menisi, vaikka menihän se silti. Hyvällä tavalla silti, sillä meininki ja fiilis pysyivät korkealla loppuun asti. Saman havainnon tein muustakin olutseuramme porukasta. Lähtiessämme 23.00 takaisin kohti Raumaa olimme liikkeellä hieman maistaneina, mutta kaikki iloisin mielin.

Mitenkähän tämän laajan kokonaisuuden nyt kiteyttäisi... Järjestelyt pelittivät ensiluokkaisesti, valikoima oli vähintäänkin riittävä ja meininki tapahtumassa hyvä. Erinomainen sää tietysti siivitti entistä huimempiin suorituksiin. Kaikki tapahtumassa jaetut palkinnot menivät Pyynikin Käsityöläispanimon nimiin, jolta en muuten tullut maistaneeksi tapahtuman aikana yhtään olutta. Tiskillään oli jatkuva jono ja muutakin kiinnostavaa oli. Olisi silti, näin jälkikäteen ajatellen, ollut fiksua maistaa parhaan oluen tittelin voittanutta Black IPAa, mutta ei se maailma nyt yhteen maistamattomaan olueen kaadu. 

Kiitos kaikille ja ensi vuonna uudestaan!

Kellarin kätköistä: Yli viisivuotias Nøgne Ø #100

0 kommenttia
 
Eräänä heinäkuisena iltana kippasin lasiini kellarin kätköistä naarattua legendaarista Nøgne Ø:n "satkua". Norjalaisen huippupanimon sadannen oluterän kunniaksi tehty 10% Double IPA, joka oli aikanaan tuoreeltaan yksi parhaista maistamistani oluista ja aiheuttaa edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin väristyksiä kun sitä muistelee. Maistelin tätä samaa erää (Batch #493) viimeksi joulukuussa 2012 ja elämys oli hekumallinen. Nyt on siis jo yli kolme vuotta vierähtänyt edellisestä maistosta ja olut on jo ehtinyt ylittämään valmistajan sille asettaman päiväyksenkin. Luotin tavaran olevan kunnossa ja kunnossa se olikin...


Kirkas, punertavan ruskea ja vaahdoltaan keskiverto olut.  Todella kaunis väri tulen loimutessa. Tuoksu kertoo heti oluen säilyneen hyvin – ei laatuongelmia. Maltaisuus on tuoksussa runsaan karamellimaltaista ja tuo nyt marmeladimaisessa makeudessaan mieleen Fuller’sin Vintage Alet. Lisäksi rusinaa, luumua ja kuivattuja hedelmiä. Tuttu tuoreen ”satkun” ärhäkkyys ja humalanpurenta on nyt muuttunut brittien ja jopa hieman vahvojen belgien suuntaan. Suussa runko on erittäin täyteläinen. Maku on pähkinäinen, karamellimainen ja hieman paahteinenkin. Rusinaa. Jälleen vahvat mielleyhtymät Vintage Aleen. Brittiläistä Barley Wineä tämä nyt on – tuhdin humalaisesta DIPAsta on jäljellä vain ylikaramellinen, joskin tuoreena erinomaisesti toiminut runko ja tiukka katkeruus. Kyllä tuoreempi tämän iskevyydessään voittaa, mutta laatu on tosiaan vuosien ajan pysynyt kondiksessa. Hyväähän tämä edelleen on, mutta ei taianomaista, kuten tuoreempana. Kokonaisuus on kuin hieman vahvempi ja intensiivisempi Vintage Ale. Fiilikseltään erinomaisesti paikallaan juuri nyt – tämä tosin pätisi varmasti monen muunkin oluen kohdalla tällä hetkellä. Kesäloma, ilta on kääntynyt jo yöksi, ulkona sataa, mutta kota on lämmin kuten tunnelmakin.

Kotiolutta: Kouvostoliiton Black (Smoked) Ale

0 kommenttia
 
Nyt taas maistossa kotiolutta Arto Haloselta. Laiskuuttani liitän tähän lähes saman alustuksen kuin edelliselläkin kerralla.

Kouvostoliiton Oluen Arto "Tuopin ääressä" Halonen, joka vastaa mm. erinomaisen Kansan Kaiku oluen reseptistä, vieraili Raumalla heinäkuun alkupuolella ja suoritimme samalla pientä kotiolutvaihtoa.  Artolta minulle tuli mm. aiemmin mainitsemani Kansan Kaiku, WIPA ja tämä Black (Smoked) Ale. Minun Artolle antamista oluista voit lukea Tuopin ääressä blogista, tästä ja tästä. Itsekin olen maistanut Arton oluita aiemminkin, niistä ehkä kovin toistaiseksi on ollut Imperial Black Ale II.

Speksisheettinä Arto jätti minulle pienen käsinkirjoitetun lappusen, jossa lienee ne tärkeimmät. Nyt maistossa oleva Black (Smoked) Ale on vahvuudeltaan 9% ja katkeruuden ilmaisevia IBU-yksiköitä on jykevät 130. Olut on tilaustyö Arton kaverille, joka halusi mustan savu-DIPAn. Maltaina Pale Ale, savu-, suklaa-, karamelli-, ja Carafa-maltaat. Humalina Magnum, Columbus, Northern Brewer ja Simcoe. Pullotettu kesäkuun lopulla, eli nauttimishetkellä noin 5 vko ollut pullossa.


Tumman punaruskea olut, joka vaahtoaa mukavasti. Vaahto täyttää lasin reunat tiheällä pitsikuviolla laskiessaan. IPA-lasin jalassa on kauniin punertava kajastus, joka antaa vihiä oluen todellisesta väristä. Tuoksu on jännä yhdistelmä makeahkoa mallasleipää, nokipannukahvia ja kevyttä savuisuutta. Humalointi on greippistä ja hieman pihkaisen havuista. Tuoksu tulee hieman mallasvoittoisesti, eikä olut paljasta vahvuuttaan. 

Suussa olut on täyteläistä ja katkeraa. 130 katkeroyksikköä takaa pitkän yrttimäisen mausteisen jälkimaun, joka ilman seuraavaa siemausta jatkuisi alkuyön tunneille asti. Alkumaussa on maltaan makeutta, keskivaiheilla savuisuus lisääntyy ja pannukahvin vivahteitakin pilkahtelee. Lopussa tempaistaan aromihumaloinnin greippivaihde sisään ja siitä lasketellaan sopivan puraisun saattelemana pitkään jälkimakuun. Rintakehään nousee olutta nauttiessa pientä lämpöä, mutta maussa vahvuus pysyy jatkuvasti piilossa. 

Jännä yhdistelmä eri makuja, mutta aivan kaikki ei kuitenkaan loksahda kohdilleen. Vahvan humaloinnin ja savun liitto on aina vaikea toteuttaa, mutta Arto on ottanut haasteen vastaan ja tehnyt Martti Servon kappaletta mukaillen "sen mihin näillä spekseillä pystyy". Lopputuloksena on nautittava olut, jonka mielellään juo, mutta en välttämättä pistäisi tämäntyyliseen rahojani, mikäli kaupallisesta tuotteesta olisi kyse. Laadukas toteutus, mutta tummat maltaat, savu ja DIPA-tason humalointi eivät ole ihan minun lemppariyhdistelmäni.

Olutarvio: Anchor IPA

0 kommenttia
 

Anchor IPA

Panimo: Anchor Brewing, Yhdysvallat
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,5%
Saatavuus: Tilattu Saveur-Biérestä

San Franciscon klassikkopanimo toi IPAn markkinoille vasta viime vuonna. Näin tämän hiljattain ranskalaisessa nettikaupassa ja otin tietysti heti koriin. Huikea panimo ja mikäli IPA on tasoltaan lähelläkään panimon klassista Liberty Ale APAa, on käsillä huippuolut. Panimon kotisivut tarjoavat oluesta kaikki tärkeimmät faktat ja mm. raaka-aineet on esimerkillisesti lueteltu:

  • Maltaat: Blend of Two-Row Pale, Munich & Caramel Barley Malt
  • Humalat (keittoon): Cascade, Bravo, Apollo
  • Kuivahumalat: Cascade, Apollo, Citra, Nelson Sauvin, Haas Experimental No. 431

  • Parasta ennen päiväys lienee 2 vuotta pullotuksesta eteenpäin ja tässä tapauksessa takaetiketissä seisoo 01/2017. Oletan pulloni olevan siis tammikuussa pullotettu ja täten jo selvästi elämänsä ehtoopuolella, vaikka päiväykseen toki matkaa onkin. Pullotuspäivä olisi parasta ennen päiväystä tärkeämpi tieto kuluttajalle, mutta harmittavan harvoin niitä oikeasti näkee.

     

    Kuparinen, kirkas, vaahdoltaan runsas ja runsaan pitsikäs olut. Tuoksu kertoo sen mitä värikin jo enteili, eli karamelliseen mallaspohjaan rakennetaan. Humalointi on kuitenkin greippisen kukkaista ja hieman sitrusmaista, mutta intensiivisyydessä jäädään kriittisesti tyylin parhaille – niille vaalean mallaspohjan omaaville. Tuoreus vaikuttaa pysyneen ihmeen hyvänä iästä huolimatta, mikäli siis tulkitsin iän oikein. Maku on makeahko, trooppishedelmäinen ja loppua kohti tiukempaan greippisyyteen kuivuva. Hyvät katkerot tarjoavat riittävästi kontrausta maltaan makeuteen. Maussa ei ehkä hedelmäisyys ole enää sitä ihan freeseintä enää, mutta oluen perimmäinen luonne taitaa silti tulla esille. Perinteinen Anchor tuntuu jääneen tai suosiolla jättäytyneen brutaaleimman, mutta samalla hekumallisimman hophead villityksen ulkopuolelle ja lasissa on tasapainoinen, mutta itselleni liian maltainen ja ”varman päälle” vedetty tulkinta tyylistä. Vastaavia tuotteita on markkinoilla paljon, mutta tämä  on kuitenkin klassikkopanimon statuksella ja satavarmalla laadulla valmistettu. Hyvä IPA, mutta vain hyvä.

    Yhteenveto

    Perushyvä IPA
    ARVOSANA: 8

    Olutarvio: Saison Dupont Cuvée Dry Hopping 2015

    0 kommenttia
     

    Cuvée Dry Hopping 2015

    Panimo: Brasserie Dupont, Belgia
    Oluttyyli: Saison
    Alkoholipitoisuus: 6,5%
    Saatavuus: Tilattu Saveur-Biérestä

    Taianomaisen Saison Dupontin kuivahumaloitua spessuversiota on valmistettu vuodesta 2010 alkaen. Aluksi ilmeisen pieneen jakeluun, mutta nyt jo laajemmin - esim. Ruotsin "Alkosta" eli Systembolagetista tämän vuoden versiota saa. Kuivahumalointiin käytetty lajike vaihtelee vuosittain ja tämän vuoden versiossa lajikkeena on brittiläinen Minstrel. Niin outo lajike, etten ollut ennen kuullutkaan, mutta sehän oikeastaan vaan lisää oluen kiinnostavuutta.


    Utuinen, kultaoranssi ja vaahdoltaan mittava sekä järjettömän pitsikäs. Tuoksussa perusdupontin pippurisia, kukkaisia ja yrttisiä tuoksuja, mutta nyt hedelmäisemmin - lisänä lähinnä appelsiinia ja sitruunankuorimaisuutta. Aavistus myös saippuaisuutta, jota ei sitäkään perusversiossa ole. Maku on yhtä juhlaa! Alla jo yksinäänkin erinomainen Saison Dupont, mutta nyt vielä hedelmäisemmin ja katkerokin tuntuu saaneen vielä yhden vaihteen lisää. Hedelmäistä, kuivaa, katkeraa, mausteista. Harvemmin nämä tuunaukset ylittävät klassikkostatuksen omaavan perusoluen, mutta nyt niin vaikuttaa käyvän. Kuitenkin, mikäli hinta-laatusuhde otetaan huomioon, on perusversio edelleen ylivertainen, mutta jos ajatellaan vaan tuotteen ominaisuuksia, niin tämä kuivahumaloitu tuntuu ainakin nyt olevan omaan suuhuni karvan verran maistuvaisempi - hedelmää on enemmän ja sehän sopii mulle.

    Yhteenveto

    Hedelmäisempi versiointi klassikosta
    ARVOSANA: 9+

    Kutsutuomarina Rauman sahtikarsinnoissa

    2 kommenttia
     
    Nopeaa blogipäivitystä nyt tuoreeltaan heti näin arviointitilaisuuden päätyttyä. Minua pyydettiin jokin aika sitten osallistumaan Rauman karsintoihin sahdin SM-kisoihin, mutta eihän mulla sahtia ollut tulossa ja aikataulukin oli mahdoton, joten jouduin kieltäytymään. Minua pyydettiin tästä huolimatta tilaisuuteen mukaan ulkopuolisena kutsutuomarina. Olin kunniasta erittäin otettu. Paikka oli Unajassa ja merenrannalla tietysti, Raumalla kun ollaan. Todella idyllinen sijainti.



    Paikalle odotettiin kolmea osanottajaa, mutta lopulta tunnin odottelun jälkeen kyseessä oli kahden osanottajan tiukka kamppailu. Virallinen tuomari toi pöytään numeroidut lasit - tässä tapauksessa 2 ja 3, koska sahtikisoissa ei ole koskaan selvää ykköstä. 



    Taistelu muodostui todella tiukaksi. Molemmat sahdit olivat erittäin kovatasoisia. Väri oli sama, puhdasta sahtimallasta molemmissa - ainakin luultavasti. Toinen oli pehmeämpi, miedompi ja kaikin puolin lempeämpi, mutta myös juotavampi. Oikein puhdaspiirteinen sahti. Toinen oli vahvempi, lämmittävämpi, katajaisempi ja humalaakin oli käytetty. Puhdaspiirteinen, mutta vahvuutta oli hieman liikaa. Paikalla oli viisi tuomariston jäsentä ja pehmeämpi sahti voitti äänin 3-2. 

    Näin ollen pehmeämpi sahti jatkaa 8.8, eli tulevana lauantaina Pertunmaan sahtikisoihin Rauman edustajana. Toivon onnea ja menestystä tälle loistavalle sahdille! 

    Äänestyksen jälkimainingeissa paikalle saatiin vielä 69-vuotias Sahtimestari Vermuntilan kylästä. Mestari totesi ykskantaan tason erinomaiseksi - kuten olimme jo itsekin huomanneet. Samalla pienet maistelulasit vaihtuivat isoihin tuoppeihin ja hanaa avattiin tiuhaan tahtiin. Keskustelu rönsyili parin tunnin ajan, sahtia kaadeltiin puolin ja toisin ja oppi siirtyi sukupolvelta toiselle - niin sahtiasioissa kuin muissakin. Hieman siinä juopumaankin pääsi, mutta se on näissä tilaisuuksissa kai ihan normi, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni.

    Olen otettu, että pääsin kutsuttuna paikalle. Ensi vuonna lupasin osallistua ihan omalla sahdilla ja tuoda pari muutakin paikallista sahdintekijää mukaan. Sahtikulttuuri elää Raumallakin!

    Reinheitsgebot 500 vuotta - Kilpailun voittajat ja voittaneet teokset

    2 kommenttia
     
    Reittausblogin kautta aikojen ensimmäinen kilpailu on tullut siihen pisteeseen, että on aika julkistaa voittajat ja voittaneet teokset!

    Kilpailun säännöt olivat yksinkertaiset: 
    Luo missä tahansa taidemuodossa (kuva, piirros, maalaus, video, runo, laulu, haiku, origami, veistos, näytelmä jne...) saksalaista olutkulttuuria ja/tai reinheitsgebotia kuvaava teos. 

    Teoksia kilpailuun lähetettiin yhteensä 27 kappaletta, joista olen nyt seulonut kolme olutlaatikon voittajaa. Tehtävä oli vaikea, sillä kärkipäässä erot olivat mitättömän pieniä. Mielelläni olisin useammallekin laatikon suonut vaivannäöstä ja heittäytymisestä kilpailuun. Valintaperusteina pidin ensisijaisesti sitä, että teos miellytti tai viihdytti tuomaristoa, eli minua ja tietysti sitä, että se vastasi tehtävänantoa. Massiivista bonusta sai siitä, mikäli teos oli varta vasten kilpailua varten tehty ja siitä huokui se, että sen eteen on nähty aikaa ja vaivaa - oluthan pitää ansaita. Näillä perusteilla mm. vanhat lomakuvat saksasta, vaikka olivatkin hyviä, putosivat heti kärkijoukon ulkopuolelle (joskin yksi niistä tulee saamaan erityismaininnan ja lohdutuspalkinnon, mutta siitä lisää myöhemmin). 

    Kolme voittajaa, joita en rankkaa paremmuusjärjestykseen (koska siinä ei olisi mitään pointtia) ovat (aakkosjärjestyksessä): 

    • Belzebul -elektroduo (Aleksi Leskinen ja Teemu Nordlund), kappaleellaan "Puhtaus On Puoli Juomaa"
    • Julius Paananen, piirroksellaan "Prost 1516" 
    • Ville Kiviniemi, sarjakuvallaan "Yllättävä vierailija" 

    Voittajateokset ja perustelut teoksittain: 

    Belzebul -elektroduon "Puhtaus On Puoli Juomaa" (päävoitto)

    PUHTAUS ON PUOLI JUOMAA -SAATE 
    Kerran oli aika jolloin tarkemmin määrittelemättömään saksalaiseen kylään kerääntyneet uskon miehet onnistuivat puhtauslakia soveltaen luomaan oluen, jonka puhtaus ja kirkkaus oli niin täydellistä, että luojansa kokivat sitä nauttiessaan transsiin verrattavia olotiloja.
    "Puhtaustranssin" kerrotaan olleen voimakkaimmillaan yhdessä koettuna, joten eräänlaiseen lahkoon vertautuva yhteisö alkoi pitää säännöllisiä kokoontumisia oluen ja yhdessäolon merkeissä. Äänekkään ja iloisen juhlan sijaan kokoontumisista muodostui tyyneyden ja hartaan tunnelman vahvistamia seremonioita. Kenties tämä oli yhteisön uskonnollisen taustan ansiota.
    Ajan kuluessa erikoisista kokoontumisista muodostui legenda, josta moni oli kuullut, mutta kukaan ei tuntunut tietävän mitä niissä todella tapahtui. Tosiasiat tapaavat värittyä, joten täsmällinen dokumentaatio aiheesta on ollut äärimmäisen harvinaista - aina tähän asti.
    Hiljattain edesmenneen, syvällä rakkaudella olueen suhtautuneen harrastajan jäämistöstä löytyi tuntemattomalla salakielellä laadittu laaja, mutta osin tuhoutunut dokumentti, joka myöhemmissä tutkimuksissa osoittautui salaisen lahkon "puhtaustranssissa" esittämäksi ylistyslauluksi.
    Ohessa on kuultavissa teoksen säästyneiltä osiltaan tarkasti, tieteellisissä olosuhteissa rekonstruoitu jäljennös. Kukaan ei tiedä tarkalleen, miltä teos kokonaisuudessaan kuulostaisi, tai miksi se muistuttaa erehdyttävästi 70-luvun saksalaista elektronista musiikkia - tai varsinkaan sitä, miksi salakielinen sanoitus muistuttaa hätkähdyttävän paljon suomen kieltä.
    Entä olut itsessään? Sitkein legenda väittää, että laulu on tosiasiassa salakielinen arvoitus, joka oikein tulkittuna paljastaa tarunhohtoisen juoman reseptin. Mikäli joku kunnianhimoinen taho joskus onnistuisi luomaan juoman uudelleen, tulisiko sen siltikin säilyä salaisuutena - joka väistämättä on enemmän kuin osiensa summa - äärimmäisenä aatteen ja omistautuneisuuden symbolina? Voiko yhdellä juomalla olla niin suunnaton vaikutus?
    Näiden näkemysten ja ajatusten valossa kappale tulisi kuunnella. 


    Hypnoottinen biitti. Onhan se huikeaa, että joku tai jotkut tekevät tällaisen oodin puhtauslain kunniaksi minun kilpailuni vuoksi, varsinkin kun aikaa oli vain viikko. Suomenkielisen laulun alkaessa tulee mielleyhtymiä melodian osalta johonkin vanhaan Kotiteollisuuden kertsiin, mutta en saa päähäni mihin. Aikaa, vaivaa ja oluttakin lienee käytetty teoksen valmiiksi saattamisessa - olutlaatikko on ilman muuta ansaittu!

    Julius Paananen ja teos "Prost 1516" (päävoitto)

     

    Teoksen graafinen tyyli vahvoine linjoineen miellyttää suuresti - tämähän sopisi vaikka tulostettavaksi kodan seinälle. Prost, eli "Kippis" ja reinheitsgebotin syntyvuosi 1516, toimivat teoksessa ylistyksenä sekä saksalaiselle olutkulttuurille isoine tuoppeineen, että itse puhtauslaille.

    Ville Kiviniemen sarjakuva "Yllättävä vierailija" (päävoitto)


    Kolmas voittaja on sarjakuva, jota nauroin vedet silmissä heti ensisilmäyksellä. Teoksesta paistaa perehtyminen Reittausblogin syvimpään (mutta tuskin kuitenkaan synkimpään?) olemukseen. Tyylillisesti teos kirjoitusvirheineen on jostain hätäisesti MS Paintilla kyhättyjen nettimeemien ja "oikean sarjakuvan" (mitä se ikinä onkaan) välimaastosta. Juuri sellaista humoristista otetta, jota kisaan toivoinkin. Aivan huikea.

    Pitkään pähkäilin, ottaisinko kolmen joukkoon "Prost 1516" piirroksen sijaan Santeri Happosen erittäin tyylikkäästi ja ammattitaitoisesti toteutetun videon, mutta piirros veti lopulta pidemmän korren, siinä vaan on sitä jotain. Taustalla paikkaa kärkkyi pitkään myös Juho Mannisen vesiväri/tussi/lyijykynä -teos "Brauer von Bayern", joka sekin on erittäin hyvä. 

    Santeri Happonen "Bier" (lohdutuspalkinto)


    Santeri Happonen palkitaan hienosta videostaan pienimuotoisella kotiolutlähetyksellä, jonka pistän matkaan jahka saan täällä kotipanimossa jälleen pienehkön kesälomaseisakin (ei ole jaksanut...) jälkeen tuotannon käyntiin. Otan yhteyksiä kun hyvää lähetettävää taas löytyy. Eihän tuota nyt vaan voi jättää palkitsematta. 

    Juho Manninen "Brauer von Bayern" (5€ lahjakoodi Biershop-Bayerniin)

    Kolmen pääpalkinnon ja Santeri Happosen bonuspalkinnon lisäksi annan 5€ alennuskoodin Biershop-Bayerniin Juho Manniselle teoksesta "Brauer von Bayern" ja erikoislisänä 5€ alennuskoodi samaiseen kauppaan myös Pekka Luukkaiselle, jonka valokuva saksalaisesta lasten kuvakirjasta, vaikka olikin "vain lomakuva" viime keväiseltä Münchenin matkalta, puhutteli suuresti.

    Pekka Luukkainen "kuvakirja" (5€ lahjakoodi Biershop-Bayerniin)


    Pekka Luukkaisen lomakuvassa on saksalainen lasten kuvakirja, jonka nimen Pekka muistaisi olleen "Mein erste Bayern Buch" tai jotain sinne päin. Tässä kiteytyy oleellinen saksan ja baijerin olutkulttuurista. Itsekin kolmen lapsen isänä olen lapsille aikoinaan noita kuvakirjoja "lukenut" - "katso, siinä on auto, osaatko sanoa auto?". Baijerissa isät voivat lukea lapsilleen kirjaa "katso, siinä on olut, osaatko sanoa olut?", tai bratwurst, eikä siinä ole mitään ihmeellistä, se on niin kiinteä osa kulttuuria.

    Kiitos kaikille osallistuneille ja onnittelut voittajille!