Alkon tammikuun uutuuksia

0 kommenttia
 
Tuiskun korkki
Alkon valikoimiin tipahtelee uusia oluita heti alkuvuodesta ja sehän kelpaa. Yksi uutuuksista on viime vuodeltakin tuttu Lapin Kulta Tuisku, jota saa Alkon lisäksi maitokaupoistakin, sillä oluen alkoholipitoisuus on maagiset 4.7%. Kyseessä on Hartwallin ja Teerenpelin yhteistyönä panema pintahiivaolut, jossa on käytetty siankärsämöä mausteena. Olut on pakattu numeroituihin ja patenttikorkilla suljettuihin 0,5 litran pulloihin. Valmistuserä on tiettävästi 80 000 pullon suuruinen. Tuisku löytyy jo Alkon sivuilta ja myymälöistäkin kenties loppuviikolla. Viime vuonna hinta oli 3,98€, tänä vuonna 4,43€. Katsasta arvio viime vuotisesta: Olutarvio: Lapin Kulta Tuisku.

Luotettavat lähteet Olutoppaan hienosta yhteisöstä tietävät kertoa, että ensi viikolla (11.1.) valikoimaan saapuu Saimaan Juomatehtaan Marsalkka Portteri. Alkoholipitoisuutta on tymäkät 8,6% ja pakkauksena luultavasti 0,33 litran ruskea lasipullo. Epäilen oluen olevan aiemmin "Bruuveri Sportteri" nimellä tunnettu ja arvioissakin varsin pidetty olut. Ehkä jopa hieman Imperial Stoutmainen portteri. Kotimaisten pienpanimoiden oluet ovat aina ehdottoman tervetulleita Alkon valikoimiin ja otankin tämän ehdottomasti testiin. Arvio löytyy blogista kunhan saan oluen lasiini.

Samat lähteet kertovat, että 16.1, eli parin viikon päästä saadaan lisää pienpanimo-olutta, kun Nokian Panimon suodattamaton tumma lager Året Runt tulee myymälöiden tilattavaksi. Alkoholipitoisuus 5,7% ja pakkauksena 0,33 litran ruskea lasipullo. Hinta on kuluttajaystävällinen, vain 2,14€. En ole Året Runtia aiemmin maistanut, mutta voit olla varma, että arvio löytyy tältä sivustolta oluen valikoimaantulon jälkeen. Sitä ennen voit ottaa alkulämpöä lueskelemalla oluen arvioita Olutoppaasta.

 
Kuva: Nokian Panimo

Tämä viimeinen "huhu" ei koske enää tammikuuta, mutta helmikuun alkupuolella valikoimaan pitäisi vihdoin tulla kunnon Imperial Stout jenkeistä, nimittäin Brooklyn Black Chocolate Stout. Nautitaan nyt sitä odotellessa ensin näistä muista (no ehkä ei Tuiskusta enää tänä vuonna).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.