Olutarvio: Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock

0 kommenttia
 

Prykmestar Schwarzbock

Panimo: Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
Oluttyyli: Dunkler Bock
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Alko (4,98€ / 0,5l)

Vakka-Suomen Prykmestar Schwarzbock käväisi Alkossa alkuvuonna 2013, jolloin se kuului niin sanottuun käsityöläisoluiden kattaukseen. Arvioin oluen silloin ja totesin todella hyväksi. Nyt olut on tehnyt paluun Alkoon, joten päätin ottaa sen uusintamaistoon. Tällä viikolla Alkoon tuli myös toinen tumma uusikaupunkilainen, Prykmestar Porter, joka onkin sitten täysin uusi olut tältä aina luotettavalta panimolta. Pitänee sekin naarata jossain vaiheessa maistoon.


Tummanpuhuva, punertavasti läpikuultava olut, jonka vaahto on tiheäkuplainen ja kestävä. Tuoksu on runsaan lakritsainen, hieman konvehtimaisen suklainen, toffeisen maltainen ja kevyesti merellisen suolainen. Maussa lakritsainen veto jatkuu alkumausta aina päätyyn asti. Konvehtimaiset suklaat ja kahvit tarjotaan siihen tykö ja suolaiset päälle. Hieman makea, mutta kuitenkin lopussa kuivuvan katkera yleisilme. Suutuntuma on melko täyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan miellyttävän pehmeä. Maun intensiteetti on varsin voimakas. Hyvää tämä edelleen on, peräti erinomaisen hyvää.

Yhteenveto

Runsasmakuinen ja intensiivinen

Olutarvio: Fiskarsin Pikku Pässi

0 kommenttia
 

Pikku Pässi

Panimo: Fiskarsin Panimo, Fiskars
Oluttyyli: Rye Dunkel Bock (Ruisbock)
Alkoholipitoisuus: 6,6%
Saatavuus: Alko (4,47€ / 0,33l)

Fiskarsin Panimolta on pitkästä aikaa päätymässä uutta olutta meikäläisen lasiin. Rauman Alkosta kun pullon bongasin ja kyljestä luin tekstin Rye, eli ruis, niin ostopäätös oli sinetöity heti sillä sekunnilla. Panimon kotisivuilta ei oluesta löydy tietoja, mutta Olutkellari kirjoittaa arviossaan olueen käytetyn ruismaltaan olleen Tuoppi kaljamallasta ja määrän noin 15% mallaspohjasta. Tuoppi on suosittua myös sahdinvalmistuksessa, mutta kotikaljaahan siitä tyypillisesti tehdään.


Hieman utuinen ja väriltään syvän punertava olut. Tuoksussa on maltaisuutta runsaan rukiisella tarttumapinnalla ja hienoisin mämmimäisin vivahtein. Humaloinnista irtoaa vaimeaa hedelmäisyyttä - bockin tietysti pitääkin olla mallasvetoinen. Hyvä rukiin tuoksu. Maku on makea, runsaan maltainen ja hieman lämmittävä. Ruis tuo mukaan tahmeutta ja runsaan leipäistä tuntua sekä hieman rosoisuutta. Jälkimaku on voimakkaan rukiinen ja katkeroinen. Saman panimon Katajan Kuiskeen tavoin maistuu niin kovin suomalaiselta ja hyvällä tavalla. Tuskin maltan odottaa, että mausteiset krakovanmakkarani kypsyvät tähän kylkeen. Hyvä olut ja hyvä meininki!

Yhteenveto

Mainio rukiinen "suomiolut"

Kotiolutta: Panimo Duuni Bulkki

0 kommenttia
 
Jyväskyläläisen kotipanotandemin sahti siivitti viime lauantaina hekumain huipuille, mutta sieltä on ehditty jo aikoja sitten laskeutumaan, kunnes uutta nousua lähdetään nyt hakemaan rehellisen bulkin voimin. Tai bulkiksi kaverit tätä ainakin nimittävät, alla oluesta lisää.

Bulkki
Lager, 4,5%, 33 IBU

Maltaat: Munich, Vienna , Red ale
Humalat: Northern Brewer
Hiiva: WYEAST XL 2206 Bavarian Lager

Tekijöiden kommentit:
Bulkki -lager lähti siitä, kun kesän festareilla tuli juotua sitä Tornion 1964:ää ja mietittiin, että eiköhän tota itekin pystys vääntää jotain kunnon lageria. Piti ite asiassa alunperin olla lähempänä 5%, mutta käymisen jälkeen todettiin, että "voitit tämän erän, Päivi Räsänen" kun mittari näytti 4,5%


Kirkas, punertavan oranssi olut, jonka ylle muodostuu tiivis ja kestävä vaahto. Tuoksu tarjoilee runsasta leipäisen ja hieman toffeisen aromikasta maltaisuutta sekä hentoa humalan kukkaisuutta. Mallasvetoinen, vienna-tyylinen tuoksu. Maku on puhtaan lagermainen ja miellyttävä. Pehmeä, vahvuuteen nähden todella runsas ja hieman makea maltaisuus on toffeemaista ja leipäistä. Katkeruutta nousee keskivaiheilta loppua kohti edetessä tasapainottavasti mukaan. 33 IBUa olisi aidolle bulkille jo liikaa, mutta nyt rungon ollessa näin tuhti, on se juuri sopiva määrä. Puhdaspiirteinen mallasvetoinen lager. Tasapainoinen, kuten Duunilta on totuttu - tulee se tarkoituksellisesti tai ei. Maltaisuus on jopa bockmaisen runsasta - todella yllättävä runko vain 4,5% vahvaksi olueksi, mutta käymisessä tosiaan taisi jäädä käymättömiä sokereita sen verran, että se maistuu nyt runsaana makeana maltaisuutena voimakkaamman alkoholipitoisuuden sijaan. Eikä se suinkaan huono asia ole se, nimittäin maku on nyt miellyttävän pehmeä. Makeutta tosin riittää jälkimakuunkin asti. Käymisprosessi on myös onnistunut puhtaasti. Laadukas ja maukas lager! Nimestä tietysti miinusta, koska tämä ei ole bulkkia nähnytkään ;)

Olutarvio: Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel

0 kommenttia
 

Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel

Panimo: Weihenstephan, Saksa
Oluttyyli: Tumma vehnäolut
Alkoholipitoisuus: 5,3%
Saatavuus: Alko (3,69€ / 0,5l)

Taasko Reittausblogissa arvioidaan jotain tylsää perusvehnää? Oi kyllä, oi kyllä! Jos ei uusin tynnyrikypsytetty jytky kiinnosta, on perusmakujen ääreen aina kiva palata. Joskus tekee hyvääkin nauttia oluita, jotka on tarkoitettu juotaviksi pelkän maistelun ja nautiskelun sijaan. Ei loputtomasti nyansseja, mutta puhtaita ja selkeitä sekä tietysti hyvin miellyttäviä makuja.

 
Vaaleanruskea, sameahko, valoa vasten oranssihtava olut, joka vaahtoaa runsaasti. Tuoksussa on vehnäistä maltaisuutta, neilikkaa ja banaania. Tuoksun perusteella vaaleaa versiota maltaisempaa, mutta yhtä kaikki laadukasta perusvehnää. Maunkin puolella tämän erottaa vaaleaa versiota leipäisemmästä, karamellimaisemmasta ja runsaammasta maltaisuudesta sekä hieman vaimeammasta hedelmäisyydestä. Eli tämä on vaaleampaa selvästi maltaisempi ja makeampi. Suutuntuma on melko täyteläinen ja runsaan, mutta pehmeän ja suuntäyttävän hiilihappoinen. Hyvää olutta. Voisi olla sellaista kolmen euron perusolutta maitokaupassa meilläkin.

Yhteenveto

Runsasmaltainen ja pehmeä vehnäolut