Lauantaina 4.7 jysähtää sukujuhlat käyntiin. Sain jo huhtikuussa rakkaalta tädiltäni kyselyitä, että oliskos juhlaoluen teko paikallaan. Olihan se, luonnollisesti. Harmittavasti kotipanimon kapasiteetti rajoittaa hieman erän kokoa, sillä en viitsi kesän ja lomien lähestyessä koko käymisarsenaalia uhrata oluelle, josta suurimman osan joisivat muut kuin minä itse.
Paikalle saapuu pikkuserkkuja jenkkilää myöden, joten hetken pähkäiltyäni tulin siihen tulokseen, että Suomi - USA painoitteinen resepti olisi paikallaan. Suomesta mukaan kelpaisi ruis ja kataja, jenkeistä luonnollisesti humala ja lisäksi hiiva, joka olisi aina luotettava US-05. Tyylinä jonkilainen Rye Pale Ale, eli Ruis APA. Satsi tultaisiin ainakin suunnitelmissa suurimmaksi osaksi nauttimaan ruokailun yhteydessä, joten runkoa ja purentaakin saisi löytyä. Tähtäsin 5,5% tienoille, mutta jostain käsittämättömästä syystä mäskäystehokkuuteni pompsahti normaalista 65% tasosta 75% tasolle. En voinut laimentaakaan haluttuuun ominaispainoon, sillä käymiskapasiteetti ei antanut myöden. Lopputulos on nyt 6,2% vahva ja noin 40 IBUa katkera.
Reseptissä on Viking Maltin Sahtimallasta ja Weyermannin erinomaiseksi toteamaani CaraRye mallasta. Katkero- ja aromipuolelle heitin pakastimesta löytyvät loput brittihumalat, kaikki mitä irtosi. Aromiin aivan keiton loppuun iso määrä jenkkiläistä jumalhumalaa Simcoeta ja kuivahumalaksi El Doradoa, joka on uudempi vasta kunnolla tuloaan tekevä lajike.
Tekemisen aloitin keittämällä mäskäysveteen tontilta löytyvää katajaa.
Panopäivä! Katajainen ruis pale ale sukujuhlia varten. Aluksi keitetään oman tontin katajaa mäskäysveteen. #kotiolut pic.twitter.com/xcg76sx5Gc
— Reittausblogi (@Reittausblogi) 23. toukokuuta 2015
En osaa sanoa, voisiko tällä olla oma osansa myös mäskäystehokkuuteen - josko katajien keittäminen muutti veden PH:ta paremmin mäskäykseen soveltuvaksi?
Mäskäsin koko satsin kerralla käymisastiassa, jonka eristin makuupussilla ja peitoilla. Huuhtelunkin suoritin koko erälle yhdellä kertaa, mutta keiton jouduin kattilan koosta (17 litraa) johtuen tekemään kahdessa erässä. Humalien grammamäärät eivät ole tasakymppejä tai vitosia, koska käytin tähän kaikki jämäpussit mitä pakastimesta löysin. Lopullinen resepti näyttää tältä:
Koska olut tulee juhlavasti tarjottavaksi, oli ilman muuta selvää, että sille täytyy kehittää jonkinlainen etiketti. Tässä vaiheessa otin perinteet ja googlen esiin. Kaivoin netistä BeerFinlandin sivuilta Rauman Oluttehtaan vanhan pilsner etiketin, josta tein sitten mad photoshop skillzeillä oman tribuuttiversion tälle juhlaoluelle. Oi sitä leikkaamisen ja liimaamisen riemua... kahvia kului.
Sitten olisi aika ottaa yksi pullo tätä olutta maistoon, kun juhliin on enää kaksi päivää aikaa. Loput erästä menevät sitten juhliin kansan maistettaviksi. Eihän sinne ihan sokkonakaan voi lähteä henkseleitään paukuttelemaan, tuote pitää testata ensin. Hieman jännittää mitä tuleman pitää.
Väri on läpikuultavan oranssi, hieman kuparinen. Aluksi katsoin, että näyttää hieman samealta, kuten kuvassakin, mutta sehän on vaan lasi joka vetää huuruun. Kesän ensimmäisenä hellepäivänä Raumalla on vielä iltayhdeksältä rapiat 24 astetta lämmintä. Pidin tätä ennen pullottamista viikon kylmäkaapissa sekondääriastiassa ja olut oli pullotettaessa hyvinkin kirkasta. Vaahtoa muodostuu varovaisella kaadolla pieni kerros. Jälkikäymissokeria käytin maltilliset 4g / litra.
Tuoksu tulee katajan mausteisuus ja neulasmaisuus edellä, sitten yllättävänkin tykisti trooppishedelmäistä aromikkuutta - epäilemättä kuivahumaloinnista. El Dorado on kovaa tavaraa, totesin sen jo Kokkovuori APAssani. Mallas tarjoaa kevyttä toffeeta ja lämmettyään hieman myös rukiin vivahteita.
Maku on hyvä, se on heti huojentava huomio. Semisti terävä purenta lähtee heti alkumausta katajaisen neulasmaisena ja hivenen pihkaisena. Keskivaiheilta loppua kohti voimistuvaa hedelmäisyyttä ja jälkipotkussa kuivuvaa katajaista mausteisuutta ja ihanan selkeää rukiin tuntua. Loppuveto muodostuu kunnolla kuivaksi, kuten ihan kunnon APA:ssa, vaikka vahvuutta on nyt enemmän. Mäskiveteen keitetty kataja tuo koko makuun sellaisen omanlaisensa hieman happaman neulasmaisen liu'un, joka tuntuu tiettynä kuivuutena koko kitalaen ja nielun matkalta. Runko on keskitäyteläinen ja hiilihappoja sopivasti.
Onnistunut kokonaisuus, melkein sellainen kuin kuvittelinkin, mitä nyt aavistuksen kuivempi ja katkerampi. Voi olla liian haastava kokemattomille, mutta onpahan ainakin unohtumaton. Olen itse tyytyväinen ja siitähän on hyvä lähteä liikkeelle. Mielenkiinnolla odotan lauantaina saamaani palautetta.
