Kotiolutta: J #10 Porter

0 kommenttia
 
Isoveljen espoolaisyksiössä pantua kotiolutta kävi maistossa jo ennen joulua, mutta vasta nyt saan arvion naputeltua linjoille. Tällä kertaa kyseessä on erä #10, joka on miehen ensimmäinen kokeilu tummemmasta oluesta ja tyyliltään portteri.

Speksit: 
#10 Porter
Panopäivä: 18.10.
~5,6%
Hiiva: Safale S-04
Maltaat: Pale Ale, Munich, Cara Pale, Chocolate, Crystal 100 EBC ja Black
Humalat: Northern Brewer, Progress ja Target

Valmistajan mielipiteet: Ihan jees eka yritys. Seuraavaan lisää humalaa.

Käytännössä musta olut, jonka ylle muodostuu parisenttinen vaahto, joka kuitenkin melko nopeasti katoaa. Tuoksu on suklainen, leipäinen, hieman karamellimaltainen ja varsin runsaan kahvimainen. Varsin tyylikäs perusportterin tuoksu - tuoksulla on hyvä vahvuus, se tulee sopivalla intensiteetillä, eikä jää ns. "piippuun". 

Alkumaku on runsaan kahvimainen, lakritsamainen ja lähes savuinen. Stoutmaista paahdeasteikkoa. Loppu- ja jälkimakuun nousee suklaisuuttakin. Aika kova ja runsas paahteisuus. Maku tuntuu siitä syystä omaan suuhuni jopa enemmän stoutmaiselta - vaikka tyylirajat ovat toki häilyvät. Itse käsitän portterit hieman pehmeämmän paahteisina. Lopussa nousee tuntuvaa katkeruutta, humalointi on melko yrttistä ja on siinä ja siinä ettei se oluen kunnolla lämmettyä mene vihannesmaiseksi. 

Kokonaisuutena hyvä ja laadukas ensikokeilu tummempien oluiden saralla.

Kolme pikkuvinkkiä kotioluen kirkkauteen

10 kommenttia
 
Viimeisin IPA-tyylinen olueni.
Viime vuonna tuli valmistettua kotipanimossa 256 litraa olutta - se on noin 20 keittoa minun eräkoollani. Siinä ehtii jo hyvin kokeilemaan ja virittelemään prosessia ja olenkin muutamalla pienellä pikkujutulla saanut entisestään parannettua kotioluideni kirkkautta. Nämä ovat kaikki ihan perusjuttuja, mutta niitä ei alkuperäisessä pussimäskäysohjeessani mainittu (koska en niistä silloin tiennyt), joten näistä lienee eniten hyötyä lähinnä teille, jotka olette pussimäskäysohjeillani oluenteon aloittaneet.

1. Kattilaan jääneen vierteen kierrättäminen mallaspedin läpi

Pussimäskäysohjeessani mallaspussi nostetaan mäskäyksen jälkeen kattilasta lävikköön ja kattilaan pussin nostamisen jäljiltä jääneelle vierteelle ei tehdä mitään. Nyt olen muutaman kerran tehnyt niin, että nostan mallaspussin lävikköön (joka on käymisastian päällä) ja valutellut siitä ennen varsinaista (vedellä) huuhtelua hiljakseen läpi myös kattilaan jääneen vierteen. Tämä kirkastaa vierrettä hieman. Vielä parempaan (kirkkaampaan) lopputulokseen pääsee, jos malttaa valuttaa vierteen mallaspedin läpi useaan kertaan - hanallinen astia auttaa tässä suuresti.

Vaahdon kuorinta siivilällä


2. "Vaahdon kuorinta" - Hot break

Kun vierrettä aletaan keittämään, alkaa hieman ennen kiehumista oluen pinnalle kertyä "vaahtoa", koska vierteessä olevat proteiinit saostuvat. Tämä on niin sanottu hot break - Lue lisää: http://www.howtobrew.com/section1/chapter7-2.html 

Oluen kirkkauteen ja yleiseen laatutasoon voi vaikuttaa kuorimalla vaahdon vierteen päältä pois. Parhaiten olen todennut tämän onnistuvan ihan perinteisellä siivilällä. Vaahto tarttuu siivilään, josta se on helppo huuhtoa pois ja ottaa sitten seuraavan satsin vaahtoa. Tätä kannattaa jatkaa niin kauan, että saa lähes kaiken "vaahdon" pois. Huom! Tee kuorinta ennen ensimmäistä humalalisäystä. Jos lisäät ensin humalat, niin osa niistäkin lähtee kuorinnan aikana pois ja sitähän emme halua.

3. Oluen viilentäminen ennen pullotusta - Cold crash

Kolmas tapa saada oluesta kirkkaampi on viilentää käymisastiassa oleva olut mahdollisimman lähelle nollaa ennen pullottamista. Tämä tekniikka tunnetaan nimellä Cold crash, lue lisää: http://www.homebrewingstoredirectory.com/8-things-you-should-know-about-cold-crashing-beer/

Helpoiten tämä onnistuu tietysti talvella, esim. ullakolla tai parvekkeella. Hiiva ja muu oluen seassa vellova kama pelästyy kylmää ja laskeutuu astian pohjalle. Olut myös vaahtoaa pullottaessa huomattavasti vähemmän kuin huoneenlämpöinen, joten lappoaminenkin tuntuu helpommalta. Tästä aiheutuu tietysti sellainen, että pulloihin menee vähemmän hiivaa, joten hiilihappojen muodostuminen pullokäymisellä saattaa kestää viikon tai kaksi pidempään kuin ilman cold crashia, mutta odotuksen tuloksena saat kuitenkin kirkkaampaa olutta.

Näillä keinoin siis kohti parempaa, laadukkaampaa ja kirkkaampaa kotiolutta!

Kurssi kotioluen valmistuksesta Rauman kansalaisopistolla 27.1 alkaen

0 kommenttia
 

Pidän Rauman kansalaisopistolla kurssin kotioluen valmistuksesta. Kurssi alkaa 27.1 ja käsittää neljä kurssi-iltaa. Ekalla kerralla käydään läpi teoriaa ja valmistellaan resepti. Tokalla kerralla tehdään reseptin mukainen olut. Kolmannella kerralla pullotetaan se ja neljännellä kerralla maistellaan sitä.

Päivämäärät: ti 27.1. to 29.1. ti 24.2. ti 10.3.

Ilmoittautuminen alkaa 7.1. Ilmoittautumisohjeet löytyvät tämän päivän Raumalaisen välissä jaetusta opinto-oppaasta. Kurssiopas löytyy myös netistä: http://www.rauma.fi/kansalaisopisto/opinto_opas_kev%C3%A4t_2015_2.pdf

Huom! Kurssille on vain 16 paikkaa, joten vain nopeat panevat ja muut jäävät nuolemaan Koff-tölkkejään.

Tervetuloa kurssille!

Kotipanimon vuosi käyntiin kahdella IPAlla

0 kommenttia
 
Terviseks! Reittausblogin kotipanimon vuosi polkaistiin käyntiin tänään. Uudenvuoden aaton jälkeinen päivä. Pienoisesta yrityksestä huolimatta ei krapulaa, eikä tekemistä... no perkule, tehdäänpä olut! Pyöräytin reseptin pitkään suunnitelmissa olleesta Reittausblogi IPAsta, jossa olisikin jenkkilajikkeiden tilalla brittihumalia - näin siitä syystä, että haluan oppia tuntemaan myös brittihumalia ja parhaiten se onnistuisi tutussa "pohjassa". Tämä pohja olisi siis 100% Viking Maltin Sahtimallasta - kuten toistaiseksi kiitellyimmässä kotioluessani Reittausblogi IPAssa, mutta humalat vaihtaisin brittilajikkeisiin. Hiivana olisi edelleen oman kotipanimoni "talon hiiva", jenkkityylisen neutraali Danstar BRY-97, jonka kanssa olen päässyt hekumallisiin lopputuloksiin.



Olin jo marraskuussa tilannut Brewcatilta brittihumalalajikkeet Progress, Fuggles, East Kent Goldings ja Boadicea oluen tarpeisiin. Olut piti saattaa alulle jo joulukuussa, mutta siihen puski joulukiireitä ja Tallinnan matkaa niin en ehtinyt. Nyt kuitenkin inspiraatio iski. Maltaita mittaamaan ja kattilaa hakemaan vaan. Ajattelin, että teen nyt ihan alkuperäisen pussimäskäysohjeeni mukaisesti niin, että mäskään ja huuhtelen pussissa, enkä käytä myöhemmin kehittelemääni vatisiivilää. Tämä siksi, koska pidän tammikuun 25:s päivä alkaen Rauman kansalaisopistolla kotiolutkurssin, jossa perehdytään nimenomaan tähän helpoimpaan tekniikkaan, eli pussimäskäykseen - periaatteessa mäskäsin siis näin harjoituksena itselleni.



Tehdessä kaikki sujui kuin unelmaa. Osuin tismalleen BrewMaten ilmoittamiin lämpötiloihin, eräkokoon ja ominaispainoihin. Olin liekeissä, hekumassa. Sain oluen käymisastiaan kun kello oli puoli seitsemän illalla... Silloin panohirviö iski! En osannut aavistaa, että se pakottaisi minut tekemään vielä toisenkin satsin. Tällä kertaa tismalleen samalla pohjalla, mutta ottaisin pakastimesta niitä jenkkihumalia joita siellä on ja laittaisin suunnilleen samat grammamäärät - vaikka jenkkihumalissa on osassa lähes tuplasti alfahappoja. Miksi oi miksi, sanoivat selväjärkisen kotipanomiehen aivot? Panohirviö sanoi, että siksi perkele siksi, että tutkit brittihumalien ja jenkkihumalien eroja nyt ruohonjuuritasolta lähtien. Olin nöyrää poikaa panohirviön edessä. 



Tein toisen mäskin. Jälleen sama määrä sahtimaltaita kuin edellisessäkin. Mäskäysveden lämmitin samaan lämpötilaan, sekoittelin maltaat ja suljin kattilan uuniin tekeytymään aivan kuin edellisessäkin erässä. Jenkkihumalat kaivoin pakastimen perältä ja mittailin sopivat määrät, niin että sain kolme pussia neljästä tyhjäksi - valitsin humalat siis lähinnä sillä perusteella, mitä pakastimesta sattui sopivissa määrin löytymään, niin että saan vanhat jämät käytettyä pois. Lajikkeiksi löytyi El Dorado, Centennial, Cascade ja Columbus. Mäskäys ja huuhtelu sujuivat jälleen vaivatta - ominaispaino oli tismalleen sama kuin aiemmallakin kerralla. Sama homma keiton jälkeen, lukemat kuten BrewMate ilmoitti ja kuten ensimmäiselläkin kerralla. Kaikki sujui kuin unelmaa. Pystyin siis toistamaan mäskäys- ja keittoprosessin kahdesti peräkkäin samoilla arvoilla. Tuntui hyvältä, jonkinlainen kokemuksen tuoma "tatsi" tästä hommasta siis jo on.


Pientä pohdiskelua reseptien ympäriltä. Brittilajikkeiden keskimääräinen alfahappopitoisuus oli 6,74% ja jenkkilajikkeiden 11,9%. Tämä tarkoittaa sitä, että laskennallisesti jenkkilajikkeilla syntyisi lähes tuplasti katkeruutta. Katkeruuden aistimiseen vaikuttaa kuitenkin myös humalien co-humulone arvo, joka brittiversiossa käyttämässäni katkerohumalassa Progressissa on korkea, yli 30%, jopa 33% - tarkka arvo ei ole tiedossa. Jenkkiversion El Doradossa se on hieman matalampi, noin 28%. Tämän pitäisi vaikuttaa siihen, miten maistaja aistii katkeruuden tunnun. Tämä on asia, jota valmiiden oluiden maistamiselta eniten odotan - oppimismielessä siis. Molemmathan ovat toki valmistettu sitä varten, että saatan nautiskella niistä ihan omaksi huvikseni alkoholiverovapaasti ja grillikodassa valmistetun ruuan kumppanina. Mikäli oluet onnistuvat kuten on suunniteltu ja todennäköistä, niin pitänee lähettää makustelusetti myös jollekin toiselle asiansatuntevalle bloggarille toista mielipidettä varten. 

IPAn herkullinen ulkonäkö keiton jälkeen kattilassa
Ylitin itseni, en osannut odottaa tämänkaltaista innokkuutta ja nerokkuutta heti vuoden ensimmäisenä päivänä. Olin ajatellut tekeväni vain pelkän brittiversion, mutta ainakin tällä hetkellä vaikuttaa loistavalta oivallukselta tehdä samaan pohjaan, samaan aikaan ja samalla hiivalla myös jenkkiversio siihen rinnalle. 

Palaamme asiaan viikolla 8, kun oluet ovat valmiina.