Maistossa Full Taste oluet #004, #006, #007 ja #008

Nyt maistoon valmistuttajalta näytteeksi saadut Full Taste oluet. Kuten otsikosta näette, niin nämä oluet on numeroitu ja jokaisen oluen ideana on ainakin toistaiseksi olla kertaerä. Lähtökohtana siis se, että "the best beer is the new beer", joka lukee tölkissäkin. Pidemmittä puheitta lähdemme suorittamaan maisteluita. Mennään numerojärjestyksessä, eli aloitetaan nelosesta, joka kaiken järjen mukaan lienee myös vanhin.

Full Taste #004 Paradise Hazy IPA

5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, humala, hiiva

Kultaoranssi, läpikuultava ja vaahdoltaan valkea olut. No nyt on tuoksu jiirissä - tropiikin hedelmiä, sitruksisuutta ja herukkaisuutta. Aika lailla sellainen perus nykypäivän IPAn kattaus, mutta intensiteetti on hyvä - toisin sanoen tuoksu on siis voimakas. Maku toimii myös hienosti. Katkeruus on vähäistä, mutta aromipuoli runsas ja tuoreenoloinen. Erittäin hedelmäinen, herukkainen ja hieman jopa humalapellettimäinen, mutta ei kuitenkaan mentholinen. Jälkimakukin on kauttaaltaan miellyttävä. Laatutaso on korkea. Ei minulla tästä ole mitään valitettavaa, nimensä mukainen eli ostaessa ainakin saa sitä mitä purkissa lukee. 

 

Full Taste #006 Fruit Bomb DDH IPA

5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, humala, hiiva

 

Nyt on kunnolla samea ja kultaoranssi. Tölkin pohjilta kaatui hieman muhjuakin mukaan, liekö humalapelletin palasia. Tuoksu on voimakkaan humalainen. Ananasmaisuutta ja mustaherukanlehteä. Katkeruutta tuntuisi olevan hieman terävämmin kuin Paradise Hazy IPAssa, mutta jotain karvautta tai karkeutta myös - ei ole niin smoothia. Enemmän pellettimäisyyttä, mutta melko hyvää tämäkin on. Runko toimii - riittävä runsaus, mutta sopiva vaaleus, jotta humalat pääsevät hyvin esiin. Tällaisia humalamehuja nämä IPAt nykyään enimmäkseen ovat ja tuoreus sen myötä entisestään vaan korostuu - tämä tuoreuspuolikin on tässä kunnossa ja tölkkihän on myös tunnetusti tällaiselle paras pakkausmuoto. Paradise oli parempi, ehkä tölkistä kaatuneet muhjut toivat vähän karkeutta tähän. 

 

Full Taste #007 Rise of the Raspberry Sour

5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, vadelma, humala, hiiva

Söpöllä pinkillä vaahdolla varustettu punainen olut. Tuoksussa on hapanta tuntua ja mukavasti vadelmaista, hieman sellaista mummonmehumaista tuntua. Suutuntuma on suuta supistavan hapokas, mutta ei mikään sellainen irvistelyä aiheuttava. Vadelma maistuu aidon marjaisena ja hieman karvaana. Tässä on runkoakin varsin tukevasti, jopa niin, että jälkimakuun asti kantautuu makeutta - se syö tästä hieman pois sellaista raikkautta, jota hapanoluessa mielestäni tulisi olla. Tällaiset eivät oikein ole sitä tutuinta tyyliä minulle, mutta niiden joukossa joita olen maistanut tämä sijoittuu jonnekin keskikastiin.

 

Full Taste #008 Cherry Crushed Sour

5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, kirsikka, humala, hiiva

Punainen ja kirkkaampi kuin aiempi vadelmainen versiointi. Ainesosat muuten samat, mutta vadelman tilalla tässä kirsikka - reseptin koostumus muuten voi poiketa toki paljonkin. Tuoksu raikkaampi, jotenkin kipakampi - ei mummonmehumaista tuntumaa. Maku on myös terävämpi ja raikkaampi. Ulkonäön kirkkaus tavallaan toistuu kirkkaampina makuinakin. Jälkimakeus ei nyt vaivaa ja ehkä kirsikka toimii itselleni vadelmaa paremmin muutenkin. Samanlainen hieman suuta supistava, mutta ei mikään kiilteet hampaista irrottava suutuntuman hapokkuus. Toimii minulle paremmin kuin vattuversio.

 

Sellaisia siis. Perushyvää kauppaolutta, joista omaan makuuni parhaiten osui tuo ensimmäisenä maistettu Paradise Hazy IPA. Happamatkin omassa tyylissään mielestäni kunnollisia, mutta en välttämättä ole oikea mies niitä arvioimaan. 

 

Testissä Senson Gluten Free Liquid Malt Light 10 - gluteeniton mallasuute kotioluiden valmistukseen

Lahdessa toimiva Viking Maltin sisaryhtiö Senson on kehittänyt pilsner maltaasta valmistetun gluteenittoman humaloimattoman olutuutteen, joka on tulossa kotiolutvalmistajien saataville 1,5 kiloisissa tinapurkeissa. Tuotenimi on Senson Gluten Free Liquid Malt Light 10. Yrityksestä otettiin yhteyttä ja kyseltiin halukkuutta testata tätä uutetta. Ainoana ehtona tälle yhteistyölle olisi se, että kirjoittaisin kokemuksistani tänne blogiini. Sillä tiellä ollaan siis.

 

Lisäksi yhtiöltä on tulossa myös mielenkiintoiselta kuulostava Senson Sour Liquid Malt Light, joka on luontaisesti valmistettu hapattamalla vierre kattilahapatusmenetelmällä, jonka jälkeen maitohappobakteerit on tuhottu ja hapan vierre konsentroitu hapanuutteeksi. Vastaavia tuotteita ei taida maailmanlaajuisestikaan olla saatavilla.

 

Sain yhteensä kuusi 1,5 kilon purkkia tätä uutetta. Tuote on vielä niin uusi, että etikettiäkin vasta kehitetään. Tuotetietolomake toki jo löytyy ja sen liitän kuvana tähän alle. 

Uutetta testatakseni valmistan oluen tietysti vain kyseistä uutetta käyttäen, eli ei mitään osittaismäskäyksiä tai muita uutteita mukaan. Uutteen tuhtia maltaisuutta sopii kuulemma ohentaa sokerilla ja sainkin malliksi yhden lager reseptin, jossa mallaspohjasta 80% oli uutetta ja 20% sokeria. Nyt kun minulla on tämä belgivaihe menossa taas, on oikeastaan ollut jo pidemmän aikaa, niin ajattelin valmistaa nimenomaan yleensäkin pelkästään pilsnermaltaasta valmistettavan belgityylisen blonden, johon myös ihan täysmäskäämälläkin sopii sokerilisäys, jotta lopputuotteesta saadaan sopivan kepeä ja raikas - sekä tietysti asiaankuuluvan alkoholipitoinen. 

 

Lähdin ajattelemaan ihan siltä kantilta, että mikä on ns. belgiblondien standardi. Mielestäni se on Leffe. Ei ole tyylin paras, mutta laajasti saatavilla ja tunnettu sekä omasta mielestäni varsin hyväkin. Vaalea, 6,6% ja katkeroa Alkon mittauksissa 16 EBUa. Laskelmoin siitä BrewMate apuohjelmalla, että jos käytän kaksi purkkia eli kolme kiloa uutetta ja kilon sokeria 20 litran satsiin, niin vahvuudeksi tulisi n. 7%. Pakkasessa sattui olemaan myös n. 50g jämäpussi Saaz humalaa, josta 45 minuutin keitolla näytti teoriassa irtoavan noin 18 IBUa katkeroa. Riittävän lähelle. Eikä sokerin 25% osuus kokonaisuudesta ole merkittävästi korkeampi kuin yhtiön esimerkkireseptissä ollut 20% ja sitä olutta kuvattiin sanoin "round mouthfeel and deep colour". Vaikuttaisi omaan "suuhuni" hyvältä ainakin paperilla tai siis näytöllä. Hiivana lähden kokeilemaan Mangrove Jack'sin kuivahiivaa M47 Belgian Abbey, jonka pitäisi olla erityisen hedelmäinen.

 

Uute on humaloimaton, eli siihen pitää keittää humalointi sisään. Muuten valmistuksessa voi noudattaa aiemmin kirjoittamiani uuteoluiden valmistusohjeita. Humalointi keitetään sisään ottamalla muutaman litran vetoinen kattila, ihan normaali perunakattila siis riittää. Ala kuumentamaan vettä ja jo ennen kiehumista lisää pieni määrä olutuutetta, vaikka noin desi tai kaksi (kiehuvaan veteen lisätessä saattaa kuohahtaa). Tähän ohueen vierteeseen sitten keitetään humalat sisään, itse keitin siis 50g Saaz-humalaa 45 minuutin ajan. 

 

Muuten valmistus olikin sitten helppoa ja suhteellisen vaivatonta. Eli muutama litra kuumaa vettä, itse kiehautin noin kuusi litraa vettä ja kaadoin käymisastiaan. Lisäsin molemmat uutepurkit (paitsi pienen määrän jonka säästin humalien keittoon) ja sokerin myös käymisastiaan ja sekoitin pöntöä pyörittämällä, niin että uutteet vaikuttivat sekoittuneen kunnolla. Sokerikin luultavasti liukeni samalla. Lisäsin tässä vaiheessa jo kylmää vettä 15 litran merkkiin asti. Kun humalien keitto oli valmis, kaadoin keitetyn vierteen siivilän läpi käymispönttöön, niin että suurin osa humalamuhjuista jäi siivilään. Sen jälkeen lisäsin vettä 20 litran merkkiin asti ja vein pöntön ulos jäähtymään, koska vierteen lämpötila oli vielä pitkälti yli 30 astetta. Annoin vierteen jäähtyä ja otin sitten 20 asteisesta vierteestä ominaispainomittauksen. Havaitsin samalla, että olin täyttäny 20,5 litraan asti, tätä oli täyttäessä vaikea havaita, koska vierre kuohusi. Ominaispaino oli 1.061 eli käymisen jälkeen ohjelma ennustaisi 75% attenuaatiolla (hiivan speksit 73-77%) 6,6% vahvuuden - itseasiassa siis tismalleen saman kuin Leffessä. No, ei ylimääräinen puolen litran vesilisäys siis vahinko ollut, vaan ilmeisesti kotipanimomestarin taituruutta... heh. 

 

Resepti siis ennen käymistä oli Brewmatessa alla olevan kuvan mukainen. 

Ja näytteen väri valoa vasten tällainen ja maku "normaali" eli makean vierremäinen ja hieman katkeroakin erottui.

Hiivauksen suoritin eilen illalla 18 asteessa. Annan hiivan vuorokauden verran kasvaa, sen jälkeen nostan pöntön 22-24 asteiseen paikkaan, jossa käyminen saa mennä rauhassa loppuun. Sitten cold crash eli pönttö kylmään ja siitä sitten pulloihin. Kaikki vaikuttaa ainakin toistaiseksi oikein hyvältä, palataan tähän sitten kun pullotellaan tai viimeistään sitten kun maistetaan.

Isot belgit: Gouden Carolus Cuvée van de Keizer Imperial Dark

Mechelenissä Antwerpenin ja Brysselin välimaastossa on arkistojen mukaan pantu olutta jo vuonna 1369 tai aiemminkin. 1872 panimoon rakennettiin höyryllä toimiva laitteisto, joka oli aikansa huipputeknologiaa. Toisen maailmansodan jälkeen 1945 tehtiin mittavat investoinnit. Panimolaitteisto modernisoitiin kunnolla vuonna 1990 ja samalla paikalle perustettiin Belgian ensimmäinen panimohotelli. Vuonna 2010 perustettiin myös tislaamo, joka valmistaa mm. Gouden Carolus Tripelin mäskistä tislattua single malt viskiä. Nykyään paikalla pyöriikin sitten panimon, tislaamon, ravintolan ja hotellin muodostama kokonaisuus, jossa vierailija varmasti viihtyy. Oluista se ei kokemukseni mukaan ainakaan kiinni jää. 

Gouden Carolus, joka on panimon tunnettu tuotemerkki, herätettiin vanhasta reseptistä uudelleen henkiin vuonna 1960. Tämä ensimmäinen variaatio tunnetaan nykyään nimellä Gouden Carolus Classic ja se löytyy Alkonkin valikoimista. Gouden Caroluksia on sittemmin tullut lukuisia muitakin variantteja, joista mainittakoon mm. humalainen Hopsinjoor ja maukas Tripel. Myös Tripel näyttää hiljattain tulleen Alkon valikoimiin, joskin pienessä pullossa. 

Illan oluttamme Cuvée van de Keizer Imperial Darkia valmistetaan yksi erä vuodessa, aina 24 helmikuuta eli keisari Kaarle V:n syntymäpäivänä. Nimi kääntyy englanniksi muotoon "Grand Cru of the Emperor". Tämä oli Alkon valikoimassa kertaeränä jo vuonna 2014, jolloin tykkäsin kovasti. Nyt tämä on jo ainakin vuoden päivät ollut pysyvämmin Alkossa, ehkä pidempäänkin. Viime talvena maistelin yhden, mutta en siitä sen enempää raportoinut - pystyn nimittäin nykyään jo nauttimaan oluesta ilman blogikirjoitustakin. 

Gouden Carolus Cuvée van de Keizer Imperial Dark (blauw)

11% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, sokeri, humala, hiiva

Silkkipainettu pullo on arvokkaan näköinen ja tuntuinen. Lasiin kaatuu kirkasta, väriltään punertavan ruskeaa ja vaahdoltaan runsasta olutta. Vaahto jättää tiheät paksut pitsit lasin reunoille, joka ei ole aivan tyypillistä näin vahvoille oluille. Tuoksu aukeaa hienosti karamellisoidun, miltei palaneen sokerin johdolla, jatkuen sitten heti kuivatun hedelmäisiin, sokeroidun banaanisiin ja appelsiininkuorimaisiin suuntiin. Nielaisussa kokonaisuus nivoutuu yhteen kauniilla tavalla. Katkeruus on hyvin hentoinen, mutta vahvuus kuivattaa sopivasti ja loppuveto valuu jättäen jälkeensä anismaista mausteisuutta, paahdettua sokeria ja edelleen hieman hedelmäisyyttäkin. Varsin täyteläinen ja maltainenkin näin tuoreeltaan. Voidaan kai sanoa tuoreeltaan, koska pullo on vuodelta 2019 ja olut on kellaroitavaksi kelpaavaa ainakin etiketin, tai siis painatuksen, mukaan. Valmistettu siis mitä luultavimmin 24.2.2019, jolloin ikääkin olisi jo puolisentoista vuotta.

 

 

Todella hyvin kätkee korkean vahvuutensakin. Tuonne makean maltaan ja yleisen runsauden sekaan se tietysti nivoutuu, eikä juuri lämmitäkään muuten kuin nielaisun jälkeen ja silloinkin lempeästi. Makua löytyy ja pehmeyttä. Tuoksussa on jopa raikkauttakin, mikä on näin vahvalta oluelta jo jonkinlainen saavutus. Makeutta lukuunottamatta juotavuuttakaan ei turhan raskaaksi voi väittää. Tuo karamellisoitunut, peräti paahtunut sokeri tuo välillä mieleen nuotiossa käytetyt vaahtokarkit tai marengin. Sellainen jälkiruuan tuntu tässä on. Tämän kanssa ei vaan sitä kakkua tarvita välttämättä lainkaan, vaan pelkkä olut riittää. Erinomaisen hyvää ja jos vielä tästä kellaroinnilla paranee niin sehän on pelkkää bonusta. Ison belgin taikaa on, mutta aivan viimeistä tilkkaa kohti mennessä on pakko pitkin hampain myöntää, että makeuden puolesta yhdelle nauttijalle voisi ehkä riittää pienempikin annoskoko. Erinomainen.

Maistossa Shepherd Neame Bishops Finger ja 1698 Kentish Strong Ale

No enpä saanut brittioluista vielä viimeksi tarpeekseni, joten toinen sessio oli viime torstaina tarpeen toteuttaa. Tällä kertaa tartuin tutun panimon tuotteisiin, mutta sellaisiin, joita en taida olla maistanut kuin kerran aikaisemmin. Vuonna 1698 perustettu Shepherd Neame kertoo olevansa Britannian vanhin panimo, mutta asiasta on erilaisiakin lausuntoja. Varmaa kuitenkin on, että Kentin Favershamissa East Kent Goldings humalasatojen katveessa on olutta pitkään valmistettu. Panimon tunnetuin olut lienee ikoninen brittibitter Spitfire. 

 

Shepherd Neame Bishops Finger
5,4% | Vesi, mallasohra, glukoosisiirappi, humala

Kauniin värinen kuparisen punertava olut. Täyttää pintin vaahtokukkineen vaivatta. Tuoksu on ehtaa Neamea tunnistettavan East Kent Goldings humalaisena Spitfiren tyyliin. Mallaspohjassa karamellimaista runsautta sopivasti ja hiivakin hentoisen marjaiset esterit on tuottanut mukaan. Oikein mukava tuoksu. ESB:n tuntua, mutta vähemmän hedelmää ja enemmän Shepherd Neamea. Keskitäyteläinen suutuntuma ja kohtalaisen lempeä hiilihappoisuus takaavat pubioluelle tyypillisen vaivattoman kaatuvuuden. Maussa aluksi mallaspohja viehättää karamellisine ja pähkinäisine piirteineen, kunnes valokeilaan nousee humalointi neamelaisine piirteineen ja lopussa myös bittermäisen tiukentuvine katkeroineen. Jälkimaussa humalaa ja marjaisuutta. Maukas ja suutuntumaltaan erittäin mieluisa olut. Kunnolla makuakin. Olen aina tykännyt Neamen talon mausta, joten tämäkin maistuu oikein hyvin. Sanotaan sekin, että mielestäni tämä oluen kuvakin on yksi parhaista, jonka olen onnistunut taltioimaan. Hieno muisto hienosta oluthetkestä.

Ostopaikka Rauman Prisma ja nautintapaikkana Kokkovuori auringonlaskun aikaan. Kokkovuorelta laskeuduin grillikodan lämpöön nauttimaan panimon perustamisvuotta nimessään kantavaa vahvempaa alea. 

Shepherd Neame 1698 Kentish Strong Ale
6,5% | Vesi, mallasohra, glukoosisiirappi ja humala
 

Kirkas kultaoranssi olut kestävällä vaahdolla. Mainio hunajainen runsasmaltainen tuoksu, jossa myös karamellin sävyjä ja hedelmäisyyttä. Shepherd Neamen tuttua vibaa myös. Tuoksun perusteella maltaisuudeltaan tuhdimpi ja humalaisuudeltaan hedelmäisempi kuin Bishops Finger, marjaisuutta ei tästä niinkään löydy. Molemmat ovat erehtymättömän tunnistettavasti kuitenkin Neameläisiä. Makea ja pehmeä, mutta loppua kohti kauniisti kuivuva on tämä. Loppu- ja jälkivedossa brittihumalaa hekumalliseen tapaan alati katkeroituen, mutta aromit kuitenkin säilyttäen. Makeutta kantaa vielä loppuunkin asti ja vahvuuskin hieman pilkistelee lämpönä, vaikkei tämä edes vielä niin kovin strong ale edes ole. Nautittavuus kuitenkin erittäin hyvä, maltillisine hiilihappoineen ja pehmeyksineen. Bishops Fingeriä lempeämpi, hedelmäisempi ja vahvempi. Pubioluena sessiokäytössä piispansormi olisi kuitenkin parempi, koska tässä makeus jää siltä kantilta tarkastellen liiaksi roikkumaan. Pullollinen kaatuu kodassa kuitenkin kohtalaista hekumaa aiheuttaen. Arvioitu olut ostettu Rauman Äyhön Alkosta.

Sanotaanko niin että vietin tässä juuri kahden oluen verran laatuaikaa laatupanimon parissa. Suosittelen.