Maistossa Full Taste oluet #004, #006, #007 ja #008

0 kommenttia
 
Nyt maistoon valmistuttajalta näytteeksi saadut Full Taste oluet. Kuten otsikosta näette, niin nämä oluet on numeroitu ja jokaisen oluen ideana on ainakin toistaiseksi olla kertaerä. Lähtökohtana siis se, että "the best beer is the new beer", joka lukee tölkissäkin. Pidemmittä puheitta lähdemme suorittamaan maisteluita. Mennään numerojärjestyksessä, eli aloitetaan nelosesta, joka kaiken järjen mukaan lienee myös vanhin.

Full Taste #004 Paradise Hazy IPA
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, humala, hiiva




Kultaoranssi, läpikuultava ja vaahdoltaan valkea olut. No nyt on tuoksu jiirissä - tropiikin hedelmiä, sitruksisuutta ja herukkaisuutta. Aika lailla sellainen perus nykypäivän IPAn kattaus, mutta intensiteetti on hyvä - toisin sanoen tuoksu on siis voimakas. Maku toimii myös hienosti. Katkeruus on vähäistä, mutta aromipuoli runsas ja tuoreenoloinen. Erittäin hedelmäinen, herukkainen ja hieman jopa humalapellettimäinen, mutta ei kuitenkaan mentholinen. Jälkimakukin on kauttaaltaan miellyttävä. Laatutaso on korkea. Ei minulla tästä ole mitään valitettavaa, nimensä mukainen eli ostaessa ainakin saa sitä mitä purkissa lukee. 
 
Full Taste #006 Fruit Bomb DDH IPA
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, humala, hiiva
 

Nyt on kunnolla samea ja kultaoranssi. Tölkin pohjilta kaatui hieman muhjuakin mukaan, liekö humalapelletin palasia. Tuoksu on voimakkaan humalainen. Ananasmaisuutta ja mustaherukanlehteä. Katkeruutta tuntuisi olevan hieman terävämmin kuin Paradise Hazy IPAssa, mutta jotain karvautta tai karkeutta myös - ei ole niin smoothia. Enemmän pellettimäisyyttä, mutta melko hyvää tämäkin on. Runko toimii - riittävä runsaus, mutta sopiva vaaleus, jotta humalat pääsevät hyvin esiin. Tällaisia humalamehuja nämä IPAt nykyään enimmäkseen ovat ja tuoreus sen myötä entisestään vaan korostuu - tämä tuoreuspuolikin on tässä kunnossa ja tölkkihän on myös tunnetusti tällaiselle paras pakkausmuoto. Paradise oli parempi, ehkä tölkistä kaatuneet muhjut toivat vähän karkeutta tähän. 
 
Full Taste #007 Rise of the Raspberry Sour
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, vadelma, humala, hiiva




Söpöllä pinkillä vaahdolla varustettu punainen olut. Tuoksussa on hapanta tuntua ja mukavasti vadelmaista, hieman sellaista mummonmehumaista tuntua. Suutuntuma on suuta supistavan hapokas, mutta ei mikään sellainen irvistelyä aiheuttava. Vadelma maistuu aidon marjaisena ja hieman karvaana. Tässä on runkoakin varsin tukevasti, jopa niin, että jälkimakuun asti kantautuu makeutta - se syö tästä hieman pois sellaista raikkautta, jota hapanoluessa mielestäni tulisi olla. Tällaiset eivät oikein ole sitä tutuinta tyyliä minulle, mutta niiden joukossa joita olen maistanut tämä sijoittuu jonnekin keskikastiin.
 
Full Taste #008 Cherry Crushed Sour
5,2% | Vesi, ohramallas, kauramallas, kirsikka, humala, hiiva




Punainen ja kirkkaampi kuin aiempi vadelmainen versiointi. Ainesosat muuten samat, mutta vadelman tilalla tässä kirsikka - reseptin koostumus muuten voi poiketa toki paljonkin. Tuoksu raikkaampi, jotenkin kipakampi - ei mummonmehumaista tuntumaa. Maku on myös terävämpi ja raikkaampi. Ulkonäön kirkkaus tavallaan toistuu kirkkaampina makuinakin. Jälkimakeus ei nyt vaivaa ja ehkä kirsikka toimii itselleni vadelmaa paremmin muutenkin. Samanlainen hieman suuta supistava, mutta ei mikään kiilteet hampaista irrottava suutuntuman hapokkuus. Toimii minulle paremmin kuin vattuversio.
 
Sellaisia siis. Perushyvää kauppaolutta, joista omaan makuuni parhaiten osui tuo ensimmäisenä maistettu Paradise Hazy IPA. Happamatkin omassa tyylissään mielestäni kunnollisia, mutta en välttämättä ole oikea mies niitä arvioimaan. 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.