Olutarvio: Svartå Amber Ale

0 kommenttia
 

Svartå Amber Ale

Panimo: Svartå Bryggeri / Mustion Panimo, Suomi (Mustio)
Oluttyyli: Amber Ale
Alkoholipitoisuus: 4,5%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Tämän vuoden kesäkuussa toimintansa aloittanut Mustion Panimo on Suomen uusimpia ja pienimpiä - vuosituotannoksi ennustetaan vain noin 15 000 litraa. Ensimmäiset pullotteet valmistuivat heinä- ja elokuun taitteessa. Yövyimme toissa viikonloppuna Lohjalla Kirkniemessä ystävien tykönä. Nyt kun tsekkailen tässä Mustion Panimon sijaintia, niin tajuan, että se on vain noin 10 kilometrin päässä majapaikastamme. Panimo sijaitsee Mustion Linnan läheisyydessä ja alueella vaikuttaa olevan paljon mielenkiintoista nähtävää - täytynee vierailla paikalla joskus kun taas Lohjalle mennään.

Panimon Amber Alesta ei muita speksejä löydy kuin vahvuus, joka on 4,5%. Päiväys on merkattu etikettiin tussilla vedetyin viivoin ja se on 27.4.2016. Jälleen kutkuttava hetki maistaa uuden panimon olutta ensimmäistä kertaa.

  
Utuinen, punertavan oranssi olut, joka vaahtoaa mukavan runsaasti. Pieni kerros vaahtoa kestää oluen pinnalla pitkään. Tuoksu on mukavan karamellimaltainen, hieman toffeinen ja pehmeän hedelmäisen humalainen - sellaista kypsää eksoottista otetta ja hieman myös hiivan hedelmäisiä käymisestereitä. Maku jatkaa tuoksun linjoilla, ollen miellyttävän maukas, pehmeän maltainen ja mukavan terävästi humaloitu. Puraisua on ja aromipuoltakin, mutta tasapainoisesti yhdessä maltaisuuden kanssa. Hyvä suutuntuma maitokauppaoluelle, erittäin juotava. Erinomainen laatutaso ja raikkaus - aromit tulevat puhtaina ja selkeinä esiin ja olut tuntuu tuoreelta. Panimo jättää heti ensimaistolla hyvän maun suuhun!

Yhteenveto

Miellyttävän maltainen, silti raikas
ARVOSANA: 8+

Olutarvio: Mathildedalin La Mer

0 kommenttia
 

La Mer

Panimo: Mathildedalin Kyläpanimo, Suomi (Mathildedal)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,3%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Lohja, Deli Baker's)

Roudasin Lohjan Deli Baker'sista Raumalle tällaisen itselleni uuden oluttuttavuuden, vain huomatakseni parin päivän päästä, että olisihan niitä Raumallakin Ruokapuoti Lumossa ollut. Jos olisin tämän tiennyt, niin olisin voinut ottaa Deli Baker'sista jotain muuta mielenkiintoista tilalle, mutta samapa tuo - ei olut maailmasta juomalla lopu. 

Mathildedalin Kyläpanimo on perustettu vuonna 2014 ja toimintaa pyörittää kyläläinen / oluenpanija Tuomo Holm. Meininki on somesta seurattuna vaikuttanut mukavan maanläheiseltä, sellaiselta, että tällainen pienen kaupungin junttikin siitä jotain ymmärtää ja voi siihen samaistua. En ole panimon omaa olutta aiemmin maistanut, mutta Rekolan Panimon kanssa yhdessä valmistetut Luomu Rölssi ja Musta Valssi on tullut maistettua ja hyväksi havaittua. 

La Mer on tyyliltään American Pale Ale eli APA, vahvuutta 4,3%. Oluen nimestä kerrotaan panimon kotisivuilla: "Oluen nimi ja etiketin kuva juontavat juurensa Mathildedalin kylän uimarannalla olevasta kyltistä – kylän rantoja hyväilee La Mer Baltique." 


Kirkas, kultaisen oranssinen olut, joka vaahtoaa runsaasti. Vaahto jättää isokuplaista pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on kesäisen kukkaniittyinen, greippimäinen ja raikkaan hedelmäinen - oikein miellyttävä. Puhdas, raikas ja terävä meininki. Maku on melko napakan katkeroitu, greippimäinen ja kukkainen. Kukkaisuutta on oikeastaan hedelmäisyyttä enemmän, mikä on virkistävä poikkeus nykyisestä valtavirrasta. Ajoittain maku menee hieman saippuaisen puolelle ja runko on tietysti vahvuuskin huomioon ottaen kevyt, eli aivan huippuoluen statukseen tämä ei nouse, mutta miellyttävää juotavaa tämä kyllä on. Kevyt, kuivahko ja raikas ale. Hyvä ensikosketus kyläpanimon tuotteisiin.

Yhteenveto

Perushyvä rapsakan raikas olut.
ARVOSANA: 8

Reittaus-TV: Oluella Hayken kanssa 11.12.2015

0 kommenttia
 
 
Tällä kertaa kodassa vastaillaan yleisökysymyksiin, samalla kun West Charkin hirvimakkarat ja vehnäoluessa kuullotettu hapankaali valmistuu. Maistossa oman kotipanimon Savuvehnä ja Jurdi Amber Ale.

Vastauksia mm. kuvauskalustoon, blogin lukumääriin ja bonuksena elämän tarkoitukseen (pitihän sitäkin jonkun kysyä).

Yhdessä välissä kuva pikselöityy, en osaa sanoa miksi...
  

Olutarvio: Top Fuel Hoplite Pale Ale

0 kommenttia
 

Hoplite Pale Ale

Panimo: Top Fuel Beer Company, Suomi (Lohja)
Oluttyyli: American Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 4,7%
Saatavuus: Maitokaupat (Ostopaikka: Deli Baker's, Lohja)

Lohjalla vuonna 2014 perustettu Top Fuel Beer Company on minulle jälleen uusi suomalainen pienpanimo, jolta pääsen olutta maistamaan. Nämä on aina merkittäviä hetkiä - ensimmäinen tutustuminen uuteen toimijaan. Hoplite Pale Ale keikkuu maagisella pahuuden rajalla, eli omaa 4,7% vahvuuden. Katkeroita 55 IBU, joka on tuntuvasti kevyeen olueen. Panimon kotisivuilla kerrotaan hienosti jokaisesta erästä pullotuspäivä ja tämän oluen kohdalla myös erään käytetyt humalat. Oma pulloni on erää A9 ja pullotettu 10.11.2015. Eli se on ollut pullossa nyt aika tarkkaan kuukauden verran. Humalina tässä erässä Magnum, Cascade, Columbus ja Simcoe. Aiemmissa on joissakin ollut näemmä vielä lisäksi Ahtanumiakin tai sitten vain kahta aromihumalaa katkerohumalana käytetyn Magnumin lisäksi. Tällainen pieni vaihtelu on käsittääkseni ihan yleistä muillakin pienpanimoilla eikä sen vaikutus makuun ole niin suuri kun saattaisi olettaa.
 

Tummemman oranssinen, utuinen olut, joka vaahtoaa melko maltillisesti, mutta jättää erittäin tiheää pitsikuviota lasin reunoille. Tuoksu on pihkaisen öljyinen, greippimäinen - siihen asti menee hyvin, mutta tuoksussa on myös liuotinmaisia ja kumimaisia vivahteita, jotka menevät selvästi virhearomien puolelle. Liuotinmaisuutta, joka muistuttaa lähinnä kynsilakanpoistoainetta, on myös maussa. Pilalla. Paska säkä, mutta minkäs teet - ei pisteitä.  

En siis saanut kovin hyvää ensivaikutelmaa tästä panimosta. Laatuvirhe on niin ilmeinen, ettei erää olisi saanut ylipäätään laskea myyntiin, ellei kyse sitten ole yksittäisestä pulloviasta. Asiakkaan luottamus panimoon on sellainen, että sitä joko on tai ei, ja jos sen menettää, niin sitä on vaikea saada takaisin.

Yhteenveto

Pilalla.
ARVOSANA: -