Sihteerin kanssa piknikillä

Tapasin tänään yhden helsinkiläistyneen kreikkalaismiehen, joka on ollut nettituttujani jo reilusti yli kymmenen vuoden ajan. Kohtasimme aikanaan yhdellä musiikkifoorumilla, jossa edelleen vaikutamme, mutta emme ole aiemmin nähneet ns. "livenä". Hauskana yhteensattumana meidän molempien syntymäpäivä on tismalleen sama, sama päivä ja sama vuosikin siis. 

Kävimme kaverin kanssa kävelyllä, sillä halusin näyttää Rauman maisemia läheiseltä Kokkovuorelta käsin. Kokkovuori on ilmeisesti Rauman korkein "huippu", noin 30 metriä merenpinnan yläpuolella. Kokkovuorelta näkee mm. maailman kalleimman rakennuksen (no ei nyt ehkä kuitenkaan) Olkiluodon uuden ydinvoimalan OL3:n. Rauman vesitorni, satama ja meri ovat myös nähtävissä. Hienot maisemat. Reppuun napattiin pari lasia ja Ruosniemen Panimon vastapullotettua Sihteeriä, jonka testasin jo viime kesän SOPP:ssa ja tykkäsin todella paljon. Olut on inkiväärillä, korianterilla ja mustapippurilla maustettu belgityylinen blond ale.

Sihteeri korkattiin aurinkoisessa, mutta kylmän tuulisessa säässä. Piti siirtyä hieman suojaisempaan kohtaan nautiskelemaan. Tuote toimii pullossakin näemmä yhtä upeasti kuin SOPP:n hanasta. Todella raikas ja erittäin tasapainoinen kaikista mausteista huolimatta. Hyvin maistui myös välimeren miehelle, joka myös kehui mausteiden käyttöä. Pistän alle viime vuotisen olutarvioni tästä oluesta, sillä se pätee edelleen - laatukamaa pullossakin!

Vaalean kultainen, utuisen sameahko ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksussa etunenässä runsasta mausteisuutta - inkivääri tuo oman raikkaan tuulahduksensa kehiin, mutta ei lyö yli, kuten monissa muissa inkiväärillä maustetuissa oluissa. Hieman myös belgihedelmää ja vihreää teetä. Raikas, hyvä kokonaisuus. Maku on raikkaan ja purevan inkiväärinen, mausteinen ja leipäinen. Lopussa pippuria. Keveä, mutta ryhdikäs ja erittäin raikas. Suutuntuma on kevyehkö ja melko maltillisen hiilihappoinen. Tasapaino on kohdillaan ja inkiväärin käyttö on taidokasta - sitä on sopivasti!

Olutarvio: Brooklyn Monster Ale

Monster Ale

Panimo: Brooklyn Brewery, Yhdysvallat
Oluttyyli: Barley Wine
Alkoholipitoisuus: 10,1%
Saatavuus: Ostettu Saveur Biérestä - olutta ei enää valmisteta

Tilasinpa tällaisen oluen ranskanmaalta ihan vaan panimon perusteella, sen suuremmin oluen speksejä katsomatta. Huomasin toki, että tämä on suuresti arvostamaani Barley Wine tyylisuuntausta. Nyt kun lueskelin oluen taustoja, niin huomasin, että vuosi 2012 oli viimeinen kun tätä valmistettiin ja totta vie omassakin pullossani lukee, että monsteri on syntynyt vuonna 2012. Olut on siis jo ainakin lähes parin vuoden ikäinen. Tuote on siis jo kuollut ja kuopattu - sitä ei enää tehdä enempää. Tässä on kuitenkin brittityylisillä maltailla ja jenkkihumalilla lähdetty tekemään jotain elämää suurempaa. Alkoholia on tyylille uskollisesti päälle 10% ja ikäännytys sekä pullossa jälkikäyminen on tehnyt siihen vielä hieman lisää. Humalina Willamette, Cascade ja Fuggles (amerikkalainen). Panimon nettisivut ovat malliesimerkki siitä, miten oluen speksit pitää meille nörteille ilmoittaa - ottakaapa suomalaiset panimot tästä mallia. 

Aina hieno tunne, kun pääsee kaatamaan lasiin jotain pitkään kypsynyttä "isoa olutta". Brooklyn on kuitenkin yksi jenkkien isoista, jo kannuksensa ansainneista tekijöistä. Lasiin kaatuu meripihkaisen väristä, niukasti vaahtoavaa ja paksua olutta. Tuoksu on brittityylinen - marmeladimaista ja hedelmäkakkuista meininkiä, sekä kuivattuja hedelmiä.  Fuller's Golden Pride tulee ensimmäiseksi mieleen, mutta hivenen tykimpänä ja tuhdimpana versiointina. Maku on makeahko, mutta ei tahmaava. Hyvin hedelmäinen, siis todella hedelmäinen ja karamellimainen - kuin kermavaahdolla kuorrutettu marenkikakku. Kakku, joka puraisee lopuksi tiukasti ja lämmittää laskeutuessaan. Tällaiset sippailuoluet ovat illan päätteeksi aina hienoja. Tämäkin on tuhti ja lämmittävä - hitaasti siemailtava, maisteltava ja elämyksellinen tekele. Tasapainoinen nektari. Tämä ei ole niin itseään tyrkyttävä ja uhmakas kuin jenkkien uuden aallon Barley Winet, vaan tässä on sitä klassisempaa tuntumaa. Toimii ja skulaa. Harmi, ettei valmisteta enää.

Yhteenveto

Brittityylinen ohraviini - toimii!

ARVOSANA: 9

Rinnakkainvertailu: Reittausblogin IPA erät #1 ja #2

Reittausblogin IPA, ensimmäinen täysmäskäykseni joulukuun loppupuolelta, oli uskomaton onnenkantamoinen. Oikea nappisuoritus heti ensimmäisellä yrityksellä. Oululaisen IPA-gurunkin kehut kerännyt olut oli satumaisen hyvää heti tuoreeltaan ja vielä kuukaudenkin päästä pullotuksesta. Mutta mikä tilanne on nyt, kun pullotuksesta on jo reilut kolme kuukautta aikaa? Ja miten olut vertautuu tuoreempaan erään, joka on (lähes) samalla reseptillä ja samalla tavalla valmistettu? Oluen resepti on vapaata riistaa ja löytyy tästä linkistä.

Vastaikkain siis:
Erä #1 - Pantu 27.12.2013 ja pullotettu 16.1.2014
Erä #2 - Pantu 24.2.2014 ja pullotettu 15.3.2014

Oluissa on sellainen ero, että #1 on 100% sahtimaltaasta ja #2:ssa sahtimallas loppui kesken, joten jouduin neljäsosan maltaista tuunaamaan pale ale maltaista ja cara plus (10 EBC) maltaista vastaamaan sahtimaltaan sekoitusta. Sekoitussuhde 90% (pale ale) / 10% (cara plus). Humalointi ja käyminen suoritettiin tismalleen samoin molemmissa erissä.

Ensin lasiin kaatuu vanhempi versio, eli #1, onpa todella kirkas, aivan kuin suodatettu olut. Runsas vaahto. Uudempi, eli #2, on selvästi sameampi, sanotaanko runsaan utuinen. Aika on selvästi tehnyt tehtävänsä ja kirkastanut vanhemman todella upean näköiseksi. Tuoreena se muistutti pitkälti tätä uudempaa erää. Varsinaista värieroa ei näytä olevan, jos kuvittelee molemmat kirkkaudeltaan samanlaisiksi. Vanhempi on kirkkaasti kauniimpi, näin kai voidaan sanoa.

Vanhemman tuoksu on neulasmaisen mäntyinen,  greippinen ja hieman terävän sitruksinen. Uudempi on nektarimaisempi - trooppista hedelmää, mansikkaa ja pehmeyttä. Eli #2 on aivan kuin #1 tuoreeltaan, jännästi olut on muuttunut niinkin lyhyessä ajassa kuin parissa kuukaudessa. Väittäisin aivan eri resepteiksi, ellen tietäisi oluiden olevan samanlaisia. Uudempi on kuitenkin selvästi raikkaampi ja aromaattisempi, sekä lisäksi moniulotteisempi. Vanhemman erän mäntyisyyttä ei tuoreemmasta havaitse ja hedelmäisyyskin on reilussa kolmessa kuukaudessa siirtynyt pitkälti taustatekijäksi.  Tuoreempi on parempi.

IPA #2 viikko sitten.

Maultaan vanhempi muistuttaa aika pitkälti tätä hiljattain arvioimaani Lagunitas IPAa - hyvä terävä puraisu, greippisyyttä, mandariinimaisuutta ja lopussa pitkä vetäisy greippistä karvautta, pihkaa ja katkeroa. Tropiikin hedelmät ovat väistyneet ja pihkaisuus noussut esiin. Kenties monet jenkki-ipat ovat tuoreena yhtä huumaavan hedelmäisiä kuin tämä tuore nyt, mutta valtameren ylitettyään kääntyvätkin enemmän pihkaisen katkeron puolelle - lähes pari kuukautta pullossa on se minimiaika, mikä siihen matkaan menee, varsinkin jos olut Alkoon tulee. Vaikka vanhempikin on vallan hyvää, on tuoreempi kuitenkin aivan eri planeetalta. Siinä on  kerroksittain hedelmäisyyttä, on fruktoosia, mandariinia, mansikkaa ja tiukka sitruksen puraisu lopussa. Todella onnistunut, vaikka jälleen kerran itse sanonkin. Jos oma kehu haiskahtaa, niin hei - resepti löytyy tästä linkistä - ei muuta kuin kokeilemaan!

Suutuntuma on hyvä. Riittävän ryhdikäs ja liukas. Olen taivaassa. En olisi puoli vuotta sitten uskonut, että tekisin nyt näin huikean hyvää olutta. Luulin silloin, että täysmäskäily olisi jotenkin vaikeaa - gramman tarkkuudella punnitsemista, haukansilmänä lämpötilan seuraamista, nysväämistä, kikkailua ja hemmetin työlästä - näin oikeasti ajattelin. Paskanmarjat! Helppoa kuin heinänteko, mutta toki jonkin verran työlästä. Se on puunausta, puunausta, desinfiointia, odottelua ja puunausta, desinfiointia ja odottelua, mutta palkinto on nyt edessä, eikä maksanutkaan juuri mitään.

Tästä vertailusta minulle kävi hyvin selvästi ilmi se, mitä oluen tuoreus todella merkitsee. Joulukuun lopussa pantu, nyt siis hieman yli 3 kuukautta vanha - vai pitäisikö sanoa nuori - olut oli aromimaailmaltaan aivan erilainen kuin oikeasti tuore. Todellista IPA elämystä ei kai siis oikeasti voi kokea kuin absoluuttisen tuoreesta tavarasta  - kuten suurin osa jenkeissä matkanneista väittääkin. Nyt uskon senkin. Ainakin se on nyt selvää, ettei näitä uudemman erän pullojakaan kannata turhaan pantata. Juokaa IPAnne tuoreena!

Se mitä etsitte, on tässä:

Kotioluen valmistus

Boikotti ohi - maistelussa Olvin Sandels Vehnäolut

Laitoin viime kesäkuussa Olvin osaltani ostoboikottiin markkinointijohtaja Olli Heikkilän älyttömien kommenttien vuoksi. Panimon tuotteiden kulutus oli toki osaltani hyvin vähäistä ennen boikottiakin, sillä ainoastaan uutuudet tuli joskus kertaalleen maistettua ja todettua samanlaiseksi kuraksi kuin panimon muutkin tuotteet. Toisinaan Olvia kritisoitiinkin siitä, että ainoastaan brändi vaihtuu ja tölkin sisältö pysyy jos ei täysin, niin hyvinkin samankaltaisena - ja siltä se tosiaan vaikuttikin.

Nyt tilanne on eri, sillä Olvi tiedotti helmikuussa Twitterissä, että nyt on panimolta tulossa ensimmäistä kertaa pintahiivaolut (eli ale, jollaista vehnäolutkin on). Kaikki muut panimon tuotteethan ovat pohjahiivaoluita (eli lagereita). Vehnäoluiden ystävänä ajattelin jo tuolloin, että nyt on ehkä poikkaistava boikotti ja otettava tämä maistoon. Näin on nyt tosiaan myös tapahtumassa. Olvi on suurena panimona hieman hidasliikkeinen, sillä maitokauppavahvuiset ja sopuhintaiset vehnäoluet alkoivat Suomessa nostaa suosiotaan vuonna 2010, jolloin Nokian Panimo julkaisi hienon Elowehnänsä. Piti oikein tarkistaa, että onko siitä oikeasti jo neljä vuotta, mutta kyllä siitä on. Voi myös olla, että Olvi on vaan odottanut ja tarkkaillut kestääkö vehnäoluiden suosio Suomessa ja nyt se viimeistään alkaa vaikuttamaan siltä, että kestää. Craft beer liikehdintä on aktiivista ympäri maailman, mutta muistakaamme nyt se, että hefeweizenit, eli ihan perus vehnäoluet eivät varsinaisesti ole mitään "craft beeriä" vaan ihan perusbulkkikamaa, varsinkin alkuperämaassaan Saksassa.

Nokian Elowehnä on edelleen omaan suuhuni näistä maitokauppojen vehnistä hinta-laatusuhteeltaan ylivoimainen ykkönen. Vertailin sitä hiljattain rinnakkain Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kukko Vehnän kanssa ja ykkössija piti leikiten. Nyt Sandels Vehnäolut on kaatumassa lasiin ihan yksikseen. Pakkauksessa on perus-santusta tuttu ukkeli ja pitkälti sama lookki muutenkin. Vehnää yritetään saada vetämään siis tutulla premiumbrändillä, mikä on ihan ymmärrettävää.  Alkoholipitoisuutta on "maksimit" eli 4,7%, vaikka "aito" vehnäolut on yli 5% tavaraa - tämä johtuu tietysti älyttömästä lainsäädännöstämme. Tuotteen hinta on itselleni paha, jopa ylitsepääsemätön pettymys - 2,69€ vs Elowehnän tämän päivän hinta 2,24€. Saa siis olla jo melkoisen hyvää yltääkseen tällaisen kulutusoluen tapauksessa samaan hinta-laatu suhteeseen. Olvi ei siis ainakaan toistaiseksi lähde kilpailemaan hinnalla, vaan luottaa edelleen tuttuun Sandels-brändiin. Nokian ja Olvin koko ero on kuitenkin merkittävä, joten uskoisin Olvilla olevan varaa hieman hinnasta nipistääkin. Tällä hinnalla ainakin minun on vaikea nähdä, että tuote lähtisi hyvin vetämään, mutta toisaalta painotan kulutustottumuksissani enemmän tuotteen makua kuin brändiä. Tuttu brändi voi monelle olla hyvinkin se syy tarttua vehnäolueen, ja kenties jopa ensimmäistä kertaa. On tämä joka tapauksessa Olvilta hieno teko, sitä ei käy kiistäminen. Aika korkata tölkki.

Sandels Vehnäolut edustaa Kukko Vehnän tavoin tätä vaaleamman keltaista vehnisosastoa. Olut on tyylille ominaisesti sameaa ja vaahtoaa ihan mukavasti. Vaahto tosin katoaa melko nopeasti, eikä jätä oikein mitään jälkeensä. Tuoksu on hieman banaaninen, mausteinen ja mansikkavivahteinen. Aika hedelmäinen ja kohtalaisen raikaskin tuoksu - ei valittamistä tällä saralla. Maku on aluksi hieman makeahko, mutta kääntyy sitten kohti mausteisempaa, hiivaisempaa ja happamampaa loppua. Ei minkäänlaista puraisua, vaan maulla on samanlainen tyhjyyttä kaikuva ja vetinen päätös kuin Lidlin Grafenwalder Vehnäoluellakin. Suutuntuma on kevyt ja hieman suussa vaahtoavan ilmava. Vehnikseen kuuluu runsaat hiilihapot, mutta nyt liikutaan ylärajoilla. Kokonaisuutena ihan ok ja isolla marginaalilla Olvin parasta tekemistä vuosikausiin, jos koskaan. Samalla tasolla kuin Grafenwalder, mutta ei pärjää Elowehnälle millään tasolla - ei edes hinnassa. Boikotti jatkukoon.