Kotiolutta: Granden Raparperisaison perus- ja brettaversio

1 kommenttia
 
Sitten taas maistoon Granden eli Jan-Erik Granbackan kotituotantoa. Granden lähettämän tämän kertaisen setin viimeisenä maistan Olutliiton kisassakin menestystä niittäneen Raparperisaisonin kaksi eri versiota. Brettaversio oli belgityylisten sarjan 2. viime vuotisessa kilpailussa, onnittelut siitä! Täytyy sanoa etten raparperin tietystä kirpeydestä sellaisenaan välitä, edes raparperipiirakassa, mutta kai tuo saisoniin voi sopiakin. Asiahan selviää maistamalla.

Raparperisaison
~5,5% | Hiiva: Cyclic Beer Farm | Humalat: EKG, Styrian Wolf
 

 
Lasiin kaatuu varsin kirkasta ja vaahdoltaan keskimittaista olutta. Tuoksu on saisonmaisen raikas ja pirteä. Tämä ei ole brettaversio, mutta pientä tallimaista funkkisuutta on silti ilmassa - vai johtuisiko tuo raparperista? Pirtsakka päärynänkuorimainen hieman omenainenkin hedelmäisyys sekä hieman mausteisuutta hiivasta. Mallaspohjasta kantautuu aavistus hunajaisuutta kun olut on hieman lämmennyt. Hyvän saisonin tuoksu. Suutuntumassa ja maussa raparperi tulee voimakkaammin esiin tuoden tiettyä kirpeyttä makuun ja kireyttä suutuntumaan. Suutuntuma onkin hieman suuta supistava ja lopulta melko maltillisen hiilihappoinen - raikas kuitenkin. Ei juurikaan makeutta. Pirtsakkaa ”belgihedelmäisyyttä” maussakin raparperin ohella. Katkeruus jää omaan makuuni vähän kevyeksi mutta en tiedä olisiko tähän katkero enää sopinutkaan kun raparperin hieman erilainen puraisu jo löytyy. Yllättävän hyvän makuinen raparperikammoisellekin - ei lyö mitenkään yli. Pientä funkkiakin joka sopii saisoniin. Grande näemmä viestissään kirjoittaakin että Cyclic Beer Farmin hiiva todennäköisesti on mixed fermentation hiiva eli sieltä tuo tallimaisuus on peräisin. Hiilihappoja olisi voinut olla enemmänkin, mutta ei muita moitteita - ja kuten aiemmissa arvioissa mainitsin, ymmärrän että näissä hiivakokeiluissa jälkikäymissokerin kanssa ollaan hieman maltillisesti liikkeellä. Parempi olut lasissa kuin pullopommi pisin kellarin seiniä.

Raparperisaison Bretta
~5,5% | Hiiva: Blaugies, Custerianus Bretta | Humalat: EKG, Styrian Wolf

 
Toista versiota selvästi muhkeammin ja kestävämmin vaahtoava olut. Tuoksu on tässä pyöreämpi ja pehmeämpi, mutta myös laajemman hedelmäinen. Pirtsakka jopa omenainen toisen version tuoksu on nyt kypsemmän päärynäinen ja hieman mandariinimainen. Raparperi tuntuu tuoksusta kadonneen ja funkyä menoa on suht koht saman verran. Tuoksu siis kahdella sanalla lempeämpi ja hedelmäisempi kuin toisessa versiossa. Suutuntuma on runsaamman hiilihappoinen ja se tekee yleisilmeestä entistä raikkaamman. Maussa tässä samaa hieman suuta supistavan kirpeää tuntua, jonka uskoisin olevan raparperista peräisin - sopii saisoniin hyvin. Makukin on tässä versiossa pehmeämmän hedelmäinen ja moniulotteisempi. Bretta tuntuu tässäkin pyöristävän terävämpiä kulmia ja tuovan laajempaa hedelmäisyyttä mukaan. Kyllä tässä maussa tuota funkyä brettaisuutta enemmän on kuin aiemmassa, mutta ei kovin merkittävästi - kaikki maut tuntuvat tässä sulautuvan osaksi yhtä suurempaa kokonaisuutta, se on laatuoluen merkki. Ensimmäisestä versiosta tällainen vaikeasti kuvailtava ominaisuus mielestäni puuttui tai jokin siinä jäi hieman vajaaksi. Ehkä siinä tietynlaista kipakkuutta oli liikaakin ja suutuntuma jäi kaipaamaan hieman lisää hiilihappoja. Tämä siis näistä kahdesta mielestäni hieman parempi.

Ei onnistunut siis Grande edes raparperilla saisonia pilaamaan. Oli vähän samaan tyyliin saisonien laajaa makuspektriä laajentava kokemus kuin Lindenin ja Panimoyhtiö X:n taannoinen karpalolla maustettu saison, jota sitäkin hieman karsastin ennakkoon. No, molemmissa tapauksissa olen sentään maistamisen jälkeen pystynyt myöntämään ennakkoluuloni vääriksi. Heittäkää siis ennakkoluulot romukoppaan - mennään avoimin mielin ja koettujen kokemusten kautta eteenpäin.

Kiitos Grandelle oluista. Ottakaas miehen kotipanimo instassa seurantaan @grandenpanimo !

1 kommentti:

  1. Kiitos paljon kommenteista, näistä on paljon apua. En tienyt raparperikammostasi, sori siitä, mutta hyvä ettei estänyt juomasta ja avarsi makumaailmaa! :-) Hyvä että tuli valittua bretta versio kisaan, pitkään mietin kumman laitan. Uskon nyt että tein oikean valinnan. Custersianus bretta harvinaisempi ja ei niin ärhäkkä. Toimii hienosti saisonissa.
    Hankin juuri 4 korillista paineenkestäviä pulloja, jatkossa ei tarvi varoa pullopommeja ja runsaammalla hiilihapotuksella saa oluihin keveyttäkin lisää.
    Palaillaan taas asiaan myöhemmin, toivottavasti seuraavalla kerralla minulla on tarjota sinulle omaa lambicia tai puutarhan omista humalista tehtyä olutta, nyt on aika monta rautaa tulessa! Hyvää kevättä ja palaillaan! :-)

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.