Ympyrä sulkeutuu: Liefmans Goudenband 2009

1 kommenttia
 
Perustin Reittausblogin elokuussa vuonna 2010 ja yksi ensimmäisistä blogin olutarvioista oli Liefmans Goudenband vuodelta 2009. Sen jälkeen on tullut muutama olut "reitattua" tänne ja nyt ympyrä tavallaan sulkeutuu, kun korkkaan kellaristani samaa erää olevan pullon. Tuli aikanaan hommattua kaksi pulloa ja ensimmäisen arvion päätteeksi lupasin säilyttää toista "ainakin pari vuotta". No, kahdeksan vuotta on mennyt, mutta päiväystä oluella on vielä jäljellä. "Vanhaksi" tämä menisi vasta heinäkuussa 2019. 


Ympyrä sulkeutuu myös sillä tavalla, että pelkkien olutarvioiden määrä täällä Reittausblogin varsinaisella nettisivulla tulee vähenemään. Kirjoittelen tänne jatkossa satunnaisia juttuja sitten muista olutaiheista ja tietysti tarkemmat arviot edelleen mahdollisista kotioluista tai muista spesiaaleista. Jatkossa olutmaisteluiden pääasiallinen julkaisualusta on sosiaalinen media, pääasiassa Reittausblogi Facebookissa ja arviokin kenties vain lyhyempi mielipide käsillä olevasta oluesta. Pitkien alustukset sisältävien olutarvioiden kirjoittaminen vie liiaksi aikaa, eikä tunnu enää aina niin mielekkäältä. Tuntuu, että se homma on nyt kahdeksan vuoden aikana jo koettu. Pari "arviota" olenkin jo julkaissut pelkästään facessa ja tietysti julkaissut kivat kuvat oluista Instagramiin myös.  



Liefmans Goudenband 2009
8,0% | Hapanolut (Flanders Oud Bruin)
"Liefmans Goudenband is one of the most distinctive dark beers in the world. Made in open vats with beer of mixed fermentation, it is left to mature for four to 12 months in the cellar. Mature beer is then fortified with younger beer, so the fermentation process starts up again. Liefmans Goudenband is a beer for storing, and just keeps improving over the years like a fine wine. Even after ten years, this dark red beer tastes as fresh as ever."
Olut vaahtoaa lasiin kaatuessaan, mutta vaahto katoaa nopeasti. Lasiin jää kirkas, mahonkisen punertava olut, jonka tuoksu on voimakas. Tuoksu on kuin calvadosta tai etäisesti jopa konjakkia. Siinä on kuivattuja hedelmiä, tammea, vaniljaa, jopa maltaisuutta. Maussa ikä ei ole vienyt terää pois - olut on edelleen hyvässä iskussa, eikä millään tavalla pilaantunut. Maussa on marjaisuutta, maltaisuutta, tammea ja hieman omenaisuutta. On maukasta ja monimuotoista makusteltavaa. Happamuus supistaa suuta hieman, mutta lambicien irvistysasteesta ollaan todella kaukana. Tämä on täyteläinen ja pehmeäkin. Hieno hetki maistella pitkään säilytettyä olutta, joka on vielä lisäksi täydellisesti kunnossakin. En osaa sanoa miten tämä on muuttunut, mutta muistaisin nuoren yksilön olleen ainakin ärhäkämmän hapan. Tai sitten kahdeksan vuoden aikana suu on jo tottunut happamuuteen ja hapokkuuteen sen verran, ettei tällainen enää laita suuta niin suppuun. Maukasta on, ei voi muuta sanoa. Ei ehkä niitä itselleni rakkaimpia oluttyylejä, mutta on näitä aina välillä, noin kahdeksan vuoden välein ainakin, mukava maistella. Iso pullo on juhlava ja siitä riittää makusteltavaa hyväksi toviksi.

1 kommentti:

  1. Vähän harmi jos kirjoittelet reittaukset facebookiin, itse en sitä juuri seuraa enkä ajatellut alkaakaan. Olisi myös lukijalle kiva jos kaikki reittaukset löytyisivät jatkossakin samasta paikasta yhdellä haulla. Mukava blogihan tämä on ollut säännöllisesti tsekata. Nyt lakimuutoksen jälkeen olisi myös monia mukavia maitokauppaoluita joita ei vielä ole täällä reitattu ainakaan haun perusteella, esim. Ayinger Altbairisch Dunkel. Tarkoin valikoiduista kaupoista löytyy myös muita, kuten T.Taylor Boltmaker jne.

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.