Maistossa Ruosniemen Piirimyyjä, Humanisti ja Koodari

0 kommenttia
 
Porin Ruosniemessä tyylikkäässä kivinavetassa operoiva Ruosniemen Panimo uudisti hiljattain graafisen ilmeensä ja lähetti sen siivittämänä kolme olutta blogistin maistettavaksi. Panimon etiketeistä tuttu "Ruosmarkku" on nyt saanut siirtyä sivuun ja tilalle on tullut hyvällä tyylitajulla piirrettyjä aitojen henkilöiden kasvoja. Vanhassa ilmeessä ei mielestäni ollut mitään erityistä vikaa, mutta kyllähän uusi ilme on raikkaampi ja varmasti pitkässä juoksussa toimivampi. Etenkin, kun panimo on kertonut satsaavansa myös vientiin.

Otin maistoon panimon lähettämät kolme olutta. Piirimyyjä on vanha tuttu, jonka arvioin ensikertaa vuonna 2013, mutta sen vahvuutta on nyt tiputettu 5,7% -> 5,2%. Koodari on myös vanha tuttu, mutta siitä en ole blogiin arviota kirjoittanut. Ostin sitä kyllä pullollisen panimon myymälästä helmikuussa vielä vanhalla ilmeellä ja vanhalla 5,7% vahvuudella. Maistoinkin ja totesin hyväksi. Nyt senkin vahvuus on tiputettu 5,2% tasolle - ja ihan ymmärrettävästi, koska olutta on kiva myydä kaupoissakin. Näytepaketin kolmas olut Humanisti on niin ikään vahvuudeltaan 5,2% ja kyseessä on tämän kevään uutuus eli ihan uusinta uutta. Maistellaanpa.

Piirimyyjä
5,2% | Humalana Cascade




Kirkkaanlainen, oranssihtava ja vaahdoltaan pitsikäs sekä kestävä. Hyvältä näyttää olut ja etikettikin! Tuoksu on kevyttä karamellisuutta ja cascaden klassista pehmeää sitrushedelmää täynnä. Hienoisia marjaisia vivahteita (käymisestä?) myös. Toimii, kuten on aina toiminut. Maku jatkaa samaa rataa. Pientä marjaisuutta, ehkä mansikkaakin, sitten maltaisuutta kevyellä karamellilla ja lopussa voimistuvaa katkerointia ja sitä Cascaden makoisaa sitruksisuutta. Raikkaasti tulee ja on tarpeeksi terävää. Panimon kehittynyt prosessi tulee esiin kirkkaina makuina ja siten, että pullossa ei ole juuri minkäänlaista hiivalaskeumaa, vaan sen voi rauhassa kaataa pohjia myöten. Hyvää!

Humanisti
5,2% | Mausteena Bergamottisose | Humalina: El Dorado, Magnum ja Mosaic



Panimon mukaan "Bergamot Pale Ale", koska mausteena on käytetty bergamottisosetta. Läpikuultava, oranssihtava ja keskiverrosti vaahtoava olut. Tuoksu lähtee jännän hedelmäisesti liikkeelle, siirtyen kuitenkin nopeasti keväisen niittykukkaisiin ja koivunlehtimäisiin tunnelmiin. Aika hillitty tuoksu loppujen lopuksi. Maku on myös melko hillitty, ei siis tuhannen voltin lailla iskevää intensiivisyyttä vaan hallittua tasapainoa kevyen maltaan makeuden, hedelmäisyyden ja lopussa nousevan yrttisyyden tai "lehtivihreän" kanssa. Jälkimaussa on eksoottisempaakin hedelmää ja Mosaicin mustaherukkapuskaakin, mutta sitäkin - aivan oikein - hillitysti. Bergamottia käytetään Earl Grey teen maustamiseen ja etikettikin sen Earl Greyn mainitsee, joten kai tuo noteeraamani "lehtivihreä" on sitten siitä peräisin. Katkeruutta ei ole kovin paljoa, mutta kuitenkin riittävästi. Ovatko humanistit sittenkin hieman tylsiä?

Koodari
5,2% | Humalina: Cascade, Columbus ja El Dorado



Kirkas, kultainen olut, jonka vaahto on valkea ja pitsikäs. Tuoksu on raikkaasti sitrushedelmäinen, kukkainen ja hieman vehreän humalapellettimäinen. Maku on raikas ja terävästi katkeroitu, mutta mallaspohja tasoittaa lopussa, eikä kitkerää sitrusjyystöä onneksi koeta. Hyvänmakuinen olut, mallaskin maistuu. Ihan kunnolla lagermainen pohja ja laatuasiat on kunnossa. Aiempi vahvempi versio oli ehkä hieman karamellisemmalla pohjalla tehty, mutta minusta tämä kevyempi ja vaaleampi nykyversio toimii nyt paremmin - hyvä raikkaus ja takapurenta!

Näistä kolmesta oma suosikkini on edelleen Piirimyyjä. Cascade se vaan toimii tuollaisen perinteisen mallaspohjan päällä. Varsinkin jos ja kun olut on laadukkaasti pantu. Humanisti jää hieman väliinputoajaksi, perushyvä olut, mutta ei sen enempää. Bergamotti jännänä kuriositeettina mukana, mutta viehätys ei omalla kohdallani kanna kertamaistoa pidemmälle. Koodari sen sijaan toimii omassa genressään hienosti. Kiitos Ruosniemen Panimolle näytteistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.