Kotiolutta: Ukonmalja Heimo Omena-Pihjala Sour Ale

0 kommenttia
 
Nyt lasiin kaatuu aaton kuplivana Heimo Omena-Pihlaja Sour Ale, joka on jyväskyläläisen Tommi Särkän kotipanimon Ukonmaljan lambictyylinen viritelmä. Kyseessä on omenoilla ja pihlajanmarjoilla säestetty olut, jonka vierre on käytetty ensin Belgian Abbey II hiivalla ja sitten vielä lambic-blendillä sen jälkeen kun marjat ja omenat oli lisätty käymisastioihin. Minulla ei ole nyt uuden vuoden aaton juhlinnan lomassa aikaa tarinoida tarkempia making of -detaljeja, eikä ole tarpeenkaan, sillä ne voi lukea Ukonmaljasta ja Olutkellarista.

Oluen Heimo nimestä:

Heimo-nimi viittaa niihin lähteisiin, joista oluen omenat ja pihlajat ovat lähtöisin; Olutkellarin J-P:n naapureilta ja vanhemmilta, äitini takapihalta (pihlaja) -- läheisiltä ihmisiltä, jotka jakavat sadostaan, "heimolta". Eli tällaista heimoon, perheeseen, lähipiiriin liittyvää symboliikkaa, ehkä samalla myös haikailua aiempien aikojen tiiviimpiin, autonomisempiin kyläyhteisöihin. -Ukonmaljan Tommi

Arvostan.

Kirkas, kultainen olut, jonka ylle ei muodostu oikeastaan ollenkaan vaahtoa. Se on tämäntyyliselle oluelle ihan tyypillistäkin. Tuoksussa on hyvin aitoa ja ihka oikeaa lambicmaista hapokkuutta ja happamuutta tallimaisine ja nahkasatulaisine piirteineen. Omenaisuus nousee hienosti esiin tuoden tuoksuun siiderimäisiä tuntuja. Pientä jonkinlaista nahkeaa hikeä tuntuu aluksi, mutta myöhemmin se tuntuu katoavan. Olen hieman yllättynyt miten tämä muistuttaa aitoa tavaraa tässä raikkaassa hapokkuudessaan. Maku on hieman tuoksua pliisumpi - happamuus ei hyökkää kitalakeen suuta supistavan lambicin tavoin vaan kertyy hitaammin ja kesymmin. Raikasta kuplivaa hapokkuutta, omenankuorimaista makua, villihiivaisuutta. Hyvää on! Suutuntuma on kevyt ja kuplivan hiilihappoisen raikas. Happamuus tarttuu hampaisiin saa kielen karkeaksi, mutta tässäkin efekti esim. Cantillonin lambiceja kesympi, eikä siis aivan niin vaikuttava. Pihlajanmarjaa ei mausta tietämättä löytäisi, mutta varmasti sillä oma vaikutuksensa tähän pitkäkestoiseen happamuuteen on. Kitalaessa on jotakin samaa hapanta tuntua kuin Hiisin ja Rekolan kollaboraatiota Kaksi Kotia Sanoi Kettu nauttiessa. Omenaisuus on enemmän pinnalla ja tekee oluesta jopa hieman siiderimäisen tuntuisen. Huikeeta, kannatti korkata uuden vuoden aaton kuplivana - olutmiehelle parempaa kuin minkäänlainen kuohuviini tai shampanja. Kotivalmistuksella ei oikeasti taida olla mitään tyylirajoituksia, lambiciakin voi tehdä, vaikkei sitä aidoksi lambiciksi mainita saakaan, koska aidot lambicit tehdään ainoastaan Belgiassa Pajottenlandissa Brysselin länsipuolella.

Kiitos Ukonmaljan Tommi tästäkin oluesta. Kellarissa on vielä Ukonmaljalta Juuret Saskatoon "lambic" ja Kuuratursas Imperial Stout, joista kuullaan sitten ensi vuoden puolella.

Reittausblogin vuosi 2014

2 kommenttia
 

Vuosi vaihtuu, joten on jälleen aika muistella menneitä. Vuosi 2014 oli olutmielessä huikea, todella huikea. Reittausblogille vuosi oli jo neljäs kokonainen. Tilastoja tarkastellessa voidaan todeta, että näppäimistö on sauhunnut tänä vuonna 230 kertaa, kun viime vuonna juttuja tuli ennätykselliset 245. Reittaus-TV:lle, eli blogin Youtube-laajennukselle vuosi oli ensimmäinen kokonainen ja sen aikana laajakaista lauloi hoosiannaa 35:n videon uploadaamisen verran. Omasta mielestäni parhaita pätkiä ovat ehdottomasti olleet ne, joissa olemme istuneet Tero Suhosen kanssa kahdestaan "Reittauskodassa" fiilistelemässä milloin mitäkin herkkuja. Nämä ovat olleet myös niitä hauskimpia tehdä, koska yksin istuskellessa on... noh, yksin.

Reittausblogi DIPA
Kotiolutharrastukseni alkoi kunnolla vuonna 2014 ja valmistin kotona vuoden aikana 256 litraa olutta. Ensimmäisen kerran tein olutta täysmäskäyksellä aika tarkalleen vuosi sitten, joulukuun lopussa 2013. Niinpä ensimmäisen oman täysmäskätyn oluen - Reittausblogi IPAn - ensimaisto osui tämän vuoden puolelle. Heti ensimmäisellä kerralla niin sanotusti osui ja upposi. Olut oli onnistunut myös valtakunnan ehkä kovimman, noh.. ei mitään ehkä, vaan kovimman IPA-gurun Ari "Arde" Juntusen mielestä. Olin asiasta varma jo pulloa lähettäessäni, mutta Arin kommentit lämmittivät silti kovasti. 

Maltaiden huuhtelua


Ensimmäisen erän maistamisen jälkeen olikin kova hinku tehdä lisää ja niin teinkin. Harjoittelin, kokeilin ja totesin, että piru kun on helppoa ja halpaa tehdä hyvää olutta kotona. Eräänä iltana ajattelin, että kirjoitan nopeasti jonkinlaiset ohjeet, jotta muidenkin olisi mahdollisimman helppoa hypätä tähän kotiolutharrastukseen mukaan. Nopeasti ei ihan toteutunut, sillä kului ilta ja toinenkin, mutta sen seurauksena yksi vuoden kiitellyimmistä blogijutuistani sai syntynsä - Pussimäskäämisen lyhyt oppimäärä - eli kuinka tehdä maistuvaa olutta helposti kotona. Näiden ohjeiden pohjalta jo pitkälti yli 20 henkilöä on ottanut yhteyttä ja kertonut aloittaneensa oluiden tekemisen. Olen päässyt osalliseksi heidän harrastuksensa hedelmistäkin. Parhaiten on mieleen jäänyt kenties Espoolaisen Hannu Peltosen erittäin hyvä Frisbee All Day Summer Ale. Olen todella otettu, että olen pystynyt auttamaan uusia panomiehiä ja naisiakin maltaisilla urillaan alkuun. Myöhemmin vuoden aikana pidin Rauman kansalaisopistolla kurssin sahdintekemisestä ja julkaisin kurssia varten kirjoittamani ohjeet myös täällä blogissa. Tällä täsmäiskulla saatiin synnytettyä maailmaan ainakin kuusi joulusahtia. Kahta niistä pääsin maistamaankin ja hyviä sahteja olivat! 

Testowit koe-erä #3

Kotiolutharrastuksen huipennus eräällä tavalla tänä vuonna oli koodinimi "Testowit", jonka tarina sai alkunsa kesällä, kun Raumalla Ruokapuoti Lumoa pitävä Tero Suhonen kyseli lukuisia kotioluitani maistaneena apua reseptin kehittelyyn. Teron ideana oli valmistaa humalaton olut, johon tulisi mausteeksi ainesosia, jotka ovat luonnon omia testosteroniboostereita. Näitä ovat mm. pakurikääpä ja männyn siitepöly. Pyörittelin ideaa ja ehdotin tyyliksi Witbieriä, joka on luontaisestikin mausteinen, eikä kovinkaan humalainen tyyli. Tämä oli Teron mielestä hyvä idea, joten kehittelin reseptin ja teimme syyskuun alussa samalla kertaa kolme koe-erää kotipanimovehkeilläni. Maistelimme eriä lokakuun alussa ja totesimme, että varsin jännää, mutta hyvää tuli. Joulukuun alussa sitten olimmekin jo Pyynikin Käsityöläispanimolla avustamassa oluemme kaupallisen version valmistuksessa. Tämä olut tulee siis valmistuttuaan Ruokapuoti Lumoon myyntiin. Itselläni ei olueen mitään kaupallista sidettä ole, autoin vaan kaveria reseptin ja koekeiton kanssa - tunneside kuitenkin löytyy ja mielenkiinnolla odotan kaupallisen version maistamista. Huikea kruunaus muutenkin jo aivan uskomattoman antoisalle kotiolutvuodelle. Varmaa on se, että kotiolutharrastus tulee jatkumaan aktiivisesti ensi vuonnakin.



Vuoden luetuimmat jutut ovat ilman muuta olleet oluiden nettitilauksia käsittelevät maaliskuussa julkaistu "Laatuoluiden tilaaminen internetistä" ja syyskuussa julkaistu tilaamisen laillisuutta käsittelevä ulkopuolisen kirjoittajan kynäilemä "Vapauden manifesti". Muita olutblogeja paljon seuraavana olen kokenut niin, että kirjoitukseni jälkeen myös muiden oli helpompi käsitellä tätä asiaa ihan julkisesti - ei niin, kuten itsekin aiemmin, että ulkomailta tilatun oluen kohdalla mainitsin saatavuudeksi vain "ulkomailta" tai jotain sen suuntaista, vaan ihan suoraan niin, että "netistä tilasin". Siinä ei ole mitään väärää, ei mitään laitonta, eikä mitään erikoista. Se on arkipäivää. Aihetta ympäröinyt paha ilma puhdistui, siitä on nyt helpompi puhua. Ensi vuonna homma räjähtää käsiin ja siinä on viranomainen kusessa - näin ainakin oletan. Mielenkiinnolla siis vuoteen 2015 tätä asiaa seuraten.

SOPP Rauman lavalla

Rekolan Jari Leinonen laskee Amerikan Enoa tuoppiin Rauman SOPP:ssa
Winstonin Pienpanimo olutjuhlilla reitattiin
Oluttapahtumien saralla pitäydyin tänä vuonna lähialueilla. Raumalla järjestettiin nyt toisena vuonna peräkkäin toukokuussa Suuret Oluet Pienet Panimot tapahtuma, jonka lavalla kävin jälleen jutustelemassa niitä näitä oluiden maistelusta ja juonsinpa siinä yhden sokkomaistelukin paikallisille julkkiksille. Edelleen tuntui yhtä upealta ja samalla epätodelliselta, että tämä hieno oluttapahtuma voitiin järjestää kotikaupungissani Raumalla - alle 40 000 ihmisen kalastajakylässä. Elokuussa siirryin bussilla aina niin rakkaan naapurikaupunkimme Porin maaperälle, jossa järjestettiin paras oluttapahtuma, jossa olen koskaan ollut - Pub Winstonin Pienpanimo olutjuhlat. Paras, koska a) tarjolla oli laajat valikoimat kotimaisia ja ulkomaisia herkkuja, b) oluet ostettiin juomalipuilla, mikä nopeuttaa jonotusta c) Oli mahdollisuus istuskella ulko- tai sisätiloissa d) Siistit sisävessat e) Vettä ja hyvät sapuskat. Ohjelmaa en viitsi sen enempää kehua, koska itsekin esiinnyin kahdesti. Ensin puhuin olutbloggaamisesta ja sitten kotioluiden valmistuksesta. Bloggaamisesta taisin aloittaa niin, että "Monet varmaan ajattelevat, että oluista bloggaajat ovat hikisiä nörttejä, jotka istuvat näppäimistöjensä takana kirjoittamassa juttuja maistamistaan oluista - ja ovat siinä ihan oikeassa". Näin se menee, mutta elämä on... Hieno tapahtuma ja ensi vuonna uudestaan!

Tänä vuonna kävin ensimmäistä kertaa sahtiostoksilla suoraan panimoiden ulosmyyntipisteistä. Ensin hain juhannussahdit Sastamalasta Finlandia Sahdilta ja sitten tein kesälomareissun Tuulokseen, josta kaappasin mukaani pari kolmen litran pönikkää Lammin Sahtia.



Mediastakin oltiin minuun yhteydessä aiempaa enemmän. Parhaiten näistä on jäänyt mieleen Satakunnan Kansan haastattelu elokuun alusta ja tietysti vierailu YLE Aamu-tv:ssä marraskuun lopussa. Aamu-tv:n  pätkä löytyy vielä Areenastakin, joten jos se on jäänyt näkemättä niin kannattaa tsekata. Hesaristakin olivat yhteydessä kesäkuumalla suosituksia Helsingin SOPP-tapahtumaan kysellen. Lisäksi paikallislehti Raumalaisen sivuilla käsiteltiin alkoholimainonnan uusia rajoitteita.

66 floppasi pahasti
Sitten on vuorossa tietysti vuoden topit ja flopit... mistähän aloittaisi. Selkeänä floppina voidaan mainita Nokian Keisari 66:n romahdus maitokauppojen mahtiapasta jonnekin valjun kellerbierin ja suodattamattoman pilsin välimaastoon. Kirjoitin asiasta ensin kesällä ja otin sen jälkeen vielä syksymmällä testiin uutta erää olevan tölkin - molemmat suoraan sanottuna paskaa. Olen niin pettynyt, että tämä viime vuotinen suosikkiolueni on romahtanut näin alhaiselle tasolla. Muita floppeja ei nyt varsinaisesti tule mieleen - edes Olvi ei tänä vuonna pääse listoille, sillä Sandels Vehnäolut oli oikeasti ihan ok vehnis ja hyvä veto suurelta panimolta. Alkoholipolitiikkaa ei viitsi floppilistauksessa edes käsitellä, siitä tulisi niin turhan pitkä ja negatiivinen sepustus.

Del Norte Titan, vuoden kovin.



Top-listaukseen on pakko nostaa heti kärkeen vuoden paras olut, joka oli tänä vuonna heti tammikuun alussa maistettu Del Norte Titan kotiolut Kosoolan Panimolta. Monet muutkin blogistit tätä maistoivat ja kaikki ylistivät. Hype oluen ympärillä eteni niin pitkälle, että JaskanKaljat -blogisti Jaakko Matikainen saattoi Kosoolan Panimon Juhani Palttalan ja jyväskyläläisen Hiisi Panimon yhteen ja Hiisillä valmistettiin oluesta kaupallinen versio Pohjoisen Jättiläinen. Olutta oli tarjolla SOPP tapahtumissa ja olutravintoloissa. Itse en ole sitä vielä maistanut, mutta minulla on kellarissa yksi pullo, jonka sain Kosoolan Juhanilta hänen luonaan vierailtuani. Odotan vähintäänkin innolla, että löydän sopivan hetken sen maistamiseen. Kiitokset Jaskalle kätilönä toimimisesta! Kotiolutpuolella hekumallisen hyvän arvosanan ja kunniamaininnan erektion laukaisevasta makunautinnosta ansaitsee myös Kouvostoliiton Imperial Black Ale II - kaupallisista Kouvostoliiton hekumaa vastaavalle tasolle ylsi Troubadour Westkust.


Top-listalle pistetään myös Maku Brewingin loistava IPA, josta sain ensin maistaa kolme koeversiota ja sen jälkeen pääsin myös kaupallisen makuun. Yksi vuoden tapauksista suomalaisessa olutskenessä omasta mielestäni - puhdaspiirteinen jenkki! Muina hekumallisina olutelämyksinä mainittakoon Nøgne Ø Dark Horizon 4. edition, Founders Imperial Stout ja Gouden Carolus Cuvee Van De Keizer Blauw. Hekumallisimpina rinnakkainvertailuina mieleeni palaavat taivaalliset trappistinautinnot - ensin vahvemmasta päästä Rochefort 10 vs "maailman paras olut" Westvleteren 12 ja sitten miedoimmasta Chimay Dorée vs Westmalle Extra, joka on jäänyt mieleen yhtenä vuoden mukavimmista jutuista kirjoittaa. Taisin tehdä sen kokonaisuudessaan puhelimen muistiin ulkoa terassilta. Rankan ukkosmyrskyn jälkeen hyttyset olivat tiessään ja pitkän hellejakson keskellä ilma rankkasateen huuhtomana raikas. Ikimuistoinen ilta.


Real Alea Kitty's:n pumpusta


Kochi Ait Trahter panimoravintolan tarjontaa Tallinnassa

Loppuvuodesta elämyksellisiä juttuja olivat YLE keikan yhteydessä Helsingissä heitetty nopea pubikierros ja seuraavan päivän panimovierailut. Siinä mahtui kahteen päivään aika tiivis paketti uusia kokemuksia. Tästä parin viikon päästä käytiin vaimon kanssa Tallinnassa ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2006. Baarimies Tallinnassa kirjan innoittamana heitettiin ravintolakierros, joka oli kyllä kaikin puolin huikea - mahtavia paikkoja ja edullista nautiskelua.

Päällimmäisenä tuntona tätä vuosikatsausta tehdessä ja nyt oikolukiessa pintaan nousee tietynlainen ylpeys. Ylpeys omasta lapsesta - Reittausblogista - ja siitä mikä siitä on tavallaan hieman varkain kuin itsestään tullut. Ylpeys siitä, että olen pystynyt vaikuttamaan jollain tasolla ihmisten käsitykseen siitä mitä nykyaikainen kotiolutharrastus on ja ylpeys siitä, että olen helpottanut monien olutharrastusta avaamalla nettikauppojen loputtomat valikoimat satunnaistenkin olutsieppojen tietoisuuteen.

Kiitokset kaikille Reittausblogin vuodessa mukana olleille henkilöille ja panimoille sekä tietysti myös oluttaan maistettavaksi lähettäneille kotipanijoille! Kiitokset myös oluiden nettitilauksia koskevan jutun lukuisille kommentoijille, se kommenttiosio on alkanut elää jo ihan omaa elämäänsä ja sitä kautta on tullut juttuun rutkasti lisää sisältöä.

Ensi vuonna jatkan kuten aiemminkin, eli kirjoitan niistä asioista jotka kiinnostavat jos ja kun siltä tuntuu.

Kippis!

Olutarvio: Fuller's Vintage Ale 2014

0 kommenttia
 

Fuller's Vintage Ale 2014

Panimo: Fuller's, Englanti
Oluttyyli: English Strong Ale
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (8,89€ / 0,5l)

Lontoolaisen Fuller'sin vuosittainen Vintage Ale on täällä taas. Numeroitu Limited Edition pullo tutussa pahvitötsässä, pullomalli tänä vuonna Fuller'sin uutta solakampaa mallia. Ostin oman pulloni Tallinnan Stockmannilta hintaan 6,85€, aika tarkalleen kaksi euroa halvempi siellä kuin Alkossa. Vintage Alen pohjana on panimon perusrepertuaariin kuuluva - ja jo sellaisenaan erinomainen - Golden Pride, jota varioidaan tätä kerta erää varten (ainakin) eri humalalajikkeilla. Humalana keitossa tänä vuonna brittiläinen Goldings ja kuivahumalina nyt poikkeuksellisesti jenkkilajikkeita - Liberty ja Cascade. Liekö ensimmäinen kerta kuin Vintage Alessa on jenkkihumalaa? Hieno vuosittainen perinne ja ainahan tämä on maistettava.



Olut on tutusti tänäkin vuonna ulkoisesti kuin Golden Pride - kirkas, mahonkisen värinen ja runsaan pitsikkäästi vaahtoava. Tuoksu on myös suurimmaksi osaksi tuttua- appelsiinisen marmeladimainen ja karamellimainen - vahvuus suorastaan huokuu lasista, hyvällä tavalla. Nyt mukana on kuitenkin Anchor Old Foghornin suuntaan viittaavaa hedelmäisyyttä - aaah, wanha kunnon Cascade. Kylläpä tuo mukavan säväyksen tämä jenkkisuunnan hedelmäisyys tähän peribrittiläiseen pohjaan. Maussakin on nyt tiukempaa aromaattista greippiä ja jenkkisitrusvetoa. Siihen kun asetetaan taustalle vanha tuttu Golden Priden herkkumaku, niin ei tässä oikein valittamista ole. Olut tuttuun tapaansa kätkee vahvuutensa vankkaan runkoon ja jälkimakuun greippivedon rinnalle asettuu pelkkä lämmittävyys. Nyt aion kyllä suositella nauttimaan tämän vuosikerran näin tuoreeltaan, sen sijaan, että lähtisi olutta kellaroimaan. Toki jos tekee mieli investoida enemmän, niin kellarointikokeilukin on varmasti paikallaan, mutta olut vaikuttaa olevan erinomaisessa iskussa humalointinsa kanssa juuri nyt.

Yhteenveto

Erittäin hyvä "vuosikerta".
ARVOSANA: 9½

Reittaus-TV Special: Bratwurstia ja vehnäoluessa kuullotettua hapankaalia

0 kommenttia
 
Grillikota, valurautapannu, bratwursti, hapankaali, "Putin-voi" ja vehnäolutta - niistä on tämä Reittaus-TV jakso tehty. 

Kokkailin nyt ensimmäistä kertaa kodassa valurautapannulla ja tulokset olivat varsin lupaavia. Ensin paistoin Kivikylän Bratwurstit pilkottuina pannulla "Putin-voin" tirinän säestyksellä ja sen jälkeen kuullotin hapankaalia Keisari Elowehnässä. Ruokajuomana toimi tietysti samainen vehnis. Tsekkaa video kodan tunnelmista kuvan alta.


Kotiolutta: Kosoolan Wheat Buck (#90)

1 kommenttia
 
Joulunpyhät on vietetty ja nyt ollaan niin sanotusti back in business... and the business is good! Nyt tarjolla erittäin kutkuttava kotiolut Lohjalta. Kosoolan Panimon Wheat Buck on tyyliltään valmistajansa mukaan "American Hopfenweizenbock". Ne seikat mitkä tekevät tästä erittäin kutkuttavan ovat:
a) Oluen hiiva on kasvatettu Schneider Weissen vehnäolutpullon jämistä
b) Schneider Weissen TAP 5 Hopfenweisse on yksi lempioluitani.
Speksit kokonaisuudessaan ovat seuraavanlaiset. Vahvuutta 7,5%. Maltaat: Vehnä, Pilsner, Munich, Special B, Chocolate. Humalat: Perle (katkero), Amarillo, Citra, Nelson Sauvin. Hiiva: Schneiderin pullosta kasvatettu.


Ilman hiivojen kaatamista olut on kirkkaanlainen, väriltään tumman kuparinen ja vaahdoltaan erittäin runsas. Lasista nuuhkaisijaa tervehtii ensimmäisenä hyvin tunnistettava Nelson Sauvinin mustaherukkapuskan  tuoksu - siinä on kyllä humala, joka tekee olueen persoonallisen, mutta varomattomalla käytöllä ehkä turhankin dominantin tuoksun. Tässä Nelsonia on vivahteena, ei dominoivana. Maltaisuus vaikuttaa paahteiselta ja vehnäiseltä, jotain samaa kuin saksalaisissa dunkelweizeneissa, mutta paahdetta tuntuu olevan enemmän, jopa niin, että se menee hieman lakritsaiseksi. Hiivan aromit ovat mausteisia, hivenen jopa pippurisia. Tuoksu toimii oikein hyvin. Yritin löytää mielen sopukoista jotain vastaavaa kaupallista, mutta ei tunnu meikäläisen muistipaikoista löytyvän.

Maku, edelleen ilman hiivojen sekaan kaatamista, on leipäisen ja paahteisen maltainen sekä melko runsaasti humaloitu. Leipäisyyttä tuntuu enemmän kuin vehnäisyyttä, tästä voisi päätellä ohramallasta olevan ainakin 50%, luultavasti enemmänkin - mutta tämä on pitkälti arvailua. Mausteisuus, jonka oletan olevan hiivan tekosia, leimaa pitkälti makuakin - ei dominoiden, mutta tehden siitä hyvällä tavalla omanlaisensa. Humalointi on paremmin esillä loppu- ja jälkimaussa, joissa erityisesti Nelsonin mustaherukkaisuus nousee esiin. Loppuveto on pitkän greippinen ja terävämpiä sitrussävyjäkin pilkahtelee. 

Sekoitellaampa pullon pohjalta hieman hiivaa joukkoon.

Olut tietysti välittömästi sameutui, ollen nyt aivan saksalaisen dunkelweizenin värinen - kuparisuus vaihtui ruskeuteen. Tuoksuun hiivojen kaataminen ei niin suuresti vaikuttanut, ehkä pehmensi hieman humaloinnin terävyyttä ja raikkautta. Maussa vaikutus on suurempi. Nyt yleisilme on enemmän "Weizenbock" ja vähemmän "Hopfenweisse" - olkoonkin että keskivaiheilta loppua kohti kulkiessa katkero nousee edelleen voimakkaaksi. Suutuntumasta ja sen lisääntyneestä pehmeydestä ja "laajuudesta" ero tulee.

Jumankauti, on tää hyvää. Tulisiko jopa hieman Aventinuksen tuntua hiivojen kaatamisen myötä? Jotain samaa hienoista lakritsaisuutta kenties, hiivako sen tekee? Niinpä kai. Mielenkiintoista, opettavaista. Kiitettävä arvosana tälle, osuu omaan makuuni just eikä melkein.

Olutarvio: Saku Koduõlu

0 kommenttia
 

Saku Koduõlu

Panimo: Saku Õlletehas
Oluttyyli: Perinteinen Ale
Alkoholipitoisuus: 4,8%
Saatavuus: Virosta

Tallinnassa Hell Huntista hotellille käppäiltyämme otin suihkun jälkeen tabletista facebookin auki. Tuopin Ääressä kollega tipautteli vinkkiä, että "makrosahti" Saku Koduõlu olisi maistamisen arvoinen - isotkin kuulemma halutessaan osaavat. Seuraavana päivänä sitten nappasin yhden pullon, muistaakseni Rimi marketista, mukaani ja otin sen nyt kotioloissa, tai pikemminkin kotaoloissa maistoon. Hintaa pullolla oli alle euro, muistaakseni noin 90 senttiä. Ei paha. Tyylinä on siis "koduõlu", joka tarkoittaa kotiolutta. Perinteinen virolainen kotona tehty maalaisolut, eli sahdinsukuinen juoma siis kyseessä. Ohramaltaan lisäksi oluessa on käytetty vehnää ja hiiva on panimon kotisivujen mukaan perinteistä leivontahiivaa muistuttava. Vahvuutta on vain 4,8%, eli tämä on niin sanottua "tippakaljaa", eli janojuomaksi asti tiputeltua. Oluen reseptin takana on Saku pääpanimomestari Tarmo Tappo - huikea nimi kaverilla.


Utuinen, oranssihtava olut, joka vaahtoaakin keskiverrosti - hiilihappojakin siis löytyy ainakin jossain määrin. Tuoksussa on vehnäoluen kaltaista hedelmäisyyttä banaaneineen, mukavasti myös maltaisuutta ja hiivaisen "taikinaisia" käymisaromeita. Maku on pehmeä, banaaninen ja maltainen. Hiivaisuus on vehnäolutmaista ja hieman sahtimaista. Runko ei tietenkään ole sahtimaisen paksu, mutta yleisilme on makeutta myöden hieman samankaltainen - ehkä silti enemmän vehnäoluen puoleen kallistuen. Oikein juotava ja kulauteltava yleisolut vaikka ruokapöytään tai saunajuomaksi. Oikea "talouskalja". Ison panimon tuotteeksi hatunnoston arvoinen suoritus ja hieno kumarrus maan oluenpanoperinteiden suuntaan - tiedostetaan ja kunnioitetaan omia juuria.

Yhteenveto

Mainio yleisolut, jolla on lyömätön hinta-laatusuhde
ARVOSANA: 8

Olutarvio: Gayant La Goudale de Noël

0 kommenttia
 

Gayant La Goudale de Noël

Panimo: Les Brasseurs De Gayant, Ranska
Oluttyyli: Bière de garde
Alkoholipitoisuus: 7,2%
Saatavuus: Alko (7,99€ / 0,75l)

Alkon jouluolutvalikoiman ainut 0,75-litrainen tulee tällä kertaa Ranskasta. Tyylinä on Bière de garde, joka on lähinnä Ranskan vastine belgityyliselle alelle - mausteista pintahiivaa siis oletettavasti tarjolla. Olut on maustettu appelsiininkuorilla ja korianterilla - nämäkin belgian suunnalta hyvin tuttuja ainesosia. Alkon sivuilla oluen kohdalla huvittaa kommentti: "Pintahiivakäymisellä valmistettu olut lepäsi vähintään viikon varastossa käymisen jälkeen." - Vau, kokonaisen viikon, siinä sitä kypsytystä kerrakseen. Luonnonkorkilla suljettu pullo aukeaa iloisesti poksahtaen...





Lasiin kaatuu kirkasta, väriltään kuparista olutta, joka kerää ylleen runsaan pitsikkään vaahdon. Tuoksu on tyypillistä belgiä, vaikka siis ranskattaresta kyse onkin - hiivan mausteisuutta, lennokasta korianteria ja appelsiinimaisuutta. Taustalla vaikuttaa makeahkon maltainen runko - se lienee se jouluinen lisäys usein ohuempirunkoisiin perustuotteisiin. Maku on hieman makeahko, appelsiinimaisen hedelmäinen ja raikkaan korianterinen. Loppuveto on lempeän mausteinen - helppoa siemailtavaa. Runkoa ja väriäkin on enemmän kuin "normibelgissä", mutta runsaanlainen hiilihappoisuus pitää juotavuuden silti kepeänä. Ihan varteenotettava kausiolut Alkon valikoimasta, etenkin belgityylisten oluiden ja juustojen ystäville.

Yhteenveto

Maukas ja makeahko "belgi"
ARVOSANA: 8+

Olutmatkalla Tallinnassa: Kochi Ait Trahter panimoravintola

0 kommenttia
 
Edellisen illan viimeiseksi kohteeksi oli jäänyt Hell Hunt. Seuraavana päivänä matkaa jatkettiin ajelemalla vartin verran Rocca Al Mare kauppakeskukseen, josta olutmielessä ei ole muuta raportoitavaa kuin kauppakeskuksessa sijainneen Prisman valikoima, johon kuului mm. Fuller's Honey Dew, IPA, 1845, London Pride, Black Cab ja Wild River - kaikkien hinta 2,85€ / plo. Virolaisista pienpanimoista hyllyillä näkyi ainakin Lehe ja Õllenaut. Saksalaista peruskamaa lagerien ja vehnisten muodossa oli myös tarjolla pitkät rivit. Ostin mukaani mm. yhdysvaltalaisen Brooklynin Brown Alen, jonka hinta oli jossain kahden ja puolen euron kieppeillä.

Panimoravintolan sisäänkäynti.


Samassa yhteydessä toimii myös yksi SuperAlkoista.

Kauppakeskuksessa tovin pyörittyämme lähdimme ajelemaan takaisin kohti satamaa ja Kochi Ait panimoravintolaa, joka jäi reissun alussa rästiin paikan ollessa yksityistilaisuuteen varattuna. Nyt paikka oli auki ja nälkää kerätty hotellin aamupalasta lähtien. Olueenkaan ei ollut ostoshelvetissä koskettu, joten janoakin riitti. Kochi Ait sijaitsee Tallinnan sataman D-terminaalin läheistöllä ja on itse asiassa vanha sataman varasto. 200-300 henkeä vetävä ravintola on massiivinen. Olutta tehdään siis paikan päällä ja panimomestarina häärää Baarimies Tallinnassa kirjan mukaan "Viron kokenein olutvelho" Enn Kärblane, joka on aiemmin työskennellyt Sakun pääpanimomestarina. Nyt mies on ilmeisesti siis vapauttanut itsensä suuren panimon kahleista ja tekee olutta oman mielensä mukaan. Tuotteen teknisestä laadusta ei pitäisi ainakaan olla huolissaan, se jos joku isoissa panimoissa hallitaan - usein jopa niin "hyvin", että lopputuote on pelkkää virheettömyyttä ilman makua tai karaktääriä.

Istuimme vapaaseen pöytään ja tarjoilija kipaisi paikalle palvelemaan. Paikka oli lauantai-iltapäivästä ehkä puolillaan, jos ihan sitäkään. Puheensorinasta päätellen paikalla oli huomattava määrä suomalaisia. Tilasin panimon omista oluista kootun maistelulautasen, johon sisältyi kuusi 0,25-litraista pikkutuoppia. Yhteensä siis 1,5 litraa olutta ja hinta oli 7.90€. Tällä hinnalla saa Suomessa paikallisesta yhden hikisen Lapin Kullan, joka sekin saattaa olla "iso", mutta vain 0,4-litrainen. Alkupalaksi tilasimme tietysti küuslauguleibit, eli valkosipulileivät ja ruuaksi juustolla kuorrutettua possua ja paistinperunoita sekä salaattia.

Maistelulautanen
Valkosipulileipätikut
Maistelulautaselle oli asetettu kuusi pikkutuoppia, joissa kaikissa siis paikan päällä valmistettua olutta. Jokainen tuoppi oli lautasella omalla paikallaan. Tuopin alta näki oluen etiketin tai pikemminkin hanalätkän ja vierestä lyhyen kuvauksen minkä tyylisestä oluesta oli kyse. Erinomaisen herkullisen näköinen setti. Valkosipulileivät olivat hyviä ja riittoisia, samoin kuin itse pääruokakin. Harmillisesti olin niin oluiden lumoissa ruoka-annoksen saadessani, etten tullut ottaneeksi siitä kuvaa.

Käydäänpä läpi nautintajärjestyksessä itse paikan oluet, jotka olivat sanalla sanoen oikein hyviä. Pitkälti saksalaistyylisiä ja laadukkaita, hyviä sekä maukkaita. Tässä kommentit kuten ne kännykkään kirjasin.

Nisu Wheat Beer, 5,2%. Tyypillisen laadukas saksavehnä. Enemmän kirpakamman happamuuden tai jopa hapokkuuden kuin kypsän banaanin puolella. Raikas

Ronk Stout, 4,5%. Laadukas, kepeä, mutta silti riittävän runsasmakuinen - kahvia ja suklaata. 

1872 Pilsner 5%, raikas, runsaan aromaattisestu humaloitu pils. Erittäin tuoreen oloinen. Loppuvedossa lähes pureksittavaa greippisyyttä. Todella vakuuttavaa jälkeä. 

Joachim Dark Lager 5%, tumman kuparinen, hieman punertava. Tuoksu leipäisen maltainen ja hivenen karamellimainen. Humaloinniltaan neutraali. Maku on leipäisen maltainen, hieman paahteinen ja runko sopivan runsas sekä pehmeä. Ei erikoinen makuelämyksenä, mutta jälleen laadullisesti virheetön. Ruokajuomana hyvä. 

Vunk Pale Lager 5%,  hieman makeahko, sameahko suodattamaton lager. Kukkea ja hieman hunajainen. Suodattamattomuudesta iso plussa - maukasta kellerbieriä. 

Munk, 6%. Tumma, punertavan mahonkinen. Mukavasti lämmennyt jo vuoroaan odotellessa. Tumman hedelmäinen, lakritsimainen ja tammipuumainen tuoksu. Traquair House Ale tulee lähinnä mieleen. Pehmeä, tammimainen ja lakritsimainen on makukin. Lisäksi tummaa hedelmää. Nektarimaista ja täyteläistä, hyvä nauttia ruuan päälle jälkkäriksi. Herkkua!


Pakko myöntää, että olin jopa hieman yllättynyt paikan tasosta. Satamassa sijaitseva "turistiansa" tarjosikin oikein maukasta ja kulauteltavaa olutta. Ei mitään elämää suurempaa, mutta yksinkertaisesti hyvää, eikä hintakaan päätä huimannut. Voin suositella, ehdottomasti hyvä kohde Tallinnaan suuntaavalle.

Tämä oli tämänkertaisen reissun viimeinen etappi ennen laivaan ja takaisin Suomeen ajamista. Yksi asia on kuitenkin varma - edellisestä vierailusta oli kulunut yhdeksän vuotta, mutta seuraavaan ei todellakaan menisi niin kauaa. Tallinnaan on muodostunut vireä olutkulttuuri, joka kehittyy jatkuvasti. Paikallinen pienpanimotuotanto oli kautta linjan laadukasta, eikä kehittymiselle ei ole näköpiirissä vastaavia esteitä kuin Suomessa.

Olutmatkalla Tallinnassa: Hell Hunt

2 kommenttia
 
Koht -ravintolan pullokaupasta suunnistimme korttelin toiselle puolelle reppu täpötäynnä tuliaispulloja. Seuraava kohde, Hell Hunt, oli vain noin kahden minuutin päässä. Ravintolan nimi kuulostaa kasarihevibändiltä, mutta tarkoittaa oikeasti hellää sutta. Suomalainen olutseura Olutsilta-Õllesild on valinnut Hell Huntin Tallinnan parhaaksi olutravintolaksi, joten se kuului ilman muuta matkan pakollisiin kohteisiin.

Olutravintolan nimi lukee kivipytingin seinässä sen verran isolla, että paikka löytyy helposti. Sisällä oleva äänekäs perjantai-illan meininki ei välity pihalle asti, mutta sisään astuessa täpötäysi pubi paljastaa todelliset kyntensä. Paikka aivan täynnä, olut virtaa ja ihmisillä on mukavaa - hienoa! Aivan täydellisellä tuurilla yksi pöytä vapautuu juuri kun astumme käytävästä ravintolan puolelle. Ehdimme juuri istuutua, kun simpsakka nuori tarjoilijaneiti kysyy jo ensimmäisiä juomia. Olimme tulleet tänne nauttimaan juomien lisäksi menulta pientä purtavaa, joten päätin hetken mielijohteesta ottaa juomaksi varman vaihtoehdon - Sillamäe Vaskne, jonka jo aiemmin Põrgussa erinomaiseksi totesin. Olin jo aiemmin suunnitellut ottavani Vasknen täällä ja Põrgussa vain Taako Pihtlan, mutta Põrgu olikin niin mukava paikka, että otin siellä molemmat. 

Näin jälkikäteen ajatellen listoilta olisi voinut löytyä myös Sillamäen vaaleampi olut maistettavaksi, mutta toisaalta Vasknen makua muistellen ei valinta kyllä kaduta yhtään. Tilasimme purtavaksi kuuluisat küüslauguleibit, eli valkosipulileivät,  ja lihapullia chilikastikkeella. Ison tuopin hinta 3,60€ ja kahden hengen iltapaloiksi riittävät safkat yhteensä 8.80€. München Vaskne tarjottiin täällä oikein kahvallisesta nimikkolasistaan ja oli aivan yhtä huikean hyvää kuin Põrgussakin.



Kolmisen vuotta sitten vierailimme rouvan kanssa Liettuassa, jossa oli samanlainen valkosipuleipäskene kuin Virossakin vaikuttaa olevan - ei löydy sellaista paikkaa, josta tätä herkkua ei saisi. Matkan aikana teimme havainnon, että Liettuan küuslauguskenessä leipätikkujen päälle tavattiin raastaa juustoa, kun taas Virossa tikut tulevat au naturale, mutta mukaan annetaan vaalea dippi. Olemme valmistaneet leipiä myös kotioloissa (viimeksi eilen), tsekkaa tästä resepti ja varioi oman maun mukaan. Esim. tumma limppu käy raaka-aineeksi myös.

Leipien parista takaisin Hell Huntin tunnelmiin. Tunnelmallisessa ja perjantain loppuillasta siis myös varsin riehakkaan äänekkäässä pubissa olisi ollut valittavina 13 hanaolutta ja useita kymmeniä pulloja. Virolaisoluet halpoja ja tuontikama hieman kalliimpaa, mutta ei kallista. Esim. Brewdog Hardcore IPA 0,33l pullo 4,20€. Leipälautasen vedellessä viimeisiään Vaskne-tuoppini tyhjeni, eikä aikaakaan kun tarjoilija oli paikalla kysymässä, että saisiko olla toinen olut. Nyökkäsin, notta totta kai ja tilasin kutkuttavalta vaikuttavan Põhjala Uus Maailm vehnäoluen, jota olin pullollisen aiemmin päivällä Stockmannilta ostanut mukaankin.



Täälläkin pullo-olut tuotiin pöytään ilahduttavasti niin, että kaadon sai suorittaa itse. Näin pystyy samalla itse päättämään, että kaataako pohjia myöden vai niin, että hiivat jäävät pulloon. Uus Maailm on jenkkihumalilla höystetty "West Coast Wheat Beer", vahvuutta 4,9%. Etiketissä tyylikästä Jaws-meininkiä ja panimon logo menossa ns. parempiin suihin. Oluen tuoksussa ja maussa jatkui Põhjalan jo aiemmin hyväksi todettu laatutaso - jälleen priimaa. Jenkkihumalat raikkaasti esillä perushappaman vehnäisyyden seassa. Hiivaisuus neutraalia, eli jenkkityyliä sekin - kaukana olivat saksahefen banaanit ja hyvä niin. Reilu humalointi sopii paremmin juuri tämäntyyliseen vehnäolueen. Tämän jälkeen olikin laskun aika. Ylimääräiset muutaman euron hilut tipiksi "maksulautaselle" ja hotellille suihkuun.

Seuraavana päivänä kohteeksi otettiin vielä Kochi Ait panimoravintola...

Olutmatkalla Tallinnassa: Koht olutravintola ja pullokauppa

1 kommenttia
 
Manalasta noustiin ylös takaisin kuolevaisten joukkoon ja suunnistettiin joulutoria katselemaan Raekoja platsille, eli vanhankaupungin keskusaukealle. Torin piti virallisesti sulkeutua klo. 19.00 - asia jota emme ennalta tienneet - mutta kyllä siellä vilskettä riitti vielä pitkälti kahdeksan jälkeenkin. Elviksen joululaulutulkinnat soivat, kuusessa oli komeat valot ja joka toinen koju myi glögiä - sekä terästyksellä, että ilman. Mitään anniskelualueita ei tällaisessa sivistysmaassa tarvita, eli Suomessa nähtäviä tökeröitä anniskelualueen rajaavia teräsaitoja ei torilla nähty. Torilla meitä tuli jututtamaan eräs jo keski-iän ylittänyt mies hoonolla soomella. Kertoi kuulleensa kuinka puhuimme Suomea, onnitteli juuri menneen itsenäisyyspäivän tiimoilta ja niin edelleen. Tässä arvasinkin jo, mitä seuraavaksi tapahtuu - pyysi antamaan pari kolikkoa köyhälle. Emme kuitenkaan myöntyneet, koska arvelimme, että pyytäjiä ja peesaajia tulisi kohta lisääkin. Tämä oli ainut hetki kun reissullamme kohtasimme (oletettavasti) vähäosaisen, vaikka mies ihan normaaleissa vaatteissa, hyvävointisen oloisena ja selvinpäin esiintyikin. Kieltäydyttyämme kaveri toivotti hyvät joulut ja lähti toiseen suuntaan - mitään uhkaavaa tilanteessa ei ollut. Käväistiin siinä keskustorin kulman takana vilkaisemassa uudehkoa Hopner olutravintolaa, mutta vain pintapuolisesti - tällä reissulla ei ollut aikaa istahtaa sinne oluelle, koska mielenkiintoiseampiakin paikkoja oli vielä koluttavana. Hopnerin kulmilta lähdimme astelemaan kohti Lai kadulla sijaitsevaa ja etukäteen tutkiskeltuna erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavaa Koht -olutravintolaa. Matkan varrelle osui myös Brewery õlleklubi, joka sekin pidemmällä  reissulla mahtuisi vierailtavien kohteiden listaan.

Keskusaukean joulukuusi
Hopner
Brewery õlleklubi


Lai kadulla, Tallinnan nukketeatteri NUKUa vastapäätä silmiin osuu kutsuva õllepoodin ikkuna. Sen vierestä avautuu sisäpihalle johtava porttikongi, jonka perältä löytyy sisäänkäynti itse ravintolaan. Ravintola itsessään on kirjaimellisesti pub, eli public house - tunnelma on hieman kuin jonkun olohuoneeseen astuisi. Täälläkin jylhät kiviseinät ja tyylikkäät holvikaaret. Vanhan Rauman puurakentamiseen tottuneelle Tallinnan vanhankaupungin rakennustyyli on virkistävän erilainen. Käytännössä yhdestä huoneesta koostuvan baarin nurkassa seisoi myös jylhä takka. Nyt taisi olla kuitenkin vielä niin lämmintä, ettei takkaan oltu viritelty tulta. Hanoja ei paikalla tainnut tällä kertaa olla kuin yksi, joten keskityin pullovalikoimaan. Kaapit ja hyllyt olivat täynnä vaihtoehtoja, joten katseella etsimisen sijaan kysäisin baarimikolta isoveljen aiemmin suosittelemaa Õllenautin Vanameestä - "Hello, do you have vanamees?" - taikasanat tehosivat. Pullo annettiin toiseen ja lasi toiseen käteen, hinta erittäin kohtuullinen kolme euroa.

Paikan löytää parhaiten bongaamalla õllepoodin ikkunan
Interiööriä.
Komea takka.
Vanamees!
Istuuduimme takan viereen sohvalle(!) nauttimaan interiööristä ja meiningistä - ja toki oluestakin. Täälläkin kuulimme yhdessä nurkassa puhuttavan Suomea. Keski-iän jo ylittänyt pariskunta jutteli drinkkilasien äärellä - en tiedä miten tällaiseen sisäpihalla sijaitsevaan olutmekkaan eksyy drinkille, mutta sekin on näemmä mahdollista. Tai tiedä sitten olivatko eksyneet, mutta hieman out-of-place vaikuttivat kuitenkin olevan. Hyvä silti, että olivat paikalla, kyllähän tätäkin mestaa voi suositella ihan kaikille. Toinen huomionarvoinen asia on se, että toistaiseksi kaikissa vierailemissamme olutravintoloissa oli ollut ilmainen avoin wifi ja niin täälläkin. Erinomaista palvelua varsinkin ulkomaaneläville, vaikka itse olisin toki voinut duunipaikan yhteyttäkin raiskata. Vanamees todisti Õllenautinkin olevan tilanteen tasalla, sillä oluen laatu oli jälleen virheetön. Tyylinä Ruis-IPA, jossa oli enemmän ruista kuin IPAa. Ilmeisesti single hop Chinook-lajikkeella ja parasta ennen päiväystä tutkimalla pullotuksestakin saattoi olla jo joitakin kuukausia aikaa. Ei siis ehkä enää freeseimmillään. Katkerossa piisasi, mutta hedelmää olisin toivonut enemmän - toki yhden humalalajikkeen käyttö rajoittaa sitäkin puolta. Silti aivan hyvä olut ja mukavahan se oli sohvalla rennossa takanojassa siemailla. Paikkana ehdottomasti näkemisen ja kokemisen arvoinen. Tännekin palaisin mielelläni pidemmän kaavan mukaan kahlaamaan läpi kaupungin kenties laajinta pullovalikoimaa.

Õllepoodin belginurkkaus

Pois lähtiessä poikettiin, tietysti, vieressä sijaitsevaan saman omistajan pullokauppaan, jossa lienee käytännössä sama valikoima kuin itse ravintolassakin. Runsaasti belgejä, De Molenia, Amageria, Nøgne Ø:ta, Mikkelleriä, Thornbridgea, italialaisia crafteja... Myyjäneitonen täällä Drink Shopin vastaavaa puheliaampi - toisaalta olin kyllä itsekin muuttunut baarikierroksen aikana jäyhästä satakuntalaisesta lähes sujuvaksi supliikkimieheksi. Kyselin uusia paikallisia ja niitä myös sain Põhjalalta, Hopsterilta ja Õllevõlurilta. Näiden lisäksi mukaani tarttui myös yksi Mikkeller. Hinnat noin 3-4 euroa / pullo, myös Mikkeller. Päätähuimaava valikoima vain muutaman neliömetrin tilassa. Reppu nyt jo äärimmillään täynnä, mutta kierrosta oli vielä jatkettava - seuraavaksi vuorossa olisi Hell Hunt...

Olutmatkalla Tallinnassa: Õllelokaal Põrgu

0 kommenttia
 
Tallinnan pubikierros jatkui Drink Shopista kohti Baarimies Tallinnassa kirjankin hehkuttamaa Põrgua -  olutravintolaa, jonka nimi kääntyy Suomen kielellä helvetiksi tai manalaksi. Vanhankaupungin idyllisiä katuja sukkuloitiin kännykän karttaa välillä vilkuillen. Paperikartalla tai jopa ilmankin pärjäisi, sen verran hyvin kadut on merkitty ja maamerkkejä näkyy joka puolella. Hyvät maisemat ja hyvä tunnelma joulukuisessa illassa. Alkuillasta puhaltanut myrskynpoikanenkin oli tyyntynyt ja ilma oli seesteinen.

Tallinnan vanhaakaupunkia
Põrgu sijaitsee Pyhän Nikolaoksen kirkkoa vastapäätä, kirkosta pääsee halutessaan siis suoraan manalaan, mikäli taivaalliset pidot eivät miellytä. Ensin astutaan porttikongista sisään ja sitten vasemmalle hämärään luolamaiseen rappukäytävään, josta laskeudutaan jyrkkiä rappusia alas kellarikerrokseen. Ensimmäisenä hämärässä vastaan tulee vanha puinen mäskäysastia. Astian ohitettuaan eteen aukeaa valoisampi baaritila vaaleine kivisine holvikaarineen. Ei järin suuri, mutta sitäkin idyllisempi paikka - ja jälleen tunnelmaltaan aivan erilainen kuin aiemmin vierailemamme Toit's ja Drink Bar & Grill. Sellaista arvokasta, vanhaa tunnelmaa. Tähän tunnelmaan sopi erinomaisen hyvin ensimmäinen olutvalintani, joka oli virolainen maalaisolut - Viron sahdiksikin kutsuttu Taako Pihtla Koduõlu. Itse olin Taakoa maistanut kerran aiemmin, Helsingin SOPP:ssa 2013.

Tätä tietä manalaan...
Manalan herkut olivat nähtävillä heti porttikongissa.
Ensimmäisenä vastaan tulee vanha mäskäysastia
Taako Pihtla, sahdinsukuinen virolainen maalaisolut


Kaltaiselleni sahdinystävälle ja perinteisiä oluentekometodeita arvostavalle Taako Pihtla on todellinen herkku. Tilasin puolen litran tuopin tasan kolmen euron hintaan ja yllätyksekseni sain asiakaspalvelua ihan selvällä Suomen kielellä. Olut erinomaisessa kuosissa, tuoreen oloista. Ei niin makeaa tai tummaa kuin kotimaiset sahtimme keskimäärin, mutta samat banaanimaiset ja katajaiset piirteet ovat pinnalla ja suutuntuma on samalla tavalla täyteläinen sekä lähes hiilihapoton. Nautin suuresti. Saapuessamme puolillaan olleeseen ravintolaan valui lisää porukkaa tasaiseen tahtiin, tunnelma kohosi. Pientä taustamusiikkia, mutta hiljaisella volyymilla. Kanssamme samaan kuuden hengen pöytään, sinne toiseen päähän, istuutui kaksi venäjää puhuvaa vanhempaa herraa. Herrat tilasivat isot oluet - siis todella isot. Todennäköisesti litranvetoiset Leffe-lasit olivat täynnä jotakin vaaleaa olutta. Huisinnäköistä meininkiä - taatusti liian syntistä ankeuttajien hallitsemassa Suomessa. Manalassa nautittiin syntisiä herkkuja ja itsekin janosin lisää.

Hain tiskiltä lisää olutta. Tällä kertaa Koillis-Virossa Sillamäen kaupungissa valmistettavaa München Vasknea, jolla on Viron skenessä jo legendaarinen status. Sillamäen Oluttehdas perustettiin vuonna 1992, jolloin vanhaan suljettuun uraanikaupunkiin hankittiin saksalainen panimolaitteisto. Samalla laitteistolla valmistetaan tänäkin päivänä pastöroimattomia, mutta suodatettuja saksalaistyylisiä lagereita. München Vasknea kävi aikanaan vuonna 1994 Sillamäellä maistamassa itse olutguru Michael Jackson, joka kertoi oman tyhjentävän mielipiteensä tästä kuparinpunertavasta herkusta: 

"Olut, joka tuotiin litran tuopeissa pöytään, oli suurenmoisen maltaista tummaa lageria. Se lukeutuu parhaisiin koskaan maistamiini müncheniläistyyppisiin lagereihin ja on kaikki lajit huomioiden yksi parhaista vanhan Itä-Euroopan oluista"

Sillamäe München Vaskne
Paljon on tietysti kahdenkymmenen vuoden aikana ehtinyt tapahtua. Itse oluen vahvuuskin on Jacksonin kommenttien jälkeen noussut lähes yhdellä prosenttiyksiköllä (5,3% -> 6,2%), mutta edelleen Sillamäen herkkua arvostetaan. Tämä oli ehdottomasti olut, jota halusin tällä reissulla maistaa.

Vaskne on punertavan kuparinen, kirkas. Tuoksu on puhdasta saksamärzeniä. Aromaattista tuoreen kukkeaa humalaa, hieman hunajaisuutta ja leipäistä, runsasta maltaisuutta. Täyteläinen, pehmeä suutuntuma. Maussa leipäinen runko saa seurakseen hitusen karamellimaisuutta ja aromihumalointi on edelleen aromaattista, jotenkin rikasta. Todella hyvää olutta ja jälleen laadukasta ja virheetöntä. Ei hitto, yksinkertaisesti upea saksalaistyylinen olut, tässä ympäristössä, 2,90€ puolen litran tuoppi - elämyksellistä! Rankkaan Vasknen vähintään samalle viivalle kuin esim. aiemmin syksyllä maistamani Hacker-Pschorrin ja Vakka-Suomen Panimon tyylinäytteet, ellen niiden ylikin. Tällaista oluen tulee baarissa seurustellessa ollakin. Iso lasi erittäin siemailtavaa ja maukasta mallasjuomaa. 

Tulin Vasknea siemaillessa siihen lopputulokseen, että Põrgu on ehdottomasti paikka minun makuuni. Tännekin olisi päästävä vielä uudelleen - manalan tarjonta voittaa taatusti taivaan vastaavan.

Tästä matka jatkui kohti Koht -olutravintolaa ja sen vieressä sijaitsevaa Õllepoodia...

Olutmatkalla Tallinnassa: Drink Bar & Drink Shop

0 kommenttia
 
Solaris Keskuksesta matka jatkui kohti Drink Bar & Grilliä ja sen kanssa samassa rakennuksessa sijaitsevaa Drink Shopia, joka oli ensimmäinen varsinainen käsitööõlusiin keskittynyt kauppa Tallinnassa. Ensin kuitenkin Drink Shopin tavoin keskeisessä roolissa Tallinnan olutvallankumouksessa olleeseen Drink Bariin oluelle - kuinkas muutenkaan.


Sisäänkäynti tyylikkäästi kulmassa, Baarimies Tallinnassa kirjan mukaan paikalla on palvellut neuvostoaikaan rautakauppa. Aivan eri tunnelma kuin kahvilatyyliin sisustetussa Toit'ssa aiemmin, nyt oltiin pubissa! Jyhkeät kiviseinät täynnä sekalaista olutaiheista kamaa ja pari mallassäkkiäkin nurkassa ohrantähkineen. Täällä voisin viihtyä useammankin lasillisen ajan, mutta nyt oltiin vaan yhdellä. Laajasta hanavalikoimasta - jossa oli pelkkää craftia - valitsin uudehkon mustalaispanija Pühasten Imperial Black IPA Nokturnin. Põhjalan panimolla valmistetun oluen ilmoitetut speksit 9,5% ja 100+ IBU - kutkuttavaa. Istahdimme baarin perälle aistimaan meininkiä. Paikalla oli mukavasti väkeä ja puheensorinaa.

Jykevän musta ja moottoriöljyisen viskositeetin omaava Nokturn tuoksultaan lakritsainen ja paahteinen. Intensiivisen voimakas. Maultaan hyvä ja jykevä. Katkeruus nousee lopussa paksusta rungosta huolimatta voimakkaaksi. Enemmän lakritsainen kuin kahvinen paahteisuus, lähes pureksittavaa greippisyyttä. Maultaan hyvä, mutta ei sen tyylinen, että aiheuttaisi Virmalised IPAn kaltaisia hekumointeja. Laatutaso tässäkin kova, ei virhemakuja - Põhjala ainakin osaa hommansa. Tänne tulen joskus vielä uudestaankin, hieno paikka. 


Pimenevässä Tallinnan illassa muutama askel ja kulman taakse Drink Shopiin. Hyvin intiimi muutaman neliömetrin tila lattiasta kattoon täynnä käsitööõllea - myyjäneitonen odotti vaitonaisesti kun hörhö tsiigaili valikoimaa. Yritin virittää small talkia "nice place you got here" tyyliin, mutta en saanut keskustelua vireille - myyjä ei kenties kovinkaan luontainen lontoonvääntäjä. Kaupat kuitenkin tehtiin parista paikallisesta ja parista Foundersin jenkkiherkusta. Stockmannin tavoin täälläkin tarjolla myös merkkilaseja moneen lähtöön. Orvalin ja Rochefortin maljat olisivat kiinnostaneet, mutta en halunnut ottaa niitä pubikierrokselle reppuun mukaan - ehkä ensi kerralla ja saahan laseja toisaalta netistäkin. Drink Shopissa oli laajemmin "hörhökamaa" kuin Stockalla ja Solaris Keskuksessa. Hinta lähellä Alkoa, mutta valikoima huomattavasti hekumallisempi. BrewDogia, Mikkelleriä ja jenkkejä, joita ei pahemmin isommissa kaupoissa näkynyt. Kottikärryt ja tukku käteistä seuraavalle visiitille.

Tästä matka jatkui kohti hartaasti odotettua manalaa, eli Põrgua...
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...