Hyvää olutta tölkissä yhä useammin

0 kommenttia
 
Humalainen tuopissa.

Kuten otsikko kertoo, niin hyvään tölkitettyyn olueen törmää tätä nykyä yhä useammin. Männä viikolla paikallisesta Prismasta tarttui mukaan Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan wanha tuttu Kievari Humalainen ja myös Retalea oli hyllyssä, mutta käteni tarttui varmoin ottein ainoastaan Humalaiseen. Hinta ei juuri tölkityksestä halventunut, alumiini-humalainen irtosi noin tasan tarkkaan 10 senttiä halvemmalla kuin lasi-humalainen, hintaa oli 2,89€. Rento kääntyminen ja katsaus takavasempaan, josta ajattelin hamuta jotain kenties uutta reitattavaa, mutta silloin koinkin ilmestyksen, tuo brittibitterien Jeesus Nasaretilainen, Fuller's London Pride, oli muuttanut olomuotonsa lasipakkauksesta alumiinipötköön, jota tölkiksikin kutsutaan. Hintakin oli ihanasti alentunut alle kolmen euron selostajan todetessa digitaalien pysähtyneen kaupan mediakuutiossa lukemiin 2,95€. Vaikka uusia kavereita löytyykin, niin vanhoja ei silti kannata unohtaa, niinpä mukaan tarttui myös Keisari Luomu, jonka kanssa olen kokenut jo monet kauniit kahdenkeskiset hetket. Tölkkönen on ihan kiva pakkaus, näyttävyydessä häviää putelille kuusmuna, mutta kevyt ja käytännöllinen se on, eikä valokaan pääse kuoren läpi pahojaan tekemään. Varovasti viilennyksen kanssa, sillä tölkki Pridestä tuli hetkessä liian kylmää, onneksi kuitenkin Slovakia kaatui sopivaa lämpötilaa odotellessa. Oluet muistuttavat naisia siinä mielessä, että liian kylmältä ei irtoo, ei silti, en minä niistä mitään ymmärrä, siis oluista. Naisista vielä vähemmän.

Tiettävästi Fuller'sin loistavaa London Porteriakin on saatavilla tölkistä, ei tosin vielä ainakaan Suomesta, mutta Ruotsin monopoli Systembolagetista taitaa löytyä. Myös kovassa nosteessa (yhä edelleen) oleva Skotlantilainen Brewdog tölkittää osaa oluistaan, 0,33l tölkkösessä pesii ainakin Punk IPA, jonka pesimäalue kattaa luultavasti Britteinsaarten lisäksi valtaosan Ruotsista, tiettävästi olut-ornitologit ovat havainneet myös saman panimon 77 Lageria ja ties mitä muita mutta niistä ei blogistilla ole tällä hetkellä varmaa havaintoa.

Näihin kuviin näihin tunnelmiin, täällä Aarne Närvänen, Ruskeasuo, Suomi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.