Kotiolutta: Sun Brew Hara Poijupojan Sitrus-IPA

1 kommenttia
 
Maistelin aiemmin kovaksi purjehtijaksi tiedetyn Sun Brewn aka Mika Pirisen s/y Marietan Pilsvesi Pilsnerin, jossa oli normaalin hanaveden sijaan käytetty alkukeväästä selkämereltä kerättyä merivettä. Nyt maistoon tulee Hara - Poijupojan Sitrus-IPA, jonka reseptiikassa on niin ikään tuota selkämeren suolaista tarjontaa. Normaalien perusainesosien lisäksi oluessa on mausteena greippiä ja verigreippiä. Vahvuutta on 5,7%.




Kultaoranssi, läpikuultavan utuinen olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksussa on makean nektariinimaista appelsiinia ja persikkaisuutta. Hyvä raikkaus ja hyvät fruitit, mutta intensiivisyydessä, eli tuoksun voimakkuudessa jäädään IPA-ihanteestani hieman jälkeen. Vahvempana tuoksu tietysti iskisi kovempaa. Maku on taas Pilsvesi Pilsnerin tavoin loppuvedossa jännän suolainen eli selkämeren vettä todella löytyy muualtakin kuin etiketistä. Suutuntuma on tyylin oluelle peräti tuhti ja makeuttakin on yli oman ihanteeni, mutta katkeruus tuntuu kuitenkin kohtalaisen napakalta. Makumaailma on makean mandariinimainen, passionhedelmäinen ja sitten lopussa hivenen suolainen ja jälkimaussa yrttimäinen. Eipä ole tällaista mineraalimaisen suolaista, mutta silti makean hedelmäistä olutta tullut aiemmin maisteltuakaan. Veikeä yhdistelmä vastakkaisia makupareja, suolaista ja makeaa. Onnistunut olut!

Olutarvio: Saimaan Marsalkka Pils

0 kommenttia
 

Marsalkka Pils

Panimo: Saimaan Juomatehdas, Mikkeli
Oluttyyli: Pils
Alkoholipitoisuus: 5,8%
Saatavuus: Alko (3,39€ / 0,5l)

Saimaan Juomatehtaan oluet ovat olleet hieman vaihtelevan laatuisia viime aikoina. Brewer's Special sarjan alet ovat poikkeuksetta olleet tunkkaisia ja ylihiilihapotettuja, mutta lagereiden puolella homma on toiminut paremmin. En epäröinyt tarttua kesäkuumalla Saimaan uuteen Marsalkka Pilsiin Alkon hyllyllä. Vahvuutta oluella on pilsiksi runsaat 5,8%, mutta hinta kuitenkin, yleinen hintataso huomioiden, varsin kohtuullinen. Alko on mitannut katkeroiksi peräti 79 IBU, joka on jo varsin kohtuullista IPA-tasoa. 



Utuinen kultainen olut, jonka vaahto on vitivalkoista tiheän pitsikästä. Tuoksu on raikas ja hyvä! Leipäistä maltaisuutta ja jalohumalan kukkaisuutta sekä maltillista hedelmäisyyttä. Hieman myös runsautta tuovaa kevyen toffeemaista voimaisuuttakin. Olemme siis mielestäni enemmän tshekkien kuin sakujen alueella. Maku on runsas ja suutuntuma täyteläinen, makeahkokin, mutta myös riittävän katkera. Runsaampi vahvuus tuntuu mallasleipäisenä makeutena ja pienenä lämpönä takakontissa. Kuivakan katkera jälkiliuku jää silti viimeiseksi aistimukseksi, joten tasapainoisesta tuotteesta on ilman muuta kyse. Raikas ja puhdas olut, ilman minkäänlaisia epämiellyttäviä sivumakuja - lagerpuolella Saimaa siis onnistuu nytkin. Ei ole edes niitä aina purnaamiani liiallisia hiilihappoja, vaan sekin osasto on tasapainossa muiden osa-alueiden kanssa. Humalien aromikkuus on tallella ja olut on miellyttävästi pilsmäisen terävä, vaikka suodattamattomuus tulokulmaa hieman pehmentääkin. Erittäin hyvä olut!

Yhteenveto

Runsasrunkoinen ja katkeroinen pils

Maistelussa Rocking Bear Brewersin neljä olutta

0 kommenttia
 
Sain viime viikon Porin reissulla maistettavaksi näytepullot Porin toisiksi uusimmalta panimolta, vuonna 2016 ensimmäiset oluet julkaisseelta Rocking Bear Brewersilta. Settiin kuuluivat Pietniemi Pale Ale, Kuukkari Kreippi IPA, Pori Portraits IPA ja Skydive Mango APA. Pietniemi ja Kuukkari ovat kuuluneet katalogiin jo pidemmän aikaa, mutta Portraits ja Skydive ovat uudempia. Vanhempien oluidenkin reseptiikkaa on hiljattain päivitetty. Kaikki oluet ovat itselleni uusia, eli en ole niitä aiemmin maistanut. Maistellaan nyt kaikki pois ja katsotaan minkälaiseen lopputulemaan rakkaan naapurikaupungin tuotteista päästään.


Pietniemi Pale Ale

4,5%

Kirkkaanlaisen oranssihtava olut, jonka vaahto jättää kauniit pitsit lasin reunoille. Tuoksu on melko vaatimaton - hieman karamellista ja jyväisen leipäistä maltaisuutta sekä kukkaisuutta, mutta humalien hedelmäisyys on miltei olematon. Maussa on sama miellyttävän makuinen hyvin jyväisen maltainen ja hieman karamellistoffeinen pohja, mutta ei juurikaan hedelmäisyyttä tai humalien aromeita muutenkaan. Katkeruutta on sentään sen verran, että maltainen makeus tasapainottuu. Laadultaan täysin OK, mutta reseptiin toivoisin lisää iskevyyttä aromi- ja kuivahumalien puolelle.



Kuukkari Kreippi IPA
4,0%

Utuinen, vaaleamman oranssinen olut, joka vaahtoaa vaivatta. Tyylikkäät pitsit jäävät lasin reunoille. Tuoksussa on aitoa pirteää greippimäisyyttä ja hieman maltaisuutta. Hyvin greippimäinen, raikas ja intensiteetiltään iskevä tuoksu. Greippi nousee eläväisesti lasista. Maku on myös raikas ja miellyttävän greippinen. Greippisyys ei ole suuta supistavan tai puistattavan tiukkaa, vaan enemmän sellaista hieman hedelmälihaisen karvasta purevaa tuntumaa. Katkeruus jää tosin kepeäksi, eikä greipin lisäksi tai sen takaa juuri humalaisuuttakaan erotu, joten olemme jälleen vanhan totuuden äärellä - jos merkkaat oluen tyylin pulloon, yritä edes olla tyylinmukainen. Hyvänmakuinen ja miellyttävä kepeä hedelmäolut tämä on, mutta IPA... ei missään tapauksessa. Laatutaso jälleen erinomainen. Olut on raikas ja miellyttävä nauttia. Hellepäivien janojuomaksi oikein hyvä.




Pori Portraits IPA
5,4%

Kuparinen, kirkas olut, joka vaahtoaa maltillisesti. Tuoksu tarjoilee toffeiskaramellista maltaisuutta ja hentoa kukkaisuutta. Minkäänlaista IPA-tyylistä hedelmävyöryä tai intensiivistä humalointia ei lasista nouse. Brittialen fiiliksiä, mutta vain maltaisuuden ja hiivan hieman marjaisten käymisesterien myötä. Maku jatkaa samaa rataa. Hyvä maltainen runko, jälleen samaa jyväisen leipäistä maltaisuutta kuin Pietniemessä ja miellyttävää toffeeta, mutta siihen homma tyssääkin. Humalat - niitä ei ole. Katkero raapii makeahkon rungon takaa jotain pientä kasaan, mutta aromipuolta ei ole. Hieman ESB:n fiilistä rungossa, mutta siinäkin tyylissä loistaakseen vaadittaisiin enemmän humalaa. Kokonaisuus on nyt makeahko, epätasapainoinen.



Skydive Mango APA
4,5%

Sameahko, läpinäkymättömän oranssi olut, joka vaahtoaa suurikuplaisesti. Tuoksussa on aiemmista oluista tuttua jyväisen maltaista ja miellyttävän leipäistä runkoa. Aromaattista hedelmää löytyy nyt myös mangososemaisena ja persikkaisena. Tuoksut nousevat lasista varsin mukavalla intensiteetillä ja laatutaso on jo totutun kaltaisesti hyvä. Mango on juuri sellainen hedelmä, joka tukee kivasti APAlle tyypillisiä humalalajikkeita. Maussakin alkaa nyt tapahtumaan mukavasti ja varsinkin katkeropuolelta löytyy nyt enemmän potkua. Aromipuoli humalien osalta jää ehkä hieman piippuun, mutta sitä mangoa ja hieman karvasta greippisyyttä löytyy kyllä. Suutuntuma on enemmän terävä, kuin sellainen liukkaamman humalaöljyinen, kuten monissa todella runsaasti kuivahumaloiduissa jytkyissä tuntuu olevan.

Tämä viimeisin oli näistä neljästä näytepullosta ehkä se kaikkein puhuttelevin, Kuukkarin seuratessa tiukasti perässä. Aito hedelmäisyys paikkaa tuota omasta mielestäni esiintyvää aromihumaloinnin puutetta sopivasti. Laatutasostakin olin lukenut monenlaisia tekstejä, mutta näiden neljän tuoreen maistelun perusteella se on ainakin nyt hyvässä kunnossa - oluissa ei ole laadullisesti moitteen sijaa. Reseptiikkaan toivoisin lisää rohkeutta.  

Kotiolutta: Mäkisen Mjölnir

0 kommenttia
 
Sitten kevyeen kesäillan sessioon Mäkisen Mjölnir, joka on tammilastuilla kypsytetty Imperial Stout. Alla tuttuun tapaan koko resepti:

Mjölnir
Imperial Stout

Recipe Specs
----------------
Batch Size (L):           24.0
Total Grain (kg):         12.700
Total Hops (g):           160.00
Original Gravity (OG):    1.086  (°P): 20.7
Final Gravity (FG):       1.013  (°P): 3.3
Alcohol by Volume (ABV):  9.52 %
Colour (SRM):             47.7   (EBC): 93.9
Bitterness (IBU):         108.4   (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 47
Boil Time (Minutes):      60

Grain Bill
----------------
5.000 kg Pale Ale Malt (39.37%)
2.000 kg Rye Malt (15.75%)
1.200 kg Muscovado sugar (9.45%)
1.000 kg Cararye (7.87%)
1.000 kg crystal 300 (7.87%)
1.000 kg Flaked Corn (7.87%)
0.700 kg Beech smoked barley malt (5.51%)
0.500 kg viking munich (3.94%)
0.200 kg Chocolate (1.57%)
0.100 kg Black Malt (0.79%)

Hop Bill
----------------
20.0 g Magnum Pellet (12.5% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (0.8 g/L)
40.0 g Warrior Pellet (15.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (1.7 g/L)
50.0 g Chinook Pellet (11.4% Alpha) @ 10 Minutes (Boil) (2.1 g/L)
50.0 g Chinook Pellet (11.4% Alpha) @ 5 Minutes (Boil) (2.1 g/L)

Misc Bill
----------------
20.0 g Juniper Berries @ 0 Minutes (Mash)
24.0 g Juniper Berries @ 20 Minutes (Boil)

Single step Infusion at 66°C for 90 Minutes.
Fermented at 20°C with WLP050 Tennesee whiskey yeast
Aged on oak chips for ~2 weeks



Musta ja melko iloisesti vaahtoava olut. Tekijä varoittelikin, että pientä pullokäymistä on pitkässä kypsytyksessä ehkä tullut, mutta tavara pysyi kuitenkin siististi pullossa. Tuoksu on runsas - siinä on kahvimaisuutta, kandisokeria, tammilastua ja hieman sellaista turvemaista savuisuutta. Runsas humalointi myös kutittelee taustalla ja alkoholin noste nousee sieraimiin tulevaa enteillen. Maku on myös voimakas ja runsaan katkeroitu. Anteeksi ei pyydellä vaan aistimuksia tuutataan täysillä ja laajalla rintamalla. Maku on enemmän viskimäinen kuin tuoksu ja vaniljaisia tammipuun aromeitakin löytyy kylkeen - bourbonia ja edelleen sitä turvemaista savuisuutta. Kahvipöydän antimet on kerätty pois ja tilalla on nyt lakritsaisempaa, suolaisempaa ja runsaamman paahteista tarjontaa. Katkero tulee keskivaiheilta mukaan ja yltyy nopeasti vimmaiseksi tykitykseksi, joka ei laannu ihan hetkeen. Makumaailma on sellainen, että oluen voisi nimetä Oak Aged Imperial Triple Black IPAksi ja hörhöjä kertyisi panimon ovelle jonoksi asti ostamaan ylihintaiset pullot veks - jos siis olisi se panimo ja ne ulosmyyntioikeudet. Suutuntumaltaan olut on melko runsas, mutta vahvuudesta ja katkeruudesta johtuen ei kuitenkaan turhan makea. Hiilihappoja on osin yllättävästä pullokäymisestä johtuen hieman korostetusti, mutta niistähän nyt selvitään pienellä pyörittelyllä. Olipa jykevä kokonaisuus, tykkäsin kyllä! Ei ihan kuitenkaan sellaista jokapäiväistä juontiolutta, vaan enemmän sitä harvojen ja valittujen hetkien spesialiteettia. Tietojeni mukaan Mäkisellä on jo kypsymässä vieläkin vahvempi tykitys nimeltään Ragnarök. Mikäs siinä takoessa kun rauta on kuumaa!