D is for Dortmunder: Hacker-Pschorr Munich Gold & Tucher Übersee Export

Dortmunder, ahh...siinä nimessä on voimaa, kun sen lausuu möreällä äänellä ja saksalaisittain. Sama tosin pätee varmaan useimpiin saksankielen sanoihin. 

Mitä sitten on Dortmunder? No, se on tietysti vaaleaa lageria, mutta ehkä hieman pilsiä maltaisempaa, mutta ei kuitenkaan Viennan tai Munichin tasoa. On jopa debattia siitä, pitäisikö se erotella omaksi tyylikseen ensinkään, mutta siihen emme täällä puutu, sillä olemme tulleet tänne vain juomaan. Homebrewtalk.com sivustolla on tyylistä hyvä niputus.

Nämä kaksi otsikon mukaista eräästä porilaisesta Alkosta löytynyttä olutta ovat ainakin Alkon mukaan Dortmundereita. Hacker-Pschorr Munich Gold irtoaa hintaan 3,98€/0,5l ja Tucher Übersee hieman edukkaammin 3,48€/0,5l. Molempien vahvuus on 5,5% ja katkeruutta alle 20 EBU. 

Avataanpa ensin patenttikorkillinen Hacker-Pschorr.

Vaalealta lageriltahan se nimenomaan näyttää. Olisiko väri kuitenkin hieman syvemmän kultainen. Tuoksu on leipäisen maltainen, hieman yrttimäinen ja kukkainen. Vahvasti mallasta, selvästi enemmän kuin pils-tyylisissä yleensä. Maussakin runko on tuhti ja peräti ruokaisa. Leipäistä maltaisuutta ja maltillinen, mutta tasapainottava katkeruus. Kukkaisia ja hieman hedelmäisiä aromeita humalasta. Voisi olla todella hyväkin, jos suutuntuma olisi maltillisemman hiilihappoinen - nyt vain hyvä. 

Seuraavaksi sitten Tucher.

Ulkonäkö aivan identtinen aiemman kanssa. Tuoksu myös samankaltainen, eli leipäisen maltainen, mutta nyt selkeämmin aromihumaloitu. Makukin liippaa todella läheltä Hacker-Pschorria, ainakin näin peräjälkeen - ei siis rinnakkain - maisteltuna. Yleisilme on selvästi pehmeämpi, mutta ei niin ruokaisan maltainen eikä aivan niin katkeroitukaan. Aromipuolen humaloinnissa tapahtuukin sitten enemmän ja suutuntuma, nimenomaan hiilihappojen osalta, on huomattavasti pehmeämpi ja siten tarjolla on selvästi mukavampi maiste... juomiskokemus. Hintakin on Hacker-Pschorria halvempi, joten tätä on helpompi suositella.

Erot esim. Hellesiin tyylillisesti ovat varsin mitättömiä. Hellesit ovat keskimäärin ehkä vähemmän maltaisia ja enemmän humaloituja, mutta erot ovat pieniä. Samat asiat löytyvät molemmista (ja monista muistakin saksalaisista tyyleistä) - neljä perusraaka-ainetta maistuu kirkkaasti ja laatutaso on tinkimätön. Erittäin hyviä kesäoluita ulkona puuhastelun lomaan.

Olutarvio: Benediktiner Hell

Benediktiner Hell

Panimo: Benediktiner Weissbräu, Saksa
Oluttyyli: Helles
Alkoholipitoisuus: 5,0%
Saatavuus: Alko (3,50€ / 0,5l)

Aiemmin mainitsin olevani nyt olutharrastuksessa taas saksavaiheessa eli maltaiset maut sopivalla puraisulla tuntuvat tällä hetkellä maittavan erityisen hyvin. Lähinnä kai vehnäoluestaan tunnettu Benediktiner Weissbräu sijaitsee eteläisessä Saksassa, mutta oluet pannaan kuitenkin Licher Brauereilla Saksan keskiosissa - jo etiketin etuosa kertoo tämän, eli ei tarvi mennä edes pieneen pränttiin. Alkuperäinen Benediktiner lienee ollut jonkin sortin luostaripanimo ja kysynnän noustessa sekä kenties yrityskauppojen tapahduttua olut valmistetaan nyt toisaalla. Oluessa ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, saksalainen lager Helles -tyyliin eli vaaleaa maltaisuutta ja aromikasta humalaa, tack.

Kirkas kultainen olut, joka vaahtoaa pirteästi. Tuoksussa on hunajaista ja viljavaa maltaisuutta, sekä tuntuvasti jalohumalien kukkaisuutta ja kesäisen niittymäistä aromikkuutta. Miellyttävän raikas ja houkutteleva tuoksu. Maku jatkaa samaa odotettua rataa ja hyvä niin - pehmeästi ja hieman makeasti hunajaista maltaisuutta, leipäisyyttä ja sitten kohtalaisen rapsakasti katkeruutta ja niin miellyttävästi humalien kukkaista ja hennon hedelmäistä aromikkuutta. Suutuntuma on melko täyteläinen ja pehmeähkö. Kerrassaan miellyttävä olut. Mielestäni hieman parempi kuin aiemmin arvioitu Berliner Kindl Jubiläums Pilsener (8/10).

Yhteenveto

Tasapainoinen lager, jossa hyvät humalat

ARVOSANA: 8+

Kotiolutta: Mäkisen Dunkkeli

Teimme viime viikolla töissä pientä olutvaihtoa työkaverini Mäkisen kanssa. Annoin hänelle yhden pullon omaa Mandarina Belgiä ja Mäkiseltä napsahti sellainen seitsemän sortimentin setti hänen keitoksiaan. Tasan meni... Taidan kyllä tunnistaa tässä Mäkisen harrastuksen vaiheen, itselläni oli nimittäin aikanaan samanlainen meininki - kaikki käymisastiat, ämpärit, saavit, purnukat ja kipot olivat jatkuvasti täynnä ja kun astia vapautui, ei mennyt montaa päivää kun vesilukko pulputti taas. Kiima on siis päällänsä ja mikäs siinä, varsinkin kun blogisti pääsee osalliseksi. Aloitamme tässä nyt monipuolisen ja mielenkiintoisen setin läpikäymisen sieltä perinteisimmästä päästä - Mäkinen on nimittäin keitellyt Dunkelweizenin eli tumman vehniksen. 

Reseptiikka: 

Batch Size (L):           24.0
Total Grain (kg):         7.144
Total Hops (g):           63.00
Original Gravity (OG):    1.052  (°P): 12.9
Final Gravity (FG):       1.008  (°P): 2.1
Alcohol by Volume (ABV):  5.77 %
Colour (SRM):             16.8   (EBC): 33.0
Bitterness (IBU):         30.7   (Average)
Brewhouse Efficiency (%): 56
Boil Time (Minutes):      60

Grain Bill
----------------
3.000 kg sahtimallas (41.99%)
3.000 kg Wheat Malt (41.99%)
1.000 kg Caramel wheat (14%)
0.144 kg pullotus sokeri (2.02%)

Hop Bill
----------------
13.0 g Warrior Pellet (15.8% Alpha) @ 60 Minutes (Boil) (0.5 g/L)
50.0 g Tettnanger Pellet (4% Alpha) @ 10 Minutes (Boil) (2.1 g/L)

Misc Bill
----------------

Single step Infusion at 66°C for 60 Minutes.
Fermented at 20°C with WLP380 - Hefeweizen IV Ale
 

Kuparisen punertava olut, joka vaahtoaa runsaasti. Kaunis väri. Tuoksu on kuin aidosta saksalaisesta dunkelista - ei erityisen mieleenpainuva, mutta tyylinmukainen. Siinä on vehnäleipää, hieman limppuisuutta ja hyvät banaanit vehnishiivasta. Yrttisruohoista humalanaromia taustalla. Maku on hyvä ja tuoksun tavoin tyyliuskollinen, mutta normia hieman voimakkaammin katkeroisempi. Katkerointi ei haittaa, sillä maltaan leipäinen makeus kantautuu siitä huolimatta jälkimakuun asti. WLP380 - bananas muchos bueno ja neilikkaa kylkiäisenä. Vehnämaltaan tuttu suuntäyttävä kuohkea tuntuma ja tyyliin sopivat hieman kohollaan olevat hiilihapot. Epäseksikäs tyyli oikeaoppisesti toteutettuna. Hyvää!

Kellarin kätköistä: Forestriver Kinnonkartanon Katajainen Ansa (oma uuteolut vuodelta 2012)

Nyt maistoon lajinsa viimeinen - Elokuussa 2012 valmistetun omatekoisen uuteoluen Forestriver Kinnonkartanon Katajainen Ansan viimeinen yksilö. Jäänne siltä viattomalta ajalta ennen pussimäskäystä ja sen suomia mahdollisuuksia. Blogista löytyy vuosien takaa sekä juttu oluen teosta, että maistelusta. Tekopätkästä selviää ainakin sen verran, että olin autuaan tietämätön yhtään mistään ja lisäsin kaura- ja ruishiutaleita uutepurkkien sisällön, jotka sentään liukenevat veteen, kanssa suoraan käymisastiaan. Eli periaatteessa olut kävi sekä kaura-, että ruishiutaleiden seassa ja on täten ehkä maailman ensimmäinen ja viimeinen kuivaruis- ja kaurahiutaloitu olut! 

Siihen aikaan ehti vielä tekemään oluilleen etiketitkin, vaikkei niitä toki liimattukaan kuin lahjapulloihin. 

Reseptissä siis Muntons Imperial Stout uute (3kg), muscovadosokeri, sekä  kaura- ja ruishiutaleet. Uutepaketin humalien lisäksi keitin mukaan Nelson Sauvinia ja Cascadea ja suodatin vierteen katajapedin läpi. Hiivana US-05 (uutepaketin hiivalla heitin vesilintua). 

Ensimmäinen arvio vuodelta 2012 päättyy näihin sanoihin: "Tulen pistämään muutaman pullon tätä syrjään vuosiksi, katsotaan miten käy, eli kehittyykö kuivemmaksi (kuten usein käy) ja säilyykö ylipäätään."

Nyt siis maistossa miltei viiden vuoden pullokypsytyksen jälkeen satsin viimeinen pullo. Olen maistanut olutta viimeksi vuonna 2014, silloin kotasessiossa Testo-Teron kanssa. 

Olut on näemmä pullotettu Midtfynsin IPAn pulloon, sellainen on tullut arvioitua jo vuonna 2011.

Lasiin kaatuu tummaa, viskositeetiltaan paksuhkoa olutta, jonka vaahto on hieman mokkainen. Tuoksussa on runsaasti kuivattuja hedelmiä ja hieman sherrymäinen vivahteikkuus. Kauraa ja konvehtejakin esiintyy, mutta ei enää niissä määrin kuin aiemmin. Maku sen sijaan on edelleen paahteisen maltainen, lakritsainen ja tuhdin Oatmeal Stoutin tuntuinen. Makeutta ja runkoa löytyy edelleen. Loppuvedossa mukaan tulee enemmän sherrymäisyyttä ja lievää oksidaation pahvisuuttakin. Katkeruutta on kevyesti. Jälkimausta löytyy konvehtimaista suklaisuutta ja luumumaisia sekä kuivatun hedelmäisiä makuja. Melko sensaatiomaisesti olut on miltei viiden vuoden jälkeen edelleen hyvässä kuosissa. En olisi kyllä uskonut, että vähän sinnepäin valmistettu uuteolut säilyisi hyvänä näin pitkään, mutta korkea alkoholiprosentti varmaan auttaa. Uutepohjaltakin pystyy siis valmistamaan hyvää olutta, mutta itse mäskäämällä lopputulokseen saa vaikuttaa enemmän. Tämä oli mielenkiintoinen testi ja mukava tapa aloittaa pidempi viikonloppu.