Olutarvio: Moose On The Loose Sahti

0 kommenttia
 
Moose On The Loose Sahti
9,0% | Ohramallas, vesi, humala, hiiva, kataja

Porilaisen hirvipanimon jo aiemmista eristä tuttu sahti on jälleen päätynyt lasiini. Kesällä 2017 teimme hirvipanimon Hirvikosken ja raumalaisen pienpanija Lindenin kanssa yhteistyönä Pub Winstonin festareille Moosen ensimmäisen sahtierän (PoRa Sahti) ja sen jälkeen panimo on kehittänyt sahdista omannäköisensä (en kuitenkaan tarkoita isoa ja karvaista) version suklaamaltaineen ja Mandarina Bavaria humalineen. 

Maistoin tätä tummempaa tulkintaa ensimmäisen kerran Turku Craft Beer Festivalilla helmikuussa ja sen jälkeen seuraavaa erää kesällä, ennen tätä nyt lasissa olevaa sahtia. Välissä on voinut joku erä livetä sormien välistäkin, mutta joka tapauksessa voin sanoa laadun pysyneen yllä ja sahdin olevan jälleen kerran erinomaisen hyvää. Sahdinteon taito on panimolla siis omaksuttu ja pullahiivan mahti kesytetty tottelemaan olutmestarin käskytystä.

Läpinäkymättömän tumma sahti tuoksuu katajaiselle, tumman maltaiselle ja hieman banaanimaiselle. Suutuntuma on täyteläinen ja tietenkin hiilihapoton. Kataja nousee loppuvedossa omalla neulasmaisen mausteisella tavallaan esiin ja katkeroakin vilahtaa, mutta maltainen makeus jää lopulta kuitenkin suuhun elämään. Alkoholi ei puske läpi, mutta lämmittää ja vaikuttaa muutenkin mukavasti. Helposti juotavaa on, kuten sahdin pitääkin. Se tietty taikuus ja sahdin mahti on läsnä jokaisella siemauksella.

Hekumoitu pullo saatu sahdintekijältä lahjuksena blogistin lisääntymisen johdosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.