Maistellaan "tylsää olutta" - Dunkelweizen x 4

0 kommenttia
 
Nyt Reittausblogissa maistossa "tylsää olutta". Tummat vehnäoluet eli dunkelweizenit eivät ole niitä kaikkein trendikkäimpiä tällä hetkellä, mutta minulle sattui tässä viikolla sellainen hetki - ja siis ihan selvinpäin - että maistoin täydellisen tumman vehniksen tuossa kielenpäässä. Hetki ajoittui samaan ajankohtaan jolloin näin facebookissa kotiolutpuoti Lappo.fi:n tarjouksen Wyeastin vehnäoluthiivasta, joka oli Weihenstephanerin hiivakantaa. Näin tarjouksen ja ajattelin että nyt tehdään vehnää - tummaa ja tuhtia vehnää ilman kikkailuja. 
 
Kirjaimellisesti siis maistoin vielä tekemättömän kotioluen jo kielen päässä ja siitä sitten maltaat ja tarjoushiiva oitis tilaukseen. Oli hienoa. Kuten pitkäaikaisemmat seuraajat tietävät niin kotiolutpuoli on ollut tässä blogistilla jokseenkin inaktiviinen ihan viime vuosina, joten näin suuri spontaani innostuminen oli kuin kaiku jostain menneestä. Kuin muisto siitä ajasta jolloin oli jatkuvasti vähintään yksi pönttö jossain nurkassa pulputtelemassa. 

Siinä sillä hetkellä sitten samalla päätin että työviikon päätteeksi pitää hakea paikallisesta tarjonnasta pari tumma vehnää maistoon ja tehdä niistä ihan tällainen vanhan hyvän ajan blogijuttukin. Paikallisesta Alkosta sitten löytyi Franziskaner ja Paulaner sekä viereisestä Citymarketista Weihenstephaner ja Scheyern. Saksalaisia tummia vehniä eli dunkelweizeneita kaikki tyynni. Lähdetääs maistelemaan.
 
Franziskaner Premium Weissbier Dunkel
5,0% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, humalaekstrakti, hiiva 
 
 
Sopivan ruman ruskea ja hiivat sekaan pyöräyttämällä myös asianmukaisen samea. Runsas vaahtokukka kestää pitkään. Tuoksussa on maltaista leipäisyyttä, hieman limpunkuorimaisuutta ja kaakaomaisuutta sekä pehmeää banaanisuutta. Toki myös hieman mausteisuutta, varsinkin neilikkaa. Vehnikselle tyypillisiä hiivan käymisestereitä, mutta mallaspohja huomattavasti vaaleita vehniä leipäisempi. Todennäköisesti pääasiallisesti munich maltaan takia. Maku on myös tuhdin maltainen, mutta runsaan hiilihappoisuuden myötä silti myös raikas. Tutut vehnän banaanit ja siihen hieman limppumaista ja ihan inasen karamellimaistakin maltaisuutta mukaan. Runsas kuohkean täyteläinen suuntäyttävä suuntuntuma - osaksi täyteläisen maltaisuuden, osaksi hiilihappoisuuden takia. Hiilihapot eivät kuitenkaan ole pistäviä, vaan runsasta mutta pehmeää sortimenttia. Vain hieman taustalla elävää katkeroa ja maltaisuus jatkuukin jälkimakuun asti. Oikein miellyttävän tuhtia ja jopa hieman ruokaisaa olutta - ei kuitenkaan liian raskasta. 
 
Weihenstephaner Hefeweissbier Dunkel
 5,3% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva
 
 
Weihenstephaner on tyylin kärkinimiä niin vaaleissa kuin tummissakin vehnissä. Olut kaatuu lasiin hieman Franziskaneria vaaleampana ja on hiivoillakin hieman läpikuultava ja valoa vasten oranssihtavan ruskea. Tuoksu on tässäkin leipäinen, mutta hedelmäisyys on raikkaasti kuivahedelmäisen banaanimaista ja hiiva on tuottanut voimakkaamman mausteisuudenkin. Raikkaampi, ei niin raskas tuoksu. Maku jatkaa samoilla linjoilla. Maltainen ja makeakin, mutta ei niin raskas kuin Franziskaner, vaan raikkaampi ja hedelmäisempi. Suutuntuma on tässäkin varsin täyteläinen ja taitaa olla aavistuksen Franziskaneria katkeroidumpikin. Joskin silti hyvin maltillisen katkera, kuten tyyliin kuuluu. Runsaat, pehmeät ja hieman röyhyttävät hiilihapot - nekin tyylinmukaiset. Menee juotavuudeltaan Franziskanerin edelle - ei ole niin tuhdin leipäisesti maltainen, vaikka tuhdin maltainen onkin.
 
Scheyern Kloster-Weisse Dunkel
5,2% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, paahdettu mallas, humala, hiiva
 
 
Tämä on minulle tästä joukosta ainut aiemmin maistamaton olut. Kaatuu lasiin tummana, mutta reunoiltaan hieman läpikuultavana ja jopa hieman punertavana. Sameutuu, mutta ei hiivojen kaatamisen jälkeenkään aivan täysin. Vaahtokukka on pitkäkestoinen ja kuohkea. Toistaiseksi joukon limppumaisin tuoksu, jossa hieman myös paahteista limpunkuorimaisuutta kuten Franziskanerissakin. Runsaan leipäinen maltaisuus siis tässäkin, mutta "tummemmin" kuin kahdessa aiemmassa. Banaania vähemmän, mutta runsas neilikkaisuus ja hiivan yleinen mausteisuus löytyy - ehkä hieman jalohumalaakin. On hyvä tuoksu ja lupailee makuun paljon. Maku onkin hyvä ja varsin runsasmaltainen, olematta kuitenkaan turhan makea tai raskas. Leipäisyyttä ja imellettyä limppua sekä hienoinen paahteinen särmä, kevyt katkerointi ja vehnähiivalle ominaisen neilikkaiset, mutta melko vähäbanaaniset käymisesterit. Kyllä banaania silti hieman on, mutta maltillisemmin ja nämä maltillisemmat käymisesterit päästävät maltaan puhtaammin etualalle - tässä oluessa se toimii hyvin. Vehnäisyys tekee suutuntumasta taas kuohkean ja suuntäyttävän runsaan, johon runsaat mutta pehmeät hiilihapot tuovat tarvittavan raikkauden. Aavistus suklaisuuttakin nielaisussa ja jälkimaussa. Erittäin hyvää ja sopivasti hieman erilaista tähän kattaukseen toistaiseksi ainakin. 
 
Paulaner Weissbier Dunkel
5,3% | Vesi, vehnämallas, ohramallas, humala, hiiva
 
 
Viimeisenä maistoon sitten Paulaner, joka on itselleni vähän tutumpi. Silloin kun näitä tulee maistoon ostettua, niin yleensä se on joko Weihenstephaner tai tämä - ihan vaan saatavuudenkin kannalta, näitä kahta kun tuntuu löytyvän vähän joka kaupasta. Nyt tietysti maistelutilanne on hieman erilainen kun on näitä verrokkeja jo lasissa käynyt. Ulkonäöltään tämä ei ole aivan niin rumaa kuin Franziskaner, eikä niin tummaa kuin Scheyern eli on lähimpänä Weihenstephaneria ulkonäön puolesta. Tuoksu tässäkin maltaisuudeltaan runsaan leipäinen, hieman imelän limppuinen ja hieman kaakaoinen. Käymisestereistä tuoksussa on runsaasti neilikkaa ja mausteisuutta, vähemmän banaania. Mallasvetoinen, kuten nämä kaikki. Ainoastaan Weihenstephanerissa oli hedelmäisyys enemmän koholla. Tässä on lisäksi hieman kukkaista jalohumalaista aromia. Tuoksussa kaikki varsin jees. Suutuntumaltaan tämä on näistä neljästä selvästi kovin. Ei ole niin runsaan kuohkeaa ja hiilihapoissakin on hieman pisteliäisyyttä. Toki nämä ominaisuudet tekevät tästä myös varsin raikkaan juotavan ja ikään kuin katkerokin pääsisi hieman näykkäisemään hiilihappojen siivellä. En ole siitä näin neljännen tuhdin vehnän kohdalla ollenkaan pahoillani, vaan toimii tässä tilanteessa hyvin. Mutta jos näihin muihin verrataan, niin kepeämmäksi niin suutuntuma kuin makukin jää. Leipäisyyttä on ja vehnähiivan estereitä, mutta hieman pliisummin kuin näissä muissa. Jälkimaku on ehdottomasti nelikon kuivin, eikä sellaista "jämämakeutta" jää enää juurikaan loppuvetoon leijumaan. Oli onnistunut veto jättää tämä viimeiseksi, joskaan ei suunniteltu sellainen. Se nyt vaan tänään meni näin. 

Sellainen varsin tuhti ja täyttävä kattaus siis vehnäistä, mutta yritän selviytyä. Kaikki neljä olivat mielestäni hyviä oluita ja vaikka erot tyylin sisällä ovat jokseenkin selkeitä niin eivät sitten kuitenkaan oluiden maailmassa laajemmin tarkasteluna kovinkaan suuria. Kaikki olivat leipäisen maltaisia, osa hieman limppumaisempia ja Scheyern jopa hieman paahteinen tulkinta. Ei juuri katkeroa, vaan mallasvetoinen kokonaisuus alusta loppuun - toki vehnähiiva vahvasti mukana omilla aromeillaan. Weihenstephaner näistä omaan makuuni tänään paras. Oli hedelmäisin, ehkä raikkain ja juotavinkin. Franziskaner jäi mielestäni raskaimmaksi, oikein kunnon tuhti vehnä. Sellainen, jota mielellään juo yhden tai kaksi, mutta ei enempää. Tosi hyvä kuitenkin. Scheyernissä oli vähän paahteisempaa tulkintaa mallaspuolella, mutta muuten aika perusveto, joskin laadukas sellainen,. Paulaner tuntui kepeimmältä ja katkerimmalta, juotavuus siinäkin oikein hyvä.
 
Hieno tyyli se tämäkin on, vaikka harvemmin tulee nautittua. Suosittelen.


Kotipanimossa tapahtuu: Savubockia Harrin päivänä

2 kommenttia
 
Harrin päivä on perinteisesti vapaapäivä ja sen kunniaksi polkaisin heti aamulla kotipanot käyntiin. Tämä olut piti valmistaa jo lokakuussa, mutta en ole saanut aiemmin aikaiseksi. Nyt kuitenkin prosessi on käynnissä.
 
Tavoitteena noin 7% vahvuinen savuinen bock, eli lagerolut. En tosin käytä kylmässä, vaan n. 18 asteisessa "huoneenlämmössä" Mangrove Jack'sin M54 California Lager hiivalla, joka on suunniteltu käymään neutraalisti tässä lämpötilassa. Reseptissäni on paljon samaa fiilistä kuin tässä Reittausblogi Höyrysavussa, jonka tein vuonna 2017. Siinä Mangroven hiiva toimi hienosti.
 
Alustava reseptiikka, kaikki maltaat Weyermannilta.
 


Aloitin tietysti mäskivesien mittaamisella ja lämmityksellä. 12 litraa 75 asteista vettä piti saada kattilaan ja sen jälkeen maltaat sekaan kovalla sekoituksella. Keittiön valtasi palvaamon ja savusaunan tuoksu kun Weyermannin savumallas yhtyi lämpimään veteen. Lupailee hyvää. Lopulta kun kattilan täydeltä oli mäskit sekoitettu niin pistin kattilan esilämmitettyyn uuniin, jonka sitten kytkin pois päältä. Siellä mäski pysyisi tunnin verran suht saman lämpöisenä. Tavoite 68 astetta - en mitannut, koska en olisi mittaamisen jälkeen kovin helposti enää lämpötilaan pystynyt vaikuttamaan (liedellä paksua mäskiä lämmitettäessä pohjaan palamisen riski). Ja toisaalta historia on osoittanut että BrewMaten tavoitelämpöjä noudattamalla mäskin lämpötila menee hyvin kohdilleen. Oluentekoni on siis kokemuksen myötä siirtynyt hieman stressittömämmäksi. Tai ainakin siihen suuntaan, että aivan kaikkea ei tarvitse epäillä, vaan voi vetää hyväksi koetulla prosessilla melkein autopilotilla. 

 
Join siinä rauhassa kahveet ja aloin lämmittelemään huuhteluvesiä. 8 litraa ja päälle 80 astetta kertoo Brewmate. Käytännössä kiehautan 4 litraisella "perunakattilalla" kaksi kattilallista, jotka kaadan käymisastiaan. Sieltä sitten kauhon huuhteluvedet, jotka siihen mennessä ovat hieman sadasta asteesta viilentyneet. Huuhtelun loppua kohti jo varmasti pitkälti alle 80 asteen. Liian kuumalla vedellä huuhtelusta on sanottu sen tuottavan tanniinisia makuja olueen, mutta en ole itse sellaista huomannut, joten vedän näin. Huuhtelusta olen sen verran oppinut että se on vaihe jossa ei kannata hätäillä. Eli hitaasti ja rauhallisesti, ei hana täysin auki valutellen. Ja muutaman ekan litran kierrätän takaisin vierteen päälle, kunnes hanasta tulee mukavan kirkasta. Parantaa yleensä tehokkuuttakin. 


Huuhtelun jälkeen sitten vaan maltaat kattilasta metsän reunaan, josta kauriit napsivat ne muutaman tulevan päivän kuluessa. Oikeastaan aika mielenkiintoista nähdä miten savumaltaat niille maistuvat. Kattilalle vielä kunnon huuhtelu kuumalla vedellä ja sitten vierre sisään ja keittoa kehiin. Keiton alkaessa katkerohumalat sisään eli 60 min kohdalla (keittoa jäljellä 60 minuuttia) ja 10 minuutin kohdalla maltilliset aromihumalat vielä mukaan. Haluan tämän olevan mallasvetoinen olut, joten humalien määrät ovat varsin maltillisia. Katkeroa nyt sen verran että toivottavasti varsin hyvärunkoinen olut tasapainottuu sopivasti. 

 
Keiton jälkeen sitten vierteen valutus kattilan hanan kautta desinfioituun käymisastiaan ja astia ulos -10 asteen raikkaaseen talvisäähän jäähtymään. Käymisastian kyljessä on mittari lämpötilalle, en tiedä kuinka tarkka on, mutta kun se näyttää hieman yli 20 astetta niin hiiva perään ja astia sisälle huoneen n. 18 asteiseen nurkkaan, jossa saa sitten olla ainakin pari viikkoa aivan rauhassa. Sitten pullotellaan ja annetaan kypsyä. Etsikkoaika ehkä talviloman kieppeillä viikolla 8, vaikka kyllä sitä ennen jo varmaan "joutuu" maistamaan. 

Mukavaa puuhaa tämä näin kiireettömänä päivänä. 

Tsekkaa tarkemmat ohjeet oluiden valmistukseen tästä: http://www.reittausblogi.info/2016/04/pussimaskays-eli-kuinka-tehda-hyvaa.html

Maistossa Suomen Paras Olut 2021 - Olarin Runaway NEIPA

0 kommenttia
 

Joulupukki yllätti ja toi maistoon Suomen Paras Olut 2021 kilpailun voittaneen Olarin Panimon Runaway NEIPA:n. Tämä Olarin olut voitti kilpailun IPA- ja APA-sarjan, ollen parempi kuin sarjan muut 67 osallistujaa ja nousi sitten monikansallisen tuomariston päätöksellä myös koko kisan parhaaksi olueksi. Olarin Panimon Ville Leino kertoo tässä Shaker-lehden jutussa oluen synnystä. 

"– Neipoissa tyypillisesti 70 prosenttia kuivahumaloinnissa käytetyistä humalista on cryoa. Käytän cryo-humalaa käymisen lopussa, juuri ennen jäähdytystä, vaiheessa, jota kutsutaan tuplakuivahumaloinniksi (DDH). Näin saan aikaan puhtaammat aromit, ja NEIPAn aromeistahan 90 prosenttia tulee kuivahumaloinnista, Leino selostaa saloja Suomen parhaan NEIPAn takana." -Ville Leino Shaker lehdessä

 
Olarin Runaway NEIPA
7,1% | Vesi, ohramallas, kaura, vehnä, humala (Mosaic, Wai-ti, Idaho 7), hiiva | Parasta ennen 16.6.2022

 
Lasiin kaatuu sameaa ja keskiverrosti vaahtoavaa olutta. Vaahto asettuu melko nopeasti ohueksi kerrokseksi lasin pinnalle. Heti tölkin auki nasautuksen jälkeen lähiympäristöön pöllähtää ananasmainen tuoksu. Lasista tuoksutellessakin päällimmäisenä on tropiikin hedelmien mangomainen ja ananasmainen tuoksu. Mosaicin herukkaisuutta myös tunnistettavasti. Intensiivisen humalainen ja kaikin puolin kunnollinen tuoksu. Mukana on myös hieman vehreää humalapellettisyyttä, joka kuuluu näissä tuhdisti humaloiduissa tuoksuun - maussa sitä ei yleensä ole ellei sitten karkeutena. Karkeudesta ei tässä Olarin oluessa ole tietoakaan, mutta katkeroa nousee kyllä jopa epätyypillisen neipamaiseen tapaan mukaan. Ihan kunnon alfahappojen purentaa siis, mutta sehän sopii mulle ja pehmeän täyteläinen runkokin sen vaivatta kantaa. Tasapaino on siis kunnossa. Maku on tietysti äärimmäisen hedelmäinen ja myös raikas, vaikka hedelmäsokerista makeuttakin hieman on - katkero auttaa tässäkin tasapainottavana elementtinä. Hiilihapot ovat maltilliset ja suutuntuma kuohkean täyteläinen, mutta ei ollenkaan raskas, vaikka vahvuuttakin on asiaankuuluvasti. Onhan tämä hieno olut kertakaikkiaan. Osa tyylin edustajista on pehmeämpiä ja makeampia, mutta harva näinkään katkera kuin tämä nyt tuntuu olevan. Kenties siitäkin johtuen juotavuusfaktori nousee korkealle. Mitään häiritsevää ei ole mukana vaan olut on pelkkää nautinnollista nektaria.