AI Brew - Oppiva olut 1.0

0 kommenttia
 
Nyt maistossa taas vähän spessumpaa olutta. AI Brew on olut, jonka resepti kehittyy tekoälyn voimin oluesta saadun palautteen perusteella. Minä sain näytteeksi kaksi tölkkiä tätä oluen ensimmäistä versiota, versionumeroa 1.00. Olut on tyyliltään american session ipa ja tämä ensimmäinen versio perustuu  noin 150:een arvosteltuun American IPA -tyyliseen reseptiin. Ensimmäisen version reseptiikassa on ohramaltaan lisäksi vehnämallasta ja ainoaksi humalalajikkeeksi on valikoitunut Simcoe. Vahvuutta kauppamaksimi 5,5%. Olut on pantu Lohjalla UG Breweryllä. 

Jatkossa reseptiikka siis kehittyy oluesta annetun palautteen perusteella tekoälyn voimin. Palaute annetaan osoitteessa aibrew.fi ja palautteen antamista varten tarvitaan tölkissä oleva koodi, joten ihan muuten vaan ei voi mennä trollailemaan. Arviointisivustolle pääsee myös lukemalla tölkissä olevan QR-koodin. 

Maistetaanpa siis ensimmäinen tölkki ja arvioidaan sen jälkeen sivustolle niin nähdään minkälaiset systeemit on luotu. 




AI Brew - Oppiva olut v1.00
5,5% | Vesi, ohramallas, vehnämallas, humala (Simcoe), hiiva

Lasiin kaatuu utuisen kultaoranssi olut, joka vaahtoaa kuohkean runsaasti. Tuoksussa Simcoe-humalan sitrusta ja havuista mäntyisyyttä varsin hyvällä intensiteetillä ja raikkaudella. Mallaspuoli on riittävän vaalea, ei juurikaan karamellisen oloinen, mutta tuntuu varsin runsaan vehnäiseltä. Humalapuolella hieman mentholimaista pellettisyyttä, joka kertoo runsaasta humaloinnista, mutta sitä voi pitää myös pienenä tyylivirheenä. Tämä pellettisyys tosin tuli mukaan vasta kun kaadoin tölkin pohjia myöden lasiin ja hieman sakkaa tuli mukana. Katkerotaso on hyvä, sanoisin että hyvinkin riittävä. Sitruspuoli korostuu humaloinnissa ja havuisuutta on myös. Raikas ja kokonaisuutena hyvä olut tyylissään - heti siis jo ensimmäisessä versiossa tekoälyn saattelemana. 

Siirrytään sitten arviointisivustolle puhelimella. Tölkkikoodin jälkeen sivusto kysyy ensin yleisarvosanaa asteikolla 1-5 ja sen jälkeen nautintatilannetta. Annoin 4/5 ja ilmoitin oluen nautitun rauhassa maistellen. Arvioinnin voi jättää tähän tai jatkaa tarkempiin kysymyksiin. Itse vedän tietysti päätyyn asti. Seuraavassa vaiheessa oluen ominaisuuksille voi antaa plussaa tai miinusta parin pykälän verran. Maku, juotavuus ja humalointi olivat minun mielestä yhden plussan arvoisia. Seuraavaksi pystyy kuvailemaan olutta täppäämällä valmiita vaihtoehtoja. Täppäsin hedelmäisen, sitruksisen ja havuisen. Seuraavassa vaiheessa annetaan konkreettisia parannusehdotuksia, joihin vastailin vähän tylsästi että kaikkea oli sopivasti, mutta kun se siltä tuntui niin mennään näillä. Vapaa sana kenttään sai sitten laittaa kommenttia ja siinä kehaisin erityisesti katkerohumalointia ja mainitsin että aromihumaloinnin taso on hyvä, mutta antia voisi monipuolistaa käyttämällä useampaa eri humalalajiketta. Sen jälkeen homma oli maalissa ja maistelija sai kiitokset. No, kiitos vaan itsellenne tekoäly, ei tämä työltä tuntunut. 
 

 

Noin viikkoa myöhemmin toisen tölkin maisto. Olosuhteet suhteellisen samat eli rauhaksiin ulkona nauttien. Varovasti kaadoin tällä kertaa ja jätin mahdolliset pohjasakat tölkkiin. Erinomaisen raikas ja katkeroinniltaan tosi onnistunut eli riittävästi potkua. Humalien aromipuolestakin olen edelleen samaa mieltä, eli varsin yksipuolisen sitrusmainen ja hieman havuinen tämä on. Monipuolisempi kattaus saataisiin lisäämällä muitakin humalalajikkeita kuin Simcoea, mutta tekisikö se oluesta välttämättä paremman niin sitä en osaa sanoa. Kyllä tämä kokonaisuutena oikein hyvä olut on jo nyt. Toivon vaan, ettei reittauskansa nyt vaadi vähemmän katkeraa ja sameampaa seuraavaan versioon. Seuraan mielenkiinnolla miten projekti jatkuu ja jos kaupoissa olutta näkyy niin osallistun ”ihmiskokeeseen” mieluusti tulevaisuudessakin.

Katsotaan nähdäänkö jatkossa myös muun tyylisiä oluita, joilla olisi myös omat kehitysversionsa. Varmaan riippuu pitkälti siitä miten homma lähtee vetämään tällä ensimmäisellä oluella. Oluen mausta ja laadusta se ei mielestäni ainakaan jää kiinni. Tosi hyvää oli jo ekassa versiossa.

Oluet saatu AI Brew:ltä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.