Pubikierros Suomen Turussa 11.3.2016

0 kommenttia
 
Turusta ja turkulaisista olisi monta vitsiä, mutta jätetään ne nyt pistämättä heti tähän alkuun. Viime perjantaina aukeni loistava tilaisuus tehdä pieni iltapäivä- ja iltalenkki tässä entisessä pääkaupungissamme. Kävimme vaimon kanssa Turun vieressä Kaarinassa hoitamassa yhden tärkeän homman, jonka jälkeen hyppäsin autosta pois Turun keskustassa vaimon jatkaessa takaisin Rauman suuntaan. Olin nyt ensimmäistä kertaa tsekkaamassa Turun olutravintoloita, mikä on sinänsä jännä homma, koska etäisyyttä Raumalta on kuitenkin vain 90 kilometriä ja busseja kulkee mukavasti. En toisaalta kyllä juuri käy "ulkona" Raumallakaan, joten todellinen syy taitaa liittyä lapsiperheen ruuhkavuosiin.

Olin suunnitellut reittiä jonkin verran ennakkoon ja varautunut dokumentointiin ottamalla mukaan kameran sekä pikkuläppärin kokemusten ja kuvien jakamista varten. Maalaisjuntti nörtteilemässä Turun baareissa siis - siinä siis illan teema. 


Aloitin iltapäivällä hieman ennen kolmea astelemalla sisään Brewdog Turkuun, joka on kaupungin tuoreimpia olutravintoloita. Tunnelma skottipanimon pyhätössä oli harras - olin nimittäin ainoa asiakas. Turkulaiset ne ilmeisesti painavat hommia perjantainakin pitkälle iltapäivään. Tiesin paikalta etukäteisskouttauksen perusteella todennäköisesti löytyvän espoolaisen Fat Lizardin olutta, joten valinta oli selviö kun bongasin liitutaululta 51 Roadkill IPAn. Muutenkin olin päättänyt nauttia ensisijaisesti a) paikallista b) kotimaista c) hanaolutta d) Hiisin Kuusikko sahtia (joka oli jo Cosmic Comic Cafesta valitettavasti loppu).


Asiakaskunnan vähyys ei sinällään haitannut, sainpahan käpistellä kameravehkeitäni kaikessa rauhassa ilman huolta baarikuvauksessa toisinaan tärkeästä diskretiasta. Avaran baarin sisustus seinämaalauksineen modernin tyylikästä ja täynnä pieniä Brewdog yksityiskohtia. 51 Roadkill IPA aloitti päivän olutnautiskelut ja toimikin trooppisen hedelmäisenä pläjäyksenä varsin hyvin. Suutuntuma oli sessioitavan kevyt (lue: ei liian karamellimainen) ja purentaakin kerääntyi takapotkuun riittävästi. Puolikas pintti, eli 284ml, maksoi 5,9€. Nautiskelin lasillisen kaikessa rauhassa loppuun. Istuskelin baarissa noin puolisen tuntia, enkä sinä aikana vielä toista asiakasta nähnyt. Sen verran baarimikolta sain tiedusteltua, että iltaisin on kaiketi enemmän kuhinaa. 



Parin minuutin siirtymä Brewdogista läheiseen Cosmiciin, eli Cosmic Comic Cafeen, kävi vaivatta Brewdogin baarimikon ohjeiden siivittämänä. Tilasin tiskiltä hanasta upouuden Kimito Brewingin ensioluen Arcipelago Pale Alen ja istahdin pöytään. Ensisiemaukset otettuani ja hetken fiilisteltyäni kaivoin läppärin repusta ja totesin saaneeni Reittausblogin Facebookiin viestin - lähettäjä oli Kimiton Jonas Sahlberg, joka oli huomannut Brewdogissa kirjoittamani päivityksen ja halusi kertoa, että läheisestä Cosmicista löytyisi heidän eka olut. Vastasin tyynesti, että täällä ollaan ja hyvältä maistuu, kiitos vaan. Eikä oluen hyvyys ollut mitään kohteliasta läppää, vaan hyväähän se oikeastikin oli. Melko kuiva, sopivan katkera ja miellyttävän "humalaöljyinen" suutuntuma. Tuntui siltä, että kuivahumalaa olisi annosteltu melko reilusti. Raikas, ja mikä tärkeintä debytanttipanimolta, laadultaan virheetön olut. 

Cosmic itsessään oli paikka minun makuuni. Hämärä, olohuonemainen ja paikoitellen sopivan nuhjuisesti sisustettu loukko, jonka valikoimassa olisi jo aiemmin mainitsemillani kriteereillä riittänyt maisteltavaa vaikka koko illaksi. Palvelu myös erinomaisen lämmintä ja asiakkaita minun lisäkseni ainakin kymmenen muuta, joten moninkertaisesti Brewdogia enemmän. Kimiton oluen siemailtuani olin jo pakkaamassa kamppeitani ja lähdössä siirtymään Panimoravintola Koulun suuntaan, kun paikalle pölähti tuntematon hahmo, joka esitteli itsensä Bisseparoniksi. Kyseessä tietysti kollega Bisseparoni -blogista. Eihän minulla kiire Kouluun ollut, joten otimme Paronin kanssa oluet. 


Valikoin lasiini nyt jälleen uuden panimotuttavuuden, tällä kertaa oululaiselta Sonnisaarelta. Setämies oli jenkkityylista Pale Alea sekin. Kimiton vastaavaa hieman katkerampi, mutta muuten melko samansuuntainen - erittäin laadukas, raikas ja oikein juotava APA. Mitään reittauksiahan en tällä reissulla sen tarkemmin kirjoitellut, keskityin enemmän aistimaan paikkojen tunnelmaa ja yritin taltioida sitä valokuviin parhaani mukaan. Paronilla oli lasissa Hiisin piparmintulla maustettu stout, jonka nimeä en tähän hätään muista - siinä oli raikas hieman pepsodentiin vivahtava tuoksu. Oli kuulemma hyvää ja uskon kyllä sen. Itse jätin nuo vahvemmat ja raskaammat välistä, koska tiesin, että päivä olisi pitkä ja (liian kovaa) humaltumista tulisi yrittää välttää. Mukava oli näin raumalaisena Kotaparonina tutustua turkulaiseen Bisseparoniin - herrasmiehet kohtasivat sarjakuvabaarin uumenissa.  


Hajaannuimme kumpikin siitä tahoillemme. Paronin jatkaessa TuTon peliin, taivalsin minä Panimoravintola Kouluun, jossa tilasin makkaralautasen ja Koulun oman panimon Juhla-Auran, jonka on ilmeisesti tarkoitus olla sellainen kuin paikallinen Aura oli ennen kuin Hartwall otti sen nykyisen kaltaisena vesitettynä versiona portfolioonsa. Juhla-Aura olikin pilsmäisen katkera ja muutoin tyylikäs, mutta hienoisen omenainen (acetaldehyde). Makkaralautanen oli oikein mainio perunasalaatteineen ja hapankaaleineen. Sinappikin oli sopivan tiukkaa, joten kelpasi kyllä särpiä. Lautasella oli hintaa 13€ ja olut 6€ siihen päälle. Täällä riittii jo porukkaa melkein tungokseksi asti ja iloinen puheensorina täytti tilan. En jäänyt sen pidemmäksi aikaa, vaan jatkoin matkaani kohti Vares-leffoista tuttua legendaarista Uutta Apteekkia. 



Apteekin kohdalla olin etukäteen elätellyt toiveita päästä maistamaan ravintolan oman panimon, Kaskenmäen Panimon, olutta ensimmäistä kertaa. Hyvin rajoitetusti ja vain Apteekista saatavilla olevaa kaskenmäkeläistä ei tällä kertaa tarjolla ollut, vaikka ilmeisesti jonkinlainen IPA olisikin lähiaikoina hanaan tulossa. Otin sitten seuraavaksi lähintä, eli Koulussa alle kilometrin päässä valmistettua Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan ja Panimoravintola Koulun yhteistyö-olutta Kakolan Kalpeaa, jolle nimen on keksinyt kirjailija Reijo Mäki


Ensisilmäyksellä Apteekki vaikutti olevan jo melko täynnä, mutta kulman taakse kierrettyäni löysinkin rauhallisemman tilan, jossa oli vielä vapaita pöytiä. Tässä vaiheessa kaivoin repusta kameran nokkaan pari päivää aiemmin postin kiikuttaman ebayssa alle kaksikymmentä euroa maksaneen Fujian 25mm CCTV -objektiivin ja aloin leikkimään sillä. Kyseessä on halpa aasialaisvalmisteinen C-mount linssi, joka kuitenkin sopii mikrojärkkärin keulille paketissa tulleen adapterirenkaan avulla. Täysmanuaalinen objektiivi vaatii käsisäätöä vanhan koulukunnan tyyliin. Kuva on oikeastaan terävä vain keskeltä - reunoilla vinjetoi jonkinverran ja sumenee armottomasti. Eipä tarvitse lisätä mitään taidefilttereitä, koska ne tulevat heti samaan hintaan. Ei siis ihan joka tilanteen objektiivi, mutta nyt kun sen Apteekissa kameraan liitin, niin en sitä loppuillan aikana enää ottanut irti kuin kerran ja sittenkin vaihdoin sen aika pian takaisin. On tuo sen verran hauska leikkilinssi ja mikä parasta, kun säädöt osuvat kohdilleen niin linssin luoma efekti toimii ja miellyttää ainakin omaa silmääni. Maksimi aukko on f/1.4, joten hämärissä baareissakin kuvaaminen onnistuu käsivaralta. Kaksi ensimmäistä tämän tekstin yläpuolella olevaa ja kaikki alla olevat, paitsi Radbarissa otettu kuva oluen laskemisesta, on tällä halpalinssillä otettu. Jos olette mikrojärkkärillä kuvaajia, niin suosittelen vilpittömästi.

Kakolan Kalpeaa kaatui iso tuoppi vaivatta. Ei kovin katkera, mutta monipuolisesti ja reilusti hedelmäinen, erittäin juotava olut. Hieman samaa rataahan tässä taas mentiin kuin jo päivän aloittaneissa Fat Lizardin, Kimiton ja Sonnisaaren vastaavissa - reilusti humalaa, kepeä runko ja timanttinen juotavuus. Tällaisiahan uutuustuotteet nykyään monesti ovat varsinkin näissä kevyemmissä vahvuusluokissa, joissa nyt itse halusin pitäytyä. 


Apteekissa sain yhteydenoton vanhalta kaverilta, jonka kanssa sovimme tapaamisen kaarinalaisen Radbrewn omaan Radbariin, jonne reippailin illan jo pimetessä kännykän opastamana jonkin puiston läpi. Pysähdyin matkalla kuusen katveeseen kuvailemaan jotain paikallista pytinkiä ja totesin tämän halpislinssin olevan oiva "känniefektin" luomisessa. Kuvan keskellä, sinne mihin katse kohdistuu on terävää, mutta ulkopuolella miellyttävän pehmeää ja hieman hämyistäkin. Kuvastaa melko hyvin sitä, miten hämärä Turku silmieni eteen avautui tässä hyvin rennossa tilassa, johon olin itseni tarkoituksellisesti saattanut.


Radbariin astuessa astuu paikkaan, jossa aika on pysähtynyt jonnekin menneille vuosikymmenille - oletettavasti tietysti ydintuhon jälkeisen laskeuman saattelemana, kuten panimon imagoon kuuluu. Olen Falloutit 2 & 3 aikanaan tahkonnut läpi asti (New Vegas jäi kesken ja nelonen on hommaamatta), joten olin ihan kotonani tässä Radbrewn omassa "vaultissa". Baari on täynnä jänniä yksityiskohtia. Meidän pöydässä oli pari jotain scifi kirjaa, vanha kirjoituskone ja pöydän yläpuolella seinässä auki oleva lukollinen tallekelokero tai pieni kassakaappi, jonne tietysti uteliaana kurkkasin sisään. Olisi ollut osuvaa, mikäli sisältä olisi löytynyt ovien tiirikoimiseen käytettäviä hiuspinnejä, mutta löysimmekin sieltä kaksi röntgenkuvaa, joita sitten lampun valossa tutkimme. Oli ilmeisesti jonkun polvesta otettuja - mitä helvettiä? Miksi ne olivat siellä? En tiedä, mutta olihan se siistiä.


Otin Radbrewn laajasta valikoimasta Greenhouse IPAn, valinta kohdistui tähän, vaikka se oli taas oletusarvoiltaan sellainen, joita olin iltapäivästä alkaen jo maistellut. Tässä on kuitenkin twistiä. Oluessa on käytetty runsaasti matala-alfahappopitoista saksalaista Hersbruckeria ja sen lisäksi jenkkiläistä Centennialia. Näin Radbrewsta aikanaan Yle Areenassa jonkun pätkän, jossa haastattelun lisäksi oli pieniä pätkiä jätkien jostain koe-erästä, jossa laittoivat kirjaimellisesti lapiokaupalla Hersbruckeria kattilaan. Tästä on sittemmin ilmeisesti kehittynyt Greenhouse IPA, jota nyt siis oli pakko päästä maistamaan, koska idea on niin nerokas - käytetään jotain, mitä IPAssa ei perinteisesti pitäisi käyttää ja käytetään sitä paljon. Yle Areenasta ei nyt enää kyseistä pätkää löydy, mutta Radbrew:lla on Youtubessa siihen liittyvä videoblogi, joka kannattaa tsekata.


Tämä olikin illan humalapläjäyksistä selvästi mielenkiintoisin. Kukkainen ja kukkean greippinen, sekä suutuntumaltaan jälleen varsin öljyinen ja nektarimainen. Siinä oli sitä jotain. Oluen analysointi jäi siinä muutama vuosi aiemmin Raumalta Turkuun muuttaneen kaverin kanssa elämäntilanteita päivitellessä hieman vähemmälle, mutta se nyt vähintään kävi ilmi, että jännän ja maistuvan äärellä oltiin. 


Kaveri otti toiseksi olueksi 10% vahvuisen Together In The Dark imperial stoutin, jota sitten itsekin kaverin suosittelemana hain pienen lasillisen. Poiketen nyt radikaalisti aiemmin valitsemastani sessio-vahvuisten oluiden linjasta. Riski ei realisoitunut, vaan kannatti, sillä Together In The Dark maistui oikein mainiosti ja selvisin vielä myöhemmin Old Bankin kautta hyvävoimaisena kotiinkin - vuosien harjoittelu alkaa kantamaan hedelmää. Makumaailma oli enemmän kallellaan perinteisen brittiläislähtöisen "Russian Imperial Stoutin" suuntaan kuin modernimpaan jenkkihumaloituun tyylisuuntaukseen - mikä oli mukava huomata. Tasapainoinen imppi. 

Jatkoimme Radbarista takaisin ydinkeskustaan. Ostin marketista pari banaania ja pari pulloa vichyvettä kotimatkaa silmällä pitäen, jonka jälkeen siirryin odottelemaan kaupungintalon edustalta lähtevää Onnibussia The Old Bankiin, joka lienee kaupungin vanhimpia ja legendaarisimpia olutravintoloita. Vanhan pankin tiloissa oli jyhkeää tunnelmaa. Paikka oli miltei tupaten täynnä, mutta tiskiltä sai kuitenkin nopeasti palvelua useamman baarimikon häärätessä.

Vessakäytävällä kellarikerroksessa näyttää tältä
Poikkeus vahvistaa säännön, joten päädyin tällä kertaa ulkomaalaiseen olueen, vaikka tarjolla olisi ollut kotimaisiakin vaihtoehtoja. Tilasin tuopillisen Kozel černý nefiltrovanýa, eli tuttavallisemmin Velkon tummaa, jota on tuotu Suomeen ensimmäistä kertaa suodattamaton erikoiserä. Perusversio on 3,8%, mutta tämä suodattamaton on vahvempi, 4,7%, eikä sisällä lisättyä sokeria, joten on kuivempi ja paahteisempi kuin makeutettu perusversio. Hyväähän se oli, ei mitenkään taianomaista, mutta kaiken vaalean ja runsaasti humaloidun vastapainoksi oli mukava päättää ilta tasapainoisella lagerilla.



Tuopillisen rauhassa hörpittyäni olikin aika siirtyä odottelemaan Onnibussia, joka kuljetti kylläisen matkalaisen Raumalle - Turusta noin 90 kilometrin päähän - vaivasella neljällä eurolla. Olin toki varannut ja maksanut kyydin jo viikkoa aikasemmin, mutta silti. Hämmästyttävän halpa kyyti.

Voin sanoa viihtyneeni Turussa. Ravintolat olivat tyylikkäitä ja keskenään sopivan erilaisia. Mielenkiintoista valikoimaakin olisi riittänyt vaikka millä mitalla. Kiitos Turku, me näemme vielä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...