Rauman olutseuran delegaatio päätti Ruosniemen panimovierailun jälkeen katsastaa lyhyesti myös rakkaan naapurikaupungin baaritarjontaa. Pikkubussi suunnattiin maltaantuoksuisen kivinavetan pihasta kohti keskustaa ja Pub Winstonia, jossa pääsisimme halutessamme nauttimaan lisää Ruosniemen Panimon oluita.
Hanassa ei tällä kertaa Ruosniemeläistä ollut, mutta pohjanmaan synkimmän pienpanimon Mallaskosken uusi Dark Hop Ale löytyi. Otin oluen lasiin ja totesin maukkaaksi voimakkaasti katkeroiduksi Schwarzbieriksi, mutta nettitutkailun mukaan kyseessä olikin Black IPA. Sattui vaan olemaan lagermaisen neutraali ja jopa mineraalimaisen kuiva sekä hitusen suolainen. Ihmettelin aromaattisen greippihumaloinnin puutetta, mutta nyt jälkikäteen googleteltuna humalat ovatkin ilmeisesti tyystin eurooppalaisia - Magnum, Saaz, Perle, Hersbrucker.
Seurueessamme nautittiin Ruosniemeläisten lisäksi mm. Thornbridgen ja Nøgne Ø:n pullotteita. Dark Hop Alen nautiskeltuani tilasin paikan päällikön Kasper Toroskan Rocking Bears Brewersin Tyrnikaffe oluen, joka debytoi joulun tienoilla pullotteena S-ryhmän maitokaupoissa. Tämä Rocking Bearsin olut valmistettiin vielä ns. mustalaispanimomeiningillä Ruosniemen Panimolla, mutta nythän poppoo on aloittamassa oluiden panemisen omilla laitteillaan aivan tässä lähiaikoina Porin kolmantena pienpanimona. Aikaahan kevyt olut oli jo muutaman kuukauden pullossa nähnyt, mutta maistui vielä hyvin. Tyrni oli tuoksussa ja alkumaussa hienosti esillä, ihan inasen kirpeänäkin, jonka jälkeen loppu oli kahvimaisempaa stout-paahdetta. Rungon keveys toki maitokauppavahvuisessa aina rajoittaa suurempaa hekumointia, mutta hyvä, toimiva ja uniikki yhdistelmä eri makuja oli tarjolla.
Winstonissa aikamme istuskeltuamme vaihdoimme paikkaa kivenheiton päässä sijaitsevaan Panimoravintola Beer Hunter’siin, jossa meitä tervehti hiljattain uusittu tyylikkäiden oluthanojen rivistö. Tästäkö maalaispoikien nyt olisi pystyttävä nesteensä valitsemaan? Nopeasti vaihtuvassa tilanteessa päädyin jo aiemmin maistettuun aina varmatoimiseen Great Divide Titan IPAan, kun kävi ilmi, että paikan oma Mufloni RAPA, olikin riisi-apa, eikä ruis-apa, jollaisesta olin toiveita elätellyt. Titaani toimikin mallikkaasti, mutta myönnettäköön, että tarkemmat analysoinnit jäivät tekemättä – pääasia, että olut laskeutui sulavasti kielelle ja siitä eteenpäin sosiaalisten tilanteiden vyöryssä. Tuoreenoloinen aromihumalointi, mutta yllättävän pehmeä katkerointi.
Ruosniemen Panimolla aiemmin tavattu pienpanijaduo Karpale & Louhi saapui paikalle myös, joten panimolla aloitetut keskustelut jatkuivat jälleen uudella voimalla. Louhi suositteli hanassa olevaa Weihenstephanerin vehnäolutta, joka on omassa tyylissään klassikko. En ollutkaan hanaversiota aiemmin maistanut, joten päätin vielä nautiskella yhden sellaisen. Valinta osui nappiin, sillä hanaversion pehmeämmät hiilihapot sopivat banaaniseen ja raikkaan hedelmäiseen makumaailmaan täydellisesti. Aivan upea kokemus – kyllä se isompi astia vaan on monelle tyylille se paras vaihtoehto.
Beer Hunter’sin pullovalikoimaa ihmettelin taas muutaman tovin eri kylmäkaappeja silmäillen – olisihan sitä valinnanvaraa siellä vaikka parin viikon maistelusessioon. Kokonaisuutena oli kyllä oikein mainio reissu jälleen kerran - siitä kiitos olutseuramme aktiiveille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.