Mummilassa sijaitsevan olutkellarini sisältö on päässyt osittain jo huolestuttavankin vanhaksi. Tietysti melkein kymmenen vuoden ikäisten oluiden korkkaamisessa on oma viehätykseni, mutta olen aikojen saatossa huomannut, että yli viiden vuoden säilytyksen jälkeen harva olut enää paranee. Jos oluita kellaroida aikoo, niin oikeastaan 1-2 vuotta tuntuu sopivimmalta, mutta useimmiten ne vahvatkin oluet ovat parhaimmillaan heti ensimmäisen "elinvuotensa" aikana. Poikkeuksia toki aina mahtuu joukkoon ja kaikesta huolimatta kellaroinnissa on kuitenkin oma viehätyksensä ja yllätysmomenttinsa.
Alan kuitenkin kallistumaan siihen suuntaan, että jatkossa tuskin säilön oluita enää samassa mittakaavassa. Joitakin tiettyjä suosikkeja varmasti kellariin kertyy, mutta tuskin mitään pitkäjänteisiä "ikäännytysohjelmia" enää virittelen. Fiilis on hieman sellainen, että tämä osa olutmaailmasta on nyt nähty ja koettu.
Viime viikolla kahmaisin kellarista hieman isommalla kädellä ja otin heti neljä pulloa kertarysäyksellä kotokuormaan. Olen nyt nauttinut nuo oluet rauhassa pois ja alta löytyy maistelukommentit.
Slottskällans Imperial Stout 2009
Best before 2020 (ilmeisesti pullotettu 2010?)
Musta, maltillisesti vaahtoava olut. Tuoksussa tuoreen Imperial Stoutin paahteisuus on kääntynyt enemmän kuivahedelmäiseen ja luumuiseen suuntaan, hieman soijaakin. Maku on melko pehmeä ja miltei hiilihapoton, mutta muuten täysin laadukkaan oloinen - ei ole oksidoitumista, happamuutta tai muutakaan epämiellyttävää. Paahteisuus, suklaisuus ja kahvimaisuus on kyllä muuttunut enemmän tummien hedelmien, hentoisen soijakastikkeen ja lakritsan suuntaan - stoutin piirteet nousevat esiin kunnolla vasta loppu- ja jälkimaussa, joka on hieman kahvimainen. Tuoreempana ilman muuta täyteläisempi ja parempi, mutta suklaakonvehtien kanssa tätä on kyllä ilo nauttia edelleen.
Anchor Old Foghorn
Best before 8/2015. 10% alc./vol
Kirkas, mahonkinen ja vielä pirteästi vaahtoavakin olut. Tuoksussa on toffeeta, karamellia ja vielä yllättävänkin runsaasti kukkaisen sitrusmaista Cascadea. Tämähän on single hop olut, eli pelkkää Cascadea on käytetty ja sitä on käytetty paljon - tuoreena tämä on erittäin aromikkaan humalainen. Nyt tuoksun perusteella on mallas noussut vielä enemmän eteen. Maku vahvistaa havainnon - nyt kyse todella on ohraviinistä - mallasta, mallasta ja mallasta. Toffeeta, käristettyä vaahtokarkkia, jopa sokerimaista makeutta ja loppua kohti voimistuvaa katkeruutta sekä alkoholin lämpöä. Kyllä sitä hedelmääkin edelleen löytyy, mutta tiivistetymmin ja maltillisemmin kuin tuoreessa. Olen aina tykännyt tästä ja tälläkin kerralla melkein kylmät väreet kulkee iholla. Että olut voi olla hyvää! Harmi että oli kellarin viimeinen pullo. Tätä pitäisi kyllä haalia jostain netin syövereistä lisää.
Aventinus Weizen-Eisbock 2009
Rubiininpunainen, kirkas ja vielä vaahtoavakin. Tuoksussa on nyt Aventinus-banaanikonsentraatin lisäksi taas sitä ikääntymisen tuomaa tummaa kuivattua hedelmää, ehkä pientä oksidoitumista tai "puumaista" tuntua. Voimakas, tuntuva ja houkutteleva tuoksu. Aventinuksen, sen 8,2% perusversion, tuoksu on jo itsessään hyvä ja tässä se tulee voimakkaampana, tiivistetympänä ja kaikin tavoin tuhdimpana, mutta ehkä ainakin näin ikääntyneenä hieman kapeampaa putkea pitkin. Laveus ja monimuotoisuus on tiivistynyt niin tuoksussa kuin maussakin - tämä olut sisältää nyt vain Aventinuksen pääpiirteet, vehnäolutmaisen banaanin, tumman hedelmäisyyden, hienoisen makeuden ja kaikki ne vahvistettuina, jykevinä ja suoraviivaisina piirteinä. Hieman jopa hyökkäävästi. Tässä on aina jotain mystistä voimaa ja viehätystä.
Rochefort 10
BBE 03/03/2015
Tumma, miltei vaahdoton olut. Tuoksussa Rochefortin tyypillinen korianterinen mausteisuus nousee pinnalle yhdessä todella voimakkaan yrttisyyden ja tummien kuivattujen hedelmien kanssa. Lakritsaa, sitä se on, ja siihen hieman anismaisuutta kylkeen. Tymäkkä, jälleen ikään kuin tuoreemmasta versiosta tiivistynyt, yksipuolistunut ja voimistunut konsentraatti. Jotain hieman juustomaista löytyy myös. Maku on myös vahva ja selkeä. Hyvää on. Tuttu Rochefortin maku. Ei laadullisia ongelmia - ikääntyminen tapahtunut tyylikkäästi. Hiivat kun kaataa sekaan niin täyteläisyyttä ja pureksittavaa umamia tulee huomattavasti lisää. Pehmeää, mausteista, pähkinäisen karamellista. Varsin briljanttia, mutta hieman makeamman tuoreen versioinnin mahtiin ei kuitenkaan ylletä.
Näin siis tälläkin kertaa laadullisesti varsin hyviä oluita, mutta vaihtaisin kaikki, myös Foghornin, tuoreempiin yksilöihin jos olisi mahdollista. Slottskällans oli tuoreeseen verraten kärsinyt ikääntymisestä eniten ja tymäkkä Weizen-Eisbock ehkä vähiten. Foghorn ja Rochefort olivat myös huomattavasti muuttuneet, mutta Foghorn varsinkin edelleen todella miellyttävään suuntaan.
