No niin tyypit. Nyt juodaan bitteriä, se on se englantilainen oluttyyli, josta nyt ei hirveästi enää meuhkata. Tämän bitterin on tehnyt Beerzebub blogia kirjoittava Ilkka Niskanen, joka on ns. man on a mission. Missiona olisi saada tehtyä kotipanimon vakiotuotantoon hyvä sessio-olut ja tähän ekaan versioon kaivattaisiin nyt kommentteja. Kriittisiä kommentteja vieläpä. Yritetään nyt edes.
Olen saanut linkin oluen reseptiikkaan, mutta en ole avannut sitä vielä. Viestittelin tekijän kanssa, että jos puolessa välissä tuoppia katsoisi mistä on kyse. Ennen puoliväliä mennään siis neitseellisesti - tiedossa on vain tyyli ja vahvuus jotka lukevat "etiketissä". Bitter ja 3,9%. No, on siinä lisäksi vielä tieto pullotuspäivästä, joka on 6.2.2020.
Tuoppiin kaatuu kirkasta, väriltään kuparista olutta, joka vaahto on tiheäkuplainen ja jättää komeat pitsit lasin reunoille. Tuoksu on hedelmäinen ja tuo takaisin mielikuvia niistä muutamista maistamistani real aleista. Jotenkin erittäin tuoreen tuntuinen humalointi. Aromissa on "brittisitrusta", joka on kukkaisempaa kuin intensiivisempi "jenkkisitrus". Lisäksi minulle Fuggle humalan mieleen tuovaa kuivempaa puumaista potkua ja hieman pähkinäisyyttä. Hyvä hedelmäisyys, oikein miellyttävä tuoksu, johon se paljon puhuttu "aito brittiviba" on onnistuneesti taltioitu. Maussahan tärkein on juotavuus ja bitterissä tietysti katkeruus, joka saisi olla rapsakka. Rapeutta tässä onkin tuntuvasti. Katkero puree jo keskivaiheilla ja jatkuu kielen päällä pitkään vielä nielaisun jälkeen. Siis ihan kielen päällä, eikä vain perukoilla. Kunnon hyvää, sanoisi eräs porilainen. Hieman lämmettyään tuoksuun tulee myös Fuller'smaista aprikoosimaisuutta tai miksi sitä kuvailisi. Mallasta on sopivasti, vaikka vahvuus onkin alhainen - runkoa on siis käymisen jälkeen jäänyt ja siinä on jonkinlainen karamellimaisempi ja paahdetun pähkinäinen tuntu. Oikein miellyttävää. Vettäkin on esitietojen mukaan säädetty ja suutuntumakin on aidon brittioluen tuntuinen. Jälkimaussa mukaan tulee hieman raikkautta syövää yrttimäistä tuntuakin, jonka arvelisin osittain johtuvan voimakkaasta katkerohumaloinnista. Lasin puoliväli lähestyy ja minä jo mietin, josko katkeroa on ehkä liikaakin - se haettu sessioitavuus mielessä pitäen siis.
Katsotaanpa sitten reseptiä, joka löytyy tästä linkistä.
Okei, ensin esiin nousee loppupaino, joka on peräti 1.014 - eli tästä syystä runko kantaa tuntuvan katkeroinnin miltei horjahtelematta. Brittiläisiä Simpsonsin maltaita löytyy, myös kauramallasta ja lopuksi aivan hippunen Weyermannin mustaa Carafa III:sta. Siitä ehkä tuo pieni paahteinen särmä, jota kuvailin paahdetun pähkinäiseksi. Humalana katkerossa Magnum ja brittiviban tuo East Kent Goldings. Ei siis Fugglea, johon tuon kuivan puun aromin yleensä yhdistän, mutta sitä on siis EKG:ssäkin. Hiivana Wyeast Labs 1469 West Yorkshire Ale.
Jos hiivasta aloitetaan, niin sitä en ainakaan ensimmäisenä vaihtaisi. Mielestäni se on tuottanut tähän oikein miellyttävän hedelmäisyyden, joka varsinkin tuoksussa suorastaan hurmaa. Maussa katkero vähän jyrää tuota aromaattisuutta, joten se ei siellä pääse niin hyvin loistamaan. Katkerot ilmaisevia IBUja on "vain" 38, mutta katkeron isku on mielestäni varsin voimakas ja joka tapauksessa hyvin pitkäkestoinen. Niin bitterissä toki pitääkin, mutta vaikka tässä on runkoakin, niin lasin loppua kohti meinaa mennä yli. Sessioitavuudessa siis ehkä itselleni jopa liikaa - ja minä luulin pitäväni katkerasta oluesta (toki pidän myös makeista, kuten sahdista...). Vai onko se sittenkin veden käsittelystä johtuvaa, eikä niinkään humalasta, tuo katkera tuntu. En osaa sanoa. Mallaspohja toimii mielestäni hyvin myös, en osaa siihen neuvoa mitään parannusta. Suutuntuma on hyvä, runko on hyvä ja hiilihapotus on hyvä. Lasi tuli tyhjäksi, mutta mitä jäi käteen? Ensinnäkin sanon, että nautin ja tykkäsin kovin. Harvassa ovat ne näin "kunnolla" brittityyliset oluet olleet, joita kotipanijoilta olen nauttia saanut. Mieleen ei tule nyt ensihätään kuin Puhakan Harrin Strong Bitter. Jokin hieman kova ja katkera tuntu tässä kuitenkin oli, joka sitä sessioitavuutta nimenomaan pikkuisen söi. Ikään kuin katkeruudessa olisi jotain karkeutta mukana. En välttämättä olisi perään ottanut toista tai kolmatta. Viimeisestä siemauksesta on jo minuutteja, mutta katkero soi vieläkin. Lopputulemana siis kaunis olut ja erinomainen tuoksu, jossa etenkin hedelmäisyys hurmasi. Maussa hedelmäisyys jäi katkeroinnin jalkoihin hieman, mutta toki bitterin ei niin hedelmäinen välttämättä kuulu ollakaan. Kuitenkin tuoksun lupailun jälkeen olisi ollut hekumaa jos sama olisi jatkunut kunnolla maussakin. Runko hyvä, hiilihapot hyvät, mutta katkerointi kaksiteräinen miekka - iskee ja skulaa, mutta useampi tuoppi... en osaa sanoa.
Katsotaanpa mitä niin ikään oluen maistellut Jouni "Tuopillinen" Koskinen oli mieltä.
Jouni näkyy löytäneen omasta pullostaan omenaisuutta, joka en itse missään muodossa havainnut. Tuoksun hedelmäisyyttä kehuu toki hänkin. Muuten ollaan jokseenkin eri linjoilla kuin omassa arviossani. Eroja maistelijoissa vai pullokohtaisia eroja, sitä ei voi tietää. Varsinaisia virheitä en omasta oluestani löytänyt, mutta en tietysti ole kursseja käynyt ja kisoissakin tuomaroinut mies (ja näitä siis arvostan), kuten kollegani näytön toisella puolella. Minulla taitaa mennä välillä enemmän fiilistelyn puolelle. Joka tapauksessa hieno kahdella rintamalla edennyt maistelu ja (itse)tutkiskelu taas kerran. Kiitokset Ilkalle ja Jounille tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.