"Minun lempiolueni" osa 2

4 kommenttia
 
Kolmisen vuotta sitten, kesäkuussa 2013, kirjoitin jutun otsikolla "Minun lempiolueni". Lempiolueni silloin ja edelleen, tavallaan, on Schneider Weissen TAP5 Meine Hopfenweisse, eli tuttavallisemmin vaan Hopfenweisse. Syyt miksi juuri tämä olut on kerrottu aiemmassa jutussa, mutta nyt tilanne on hämmästyttävällä tavalla samankaltainen kuin kolme vuotta sitten kirjoitin:

Siitä on jo lähemmäs kaksi vuotta aikaa kun olen tuota olutta viimeksi maistanut, mutta kuinka ollakaan, nyt minulla on sitä taas muutamia pulloja hallussani. Tavallaan jopa pelottaa hieman, että aika on kullannut muistot ja oluessa ei sittenkään ole mitään erityistä.
Aivan täysin samoja asioita pohdiskelin äsken... Taukoa on taas ollut ja mitä jos tässä ei olekaan enää sitä jotain, jos tämä onkin vaan olut muiden joukossa, vailla sen suurempaa tarkoitusta itselleni tai kenellekään muullekaan. Tilasin tätä laatikollisen, eli 20x0,5l, Bier-Kaufenista kokonaishintaan 57,80€. Vielä kympin halvemmalla olisi irronnut Gourmeo24:stä, mutta heiltä tämä oli tilaushetkellä ja näemmä nyt vielä kirjoitushetkelläkin loppu.

Perhana, eikös maisteta missä menee Hopfenweisse vuonna 2016!


Pullo suhahtaa auki ja lasiin kaatuu utuista, oranssihtavaa ja melko runsaasti vaahtoavaa olutta. Näyttää siltä miltä pitäisikin. Pimeää toki on, mutta tuli luo tunnelmaa Raumalle laskeutuvassa yössä. Elokuussa se vaan ilta jo pimenee. Tuoksu on raikas. Siinä on vehnäolutmaisia neilikkaisia piirteitä ja sellainen intensiivinen appelsiinimaisuus, joka voisi olla suoraan hedelmästä tiristetty. Se lienee se tähän avokätisesti annosteltu Hallerthau Saphir, joka tuon tekee. Hyvin tuoreenoloinen, miellyttävä ja runsaan humalainen tuoksu. On se kova. Maussakin appelsiinimaisuus tulee tuoreesti, miltei mehumaisesti ensin makean hedelmäisenä ja sitten loppua kohti enemmän happamana. Suutuntuma on kovahkon hiilihappoinen, mutta täyteläinen ja öljyinen. Kuivahumalaahan tässä on käytetty reilusti ja sen tuntee suussa öljyisenä tuntuna - tätäkään ei olisi pystynyt yksilöimään, ellei tekisi oluita itsekin. Taika on tallella edelleen. Katkeruus on nyt sellaista mainstream IPAn tasoa, eli ei mitää mullistavaa, mutta tässä se gimmick, eli se "juttu", on muualla kuin katkerossa. Kyllä se taitaa nimittäin olla tuo miltei pureksittavan hedelmäinen appelsiininen tuntuma, joka aina minut uudelleen ja uudelleen valloittaa. Tätä olisi sitten vielä 19 pulloa jäljellä - onhan se kieltämättä melkoinen Via Dolorosa, mutta eiköhän tuosta nyt selviä.


4 kommenttia:

  1. Tämä olut oli minulle ehkä pieni pettymys, ehkä juuri hehkutustesi jälkeen. Tämä on mielestäni enemmän sellainen weizenbock meets double IPA, tuhtia tavaraa hitaaseen nautiskeluun. Humalointi menee mielestäni jopa vähän liian pistävän mentholiselle puolelle ja toisaalta alkoholikin maistuu vähän. Mielestäni hiivaisuus ja humalointi jotenkin ei pelaa yhteen, ehkä jopa parempi kun jättää isoimmat sakat pullon pohjalle.

    Sen sijaan jos haluan maksimaalisen raikasta appelsiinista vehnäolutta, ostan saman panimon TAP4:ää. Sitä voisin ostaa korillisen milloin tahansa :)

    VastaaPoista
  2. Tykkään itsekin Hopfenweissesta. Ja erityinen kiitos tästä postaustyypistä; olisi hauskaa lukea useammin muidenkin blogistien henkilökohtaisia suosikkilistoja - kaikkien aikojen parhaat, tämän vuoden parhaat, jne. subjektiivisine perusteluineen. Joskushan niitä on ollutkin, ei kauhean usein silti.

    VastaaPoista
  3. Hello and thanks for your very nice blog. We've seen that you've bought the beer from our online shop. To appreciate this we will give out the TAP5 for all of your readers to a lower pice: https://www.bier-kaufen.de/de/schneider-weisse-tap5-hopfenweisse-20x0-5l-kiste-8-2-vol.html

    I hope more beer lovers can now enjoy this wonderful beer. Thank you a lot for your review.

    Regards
    Timo

    VastaaPoista
  4. Hello and thanks for your very nice blog. We've seen that you've bought the beer from our online shop. To appreciate this we will give out the TAP5 for all of your readers to a lower pice: https://www.bier-kaufen.de/de/schneider-weisse-tap5-hopfenweisse-20x0-5l-kiste-8-2-vol.html

    I hope more beer lovers can now enjoy this wonderful beer. Thank you a lot for your review.

    Regards
    Timo

    VastaaPoista

Ole hyvä ja kommentoi. Kommentit menevät valvonnan kautta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...