Isot belgit: Tripel Karmeliet

Eräänä helmikuisena päivänä raumalaisen blogistin kotiovelle saapui lähetys belgialaisesta verkkokaupasta. Verkkokauppa oli blogistille ennestään jo tuttu. Nähtyään firman tarjouksen, jossa kolmen ison Tripel Karmelietin ostaja saisi kyseisen olutmerkin ikonisen tulppaanilasin kaupanpäällisiksi, kyykkäsi blogistin vastustuskyky ymmärrettävistä syistä. Täällä sitä nyt siis ollaan kellari täynnä isoja belgejä. Karmelietin lisäksi latasin koriin trappistien aina hienoja oluita ja muita jo aiemmilta maistoilta tuttuja belgiherkkuja. Käydään näitä nyt yksi kerrallaan läpi täällä bloginkin puolella. Maistetaan onko näiden belgiklassikoiden taika vielä tallella.

Tripel Karmeliet

8,7% | Ohramallas, vehnämallas, vehnä, kaura | Pullossa jälkikäytetty

Tripel Karmeliet on minulle merkityksellinen olut, johon sisältyy paljon hyviä muistoja. Tätä on nautittu niin isosta kuin pienestäkin pullosta vuosien saatossa. Ensimaisto joskus olutharrastuksen alkupäivinä tapahtui kymmenisen vuotta sitten - on siitäkin muuten aikaa kulunut. Kellarointiakin on harrastettu ja todettu oluen toimivan ikääntyneempänäkin varsin hyvin. Lokakuussa 2018 kun viides lapsemme syntyi ja palasin synnäriltä kotiin yön tunteina, korkkasin juhlan kunniaksi juurikin Tripel Karmelietin. Se hetki oli maaginen.

Iso pullo Karmerietia lähemmässä tarkastelussa joskus vuoden 2010 kieppeillä.

Karmeliet pikkupullosta vuonna 2018, noin klo. 3.00 yöllä juhlavissa tunnelmissa

Mutta miltähän mahtaa maistua Karmeliet vuonna 2020 helmikuisena talvi-iltana Raumalla. Talvea tänne ei ole oikeastaan tullutkaan, vaan syksy sateineen on jatkunut tähän päivään asti miltei tauottomana. Välillä voi muutama aste olla pakkasta, mutta seuraavana päivänä taas sataa ja pulkkamäkeen ei ole asiaa ollut. Tämä on nyt sitten ensimmäinen kerta kun saan maistaa Karmelietia ihan sen omasta lasista. Tuon kauniin tulppaanin koko yllätti kun sen paketista avasin. Varsin iso muki nimittäin. 0,3l rajaviiva on painettu lasin pintaan ja se saavutetaan jo leveämmän alaosan kohdalla. Pikkupullo kaatunee siis vaivatta isommallakin vaahtokukalla tähän maljaan. Isomman pullon saanee nautiskella kahdessa tai kolmessa erässä. Joka tapauksessa kuvittelin aina lasin olevan pienempi, mutta belgit eivät ilmeisesti ole pikkurilli pystyssä suoritetusta tissuttelusta kuulleetkaan - iso on hyvä, ainakin riittää, mutta yleiseksi "belgiolutlasiksi" tästä ei taida kokonsa vuoksi olla. Paitsi isoille pulloille tietysti. 

Korkkikorkki poksahtaa iloisesti auki ja annoin heti palaa suoralla kaadolla. Vaahtoa muodostuu reilusti ja sitä jää paksuina pitseinä lasin reunoillekin. Lasin pohjalla oleva kaiverrus irrottaa jatkuvasti vielä hiljalleen lisää hiilihappoja vaahdon tarpeisiin ja se tuntuukin kestävän ikuisesti. Tuoksussa on jälleen sitä tuttua korianterista belgioluen taikaa. 

Kuivattuja hedelmiä, päärynää, tuoretta banaania ja tosiaan korianterista tuntuakin löytyy. On huikea tuoksu, aivan kuten aiemminkin. Aivan uskomattoman huumaavalta, miltei parfyymimaiselta tämä tuoksuu. Ja se maku on pehmeä, mutta raikas. Tripelinä tämä kolmen viljan olut on peräti täyteläinen ja vehnämaltaan ansiosta varsin kuohkeakin sekä ehkä hieman makea ainakin aluksi. Loppumaun mausteisuus, jonka arvioisin tulevan sekä korianterin, että kenties muiden käytettyjen mausteiden ja belgihiivan yhteisvaikutuksena kuitenkin kuivattaa yleisfiiliksen ja lopputulemana on jokseenkin kuiva ja yllättävänkin hedelmäinen, mutta kuitenkin nielua ja sielua lämmittävä tripel. Hieman La Chouffen elikäs tonttuoluen tuntuakin. En löydä tästä tälläkään maistolla mitään negatiivista sanottavaa - niin tasapainoinen kokonaisuus on. Pehmeä ja hedelmäinen, mutta myös intensiivinen ja runsasmakuinen sekä voimakas. Aika lailla täydellinen tripel.

Olutarvio: Robinsons Trooper Sun and Steel

Sun and Steel

Panimo: Robinsons, Englanti
Oluttyyli: Vaalea lager
Alkoholipitoisuus: 4,8%
Saatavuus: Kaupat (Ostopaikka: Citymarket, Rauma)

Iron Maiden vokalisti Bruce Dickinsonin ja englantilaisen Robinsons panimon yhteistyö jatkuu ja nyt vuorossa on jo kuudes Trooper-olut. Piece of Mind albumin toiseksi viimeiseltä raidalta inspiraation ammentanut Sun and Steel on lager, mutta ei aivan perinteinen sellainen. Oluen pääkäyminen on tapahtunut perinteisellä lagerhiivalla ja sen jälkeen vielä toinen käyminen japanilaisen Okomatsu sakepanimon hiivalla, jotta olueen saataisiin myös sakemaisia vivahteita. Nyt menee niin mielenkiintoiseksi, että tässä meinaa vanhempikin mallasratsu jo innostua.

Oluen saamisessa myyntikuntoon kesti peräti kaksi vuotta. Haasteita oli mm. siinä, että Robinsons on perinteinen englantilainen ale-panimo, eivätkä siis ole ennen valmistaneet lageria, joten prosesseja oli ensin muokattava lageriin sopivaksi. Lisäksi oli vielä löydettävä oikeat raaka-aineet ja erityisesti oikeanlainen lagerhiiva sekä opeteltava käyttämään sakehiivakin. Nyt kädessäni on valmis pakkaus. Tyylikäs 0,5-litrainen tölkki, joka kertoo olueen käytetyn perinteisen ohran lisäksi vehnääkin. Sen enempää ei tölkistä speksejä irtoa, mutta panimo on tuttuun tapaan julkaissut oluesta myös taustoja selvittävän videon Brucen kommenteilla:

Lasiin kaatuu kristallinkirkas väriltään kultainen olut, jonka vaahto kestää pitkään. Tuoksu on raikas ja täyttää kaikki laadukkaan lagerin kriteerit. Se on raikas, aromikkaan jalohumalainen ja tosiaan hieman eksoottisen hedelmäinen - tämä hedelmäisyys lienee se sakehiivan nyanssi. Ei mitään maata mullistavaa, vaan nimenomaan niin päin, että ensin laadukas lager, sitten pieni vivahde siihen sakehiivasta lisää. Näin siis ainakin tuoksun perusteella. Maku vahvistaa havainnon. Nautinnollisesti kaatuvaa maltaista lageria, jossa on sellainen tietty vehnäinen kuohkeus ja pehmeys sekä lopussa riittävästi puraiseva katkeruus. Sakehiivan hedelmäisempi, hieman sitruksinen ja teelehtimäinen ote pääsee esiin vasta pitkään kestävässä jälkimaussa, jossa toimiikin vivahteena hyvin. Erittäin mallikkaasti ovat brittipanimolla saaneet lagerin otettua haltuun, ei moitteen sijaa. Lopulta ei ehkä mitenkään niin suuresti normaalista poikkeavaa, mutta tuskin se monia haittaa - laadukas ja runsasmakuinen lager nimittäin toimii aina.

Yhteenveto

Raikas ja hedelmäinen lager

ARVOSANA: 8+

Resepti: Reittausblogi Kotawarmer's Rye Wine

Syyskuun alkajaisiksi mietiskelin tapoja päästä eroon kesän kisasahdista yli jääneille maltaille ja talvisesonkiin suunnattu kodanlämmittäjän lämmike rupesi kutkuttelemaan. Vahvaa siis, mallasta säästelemättä. Varastossa oli tietysti sahtimallasta, mutta myös hieman Simpsonsin Red Rye Crystal ruismallasta, jotka sitten lopulta käytin kaikki vaan pois sen enempää niiden suhteita miettimättä. Aromihumalaa ei itseltäni löytynyt, mutta katkeropuolelle pakastimesta heitin reilusti alfahappopitoisuudeltaan korkeaa Herkulesta. Aromihumalaa sain sitten paikalliselta pienpanijalta ja Eurajoen panotoverilta, jenkkiläistä toki. Hiivana toimi tuttu US-05. Halusin oluesta tuhdin ja tuhtirunkoisen. joten otin maltaista irti pelkän ensivierteen, eli en huuhdellut ollenkaan.

Omia makukommenttejani:

Olut on väriltään läpinäkyvän tummanpunainen ja vaahdoltaan beigevivahteinen sekä viipyilevä. Lasia keinutellessa vaahto tarttuu lasin sisäpintoihin ja jää roikkumaan. Sokereita ja vahvuutta on jäljellä. Amerikan humalat ovat tuoksussa isossa roolissa ja varsinkin Mosaicin mustaherukkainen aromi jytää intensiivisesti. Karamellimainen, hieman rukiinenkin mallas tuntuu tuhtina myös. Suutuntuma on täyteläinen ja pehmeä. Maussa on makeutta ja runkoa, mutta myös tasapainottavaa katkeroa ja vivahteikasta havuista sekä hedelmäistä humalaa. Loppuvedossa katkero nostaa hetkeksi päätään, mutta asettuu sitten takaisin karamellimaltaisen rungon syleilyyn. Makeus kantaa pitkään jälkimakuun asti ja nielaisun jälkeen lämmittää sopivasti. Alkoholipitoisuus pysyy maussa täysin piilossa.

Omasta mielestäni yksi parhaista tekemistäni kotioluista - ja tavallaan siis vahingossa. Näitä raaka-aineita nyt vaan sattui olemaan.

Kotawarmer's Rye Wine
Rye Wine

Speksit:
Original Gravity (OG):    1.102  (°P): 24.2
Final Gravity (FG):       1.030  (°P): 7.6
Alcohol by Volume (ABV):  9.45 %
Colour (SRM):             23.8   (EBC): 46.8
Bitterness (IBU):         69.8   (Average)
Boil Time (Minutes):      60

Maltaat:

Viking Sahtimallas 92.50%
Simpsons Red Rye Crystal 7.50%

Itse en huuhdellut ollenkaan, vaan otin maltaista irti pelkän ensivierteen - eli kaiken mitä tuli ilman huuhtelua. Ei varmastikaan tehoikkain tapa, mutta sama tapa, jolla tehdään mm. Anchor Old Foghorn.

Humalat:

2.3 g/L Herkules Pellet (15% Alpha) @ 60 Minutes (Boil)
4.1 g/L Centennial Pellet (9.7% Alpha) keiton loputtua kattilaan uuttumaan vartiksi

3.3 g/L Mosaic  Pellet (11.8% Alpha) keiton loputtua kattilaan uuttumaan vartiksi

Aromihumalat siis lisätään keiton loputtua kattilaan ja annetaan uuttua vartin verran. Siirto käymisastiaan vasta tämän jälkeen. 

Mäskäys @ 69°C for 60 Minutes.
Hiivaus ja käyminen 15-20°C with Safale US-05

Annetaan käydä loppuun ja kypsyä käymisen jälkeen joko käymisastiassa tai pullossa 1-2 kuukautta. Jälkikäymissokeria maltillisesti, itse laitoin vain 4g/litra.

Olen nauttinut tätä nyt joitakin pulloja lokakuun lopun ja tammikuun alun välissä, eikä olut ole ainakaan huonompaan suuntaan muuttunut, joten kypsytyspotentiaaliakin lienee.

Kotiolutta: Panomaakari Centennial IPA

Nyt maistoon vähän vahvempaa amerikkalaisella Centennial-lajikkeella humaloitu kotiolutta Panomaakarilta. Olen samalta tekijältä maistellut olutta aiemminkin tämän vuoden maaliskuussa.

"I love the smell of fresh Centennial in the morning"

Panomaakari Centennial IPA

7,5% | 54 IBU

Turkulaista kotiolutta kaatuu lasiini nyt. Yllämainittujen speksien lisäksi ei juuri muuta tietoa tästä oluesta olekaan, joten näillä tiedoilla tulta päin! Lasiin kaatuu oranssihtavaa maltillisesti vaahtoavaa olutta, joka on läpinäkyvää ja hieman utuista. Tuoksu on havuisen pihkainen, greippimäisen sitruksinen ja intensiteetiltään voimakas. Raikasta Centennialin tuntua! Toffeemainen ja kevyen karamellimainen mallaspohja vaikuttaa taustalla. Hyvä tuoksu, ei ehkä sitä perinteistä IPAn hyökkäävää hedelmäisyyttä, vaan vahvempaa nektarimaista Double IPAn tai American Strong Alen tuntua. Täyteläinen suutuntuma tukee tuoksusta saatua vaikutelmaa. Mallaspohja on jykevä, mutta ei turhan makea - humalakin pääsee esiin greippisenä ja pihkaisena. Loppuvetoon kertyy pitkällä kirillä, eikä siis yllättäen puraisten, myös varsin runsas katkeruus. Mallaspohjaltaan jykevämpi kuin IPAssa yleensä ja se vetää kokonaisuutta enemmän American Strong Alen suuntaan. Katkeruus jää hieman mallaspohjan varjoon. Kokonaisuutena kuitenkin miellyttävän makuinen olut. Laadukas ja aromeiltaan raikas. En havaitse virheitä panoprosessissa. Kiitokset Panomaakarille hyvästä oluesta!