Kotiolutta: Moukarkylän Savuportteri II

Rauman kotiolutskenessä vaikuttavan Moukarkylän Marko Seppälän kotiolutta kaatuu lasiin kodan lämmössä. Marko kävi yhdellä kansalaisopiston kotipanokurssillani täällä Raumalla ja innostui panemaan sitten oikein urakalla. Pieniä eriä, mutta useissa eri tyyleissä ja usein onnistuneesti. Moukarkylän aiemmat maistetut tästä linkistä. 

Resepti ja speksit alla.

 
Musta olut, melko runsaalla mokkaisella vaahdolla. Tuoksu on brittityylisen suklainen, kevyen nuotiosavuinen, paahtomaltainen ja jotenkin kauraisen pehmeä, vaikkei kauraa käytetty olekaan. Aromihumalaa luulisin myös olevan, mutta ehkä tuo vieno hedelmäisyys onkin sitten hiivan tuotoksia. Suussa olut on melko pehmeää ja täyteläistä. Hiilihappoja on miellyttävän maltillisesti. Savumallas maistuu kevyesti, mutta yleisilme on enemmänkin suklainen ja hieman toffeemainenkin - tuoden jälleen mieleen vahvemmat brittiporterit. Loppuvedossa katkeroon yhdistettynä maku on jopa kitkerän tummasuklainen, mutta ilman mitään tuhkaista kuivuutta - osa maltaan makeudesta jää roikkumaan jälkimakuun asti. Nautinnollista tavaraa, joskin enemmän savuvivahteisen portterimaisesti kuin savuolutmaisesti - joka tapauksessa laadukasta ja maukasta olutta. Tästä pohjasta voisi saada huikean hyvän brittioluen brittihiivalla ja brittityylisellä aromihumalalla. Tykkään!

LISÄYS:

Sain jutun julkaisun jälkeen tekijältä viestiä, että yllä oleva resepti on ennen panemista suunniteltu, eikä siis lopullinen. Lopullisessa versiossa on aromihumalaa, kuten arviossani hieman ounastelinkin, mutta ei kuitenkaan kauraa. Alla lopullinen resepti. Huom. kaikki maltaat eivät näy kuvassa, lisäksi on käytetty savuvehnää 200g ja Chocolatea 150g.

Kotiolutta: BBHBC ESB

Kuka helvetti tekee ESB:tä kotona? Ettekö te tiedä, että se on kaikista tyyleistä se vaikein valmistettava? Kaupallisestikaan tässä tyylissä ei ole kuin yksi todellinen kuningas ja se on koko tyylin aloittanut ja edelleen tyylissään kaikkien aikojen paras eli tietenkin Fuller's ESB. Siksi jälleen hieman kuolin sisältäpäin, kun sain keskiviikkona sählyvuoron alkajaisiksi yllättäen ja pyytämättä pullon eurajokelaispanoduo Beer Brothers Home Brewing Companyn ESB:tä käsiini - alkuperäistä Fuller'sia, joka on muuten yksi lempioluistani, ei vaan voi ylittää, joten miksi edes yrittää? ...Rauman seudun skenestä ESB:tä on aiemmin yrittänyt Smooth Rock, joka siinä varsin hyvin onnistuikin, mutta miten käy BBHBC:n?

Tumman kuparinen ja vaahdoltaan melko maltillinen olut - tummempi kuin Fuller's ESB, mutta kirkkaus kotioluella kuitenkin alkuperäisen tasolla. Kloonihan tämä ei varmaan olekaan, joten väri on vain huomio, ei suinkaan virhe - se vain tarkoittaa sitä, että kavereilla on tässä tummempaa mallaskomboa pohjana. Tuoksu on toffeemaisen ja karamellisoidun maltainen, puunkuorimaisesti humaloitu ja hieman marenkimainen - sellaista sokerikuorrutettua leivosta ja "brittimarmeladia". Aidon brittityylinen ja hyvä tuoksu. Runko on tukeva ja makukin hyvä. Rehtiä ja runsasta maltaisuutta, jossa on sekä leivän, että toffeen sävyjä ja karvan verran myös karamellista paahteisuutta. Humalointi tulee kukkaisin ja puumaisin aromein keveällä sitruksella höystettynä. Katkeroinnissa homma hieman kyykkää, sillä sellanen brittityylinen terävä bitterin puraisu puuttuu. Katkeroa kyllä on, mutta lempeämmin ja pitkäkestoisemmin - sitä purevaa efektiä ei siis kunnolla synny. Runsas runko varmasti vaikuttaa katkeroaistimukseen myös. Oikein hyvä ESB kuitenkin. Aito brittityyli pääosin saavutetaan (miinus katkero) ja laatutaso on moitteeton. Vahvuudestaan ja rungostaan huolimatta olut ei kuitenkaan ole mitenkään raskas, vaan erittäinkin juotava, kuten ESB:n pitääkin - ainakin jos alkuperäistä verrokkina edelleen käytetään. Alkuperäiseen jos verrataan, niin tässä myös käymisaromit ovat hieman marjaisempia ja marmeladimaisempia, kun taas Fuller'sissa on enemmän hedelmäisyyttä (se Fuller'sien ominaismaku).

Olen positiivisen yllättynyt. Alkuperäisen tasolle ei nyt tietenkään päästä, vaikka runsaammalla katkerolla oltaisiin jo melko lähellä, mutta onnistunut olut kuitenkin on. Sietäisin hävetä - paikalliset velhot taikovat maistuvaa ESB:tä, mutta itse en ole edes rohjennut yrittää.

Kotiolutta: Rabbit Street Bretta IPA porkkanaraasteella

Sitten maistoon blogista jo aiemminkin tutun Rabbit Streetin kotiolutta. Tällä kertaa maistoon Bretta IPA, joka on maustettu laittamalla sekundääriin porkkanaraastetta. Panimon nimi huomioiden ihan asiaankuuluva mauste, mutta muuten toki erikoinen valinta olueen - yleensähän vihannesmaista makua pyritään välttämään. Porkkanaraaste on tietysti yleensä ihan pirteän makuista. 

Oluessa maltaina Pale Ale, Vehnä, Vehnähiutaleet, Carapale ja Cookie. Humalina Columbus, Cascade, Centennial, Mandarina Bavaria, Citra ja Mosaic annostuksella reilu 500g/30l satsi. Sekundääriin siis porkkanaraastetta ja hiivana WLP648 Brettanomyces bruxellensis Trois Vrai. Vahvuutta 7%.

Maistui miltä maistui, niin täytyy jo etukäteen nostaa hattua kokeilulle. Näitähän voi kotona tehdä "miksi ei?" periaatteella, koska kaupallisia paineita ei ole.  

Lasiin kaatuu täysin kirkasta olutta, joka vaahtoaa suurikuplaisesti. Vaahto katoaa oluen pinnalta riks raks poks meiningillä suurimmaksi osaksi. Tuoksu on sitä aitoa brettan nahkasatulaa nyt. Hikistä, kovaa ajettua nahkasatulaa. Hitunen lambicmaista omenaisuutta ja hunajaista sitruksisuutta, mutta ei mitään IPA-tyylistä humalatykitystä - brettan aromit peittävät kaiken muun. Maussa sitä ipamaisuutta löytyy kovan heti alkumaussa alkavan katkeron myötä. Hedelmäisyys on lähinnä nahkeaa sitruksisuutta ja omenaista sekä hieman valkoviinimäistäkin. Humalien greippisyyttä ja kissanpissaa nousee jälkimaussa hieman sekaan. Yleisilme on alusta loppuun tuntuvan hapan ja hapokkaan pureva. Porkkanaraasteen olemassaoloa ei tuoksusta tai mausta noteeraa - muut makukomponentit, hiiva nyt etunenässä, ovat niin voimakkaita, ettei vihanneksen delikaatti aromi pääse esiin. Maltaista runkoa on tuntuvasti, vaikka loppuveto tietysti kuivakan katkeraksi kuivuukin. Hiilihappoisuus on hyvällä tasolla. Hieman on vaikeasti pureksittava olut itselle, bretta ja kova humalointi ei jotenkaan omaan makuuni toimi. Mieleeni muistui tätä maistellessa Evil Twin Femme Fatale vuodelta 2012, joka sekin osoittautui liian vaikeaksi palaksi itselleni. Kaadetaanpa hiivat sekaan. Täysin kirkas muuttui tietysti täysin sameaksi. Tuoksussa ei vaikutusta, mutta maku on vähemmän hapokas ja happamampi kuin aiemmin.

Ei uppoa omaan makuuni, mutta kyllähän tämä mielenkiintoinen maisteltava on. Bretta on toiminut tämän tekijän belgityylisissä oluissa aiemmin erinomaisesti, joten ehkä se on tuo voimakas jenkkihumalointi ja bretta yhdessä, jota hieman karsastan. Porkkanaraastetta en ikävä kyllä bongannut, olisi varmasti ollut eksoottinen maku oluessa.

Olutarvio: Sonnisaari Humalaja IPA

Humalaja

Panimo: Sonnisaari Panimo, Oulu
Oluttyyli: India Pale Ale
Alkoholipitoisuus: 6,7%
Saatavuus: Alko (5,30€ / 0,33l)

Vermont on Yhdysvaltojen osavaltio New Englandin alueella. Siellä oluita panee Alchemist, jonka  Heady Topper Double IPA on yksi sekä Ratebeerin, että Beeradvocaten arvostetuimpia oluita. Heady Topperia pidetään Vermont IPA -tyylin (jos se nyt on tyyli?) kantaisänä, vaikka se luokitellaankin molemmilla reittaussaiteilla Double IPAn kategoriaan. Vermont IPA on sameampi ja vaaleampi kuin perinteiset IPAt ja sen katkerotaso on usein maltillisempi. Vermont IPAssa tyylin juju on uudehkoilla hittihumalilla (esim. Azacca, El Dorado, Citra) toteutettu todella voimakas aromi- ja kuivahumalointi, joka tuottaa yhdessä maltillisemman katkeroinnin kanssa mehuisamman (juicy) lopputuloksen. Voimakkaasta humaloinnista irronneet humalaöljyt ja monissa tyylin oluissa käytetty brittityylinen hiivakanta sameuttavat olutta (brittityylinen kanta ei yleensä laskeudu niin hyvin kuin amerikkalainen).  

Humalaja IPA on käsittääkseni Sonnisaaren ensimmäinen sellainen olut Alkon valikoimassa, joka on tilattavissa Alkon "verkkokaupan" kautta muuallekin kuin Oulun lähistölle. Sonnisaari valittiin juuri Olutoppaan Vuoden Suomalainen panimo äänestyksessä kolmanneksi, joten faneja löytyy varmasti muualtakin kuin Oulusta. Pääkaupunkiseudullakin lienee jonkin verran Sonnisaarelaista ravintoloiden hanoissa ja maine kiirii. Sonnisaari Panimon olutmestarina toimii blogiskeneä pidemmän aikaa seuranneille ehkä tuttu Hiivahommia -blogisti Timo Kanniainen. 

Humalajan speksit:

Maltaat: Pale ale, Pils, Carapils, Vehnä, Kaurahiutale

Humalat: Azacca, Amarillo, Citra, Mosaic 

Alkon mittauksissa katkerotaso on 96,7 EBU, joka ei Sonnisaaren tyylille uskollisesti ole millään tavalla maltillinen, eikä siis välttämättä Vermont IPAn tyylimääritelmään sopiva. Tosin Heady Topperissa katkeruutta kerrotaan olevan 120 IBU... Kaurahiutaleet sekä pehmeyttävät, että sameuttavat ja humalina on juurikin Vermont IPalle tyypilliseen tapaan tätä uudempaa jenkkiosastoa Azacca, Citra ja Mosaic. Lisäksi Amarilloa, joka on tietysti monille tuttu legendaarinen kukkainen sitruspommi. Tämä lienee ensimmäinen tietoisesti nauttimani Vermont IPA ja odotukseni ovat korkealla - katsotaan kuinka olut ne lunastaa.

Vaalean oranssia läpikuultavaa olutta, joka vaahtoaa IPA-lasiin melko maltillisesti. Tuoksussa on mehuisan voimakkaasti ananasta, metsämansikkaa ja sitruunankuorimaista tuntumaa. Ananas on voimakkaimmillaan heti kaatamisen jälkeen ja palaa uudelleen jos lasia pyörittelee ennen nuuhkaisua. Hetken asetuttuaan ilman pyöräyttämistä tuoksu on kuin West Coast IPAa - voimakkaasti sitrusta ja yleistä hedelmäisyyttä. Todella intensiivinen, voimakas, mutta pehmeän mehuinen nektarimainen humalointi. Tykkään tuoksusta kovin. Suussa olut on aluksi melko pehmeä ja täyteläinen ja maistuu ananasmehuiselta hedelmäcocktaililta... sitten katkeropuolella alkaa kuitenkin tapahtua ja pitkäkestoinen greipistä tiristetyn tuntuinen katkeruus ottaa komennon. Katkeruus on voimakas ja pitkäkestoinen, mutta samalla suutuntuma täyteläisen humalaöljyinen ja ah niin nautinnollinen. Loppuveto onkin silkkaa länsirannikon sitrustykitystä ja havuisuuttakin. Huomasin kuitenkin, että reilummalla suullisella nektarimainen hedelmäisyys pysyy kehissä pidempään ja katkeruuskin tuntuu pehmeämmältä - ehkä tämä olikin juotavaksi, eikä maisteltavaksi tarkoitettu? Oli miten oli, mutta olut kyllä täyttää odotukset - laadullisesti aivan priimaa, eli humalaisuus on raikasta, tuoretta ja nautinnollista. Katkeruudessa ei ole säästelty, eikä minkäänlaista tunkkaisuutta esiinny. Jos olisin maistanut viime vuoden puolella, niin olisi taistellut vuoden parhaan IPAn palkinnosta tasaväkisesti erään keravalaisen kotioluen kanssa. On tässä sitä mehuisuutta ja humalaöljyistä liukkautta, mutta niin on piru vie katkeroakin - ei tästä mitään puutu, Vermontin ja länsirannikon parhaat palat yhdistettynä. Upea esitys Sonnisaarelta ja paras maistamani kotimainen IPA!

Yhteenveto

Silkkaa humalanautintoa!

ARVOSANA: 9+