Olutarvio: Oude Gueuze Tilquin à l’Ancienne

Oude Gueuze Tilquin à l’Ancienne

Panimo: Gueuzerie Tilquin, Belgia
Oluttyyli: Lambic (Gueuze)
Alkoholipitoisuus: 6,0%
Saatavuus: Olutravintolat

Pierre Tilquin perusti lambic-sekoittamon vuonna 2009. Tilquin ei siis omista panimoa, vaan se ainoastaan kypsyttää ja sekoittaa muiden valmistajien lambiceja. Tilquin ostaa lambic-vierteensä Boonilta, Cantillonilta, Girardinilta ja Lindemansilta - vierteet käyvät ja kypsyvät Tilquinin tiloissa ja Tilquinin omissa tynnyreissä. Tällaisen lambic-sekoittamon aloittaminen vaatii tuntuvan rahallisen panoksen ja rutkasti kärsivällisyyttä, sillä lambicit kypsyvät useita vuosia. Sekoittamon perustamisesta menee vielä vähintään kaksi vuotta ennen kuin saa mitään myytyä, eli sillä aikaa ei ole kuin pelkkiä menoja. Oude Gueuze Tilquin à l’Ancienne on Tilquinin ensimmäinen sekoite, joka tuli siis myyntiin toukokuussa vuonna 2011. Se on sekoitus yhden, kahden ja kolmen vuoden ikäisiä lambiceja. Minun viime kesänä Saksasta hankkimassani pullossa on etiketissä vuodet 2010 ja 2011. Pullon päiväys on helmikuuhun 2021.

 

Lisää tietoa janoaville on tarjolla erinomainen blogijuttu Tilquinista Belgian beer and travel blogissa (englanniksi) -> Belgian beer and travel: Gueuzerie Tilquin

Aah, nämä ovat spesiaaliherkkuja. Pullon avaamisessa on aina oma erityinen fiiliksensä. Aurinko paistaa, pyörittelet shampanjatyyliin suljetun pullon metallihattua irti, sitten napsautat korkin pois ja lambicin tuoksu nousee heti nenään. Ensimmäinen tuoksaus on otettava pullon suusta jo ennen lasiin kaatamista - nyt on laatutavaraa tarjolla, sen huomaa heti. 

Lasiin kaatuu oranssinkultaista ja melko kirkasta olutta, joka vaahtoaa melko runsaasti. Vaahto on tiivistä, pitkäkestoista ja jättää myös pitsiä lasin reunoille - harvinainen näky lambiceissa. Tuoksu on omenaisen hedelmäinen, sitä tuorepuristettua omenaa. Hapokkuus on pirteää ja hieman sitrusmaista. Lisäksi on lambicille ominaista tallimaista maanläheistä happamuutta. Happamuus on tuntuvaa, mutta ei överitasoa. Oikein miellyttävä ja raikas tuoksu. Maku on pehmeä, miellyttävä ja erittäin juotava. Tämä ei ole sellaista tylyn hapanta hitaasti siemailtavaa, vaan tätä voi ottaa ihan reiluina suullisinakin. Löytyy omenaista ja omenankuorista hedelmäisyyttä, viinimäistä hyvin raikasta ja pirteää hapokkuutta sekä tuntuvaa, mutta pehmeästi kitalakeen kietoutuvaa villihiivaista happamuutta. Vehnäinen mallaskin vilahtaa paletissa. Hiilihappoisuus on tyyliin nähden maltillista ja runko on hyvä - ei liian kepeä vaan sopivan ryhdikäs. Raikasta kesäjuomaa ja pehmeytensä vuoksi oikein oivallista janojuomaakin. Onnistunut ja erittäin juotava kokonaisuus.

Yhteenveto

Pehmeä ja nautinnollinen gueuze - sammuttaa janon!

ARVOSANA: 9

Kotiolutta: Kosoolan Pimeä Keskipäivä vs Rööperin Imperiaalinen

Perjantai-illan huumaa! Juhani Palttalan Kosoolan Panimon ja Kalle Åströmin Rööperin Panimon kotioluet ottavat toisistaan mittaa tämäniltaisessa rinnakkainmaistelussa. Viime viikolla maistelin Rööperin Panimon kerrassaan erinomaisen India Pale Alen rinnakkain ihka oikean jenkki-IPAn kanssa. Tuolloin Rööperin tuotos vei voiton selkeällä marginaalilla. Tänään tilanne on siinä mielessä erilainen, että vertailussa on ennakkotietojen perusteella kaksi varsin erilaista olutta. Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout, jossa on jenkkihiivaa ja jenkkihumalia. Rööperin Imperiaalinen on vastaavasti Imperial Porter, jossa on pääasiassa brittihumalia ja lisäksi se on tammilastuilla kypsytetty sekä kirsikkaliköörillä maustettu. Ei siis head-to-head verrattavia oluita, kuten viikko sitten, mutta kuitenkin mielenkiintoista ja luultavasti varsin opettavaistakin maistella näitä rinnakkain. Oluet arvioidaan tutusti Olutoppaan asteikolla (5-50 pistettä)

Speksit

Kosoolan Panimon Pimeä Keskipäivä on Imperial Stout tyylinen olut, joka on 9% vahvuinen. Siinä on kuutta eri paahtoasteista ohramallasta ja lisäksi paahdettua ohraa. Humalina katkeroinnissa Columbus ja aromina Simcoe, molemmat jenkkilajikkeita. Katkeruutta kerrotaan olevan 100 IBUa ja värin 150 EBC.

Rööperin Imperiaalinen on Imperial Porter tyylinen olut, joka on 10% vahvuinen. Siinä on humalina Pacific Gem, Styrian Goldings, Fuggles ja Northern Brewer. Sitä on kypsytetty tammilastuilla (American medium toast) ja siihen on kypsytysvaiheessa lisätty loraus Kirsch-tyylistä kirsikkalikööriä. Katkeruutta kerrotaan olevan 72 IBUa ja värin 68 EBC.

Ulkonäkö

Kaadan molemmat aluksi ilman pullojen pohjille laskeutuneita hiivoja. Ulkonäössä on hieman eroa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on hieman mustempi ja sen vaahto on selvästi mokkaisempi ja ilmavampi. Rööperin Imperiaalinen on tumman ruskea, hieman punertavakin ja vaahdoltaan vaaleampi, kermainen, sekä tiivis. Molemmat ovat varsin maukkaan näköisiä, mutta eivät omaa mitään todella erityisiä piirteitä. Pisteet Kosoolalle 4 ja Rööperille 4. 

Tuoksu

Kosoolan Pimeä Keskipäivä tuoksuu pitkälti siltä miltä Imperial Stoutit yleensä tuoksuvat - Siinä on paahteista, hieman suklaista maltaisuutta ja paahdettua sokeria, kahvia sekä hieman greippistä ja sitrustyylistä humalointia. Lisäksi jonkinlaista persikkaisuutta joka lienee hiivan käymisaromeita, sillä yhdistän sen omatekoiseen Katajainen Ansa Imperial Stoutiini. Alkoholi on hyvin piilossa. Tuoksu ei ole aivan niin intensiivinen ja voimakas kuin tyylin huipuilla, mutta hyvä kuitenkin. Rööperin Imperiaalisen tuoksu on selvästi brittityylinen ja sitä tuoksutellessa mieleen tulee etäisesti Fuller'sin tynnyrikypsyttelyt, joista olen pitänyt. Tuoksussa on tammimaisuutta, hieman paahteista ja hyvin kevyen suklaista maltaisuutta sekä kypsän kirsikkaista hedelmäisyyttä. Brittiviboja tuo myös hienoinen toffeisuus ja humaloinnin kukkaisuus. Alkoholi puskee läpi enemmän kuin Kosoolan oluessa, mutta ei kovinkaan häiritsevästi kuitenkaan. Rööperin oluen tuoksu on pehmeämpi ja Kosoolan karumpi ja hyökkäävämpi - siinä se näiden tyylien ero ehkä piileekin, eli molemmat panijat ovat mielestäni onnistuneet vangitsemaan tavoitellun tyylin varsin hyvin. Tasaista on, pisteet Kosoola 7, Rööperi 7. 

Maku

Muutetaanpa järjestystä tässä vaiheessa ja jatketaan Rööperin tuotoksella. Se on maultaan pehmeä ja tuntuvasti tamminen. Pehmeä runko on paahteinen, hieman toffeemainen ja myöhemmin myös lakritsainen. Tammitynnyri tuo makuun tiettyä terävyyttä, joka toimii loppumaussa mukaan tulevan kirsikkaisuuden kanssa hyvin yhteen. Kirsikkaisuus jatkuu hieman liköörimäisen alkoholin poltteen kanssa jälkimakuunkin. Maku on kuivahko, ei kovin makea ja happamuuttakin esiintyy - balanssi on kunnossa, juotavuus on hyvä, mutta hitaanlainen nautittava tämä on. Humalointia ei juuri noteeraa aromipuolella, mutta katkeroa on lopussa puraisevasti. Jälkimaussa esiin tulee yrttisyyttäkin. Maku alkaa hienosti, mutta loppu on hieman karkeampi. Tässä riittää sulateltavaa.

Sitten kosolti vettä väliin, eli kielen hard reset, ja seuraavaksi Kosoolan tuotoksen kimppuun. Maku on tässä selvästi hyökkäävämpi, intensiivisempi, katkerampi ja karumpi. Kosoolan kohdalla olen tottunut aiemmin ehkä hieman varovaiseenkin humalan annosteluun, mutta tässä löytyy katkeruuttakin reilusti. Hyvin paahteista, hieman jopa palanuttakin maltaisuutta, lisäksi kahvia ja myöhemmin myös tuntuvaa suolaisuutta suun perukoilla, kunhan tiukan greippinen humalointi on ensin pyyhkäissyt kielen yli. Tavallaan hyvin tyylipuhdasta tiukan humaloitua jenkki-imperiaalia, mutta kuitenkin varsin yksiulotteisen katkeraa tykitystä. Suolaisuudesta tykkään, aiaiai, vastaavaa ei monesti pääse maistamaan. Huipulle päästäkseen pitäisi tähän kuitenkin kehittää vielä jostain hieman pehmeyttä sekä täyteläisempi runko ja ehkä vielä aromaattista hedelmää tai jotain twistiä kuivahumaloinnilla. Hyvä Imperial Stout on kuitenkin kyseessä - suu huutaa hoosiannaa kun humalien katkeruus pieksää kieltä. Samalla alkoholisuus potkaisee tymäkästi, mutta viinaisuus ei puske läpi. Vaikea näitä on keskenään verrata, sillä oluet ovat aivan eri maata. Molemmille 8 - hyviä elementtejä, mutta ei jackpotia.

Suutuntuma

Tässä kohtaa molemmilla oluilla olisi vielä parannettavaa. Kosoolan Pimeä Keskipäivä on vain keskitäyteläinen ja hiilihappoisuudeltaan sekä yleisfiilikseltään hieman kovahko. Tyylin nautittavimmat edustajat (omasta mielestäni) ovat täyteläisempiä ja aavistuksen pehmeämpiä, mutta silti yhtä katkeria - joku taika siinäkin on! Rööperin Imperiaalinen on mukavan pehmeä ja maltillinen hiilihappoisuus sopii siihen hyvin kylkeen, mutta se kokee saman kohtalon kuin Malmgårdin Huvila Oak Porter - tammikypsytys syö rungon ja täyteläisyyden tunteen jollain ihmeellisellä tavalla ja saa oluen tuntumaan hieman ohuemmalta kuin soisi. Suutuntumassa on eniten parannettavaa, joten 3 molemmille. Jonain toisena päivänä ehkä oltaisiin kolkuteltu jo nelosen porttejakin, mutta ryhdyin nyt äkkiseltään ilmeisesti kriitikoksi arvioijan sijaan. 

Yleisvaikutelma

Kosoolan Pimeä Keskipäivä oli maistuva ja haastavakin kokonaisuus. Muistuttaa yleisilmeeltään hieman Suomen kenties kovinta olutta, eli Plevnan Siperiaa. Tietysti sillä erotuksella, että matkaa Siperian kokonaisvaltaiseen loistokkuuteen jäi vielä reilusti. Perusrunko on kuitenkin kasassa ja siihen on hyvä lähteä tekemään tuunauksia. Itse pidin tymäkästä katkeruudesta ja kuivasta paahteisuudesta, mutta kokonaisuus oli kuitenkin varsin yksiulotteinen. Rööperin Imperiaalinen oli kokonaisuudessa varsin nautittava, kenties karvan verran turhan alkoholinen ja ehkä hieman liiaksikin tamminen. Imperiaalisessakin runko toimi kompastuskivenä ollen oluen vahvuuteen nähden hieman liian köykäinen. Pehmeämpi, mutta ei kuitenkaan sen helpompi kuin Kosoolan olutkaan. Molemmat olivat itseasiassa varsin haastavia ja jo siitäkin syystä maistelu muodostui varsin työlääksi. Hyviä oluita, joissa molemmissa olisi hieman parannettavaa. Molemmille 15 pistettä.

Tässä vaiheessa tajuan, että olen viime talvena ylipisteyttänyt oman jo aiemmin mainitsemani Katajainen Ansa IS:n (38/50). Ainakin tällä hetkellä tuntuu siltä, että nämä molemmat ovat siitä parempia, mutta silti ne päätyivät loppupisteisiin 37/50 - omia tuotoksia lienee tosiaankin vaikea arvioida objektiivisesti.

Pisteytys

Pimeä Keskipäivä / Imperiaalinen

• Tuoksu 7 / 7
• Ulkonäkö 4 / 4
• Maku 8 / 8
• Suutuntuma 3 / 3
• Yleisvaikutelma 15 /15

Aistiarviot

• Makeus 3 / 4
• Katkeruus 8 / 4
• Happamuus 3 / 4
• Täyteläisyys 5 / 5

Kokonaispisteet: 

Pimeä Keskipäivä 37 / 50

Imperiaalinen 37 / 50

Olutarvio: Nøgne Ø Two Captains Double IPA

Two Captains Double IPA

Panimo: Nøgne Ø, Norja
Oluttyyli: Double IPA
Alkoholipitoisuus: 8,5%
Saatavuus: Alko (9,25€ / 0,5l)

Tuttuun norskitapaan erittäin hintavaa, mutta ennakkoon myös erittäin maistuvan oloista Double IPAa. Tämä olut on Norjan kotiolutkilpailun vuonna 2010 voittaneen Jan Halvor Fjeldin käsialaa. Hän pääsi kilpailun voiton jälkeen valmistamaan voittajareseptinsä hieman isommalla kattilalla Nøgne Ø:n panimolla ja sen jälkeen oluesta onkin muodostunut panimon vakiotuote, jota kehutaan netin arviosivustoilla välillä aika vuolaastikin. Odotukseni olivat jo siitä syystä äärimmäisen korkeat, mutta ikäväkseni kuitenkin jouduin toteamaan, ettei tuote tällä kertaa tainnut olla aivan kunnossa - ensimmäistä kertaa tämän panimon kohdalla. Oma pulloni oli erää #937, valmistettu 12.03.13. Luotettavat lähteet reittaajapiireistä kuitenkin kertovat, että tässä erässä on vastaan tullut aivan hekumallisen hyviäkin pulloja, joten mene ja tiedä. Omassani oli kuitenkin rikkimäistä virhearomia sekä tuoksussa, että maussa ja se verotti pisteitä rankalla kädellä. Jos joskus tunnen olevani oikein rahoissani, niin saatan ostaa toisenkin kokeiltavaksi.

Utuinen, oranssihtava ja miellyttävän runsaasti vaahtoava olut. Tuoksu on havuisen humaloitu, marjainen ja yrttinen. Trooppiset ja sitruksiset humalansävyt ovat taustalla ja hieman rikkimäistä virhearomiakin erottuu. Maku on hieman karamellimaltainen ja erittäin voimakkaasti katkera. Humalointi on pihkaista, yrttistä, mäntyistä ja havuista. Yleensä sanotaan, että havuista, mutta nyt on oikeasti HAVUISTA ja MÄNTYISTÄ. Trooppinen hedelmäisyys on valitettavasti taustatekijöissä ja mukana on myös hieman myös marjaisuutta. Tuoksusta tuttua palaneen tulitikun kaltaista rikkimäisyyttä on maussakin läsnä ja lopussa hieman karkeaa tuhkaisuuttakin. Olisiko tässä ensimmäinen hieman epäkurantti Nøgne Ø:n pullo, johon olen törmännyt. Ei tämä mitenkään täysin pilalla ole, mutta näin selkeästi erottuviin virhearomeihin en ole tämän panimon tuotteissa ennen törmännyt. Suutuntuma on hieman yli keskitäyteläisen ja hieman keskivertoa maltillisemmin hiilihappoinen. Katkera, kova, hieman karkea, haastava ja ei täysin onnistunut kokonaisuus.

Yhteenveto

Katkera, kova, hieman karkea, haastava ja ei täysin onnistunut kokonaisuus.

ARVOSANA: 7+

Kotiolutta: Rööperin Elefantti Lager 10%

Pitkin päivää olen saanut lukea raportteja mitä upeimmasta säästä ympäri Suomea, mutta Raumalla sateinen päivä on kääntynyt vasta illalla hieman kuivemman puoleiseksi. Nyt lienee siis jo täysin oikeutettua hakea kostuketta pullosta. Eilisen hekumallisen Rööperin Ipaattorin jälkeen olenkin koko päivän kuolannut ja odottanut seuraavan Rööperin oluen korkkaamista. Oli se niin pirun hyvää.

Rööperin Panimo on, vielä kertauksena eilisestä, Kalle Åströmin kotipanimo. Kalle lähestyi pari viikkoa sitten ja ilmoitti olevansa halukas lähettämään muutaman pullon tuotoksiaan arvioitavaksi. En tietenkään pistänyt hanttiin. Hän kirjoittaa myös Ohraakkeli olutblogia, johon pääsee tästä linkistä.

Kotipanimo in action (Kuva: Ohraakkeli)

Blogissaan Kalle on kertonut myös tämän Elefantti lagerin valmistuksesta. Ennen lagerin valmistusta Kalle oli tehnyt pientä päivitystä laitteistoon tilaamalla mäskäimeen valepohjan briteistä. Entisen laitteiston mäskäystehokkuus pyöri jossain 72-80% välissä, mutta uudella valepohjalla tehokkuus olikin pompsahtanut 96% asti, joka tarkoittaa sitä, että yht'äkkiä hiivalla olikin enemmän ruokaa kuin oli alunperin tarkoitus ja näin ollen oluesta syntyi huomattavasti aiottua vahvempaa. 

Kalle kertoo blogissaan Elefantin valmistuksesta: 

Uuden laitteiston kokeiluun osui aikataulusta lager. Perus aleissa pystyy vähän piilottelemaan huonosta käymisestä tulleita virhemakuja hyvin jolloin vähän sinnepäin tehty olut yleensä maistuu ihan hyvältä. Lagereissa on hyvin yksinkertainen maku jonne ei oikein saa mitään piilotettua joten tekemisessä pitää olla tarkkana. Toisen hankaluuden aiheuttaa käymisen vaatima 12 astetta johon käytännössä tarvitsee jääkaapin, ja kun olut on vihdoin käynyt kuukauden alkaa lagerointi vaihe joka kestää toisen kuukauden jonka jälkeen pullotus, eli olut on juotavissa joskus 2.5 kuukauden kuluttua.  Lagerin reseptin olin tehnyt oletuksella, että tehokkuus on jossain 75% tienoilla ja käytin sen mukaan maltaita. Lopussa kuitenkin selvisi, että valepohjan kanssa tehokkuus nousi 96% asti ja ominaispaino oli 1.090. Mikä tarkoittaa sitä, että muutaman kuukauden kuluttua on n. 9% raikasta lageria tarjolla. Käytetyt humalat olivat pääasiassa Uuden-Seelannin hedelmäisiä joten odotettavissa varmasti yllättäviä makuelämyksiä.

Varsin mielenkiintoista tavaraa tarjolla jo ihan näin lähtökohtaisesti siis. Käytetyt humalalajikkeet ovat varsin mielenkiintoisia nekin - katkeroinnissa enemmän aromipuolelta tunnetut Saaz ja Cascade ja aromihumalina uusi-seelantilaiset Riwaka ja Pacific Gem sekä brittiläinen Challenger.

Valitsin lasiksi isohkon aromilasin, ihan sillä oletuksella, että tämä voisi olla samanlainen Doppelbock-tyylinen "the coqnac of beers" kuin Schloss Eggenberg Urbock. Toisaalta kyseessä voi olla tyylilajin puolesta myös mukavasti humaloitu Imperial Pils tai tylyn viinainen Malt Liquor, mutta sehän selviää ainoastaan maistamalla.

Korkki sihahtaa auki - tällä kertaa olut pysyy pullossa, eikä kuohua eilisen Ipaattorin tavoin yli. Varsin kirkkaan kultaoranssi väri ja maltillinen, mutta kestävä vaahto. Näyttää houkuttelevalta. Tuoksu on runsaan hedelmäinen - trooppista pehmeän kypsää hedelmää ja greippisyyttä. Lisäksi doppelbock-tyyliin runsasta maltaisuutta ja tuoksun loppupuolella hehkuvaa alkoholin lämpöä hienoisen alkoholisella vivahteella. Humalien aromaattisuus peittää alkoholin kuitenkin erittäin hyvin. Tuo hedelmäisyydessään mieleen monen Double IPA:n tuoksun, mutta ilman sitä karamellimaltaan taustatukea, eikä niin voimakkaana - ikään kuin hieman hienostuneempana ja pehmeämpänä versiona. Maku on aluksi hieman makea, runsaan, mutta melko neutraalin maltainen ja täyteläinen sekä pehmeä. Hetken päästä humalat tulevat mukaan pehmeän hedelmäisinä - eksoottista osastoa ja greippistä liukua. Katkeruus rakentuu hiljakseen, eikä nouse kovin voimakkaaksi vaan pysyy pehmeänä, kuten kokonaisuuskin. Alkoholin lämpö nousee taustalta, mutta viinaiselta olut ei maistu, ei ollenkaan. Tuntuu oikeastaan perstuntumalla 7-9% vahvalta, eikä aivan 10%, mutta vaikeahan noita on arvioida. Makeutta ei kuitenkaan ole mitenkään liiaksi, vaan loppuveto muodostuu melko kuivaksi, joten sokerit vaikuttavat kyllä käyneen loppuun melko hyvin. Kyllä sitä potkuakin tuntuu, joten voi olla, että runsas ja tyyliin nähden normaalista poikkeava humalointi peittää vahvuuden vaan niin hyvin. Suutuntuma on täyteläinen, pehmeä ja hieman keskivertoa maltillisemman hiilihappoinen. Oikein miellyttävän hedelmäinen lager. Kokonaisuutena tosiaan kuin hieman neutraalimpi ja hienostuneempi ale. Niputtaisin Doppelbock tai Imperial Pils kategoriaan. Double IPA ilman voimakasta katkeruutta ja karamellimaisuutta - ilokseenhan tätä siemailee! Jos tätä pitäisi kuvailla yhdellä lauseella tähän loppuun, niin voisi todeta tämän olevan "kaikkea sitä mitä Nokian Tuplakeisari ei ollut". 

Lopuksi pisteytys Olutoppaan asteikolla: 

 

Pisteytys

• Tuoksu 7
• Ulkonäkö 4
• Maku 7
• Suutuntuma 4
• Yleisvaikutelma 15

Aistiarviot

• Makeus 4
• Katkeruus 4
• Happamuus 4
• Täyteläisyys 7

Kokonaispisteet: 37/50